Sivu 37/407
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 3:50 pm
Kirjoittaja Ernesti Säkävaara
Destiny kirjoitti:Muistaakseni Zapatan synttäribileet ovat olleet kutsubileitä, ainakin alkuaikoina, eli kantapeikoille lähetettiin kutsu kotiin ja kutsulla pääsi sitten sisään ja sai juomia. Tuli vaan mielee, kun ohjelmassa puhuttiin, että oltiin menossa Zapatan 1-v. synttäreille.
Näinhän se yleensä menee. Juurikin noihin aikoihin 90-luvun alussa varsinkin isommissa kaupungeissa etenkin ravintolaväki saattoi vetää ilmaiset kännit vaikka joka ilta, sen verran tiuhaan tahtiin oli tarjolla "ilmasen viinan pippaloita", kun ravintoloita nousi kuin sieniä sateella ja jo olemassa oleviakin rempattiin uuteen formuun tämän tästä. Yleensä ko pileisssä hanat oli auki tietyille juomille tiettyyn ajankohtaan asti esim yhdeksään ja sen jälkeen päästettiin "tavallinen rahvas" sisään.
Destiny kirjoitti:Haanitien rahanmenosta. Ainakin junaan meni rahaa, jos Hyvinkäälle lähti tai muuhun kyytiin,jos vaikka joku heitti (taksiin olisi mennyt enemmän). Olisko ostanut jostain tupakkia.
En usko ainakaan taksiin, enkä junaankaan, sillä varsinkin taksin poliisi tarkistaa tällaisissa tapauksissa yleensä ensimmäisenä ja varmasti juna mahdollisuuskin on tarkastettu. Eikä sitäpaitsi juna Järvenpäästä Hyvinkäälle kovinkaan montaa markkaa maksanut, kuten ei tupakkiaskikaan. Taksiin olisi voinut saturainen, vähän toista upota, mutta ei sekään koko summaa selitä.
Mutta jos hän olisi julkisilla lähtenyt, niin miksi hän olisi mennyt Hyvinkäälle, eikä samantien omaan kotikaupunkiinsa Riihimäelle?
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 4:02 pm
Kirjoittaja Destiny
Ehkä Haantie halusi baariin eikä kotiin ja ainakin nykyään baaritarjonta nelikymppisille on parempi Hyvinkäällä, kuin Riihimäellä. En tiedä mikä oli tilanne 90-luvulla.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 4:14 pm
Kirjoittaja Ernesti Säkävaara
daemons1982 kirjoitti:jarmo.janis kirjoitti:Yhä edelleen pysyn siinä mielipiteessä että näistä Hellu on voinut kaikista vähiten uskottavasti olla saman tekijän uhri.
Voiko Keski-Uudellamaalla olla jokin "sarjamurhaaja kerho" joka tappaa "tummatukkaisia alkoholistinaisia" iästä riippumatta?
No ainakin niistä muutamasta suomalaisesta sarjamurhasta aika iso prosentti on työstetty juurikin kyseisellä seudulla, sikäli kun tätä nyt käsiteltävää juttua voi sarjamurhaksi kutsua.
Onkos muuten häkä-enskan edesottamuksia tutkittu tämän jutun yhteydessä
Ei toki mahtunut Hellun mainitsemaan ikähaarukkaan likikään tuolloin, mutta kahden muun tapauksen tekijän iästä ei olekaan olemassa mitään faktatietoa.
Vaikka tuossa aiemmin sanoinkin, että vaikea on uskoa samaan tekijään kaikissa kolmessa tapauksessa, niin kyllähän tuota epäluuloa toki lieventää se seikka, että poliisi on kaiketi edelleen melko varma siitä, että tekijä on yksi ja sama henkilö. Kyllä kai poliisilla täytyy olla muitakin perusteita tähän päätelmään, kuin se, että kaikki kolme olivat samalta seudulta ja kaikki läträsivät kohtuu miehekkäästi. Tähän viittaa sekin, että Hautala mainitsee Kadonneet ohjelmassa yhdeksi yhdistäväksi tekijäksi hiekkakuopan. Eli poliisilla täytyy olla jotain todisteita siitä, että myös Haantie on kyseisellä hiekkakuopalla jossain vaiheessa ollut, joko hengissä, tai hengettömänä, tai sekä että.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 4:26 pm
Kirjoittaja Ernesti Säkävaara
Destiny kirjoitti:Ehkä Haantie halusi baariin eikä kotiin ja ainakin nykyään baaritarjonta nelikymppisille on parempi Hyvinkäällä, kuin Riihimäellä. En tiedä mikä oli tilanne 90-luvulla.
No ei se kyllä dramaattisesti huonompi ole nytkään, sitäpaitsi Haantie oli varmaankin enempi pubi ihmisiä, joten niitä ainakin riksusta tuolloinkin löytyi ihan riittävästi.
