Mitä luet tällä hetkellä?

[MEG]

Hankamäki on itse homo ja Halla-ahoa kannattava, maahanmuuttoa kulttuurikriittisesti ja Freudilailaisesti vastustava. Lainasin kevennyksenä hänen lennokasta lausuntoaan, osoituksena ongelman monitahoisuudesta. Freudin teorioita pidän vanhentuneina.

[Salander]

Robert K. Ressler
Whoever fights monsters: My Twenty Years Tracking Serial Killers for the FBI

[perus3000]

Jenna Jameson:erotiikan ammattilainen,seksitähden päiväkirja

[inka]

Reijo Mäki -Vares- satakieli lauloi yöllä.

[Mariacka]

Amy Tan: Rouva Chenin henki.

Mielenkiintoista luettavaa piinkovalle skeptikollekin.

[hannu hanhi]

Kirjaston poistomyynnistä sain eurolla "Poliisi kertoo 1983", jota nyt luen. Sisältää mm. pitkän jutun sarjamurhaaja Peter Sutcliffestä, mutta muuten aika lailla peruskauraa.

[Valdovas]

Amy Tan: Rouva Chenin henki.

Mielenkiintoista luettavaa piinkovalle skeptikollekin.

En tiedä lukeeko ylläolevan kirjoittaja itsensä "piinkovaksi skeptikoksi" ja missä mielessä hän ylläolevan rinnastuksen esittää, mutta joka tapauksessa on ehkä hyvä muistuttaa, ettei skeptisellä elämänasenteella ja hyvän fiktion arvostamisella tietysti ole mitään automaattista käänteistä korrelaatiota keskenään, vaan ne elävät aika lailla omaa elämäänsä ja itse asiassa löytyy useampiakin skeptikkoja, jotka ovat toisaalta hyvinkin mielikuvitusrikkaita scifi- ja fantasiakirjailijoita. Mieleen tulee herkästi esim. eräs tunnetuimpia skeptikkoja ja scifi-kirjailijoita eli edesmennyt Isaac Asimov ja Suomesta esim. vastikään Runeberg-palkinnon saanut Tiina Raevaara.



Rouva Chenin henki
Tan, Amy

Nerokkaasti sepitetty, mehevästi kerrottu romaani Keittiöjumalan vaimon ja Luutohtorin tyttären tekijältä

Seurapiirirouva Bibi Chen on viemässä kahtatoista amerikkalaista kiertomatkalle Kiinan kautta Myanmariin. Juuri ennen lähtöpäivää Bibi kuolee ja oppaaksi vaihtuu kokematon nuori mies. Rouva on kuitenkin piikikkäänä kommentoijana ja tarinoidenkertojana hengessä mukana.

Bibin tarkkaan suunnittelema matkaohjelma alkaa rakoilla jo alkuvaiheessa, kun seurue metsästää autenttisia kokemuksia. Toilaillessaan lauma häpäisee kiinalaisen temppelin ja hankkii itselleen punataudin. Myanmarissa epäonninen meno jatkuu. Turistit sieppaa viidakkoon hallituksenvastainen karen-heimo, joka pitää yhtä heistä jumalana ja uskoo tämän järjestävän heimolle oman tosi-tv-ohjelman. Ihme kyllä niin käykin, mutta vasta melkoisen mediakohun jälkeen, sillä ryhmän tilannetta pyrkivät hyödyntämään sekä Yhdysvaltain poliitikot että matkailudollareista kiinnostunut sotilasjuntta ja katsojalukuja kärkkyvät tv-kanavat.

Amy Tan yhdistää Rouva Chenin hengessä kulttuurien kerrokset, länsimaisen turismin, sotilasdiktatuurin, tosi-tv:n ja henkien maailman oikukkaan yllätyksellisesti ja onnistuu luomaan omaperäisen ja viihdyttävän veijariromaanin.

Lähde: http://wsoy.fi/yk/products/show/28005

En ole mainittua opusta ainakaan vielä lukenut, mutta varsin kiinnostavaltahan se kuulostaa, joten kiitos vinkistä!

Itselläni parhaillaan menossa hiukan erityyppinen mutta niinikään kiinnostava Richard Areschougin Hitlers pirater - Tyska kapare under andra världskriget, jonka otsikko kuvaa hyvin, mistä on kyse.

[Mariacka]

En tiedä lukeeko ylläolevan kirjoittaja itsensä "piinkovaksi skeptikoksi" ja missä mielessä hän ylläolevan rinnastuksen esittää, mutta joka tapauksessa on ehkä hyvä muistuttaa, ettei skeptisellä elämänasenteella ja hyvän fiktion arvostamisella tietysti ole mitään automaattista käänteistä korrelaatiota keskenään, vaan ne elävät aika lailla omaa elämäänsä ja itse asiassa löytyy useampiakin skeptikkoja, jotka ovat toisaalta hyvinkin mielikuvitusrikkaita scifi- ja fantasiakirjailijoita.

Lähinnä tarkoitin sitä, ettei lukijan pidä hämmentyä kirjan esipuheesta, jossa kirjailija kertoo hankkineensa aineistonsa Amerikan parapsykologisen seuran arkistosta. Itselleni kirjailija oli ennestään tuttu.

