Yggdrasil kirjoitti: La Syys 07, 2024 1:50 pm
Oltteko muuten huomanneet että uutiset nuorten joukko ja puukkotappeluista on räjähtänyt käsiin ympäri Suomea, kun ylilaudalta katsoi videon ei yllättänyt että siinäkin suurin osa oli älynsä muualta maailmasta saaneita kuvaajia myöten. Ennen vanhaan kyllä tapeltiin tuon ikäisinä mutta puukkoja ja muuta kättä pidempää ei otettu mukaan. Kyllä tämä maa on niin kusessa kun tämä syöpäläiset tänne asutetaan pilaamaan maa ongelmajäte penskoillaan.
Ehkä on puukot, mutta ei niihin kuolla. Sitä mukaa kun mamuja tullut, sitä mukaa henkirikokset laskeneet.
Ja varsinkin kun lukee näitä uutisia,että suomalaiset eivät uskalla enää liikkua omassa kotimaassaan,niin minusta tämä rasismikeskustelu on hiukan lähtenyt käsistä.
Verrataan kaikkia mamukriittisiä johonkin 14kpl aivottomiin uusnatsijengeihin.
Joka euroopan maassa,ketkä näitä paskoja ottanut ”turvaan” ,tarvitsevat itse turvaa heiltä.
Kyllä tuo liikkuminen isolla kirkolla alkaa olla jo pelottava ajatus. Ei niinkään itselle vaan naisille jotka liikkuvat yksin. Kerronpa tarinan viime viikolta kun lähdettiin muijan kanssa kaupunkiin ravintolaan.
Istutaan ja jutellaan rauhassa kaksin. Pöytään tulee hiekkaneekeri esittelemään itsensä ja yrittää alkaa iskeä muijaa. Otetaan asia vitsillä ja kuunnellaan pojan iskulinjat. Hetken mongerruksen jälkeen kerrotaan että ollaan yhdessä ja haluttaisi jatkaa kesken jäänyttä juttua kahden. No tämähän ei herralle kelvannut, poistumiskehotuksista huolimatta neekeri vaan vinkuu ja yrittää liehitellä. Portsari on tullut viereen kuuntelemaan keskustelua eikä tee mitään. Nousen pöydästä mennäkseni kantamaan sen olion vittuun siitä, vasta tässä vaiheessa portsari puuttuu peliin ja ohjaa neekerin pois
No vaihdetaan myöhemmin ravintolaa, kun tulen kuselta niin muija huitoo jo kaukaa mulle. Pääsen pöytään niin se sama neekeri koittaa heruttaa taas, istun sen neekerin viereen, kopautan nyrkkiraudan pöytään ja sanon että 5 sekuntia aikaa ja minä en väistä. Neekeri kömpii pöydän kautta pois.
Vaikka eihän noita kannata lyödä, joutuu vain itse maksumieheksi.
Kyllä tuon jälkeen on ollut pelottava ajatella tuttuja naisia yksin kaupungilla. Kun ei nämä neekerit usko naisen puhetta, nykyään ei oikein miehenkään. Täytyykö täällä kohta saaatana laittaa mutka muijan laukkuun kun kulkee yksinään. Tiesin että nämä eivät usko ensimmäistä ei sanaa juuri ikinä mutta kyllä tuo röyhkeys yllätti itsenikin.
Sama puolalainen poliitikko jauhottaa arabi/muslimi-toimittelija-haastattelijan, arabi/muslimi-toimittelija sortuu vihervasemmistolle tyypilliseen rankkaan päällepuhumiseen kun ei enää pärjää:
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Lähetetty: To Syys 12, 2024 12:14 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
No en nyt sanois et se "jauhottaa" mutta voi pojat kun Suomessa oltaisiin toimittu juuri noin. No itäraja saatiin sentään kiinni, Marinin hallitus ei olisi sitäkään varmaan tehnyt.
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Lähetetty: To Syys 12, 2024 9:36 am
Kirjoittaja Yggdrasil
Phobia kirjoitti: La Syys 07, 2024 2:12 pm
Ehkä on puukot, mutta ei niihin kuolla. Sitä mukaa kun mamuja tullut, sitä mukaa henkirikokset laskeneet.
Toki mamut ovat yliedustettuna tietyissä tilastoissa.
https://yle.fi/a/74-20093991 aina kun on teräase mukana niin se mahdollisuus kasvaa että joltain lähtee henki. Tämä vain yksi esimerkkitapaus. Matuilla kun ei ole mitään muuta kun "kunnia" niin pitää olla mora ettei sekin häviä saamalla pataansa.
Yleensä nämä hiekat on kovin vetisiä kun ovat yksin, porukassa kyllä.niin kovaa poikaa.
Huutaja Jaana kirjoitti: To Syys 12, 2024 12:14 am
Marinin hallitus ei olisi sitäkään varmaan tehnyt.
Eiköhän Putinin suomalaispuolue sdp ja vas. olisi vaan avannut lisää vastaanottokeskuksia ja Nordstream 3:n, rakentanut loppuun fennovoiman ja lähettänyt aseapua venäläisille donbassiin. Mikään ei ole niin sairas kun vasemmistolainen mieli.
Uutisten seuraaminen omalla kielellä auttaa sopeutumaan yhteiskuntaan ja myös ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa.
Osaattekos arvata siellä Ylellä, mikä auttaisi vielä enemmän? Suomen kielen oppiminen ja uutisten seuraaminen sillä.
Tämä vie viimeisenkin tarpeen opetella suomea mutta Ylehän on täynnä vihervasemmistolaista propagandaa joten ei yllätä.
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Lähetetty: To Syys 12, 2024 4:58 pm
Kirjoittaja Anoteus
Minä jo odotan ensimmäistä pride kuukautta ja toivon että myös näillä kielillä sitä uutisoidaan päivittäin kuten suomenkielellä.. toivottavasti tulee myös muslimpride samalla.. katotaan onko munaa?
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Lähetetty: Pe Syys 13, 2024 10:50 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Moniavioisuushan muslimeille onkin jo tuttua, joten varmaan myös mielenkiinnolla seuraavat omalla kielelllään tekstitettyinä näitä Ylen dokumenttejä joissa joku sateenkaaritukkainen pyöreä muori hekumoi sillä miten iiiiihanaa onkaan olla poly, miehiä ja naispuolisikin kumppaneita riittää talon täydeltä. Hänellä kun on niin suuri sydän ja paljon rakkautta annettavana. Joten ei kuin lukujärjestystä luomaan ketkä kaikki ovat kenenkin kanssa minä päivänä. (Mikähän siinä onkaan, että usein nämä naispolyt vaikuttavat olevaan järjestään kaikki biseksuaalisia?)
Onhan sitä huhuja pyörinyt ettei muslimiehille ole ollut ollenkaan vaikeaa hankkiutua tilanteeseen jossa useampi urho asuu samassa taloudessa kantasuomalaisen naisen kanssa. Imaamit, mullahit ja muut mussuttajat eivät tosin taida innostua ajatuksesta että naisella olisi monta miestä.
Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)
Lähetetty: Pe Syys 13, 2024 6:43 pm
Kirjoittaja Anoteus
Aivan sama millä kielellä uutisoivat, kunhan uutiset ovat samoja..