Niin eikä se ole suinkaan vähäpätöinen seikka, että hänen kantapaikkansa on suurella todennäköisyydellä ollut omilla kotikulmilla. Senkin voin kokemuksesta sanoa (sekä omasta, että asiakkaiden), että kun naapuripaikkakunnalle tai muuten vaan itselle outoon ravintolaan mennään, niin kumman moni lähtee kesken illan sieltä siihen omaan tuttuun ja turvalliseen kantapaikkaansa. Sitäpaitsi Martina ei kyllä mitenkään istu Haantien omaksi valinnaksi hyvästä jatkopaikasta, se kun ei ole sen kummemmin nelikymppisten, kuin pubikansan paikkakaan, vaan ruokaravintola.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 4:41 pm
Kirjoittaja poepporoo
Pari asiaa. Se, kun jotkut arvelivat tämän Kallen estäneen Haantien pääsyn ravintolaan, on hyvinkin mahdollinen juttu. Jos porukka olisi halunnut pysyä yhdessä, olisi sitten valittu baari, mihin kaikki pääsevät sisälle. Niin kuin aiemminkin, jotkut ovat arvailleet,-joko muu poppoo oli kyllästynyt aina liiskat vetävään Maaritiin tai ilmaisdrinkkiliput houkuttelivat..jopa niin paljon, että nainenkin sai jäädä ulkopuolelle. Ja tuosta "juopon ulkonäöstä" tunnistamisesta Lukkarisen(kin) kohdalla. Kyllähän monesti ihan vaatetuksesta voi olla pääteltävissä, millaista elämää ihminen mahdollisesti viettää. "Tarjoustalotyyli" on usein juopon valinta väkisinkin, kun jostain pitää kuitenkin säästää rahaa viinan juontiin. Alkonkassi kädessä ennen puoltapäivää plus halvahko vaatetus = syrjäytynyt henkilö. Ja tuo Martina ravintola voisi valikoitua siksi Maaritin kohteeksi, koska sinne saattaisi päästä helpommin sisälle. Onko portsaria edes ollut ruokaravintolassa?
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 5:04 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
poepporoo kirjoitti:Pari asiaa. Se, kun jotkut arvelivat tämän Kallen estäneen Haantien pääsyn ravintolaan, on hyvinkin mahdollinen juttu. Jos porukka olisi halunnut pysyä yhdessä, olisi sitten valittu baari, mihin kaikki pääsevät sisälle.
Tarkoitus oli mennä vain ja ainoastaan Järvenpään Zapataan. Kalle oli ollut remontoimassa Zapataa, ja juuri tuona kohtalokkaana iltana mentiin juhlimaan remontin valmistumista. Kalle oli ymmärtääkseni kutsuttu sinne. Maarit oli kaikesta päätellen ottanut pohjia niin paljon, että ei päässyt sisään ollenkaan. Kalle taas oli mitä ilmeisimmin päättänyt juhlia remonttia siitäkin huolimatta, että puoliso jäi ulkopuolelle. Kallessa ei ole kuitenkaan mitään epäilyttävää katomista ajatellen. Hänhän yritti tehdä jo alkuvaiheessa katoamisilmoituksen, jota paikallispoliisi ei heti suostunut kirjaamaan.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 5:10 pm
Kirjoittaja Destiny
Kallea siis houkutti ilmaisen viinan bileteet. Aika tylyä jättää emäntä vieraaseen kaupunkiin hortoilemaan. Olikos Haantie nyt sitten kotoisin Riihimäeltä vai Hausjärveltä? Molempia tietoja löytyy..
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 5:25 pm
Kirjoittaja poepporoo
Juu no ei Kallessa olekaan mitään epäilyttävää, vaan ehkä parisuhteen laadusta voi jotain päätellä. Varmaankin aikamoinen morkkis ollut, kun samana iltana sitten nainen katoaa..vielä huomio Lukkarisesta. Ihmeen hyvä (huono)munkki käynyt ruumiinlöytäjällä, kun noin pian löytynyt. Todellinen ihme, mielestäni. Entäpä jos löytäjä sai vihiä jotain tapahtuneen ja siksi osasi sattua paikalle? Olikohan tällä henkilöllä lapsia?
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 5:38 pm
Kirjoittaja kurvijor
Destiny kirjoitti:Kallea siis houkutti ilmaisen viinan bileteet. Aika tylyä jättää emäntä vieraaseen kaupunkiin hortoilemaan. Olikos Haantie nyt sitten kotoisin Riihimäeltä vai Hausjärveltä? Molempia tietoja löytyy..
Tietääkseni oli kotoisin pohjois suomesta ja asunut ennen Riihimäelle muuttoa Ruotsissa, että Kymenlaaksossa. Asui ennen katoamistaan Riihimäen Peltosaaressa.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 7:25 pm
Kirjoittaja daemons1982
poepporoo kirjoitti:"Tarjoustalotyyli" on usein juopon valinta väkisinkin, kun jostain pitää kuitenkin säästää rahaa viinan juontiin.