Tiedän, että osa lukijoista valitsee luettavansa silmäilemällä kirjan ensimmäistä lukua.

[Valdovas]

Lähinnä tarkoitin sitä, ettei lukijan pidä hämmentyä kirjan esipuheesta, jossa kirjailija kertoo hankkineensa aineistonsa Amerikan parapsykologisen seuran arkistosta. Itselleni kirjailija oli ennestään tuttu.

Aha, tämä selvensi asiaa. Väittääkö kirjailija siis, että tarinan taustalla olisi "oikeasti" jotain paranormaalia vai että mainittu arkisto on ihan muuten vain ollut hedelmällinen lähde? Toivon mukaan tuota jälkimmäistä, vaikka voihan pöhköistä alkuoletuksista huolimattakin syntyä ihan mukavaa taidetta. Esimerkiksi Toivakan kirkon katon aikoinaan hyvinkin modernit ja kohua herättäneet maalauksethan ovat vallan ihastuttavia, vaikka tekijä Pellervo Lukumies melkoinen kylähullu onkin!



... ja kukas se tuolta asianmukaisesti pukeutuneen Jeesuksen (huom. raitapökät ja siivekkäät kengät! )selän takaa kurkisteleekaan...??

Aiheesta, jos ei entuudestaan tuttu: http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/art ... 09&bid=243

[Mariacka]

^Kirjailija kertoo kehittäneensä fiktiivisen tarinan erään meedion kertomuksen pohjalta; kyseinen meedio väitti keskustelleensa rva Chenin hengen kanssa automaattikirjoituksen välityksellä (joskin kirjailija epäilee hänen seuranneen tapahtumia uutisten kautta). Mutta kirjailija päätyy samaan kuin sinäkin aiemmin: riippumatta siitä, uskommeko vainajien kanssa kommunikointiin, olemme valmiit unohtamaan epäuskomme uppoutuessamme kaunokirjallisuuteen.

En tosin ihmettelisi, vaikka esipuhekin olisi jonkinlaista fiktiota.

Anyways, kirja oli lukemisen arvoinen. Ehkä kuitenkin pidän enemmän kirjailijan aiemmasta tuotannosta, etenkin esikoinen Ilon ja onnen tarinat (1991) on jäänyt mieleeni.

[Sajaki]

Sain aivan hetkiä sitten luettua Dmitry Glukhovskyn kirjan "Metro 2033" (tähän perustuu myös se videopeli). Oli kyllä jännä kirja, meni ihan muutamassa päivässä.

Nyt päätin sitten aloittaa teoksen "Hollywoodin sotakone" (Carl Boggs & Tom Pollard), joka kertoo Yhdysvaltain puolustusvoimien ja Hollywoodin läheisestä suhteesta (kävelin vahingossa kirja-alen ohi ja ainahan niistä jotain tarttuu mukaan).

[MEG]

Kirjamessuilta hankkimani David Deutschin "Todellisuuden rakenne" kirjan monimaailmateoriasta yritän n.s päästä kärryille.

Täytynee luopua toivosta , ymmärtää Deutschin "Todellisuuden rakennetta".
Juutuin jo hänen teoriaansa lumetodellisuudesta :" Kaikesta huolimatta elämä liittyy erääseen fysiikan perusperiaatteeseen nimittäin Turingin periaatteeseen , sillä juuri elämän avulla lumetodellisuus tuotettiin luontoon ensimmäisen kerran . Ja ulkoisista tapahtumista huolimatta elämä on merkittävä prosessi myös avaruuden mittakaavassa."

[Valdovas]

Kirjamessuilta hankkimani David Deutschin "Todellisuuden rakenne" kirjan monimaailmateoriasta yritän n.s päästä kärryille.

Täytynee luopua toivosta , ymmärtää Deutschin "Todellisuuden rakennetta".
Juutuin jo hänen teoriaansa lumetodellisuudesta :" Kaikesta huolimatta elämä liittyy erääseen fysiikan perusperiaatteeseen nimittäin Turingin periaatteeseen , sillä juuri elämän avulla lumetodellisuus tuotettiin luontoon ensimmäisen kerran . Ja ulkoisista tapahtumista huolimatta elämä on merkittävä prosessi myös avaruuden mittakaavassa."

Kysehän on itse asiassa (periaatteessa; käytäntö onkin sitten oma juttunsa ) hyvin simppelistä periaatteesta, joka on tuttu jo esim. Descartes'ilta, Hilary Putnamilta ja monelta muulta ja joka on ehkä näyttävimmin ollut esillä Matrix-leffoissa, eli mikäli laskentateho (esim. kvanttilaskennan avulla) riittää ja voidaan simuloida täysin "todellisuutta" vastaava lumetodellisuus eikä näitä voida enää varsinkaan sisäpuolelta erottaa toisistaan, niin mikä takaa, ettemme parhaillaan elä juuri sellaisessa lumetodellisuudessa, jota pyörittää joko ilkeä demoni (Descartes), ilkeä tiedemies (Putnam), ilkeät alienit (Matrixit) tai joku muu, jostain sinänsä kulttuurisisesti kiinnostavasta syystä säännönmukaisesti ilkeäksi mielletty taho. Entäpä jos se onkin joku symppis tyyppi, ja itse asiassahan tässä lähestytään monia perinteisiä teologisiä näkemyksiä todellisuuden rakenteesta ja ennen kaikkea olemassaolon syistä. Niin tai näin, DD:n opus on merkittävä lisä näihin pohdiskeluihin, ja vaikken purematta kaikkia hänen teesejään nielekään, on opus ilman muuta lukemisen ja pohtimisen arvoinen!

Mikäli se ei kuitenkaan tahdo oikein avautua, niin oheinen minusta fiksusti ja mukavan kansanomaisesti kirjoitettu Esko Valtaojan arvio ehkä auttaa asiassa:

Kirjoja

Esko Valtaoja

David Deutsch: Todellisuuden rakenne. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita. 257 s. Nid. 190,-

QJos tämä kirja olisi elokuva, se ei olisi mikään Ilta Davidin kanssa, vaan Oxfordin moottorisahamurhat. Teokselta, jonka nimenä on "Todellisuuden rakenne", ei kannata odottaa turhaa pidättyvyyttä, mutta lukija tuskin osaa varautua teurastukseen joka alkaa David Deutschin hyökätessä niin filosofian kuin tieteenkin perusolettamuksien kimppuun. Uhreiksi joutuvat muun muassa positivismi, instrumentalismi, induktioperiaate, niin reduktionismi kuin holismikin, fyysikkojen 'kaiken teoriatí sekä kvanttifysiikan standarditulkinta. Kaikki tämä tapahtuu parinkymmenen ensimmäisen sivun aikana, ja tämän täystuhon jälkeen vasta päästään itse asiaan, todellisuuden rakenteeseen. Sivussa selittyvät pienemmät ongelmat, kuten syyn ja seurauksen laki (ei olemassa), ajan olemus (ei virtaa), elämän todellinen merkitys (kosminen), aikamatkustuksen mahdollisuudet (pelkkä tekninen ongelma), vapaan tahdon ja determinismin välinen ristiriita (väärinkäsitys), matematiikan perusteet (puhtaasti fysikaalisia), maailmankaikkeuden tulevaisuus (hyvältä näyttää), sekä missä John Keats oli oikeassa ja missä hakoteillä.

Jonkun muun kirjoittamana Todellisuuden rakenteen voisi kenties siirtää huuhaahyllyyn Castanedan ja Dänikenin väliin, mutta oxfordilaista fyysikkoa David Deutschia ei voi sivuuttaa niin helposti. Deutschille on vastikään myönnetty teoreettisen fysiikan kenties arvostetuin palkinto, Paul Dirac -mitali, tunnustuksena hänen ansioistaan kvanttilaskennan pioneerina. Deutschin kirja on ollut niin arvostelu- kuin myyntimenestyskin, joka on vuoden sisällä ilmestymisestään ehditty kääntää jo kuudelle kielelle ja poikinut oman Internet-keskustelupalstansakin (http://eve.physics.ox.ac.uk/Personal/deutsch/David.html). Deutschista on jopa povailtu uutta Hawkingia ja kirjasta uutta "Todellisuuden lyhyttä historiaa".

Deutschissa olisikin ainesta kulttihenkilöksi: eksentrinen erakko joka nukkuu päivät ja työskentelee yöt, ei matkustele, ja kommunikoi mieluummin internetin välityksellä. Kasvotusten Deutschin kanssa keskustelemaan päätyneet kuuluvat oitis vakuuttuvan miehen neroudesta. Deutschin ammatillinen maine perustuu aivan uuden tieteenalan, kvanttilaskennan, kehittämiseen. Kvanttilaskennan pani alulle kukapas muu kuin Richard Feynman, mutta vasta Deutschin artikkeli vuonna 1985 loi varsinaisen pohjan kvanttifysiikkaan perustuvan tietokoneen kehittämiseen.

Kvanttitietokoneen tehot

Tavallinen tietokone käsittelee bittejä, jotka koodataan makroskooppiseen esineeseen, logiikkapiiriin tai pienimmillään joskus tulevaisuudessa kenties yhden ainoan elektronin spintiloihin: spin ylös vastaa arvoa 1, spin alas arvoa 0. Mutta kolmen klassisen bitin systeemi pystyy kuvaamaan kerralla vain yhtä tilaa, esimerkiksi 011, ja laskutoimitukset täytyy tehdä askel kerrallaan tilasta toiseen siirtyen. Koska jo valon nopeus asettaa ehdottoman rajan sille, kuinka nopeasti tilasta toiseen voidaan siirtyä, jopa yksittäisiä elektroneja käyttävän klassisen tietokoneen nopeudelle on olemassa ylärajansa. Esimerkiksi 250-numeroisen luvun alkutekijöihinsä jakaminen ­ ongelma joka on keskeinen julkisavaimiin perustuvassa tiedonsuojauksessa ­ kestäisi kauemmin kuin koko maailmankaikkeuden odotettavissa oleva ikä, vaikka ottaisimme askel kerrallaan bittejä rouskuttavan tietokoneemme käyttöön kosmoksen kaikki elektronit.