Itsekin ostan farkut ennemmin Tarjoustalosta kuin Stockmannilta, enkä mikään alkoholisti ole!

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 7:32 pm
Kirjoittaja kurvijor
Itse olen sitä mieltä että jos tekijä on alkoholistinaisen lapsi, niin tekijän raivoa voi lisätä se, että jollain tummahiuksisella alkkis naisella on lapsi . Tekijän äiti on voinut olla tummahiuksinen josta johtuu tietty hiusväri. Lukkarisenhan täytyi mennä Tuusulaan sosiaalitoimistoon huoltajuuskiistan takia. Ja Haantien lapsenlikaksi. Maaritilla oli myös erään lehden mukaan Tanjan lisäksi kaksi muutakin lasta,joista yksi oli katoamisaikaan alaikäinen. Mutta entäs Hellu. Ehkäpä Hellulla ei ollut lapsia tai ainakaan vastuulla. Se on selvinnyt tekijälle Hellun kanssa jutustellessa. Isku päähän voi olla vaikka opetus Hellun alkoholistisuudesta. Mutta miksei Haantietä ole löydetty ? Hän voi olla missäpäin hausjärven metsiä tahansa. Tekijä on voinut Lukkarisen jälkeen etsiä muitakin syrjäisiä paikkoja. Miksi tekijä lopetti Haantien jälkeen ? Oma spekulaatia on, että tekijä sai saamansa tyydytyksen Haantien jälkeen, tai jokin on muuttanut tekijän. esim jokin sairaus tai kuolema.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 7:38 pm
Kirjoittaja poepporoo

Halpahallityyli nyt vaan on sellainen yleistävä nimitys "halpistyylistä". Itsekin käytän ko.kauppaa monenlaisiin ostoksiin. Alkkikseksi sieltä hankitut vaatteet eivät ketää tee

Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 8:11 pm
Kirjoittaja Destiny
Teoria tekijästä alkoholistin lapsena ja siitä kummunneesta vihasta voisi sopia Haantien ja Hellun tapaukseen, he olisivat voineet mahdollisesti olla tekijän äidin ikäisiä ja näin synnyttää muistoja ja nostaa esiin vihaa. Mutta 28-vuotias Lukkarinen on liian nuori,ajokortin omaavan ihmisen "äitimuistoille". Tällaisen trauman omaavan luulisi kostavan äitinsä ikäisille naisille tai naisille,jotka olivat tietyn ikäisiä silloin kun traumatisoiva muistijälki syntyi.
Lukkarinen oli siis ilmeisesti tapettu muualla. Olikohan suolestus tapahtunut löytöpaikalla? Jos ei,miten ruumis on kuljetettu ilman isompia sotkuja autossa?Mikään pikkusinttipoikanen ei kyllä yksin ole jaksanut raahata kuollutta ruumista metsään,Lukkarinen ei kuitenkaan ihan siro ollut rakenteeltaan. Olisiko tekoon voinut sekaantua useampi?
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 8:25 pm
Kirjoittaja Destiny
poepporoo kirjoitti:
Halpahallityyli nyt vaan on sellainen yleistävä nimitys "halpistyylistä". Itsekin käytän ko.kauppaa monenlaisiin ostoksiin. Alkkikseksi sieltä hankitut vaatteet eivät ketää tee

Eiköhän Lukkarisen hapsutakki ja Nike-collegehousut olleet 90-luvun alun kovinta muotia. Ei irroonnut hapsutakkia kovin halvalla silloin.
Re: Järvenpään sarjamurhaaja (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 12:41 am
Kirjoittaja jarmo.janis
Näkemykseni mukaan se, että tekijällä oli mahdollisuus käsitellä Tuula Lukkarinen siten, että siitä tuli vaikutelma jonkin tasoisen lihan käsittelijän osaamistasosta, voi tarkoitaa vain sitä että tekijällä ensinäkin oli työrauha sekä aikaa ja toisekseen paikka jossa uhria on voitu käsitelä hallitusti. Tällöin mielestäni uhrin löytöpaikka murhapaikkana voidaan unohtaa mikä taas tarkoittaa uhrin sirtämistä tappopaikasta autoon kuolleena ja edelleen autosta löytöpaikkaan. Samoin auto, ellei pakettiauton tavaratila, tappopaikana voidaan unohtaa. Kaikissa tapauksissa uhrin käsittely kuolleena on vaatinut voimaa, joka taasen tarkoittaa sitä, että pienikokoista tekijää ei kannata etsiä. Ei se profiiliin sopiminen paljon auta jos tekijäehdokas ei fyysisesti ole kykenevä tekoon tavalla joka tutkinnassa on esitetty. Samoin perustein myös illan/yön pimeät tunnit teon tekemiseen ulkona voidaan unohtaa ajankohtana. Ei kai ne metsäästäjätkään, joista täällä on puhuttu, yön pimeillä tunneilla saalistaan taivasalla käsittele.