Kvanttilaskenta tarjoaa ainakin teoriassa ratkaisun. Suunnataan yksi elektroni kohti varjostimella olevaa kahta vierekkäin olevaa rakoa. Arkijärjen mukaan elektronin täytyy kulkea jommasta kummasta raosta. Mutta sekä kvanttimekaniikan teorian että tarkkojen kokeiden mukaan elektroni kulkeekin samanaikaisesti molempien rakojen läpi. Ammattislangilla sanottuna elektronin aaltofunktio jakaantuu kahteen osaan, joiden interferenssi myöhemmin tuottaa havaitun lopputuloksen, yhden elektronin saapumisen varjostimen toiselle puolelle.

Deutschin suuri läpimurto oli, että hän osoitti olevan mahdollista käyttää näitä kahta tilaa informaation tallentamiseen. Emme koskaan havaitse samanaikaisesti kahta elektronia alkuperäisen yhden sijasta, mutta ainakin jossakin mielessä niitä on ollut tapahtuman aikana kaksi, ja molempiin voidaan periaatteessa tallentaa bitti-informaatio 1 tai 0. Kolmen elektronin kvanttibittisysteemiin voidaan siksi koodata samanaikaisesti 23 = 8 tilaa klassisen kolmen elektronin tietokoneen yhden ainoan sijasta. Tämä avaa mahdollisuuden kirjaimellisesti kuvittelemattomissa olevalle laskentateholle.

Yksinkertainen kvanttitietokoneemme on kahdeksan kertaa klassista vastinettaan nopeampi. Seitsemälläkymmenellä elektronilla pystyttäisiin hetkessä laskutoimituksiin, joihin kosmoksen ikä ei riittäisi tavalliselle tietokoneelle. Pöydällä nököttävä kvanttitietokone voisi simuloida atomin tarkkuudella koko fyysisen maailmankaikkeuden, tietokoneen käyttäjä mukaanluettuna, yhtä helposti kuin nykyinen pelimikro simuloi ruudulla Lara Croftin seikkailuja Tomb Raiderissa.

Kukaan ei ole vielä rakentanut toimivaa kvanttitietokonetta, mutta optimistisimmat tutkijat uskovat niiden syrjäyttävän klassiset tietokoneet muutaman vuosikymmenen kuluessa. Pessimistit taas epäilevät, että toimivaa kvanttitietokonetta ei voida rakentaa edes periaatteessa. Pohjimmiltaan kyse on vanhasta tutusta Schrödingerin kissan ongelmasta: onko suljetussa laatikossa mikroskooppisen kvanttifysiikan armoilla oleva makroskooppinen mirriparka elävä, kuollut, vaiko molempia yhtä aikaa?

Rinnakkaisuniversumit

Miten kvanttilaskennasta sitten päädytään todellisuuden syvimpään olemukseen? Deutschin lähtökohta on, että kaksoisrakokokeessa elektroni todella jakautuu kahdeksi todelliseksi elektroniksi. Miksi sitten emme koskaan havaitse toista elektronia? Koska koko maailmankaikkeus silpoutuu kahdeksi rinnakkaisuniversumiksi ja havaitsija monistuu siinä samalla. Yksi kopio havaitsee oman universuminsa elektronin ja toinen kopio omansa toisen. Kun aivastan, kaikki aivastukseen liittyvät kvantti-ilmiöiden mahdolliset eri vaihtoehdot todella toteutuvat, ja aivastuksen päättää lähes ääretön määrä uusia kopioita minusta kukin omassa uudessa maailmankaikkeudessaan. Tai oikeastaan ei kopioita, koska kaikki ovat edelleenkin tasavertoisesti minä, ja itsekin olin vain yksi aivastusta edeltäneen kvanttitapahtuman lopputuloksena syntyneistä 'kopioista'. Ja tarkkaan ottaen maailmankaikkeudet eivät ole uusia, koska ne kaikki ovat aina olleet olemassa ­ mutta tässä kohdassa on varmaan parasta painaa jarrua ja kehottaa perehtymään itse kirjaan.

Tämä Deutschin perusidea ei ole uusi. Ajatuksen kvanttifysiikan ilmiöiden selittämisestä jatkuvasti silpoutuvien uusien maailmankaikkeuksien avulla esitti Hugh Everett jo yli neljäkymmentä vuotta sitten, mutta tällaisen 'multiversumin' ajatusta on yleensä pidetty tarpeettomana ja hedelmättömänä hypoteesina, muun muassa siksi että maailmankaikkeudet eivät Everettin mallissa ole missään kosketuksissa keskenään, ja siksi periaatteessakin havaintojemme ulkopuolella. Deutsch kiistää tämän, ja sanoo kvanttilaskennan väistämättä todistavan että rinnakkaismaailmankaikkeudet ovat yhtä todellisia kuin omammekin. Mutta multiversumin olemassaolo on vasta yksi osa Todellisuuden rakenteen argumenteista; Deutschin päämäärä on paljon kunnianhimoisempi kuin kvanttifysiikan filosofisista perusteista saivarteleminen.

Asian ydin on sanottu kirjan kansilehdellä: "Omistettu Karl Popperin, Hugh Everettin ja Alan Turingin muistolle sekä Richard Dawkinsille. Tämä teos suhtautuu heidän ajatuksiinsa vakavasti." Deutschin mielestä näihin neljään nimeen henkilöityvät neljä nykytieteen perusoppia, tietoteoria, kvanttimekaniikka, laskentateoria ja evoluutioteoria, voidaan nivoa yhteen aidoksi "todellisuuden teoriaksi", joka on paljon vahvempi ja syvempi kuin kunkin erillisalan älyllisesti rajoittuneet asiantuntijat ovat suostuneet myöntämään.

Neljän perusjuonteen yhdistelmä ei ainoastaan ennusta nykyisten fysiikan lakien tavoin mitä tapahtuu jos teemme kokeen, vaan todella selittää miksi ja mitä todella tapahtuu. Esimerkiksi evoluutiota Dawkinsin tunnetuksi tekemässä ankaran darwinistisessa muodossa voidaan käsitellä pelkkänä sattumanvaraisena geenien informaation koodauksena ja siirtona avaruuden yhden mitättömän tomuhiukkasen pinnalla. Mutta, Deutsch sanoo, tämä ei ole mikään selitys evoluution ja elämän olemassaololle, ja saa lisäksi koko ajatuksen tuntumaan "kapealta, epäinhimilliseltä ja pessimistiseltä". Deutschin mukaan ratkaisu löytyy ottamalla huomioon Turingin periaate ja multiversumin olemassaolo. Näiden avulla voidaan todistaa, että evoluutio ja elämä ovat luonnon syviä perusilmiöitä, jotka määräävät myös koko kosmoksen tulevan kohtalon siinä kuin fysiikan laitkin.

Deutsch ei anna armoa

Deutsch ei epäröi hyökätä fysiikan, filosofian tai matematiikan yleisesti hyväksyttyjä perusteita vastaan. Sivu toisensa jälkeen huokuu röyhkeää itsevarmuutta, jonka takana täytyy olla sekä luottamus oman asian oikeutukseen että varmuus moottorisahan toimivuudesta: "Seuraava luku luultavasti ärsyttää monia matemaatikoita. Sitä ei voi välttää. Matematiikka ei ole sitä mitä he kuvittelevat." Lukija voi puolustautua jos pystyy; armoa ei anneta. Täytyisi olla kaikkien neljän perusjuonteen asiantuntija selvittääkseen mitkä väitteistä ovat yleisesti hyväksyttyjä ja mitkä pelkästään Deutschin vankkumattomaan uskoon perustuvia. Esimerkiksi multiversumin käsite ei suinkaan, kuten Deutsch antaa ymmärtää, ole vallalla oleva kvanttifysiikan selitysmalli, jonka vastustajat tarjoavat vain "utuisen, uhmakkaan ja täysin epäjohdonmukaisen vetoamisen Kööpenhaminan tulkintaan, johon juuri kukaan ei enää usko"; tilanne lienee täysin päinvastainen.

Samaan hengenvetoon Deutsch myös väittää kvanttikosmologian edistymisen pakottaneen tutkijat multiversumin idean täydelliseen hyväksymiseen, mutta kosmologien multiversumilla ei nimen lisäksi ole mitään tekemistä kvanttifysiikan multiversumin kanssa. Vastapainoksi Deutschille voi suositella vaikkapa David Lindleyn mainiota teosta Where does the weirdness go? (HarperCollins 1996), joka alaotsakkeensa mukaisesti selittää miksi kvanttifysiikka kyllä on outoa mutta ei välttämättä niin outoa kuin jotkut ­ esimerkiksi Deutsch ja muut Everettin multiversumitulkintaan uskovat ­ ajattelevat.

Jokainen teoria todellisuuden perimmäisestä olemuksesta törmää myös samaan perusongelmaan: mikä on kelvollinen selitys? Deutschin halveksima positivismi tarjoaa melko objektiivisen kriteerin, havaintotulosten yhtäpitävyyden, teorioiden hyvyydelle, mutta selitys on subjektiivinen käsitys jonka arvon punnitsee viime kädessä kukin itse oman arvo- ja ajatusmaailmansa pohjalta. Deutschille ainoa kelvollinen selitys kvantti-ilmiöille on multiversumin olemassaolo, ja hän huitaisee sen kummin perustelematta kaiken muun syrjään hänen omia kriteereitään täyttämättöminä selitysyrityksinä. Lukija voikin hauskana aivovoimisteluna ottaa käteensä toisen oxfordilaisen huomattavasti kevyemmän kirjan, uskonnonfilosofian professori Richard Swinburnen Tuntemattoman tekijän (Kirjapaja 1997), jossa muun muassa todistellaan että triljoonia ja taas triljoonia muita maailmankaikkeuksia paljon järkevämpi selitys todellisuuden syvärakenteelle on olettaa yhden Jumalan olemassaolo. Kumpi selitys on parempi, jos kummankin lopputuloksena havaitsemme elektronin käyttäytyvän täsmälleen samalla tavalla?

Todellisuuden rakenteen arvo ei loppujen lopuksi olekaan siinä, että se todella tarjoaisi paremman selityksen todellisuuden rakenteelle. Oxfordin moottorisahamurhaaja ei todellisuudessa saa hengiltä ensimmäistäkään valitsemistaan uhreista, mutta viis siitä. David Deutsch haastaa meidät käyttämään nykytieteen täydet mahdollisuudet ymmärtää ja selittää maailmaa ja olemasssaoloamme, ja jos hänen huikaiseva näkemyksensä todellisuuden olemuksesta ei kelpaa, niin siitä vain parempaa selitystä rustaamaan.

Tärkeän ja merkittävän kirjan tunnistaa siitä, että sen on tuon tuostakin paiskaamaisillaan nurkkaan, mutta käsi seisahtaa kun huomaa ettei oikeastaan tiedä miten perustella raivostumistaan. Jos vaikkapa todella otamme vakavasti Turingin periaatteen kaikkine seuraamuksineen, ja kvanttitietokoneet ovat mahdollisia, niin miksi sitten ajatus todellisuudesta universaalisen lumetodellisuusgeneraattorin aikaansaannoksena on aivan älytön? Deutschin ärsyttävän, haastavan, tajuntaa laajentavan kirjan pitäisi löytyä kotihyllystä jokaiselta, joka joskus on pohtinut mistä täällä maailmassa oikeastaan on kyse.

Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa. Hän toimii myös Tähtitieteellinen yhdistys Ursan puheenjohtajana.

Lähde: http://www.tieteessatapahtuu.fi/982/Valtaoja.html

Arvostelu on muuten jo vuodelta 1998, minkä ehkä jotkut tuosta opuksen hintatiedosta jo arvasivatkin... Tuohon Eskon arvostelun loppulauseeseen viitaten voi vain onnitella MEGiä erinomaisesta kirjamausta!

Deutschin uudempi tänä keväänä ilmestynyt opus The Beginning of Infinity on ehkä vielä tuota aiempaakin kansanomaisempi ja käytännön elämän kannalta kiinnostavampi. En ole sitä ehtinyt itse vielä lukea, mutta eiköhän tässä kesän mittaan onnistu! En tiedä, joko Kimmo tai joku muu on sen ehtinyt kääntää, mutta en ihmettelisi, vaikka olisi jo prosessissa. Oheinen Elliot Templen arvio Amazonilla antaa aika hyvän yleiskuvan siitä, mistä ko. opus puhuu:

The Beginning of Infinity is a masterpiece, April 2, 2011
By
Elliot Temple (USA) - See all my reviews

This review is from: The Beginning of Infinity: Explanations that Transform The World (Kindle Edition)
It takes disparate topics and unites them in one powerful worldview. Topics range from physics and philosophy to voting systems and alphabets to optimism and objective aesthetics to evolution and creationism, and even morality. Each topic has enlightening individual analysis, but even better than that is the worldview behind the analysis, which comes out as one reads the entire book. The Beginning of Infinity is about a way of thinking. It is the most rational way of thinking ever to be explained.

You might think that David Deutsch is a genius (and he is) and that therefore his way of thinking won't work for you. That is not the case. His worldview can help anyone with any topic. It's not equally useful for all fields -- it fares better with important topics -- but it always has a surprisingly large amount of relevance and use. And unlike many philosophers who want to sound impressive, Deutsch has made a concerted effort to write clearly and accessibly. This isn't a book written only for the initiated.

I've identified three main themes which I think best describe the most important message of the book.

The first theme is the titular one. Like Deutsch's previous book, chapters conclude with short summaries and terminology sections. But he's got a new section too: the meanings of the beginning of infinity encountered in the previous chapter. So what kind of infinity is Deutsch concerned with? Primarily progress. Humans are capable of an infinite amount of progress. We can improve things without limit, and learn without limit. This covers not just material improvement but also moral improvement. Some impressive types of potential progress discussed in the book include building space stations in deep space, immortality and creating a more open, tolerant and free society.

The second theme, which is the most fundamental, is epistemological. Epistemology is the study of knowledge. Deutsch discusses issues like how we learn, and the correct and effective ways of thinking. Insights from this field, such as how to be rational, the inevitability of mistakes and the need to be able to correct mistakes (rather than rely on avoiding them all in the first place) underlie everything else. For example, Deutsch proposes an epistemological principle as the most important moral idea. I won't keep you in suspense: it is the moral imperative not to destroy the means of correcting mistakes. But if you want to fully understand what this means you'll have to read the book!

The third theme, which is prevalent without usually being stated explicitly, is liberalism in its original, not left-wing, meaning. Liberalism draws on the other two themes. It is about organizing society to allow for human progress, rational lifestyles, knowledge creation, and the correcting of mistakes. To do this its biggest principle is not to approach conflicts and disagreements with the use of force because force does not discover the truth of the matter and everyone should seek to figure out the truth and do that rather than taking a might makes right approach. Liberalism is the philosophy of open societies and the only one capable of supporting unlimited progress. In contrast to open societies, Deutsch also discusses static societies which do not make progress. He explains how they will eventually fail and cease to exist because there are always new and unforeseeable problems which they cannot adapt to. Only a liberal society which moves forward has the means of dealing with the unknown problems the future holds.

There is a lot to love about The Beginning of Infinity. If you are narrowly interested in physics you should read it for the chapter explaining what the multiverse is like -- and when you do you may also be challenged by the chapter on bad philosophies of science and intrigued by the chapter on the reality of abstractions. If you are only interested in math and computation, you'll want to read the chapter on AI, but you'll also enjoy the chapter about the concept of infinity. If you're an artist you'll appreciate the discussion of the beauty of flowers, and the wit of the Socratic dialog. Whatever the case may be, the philosophy running throughout has universal interest.

No jaa, pannaan vielä perään Dr. Michael Goldingin varsin tuore ja niinikään huomattavan positiivinen arvio samasta opuksesta:

This book may change the world, May 4, 2011
By
Dr. Michael Golding - See all my reviews

This review is from: Beginning of Infinity (Allen Lane Science) (Hardcover)
David Deutsch's explanation of the transforming power of knowledge to change not only ourselves, but everything around us, has the potential to challenge and eliminate multiple parochial beliefs that hinder humanity's pursuit of its highest moral purposes.

Our current understanding of the laws of physics is that they describe a world, the structure of which can be modeled by general purpose (universal) computers as long as they have sufficient memory and processing speed. This was explained in David Deutsch's first book, The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications, and in this new masterpiece, The Beginning of Infinity: Explanations That Transform the World.

What logically follows is that with the aid of computers that increase our own effective memory capacity and speed, human beings can become increasingly powerful universal computers, thereby gaining the ability to model and understand, with ever increasing accuracy, all aspects of reality.

But current laptops are also universal computers and their speed and memory capacity can be increased, as well. So what is the difference between us and them?

According to David Deutsch, it is our ability to explain things. We do not yet understand how to design this ability to explain things, otherwise we would be able to create computers that are intelligent, though David Deutsch has no doubt that one day we will.

Our ability to explain is a precious evolutionary advance with far-reaching consequences. This is so because the ability to explain one aspect of reality can have universal reach (apply not just to the circumstances that the explanation was designed for, but to the rest of the universe, as well, if the explanation correctly incorporates aspects of the universal laws of physics).

For example, understanding that the seasons are caused by the tilt of the earth relative to the sun allows us not only to understand the change of seasons on the planet earth, but also the universal idea that planets orbiting distant stars throughout the universe have changing seasons, even if we never experience any of their different seasons. David Deutsch points out that physicists in a laboratory have created temperatures so low that there is no natural state of the universe in which these temperatures are found. Though we may have initially wanted to learn about refrigeration and heating to be able to protect our food, regulate climate in our homes, and other reasons specific to survival: As far as we know it is possible that these extremely cold temperatures have never existed before in the history of the universe.

So the extent of our past experience or the details of our evolutionary history do not limit what we can know or do, because our ideas can correctly incorporate aspects of the universal laws of physics, which then give these same ideas unlimited reach to apply whenever and wherever a particular law of physics is relevant, throughout the universe. And this idea has immense consequences.

For example, we can explain phenomena well beyond the evolutionary environment that led to the design of our brain. Although our genes influence us, we are not ultimately limited by them because, for example, we can learn about the universal properties of self-reproducing objects (like DNA) and so learn to understand the mechanisms of genes, increasingly giving us the ability to change them if we do not like their effect. Evolution therefore puts no arbitrary restriction on what we can know or do, because human explanations can include truth-content about Nature itself, and so can reach beyond the parochial experiences that motivated us to create an understanding of them.

I am reminded of an art historian who told me that no brilliant artist fully understands his own work of art. Good knowledge, like good art, reaches beyond its creator or its appearance. As David Deutsch indirectly points out, my teacher was quite right because works of art contain knowledge, not only about the physical world but about beauty itself, which he argues is as real as prime numbers and many other abstractions. Hence they can influence us well-beyond the intention of the artist, just as the explanation of the seasons applies universally to planets throughout the universe, though we developed it to understand only our own.

To the extent that our explanations correctly utilize aspects of the laws of physics, they contain the truth that makes them apply always and everywhere in relevant circumstances. This is so because truth is invariant with respect to time and space -- it never changes. Therefore, explanations with truth-content also have aspects that are invariant. They are impossible to change without making them less true; that is, ruining their explanatory content. So, for example, good explanations are well-adapted to surviving criticism in minds that think about them, regardless of the person who does the thinking.

Because of this timeless, unvarying quality, good explanations become an essential accumulating part of the reality that they also explain, as bad ideas are eliminated and good ideas survive the criticism that they are subjected to within minds. This implies that there can be evolutionary advances in ideas and subsequent problems that we can consider and solve.

But where do new ideas come from? David Deutsch explains that they come from previous knowledge subjected to random variation (essentially evolutionary mutations in ideas) and recombination, so there is really no limit on our ability to come up with new possible explanations for things -- no limit on our ability to guess an explanation for something -- ultimately because random variations are also limitless.

This is so even though most guesses are not improvements. The crucial part in this rational process is "error-correction". After trying (and letting others try) to refute a new theory -- that is, criticize it by finding a logical or experimental contradiction in it -- if it survives criticism then it becomes the best explanation that we can think of -- the one we use, once other rival explanations are refuted. David Deutsch argues that new knowledge comes from random variations applied to previous knowledge -- what the philosopher of science Karl Popper (and David Deutsch borrowing from him) call "conjectures".

David Deutsch points out some profound consequences of the above worldview. If our ability to explain things with ever-increasing accuracy is true, then our ability to use that knowledge to make things better is limitless as well. Not only are we universal computers (that can potentially explain any phenomena in the universe), we are then also universal constructors of material objects. We can make use of our explanations to create anything that is not forbidden by the laws of physics. That includes societies with more physical resources, subject only to the limitations imposed by the fixed laws of physics, not biological or ecological limitations or other seeming barriers to improvement.

So "spaceship earth" (the idea that the earth has precious resources specifically needed by human beings) is a myth. David Deutsch points out that it would be entirely feasible to survive in the darkest places in the universe once we have developed the correct knowledge. And we currently survive where we do now not because of a particular accident of available resources but rather because of our ability to transform poor resources to make an environment that is hospitable to humans. We survive because of what our knowledge has done, when before us our evolutionary ancestors lived a horrid, meager, Malthusian existence, where any improvement in resource availability was soon taken away by a consequent population increase.

There are nonetheless multiple threats to us. But if David Deutsch is correct, then all of these threats, moral or otherwise, come from a lack of knowledge, not from any foundational evil that must ultimately cause us to fail. He points out that the great leap forward of the West occurred during the Western Enlightenment, not because of resource availability in Europe, as some have claimed, but rather because of a change in mind-set in which people stopped seeking truth from authority (or other supposedly justified sources), but instead adopted an attitude of correcting errors in ideas, regardless of their source.

David Deutsch points out that a good political system has certain similar characteristics to a scientific research program, ultimately because both derive from Enlightenment ideas. Using our democracies, if a politician makes decisions that are not good (just like if a scientist comes up with an explanation that does not work) the important thing is that we can non-violently vote the politician out of office (or in the case of the scientist, non-violently challenge a scientifically bad idea.) Non-violent error correction (not justification of ideas by some other authoritative idea or by some authority, David Deutsch explains) is the key part of any moral, political, or scientific process that can grow knowledge.

David Deutsch's brilliant book, The Beginning of Infinity: Explanations That Transform the World, is a tour de force and is essential reading for those who recognize the ennobling aspects of rational thinking and for those who are tired of hearing ultimately irrational explanations of inherent limitations on what we can imagine or do. David Deutsch reminds us that the cause of suffering is actually stagnation and ignorance rather than progress and knowledge growth. If we reach beyond the mistaken parochial thinking that threatens the growth of knowledge, we humans can have a bright and exciting future as intelligent moral beings in the world -- and in the universe.

As anyone who has seen Professor Deutsch speak will have noticed (see, for example, his TED talk on "Our place in the cosmos"), David Deutsch has an awe-inspiringly brilliant mind. The Beginning of Infinity: Explanations That Transform the World is not one of those quick, cute books you enjoy then forget; it's the kind of book you read and re-read, one that stays with you, informing your thinking long into the future. I myself have been profoundly influenced by David Deutsch's ideas, and I suspect that if you read this book, you will be too. Indeed, I'd go so far as to predict that this book will still be being read generations from now. It's that good.

Books cited in this review: The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications; Fabric of Reality (Penguin Science); The Beginning of Infinity: Explanations That Transform the World; Beginning of Infinity (Allen Lane Science)

Molempien lähde: http://www.amazon.com/Beginning-Infinit ... YAGFSDIV8C

Apropos, itse muuten lueskelen parhaillaan hieman samaa tematiikkaa sivuavaa Pentti Haikosen jo hiukan vanhaa (2003), mutta silti edelleen kiinnostavaa näkökulmaa tekotietoisuuden rakenteeseen ja olemukseen käytännön laskenta-algoritmien näkökulmasta eli The Cognitive Approach to Conscious Machines. Suosittelen sitäkin aihepiiristä kiinnostuneille...

[devil_doll]

Deutschissa olisikin ainesta kulttihenkilöksi: eksentrinen erakko joka nukkuu päivät ja työskentelee yöt, ei matkustele, ja kommunikoi mieluummin internetin välityksellä.

Kappas. Luulin, että olen ainoa. Tosin matkustelen mielelläni ja silloin on tietysti pakko valvoa (myös) päivisin. Syököhän Deutsch myös mielellään verta, kuten minä?

[MEG]

Valdovasilla on taito selkeyttää vaikeita asioita.
En edelleenkään ymmärrä D..n lumetodellisuutta. Tai ymmärrän sanan, mutten sitä, miten se muodostaisi yhden todellisuuden rakenteen neljästä pilarista, joista kaksi vaikuttaisi nousevan täältä meidän planeetaltamme. Tai ainakin siltä tilavuudelliselta hiekanjyvältä, jonka kaltaisemme tai kehittyneemmät systeemit muodostavat elottoman aineen valtameressä.
Deutschilla on päättelyssään huikea aukko. Kvanttitietokoneet ja lumetodellisuudet rajoittuvat e.m. hiekanjyvän piiriin, 99.99..% kosmoksesta on niille kylmiä (tai kuumia).
Mielestäni lumetodellisuudella, todellisuuden rakenteen yhteydessä spekulointi johtaisi pois filosofisesta realismista, johon Deutsch itsensä lukee.
Itse monimaailmateoria on yksi mahdollisuus monien joukossa. kosmisia teorioita ei pitäisi pois sulkea niiden fantastisuuden takia. Esim. nykyisin hyväksytyn alkuräjähdysteorian mukaan kaikki kosmoksen materia oli aiemmin tiivistyneenä neulanpään kokoon. siis kirjaimellisessa ei symbolisessa mielessä. Tälläisistä, arkikokemuksen näkökulmasta mielisairaan houreista muodostuu paljolti todellisuus.
Tulen avaamaan "Todellisuuden rakenteen" monasti tulevinakin vuosina!