Kannattaa nyt vähän miettiä, kenen nimiä keskustelupalstalla kirjoittelee ja mitä sanoja heidän suuhunsa pistää, jos ei muista ihmisen sanomisia kunnolla. Wahe ei taida olla kirjassaan kirjoittanut Ulvilan murhatapauksesta, jos oikein muistan. Eikä hän taida olla ex-poliisikaan, vaan hoitaa edelleen virkatehtäviään. Voit tulla itse tänne murhainfoon oikaisemaan, kuka entisistä poliiseista oli tuota alkututkimuksen puutetta taivastellut. Eläkkeellä ollessa olisi varmaan hänelläkin aikaa perehtyä Ulvilan murhatapaukseen kunnolla ja omien tutkimustensa perusteella mahdollisesti hän saattaisi tulla toiseen lopputulemaan alkututkinnan kehnoudesta. Ihan kiva odotella, mikä asianmukainen taho ensimmäisenä tutkii Ulvilan murhan esitutkintojen asianmukaisuuden ja kertoo missä niitä virheitä tehtiin, kun onnistuttiin murhan toiselle silminnäkijälle ja puukotuksen uhrille järjestämään pari kertaa vankeustuomio murhasta.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 8:14 am
Olen useamman poliisin kanssa keskustellut tästä, jokainen on ollut vakuuttunut A.n syyllisyydestä.Viimeksi Heidi Foxxel radiossa.
Myös ex poliisi Vahe kirjassaan taivastelee alkututkimuksen " puutetta"
Kirjoittaa juuri samoin, kuin Kuusirantakin, jos Jukka olisi soittaja ja A olisi puukotettu satavarmaa olisi, ettei alkututkimusta olisi jätetty kunnolla tekemättä.
Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11890
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."

Alkututkinta murhapaikalla on tehty mallikkaasti ja entistä vakuuttuneemmaksi olen tullut alkututkinnan asianmukaisuudesta, kun olen kahlannut esitutkinta-aineistoa ja tehtyjä tutkimuksia uudelleen läpi. Itse asiassa tehdyistä tutkimuksista ja niiden ajankohdista voisi koota vaikka luettelon, niin jokainen voisi omin silmin arvioida, missä kohdin tutkimukset olivat oleellisia, missä puutteellisia ja mitkä tutkimukset olisi voinut jättää kokonaan tekemättä.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 11:03 am
Olisi mielenkiintoista tietää löytyykä suomen rikoshistoriasta tapausta, jossa neljän oikeusistunnon tuomareiden äänet menee tasan kuusi/kuusi ja syytetty on " oikeasti syytön"
Tällaista ei olisi sattunut nytkään, jos alkututkimus olisi suoritettu kunnolla. Sehän olisi tehtykin, jos roolit olisi Jukalla ja Annelilla vaihtuneet
En oikein pääse kiinni laskuopistasi, joten olisi kiva, jos valaisisit sitä vähän. Minun mielestäni tuomariäänet pitäisi katsoa Vaasan hovioikeuden tekemien ratkaisujen mukaan, eli lopputulema Annelin syyttömyydestä murhaan 5-1 .
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Minä kuulen äänen "Anne"litter kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 6:58 pm Luin Kuusirannan kirjan. Mielenkiintoisia näkökulmia ja paljon uutta tietoa minulle (myöhäisherännäinen kun olen). Olen jo lopettanut hätäpuhelutallenteen aktiivisen tutkimuksen mutta koin että minun oli palattava aiheen äärelle. Kuusiranta on sitä mieltä että kohdassa 0:23 hätäpuhelun aikana kuuluu ensimmäisen kerran Jukan ääni. Mielestäni hän on väärässä ja näytän tällä lyhyellä videolla miksi näin on.
https://www.youtube.com/watch?v=wclDPWf8xIQ
Minä kuulen tässä edelleen (olen aiheesta kirjoittanut myös aikaisemmin) lapsen äänen.
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
-
litter
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
^ Minä kuulen lapsen sanomana "äiti".
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Kirjoitinkin neljän oikeusistunnon ja tuomareita on käräjäoikeudessakin.Pieni liekki kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 8:06 pmAlkututkinta murhapaikalla on tehty mallikkaasti ja entistä vakuuttuneemmaksi olen tullut alkututkinnan asianmukaisuudesta, kun olen kahlannut esitutkinta-aineistoa ja tehtyjä tutkimuksia uudelleen läpi. Itse asiassa tehdyistä tutkimuksista ja niiden ajankohdista voisi koota vaikka luettelon, niin jokainen voisi omin silmin arvioida, missä kohdin tutkimukset olivat oleellisia, missä puutteellisia ja mitkä tutkimukset olisi voinut jättää kokonaan tekemättä.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 11:03 am
Olisi mielenkiintoista tietää löytyykä suomen rikoshistoriasta tapausta, jossa neljän oikeusistunnon tuomareiden äänet menee tasan kuusi/kuusi ja syytetty on " oikeasti syytön"
Tällaista ei olisi sattunut nytkään, jos alkututkimus olisi suoritettu kunnolla. Sehän olisi tehtykin, jos roolit olisi Jukalla ja Annelilla vaihtuneet
En oikein pääse kiinni laskuopistasi, joten olisi kiva, jos valaisisit sitä vähän. Minun mielestäni tuomariäänet pitäisi katsoa Vaasan hovioikeuden tekemien ratkaisujen mukaan, eli lopputulema Annelin syyttömyydestä murhaan 5-1 .
Kannattaa lukea mitä hovioikeuskin on mieltä alkututkimuksen tasosta. Tästähän on lisäksi korkeimmat oikeusoppineet mm oikeusprofessori Matti Tolvanen kirjoittanut, kuten kirjassaan komisario Wahe. Kyllä tämä tupelointi tässä asiassa on tullut selväksi.
Joutsenlahden taktiikasta voi päätellä jotain, kun joku poliisimies oikeudessa todisti hänen uhanneen poliisin erottamisella, jos hän jatkaa Auerin osuuden epäilyä. Oliko sama poliisi, joka ensimmäisen sairaala puhutuksen jälkeen oli sanonut, jututimme juuri tappajaa.
Viimeksi muokannut Hurjimus, Ti Heinä 25, 2023 9:34 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Joo, kyllä huppumiestä etsittiin mallikkaasti ja pitkään. On se vaan kumma kun mitään ei kuitenkaan jäänyt käteen. Mutta ei tietenkään täysin kokoon kuivunut päätutkintalinja tietenkään siihen viittaa ettei olisi mallikkaasti tutkittu. Ei tietenkään. Tai että valittiin väärä tutkintalinja. Ei tietenkään.Pieni liekki kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 8:06 pm
Alkututkinta murhapaikalla on tehty mallikkaasti ja entistä vakuuttuneemmaksi olen tullut alkututkinnan asianmukaisuudesta, kun olen kahlannut esitutkinta-aineistoa ja tehtyjä tutkimuksia uudelleen läpi. Itse asiassa tehdyistä tutkimuksista ja niiden ajankohdista voisi koota vaikka luettelon, niin jokainen voisi omin silmin arvioida, missä kohdin tutkimukset olivat oleellisia, missä puutteellisia ja mitkä tutkimukset olisi voinut jättää kokonaan tekemättä.
En oikein pääse kiinni laskuopistasi, joten olisi kiva, jos valaisisit sitä vähän. Minun mielestäni tuomariäänet pitäisi katsoa Vaasan hovioikeuden tekemien ratkaisujen mukaan, eli lopputulema Annelin syyttömyydestä murhaan 5-1 .
Ja tottahan toki A.A.nkin osuutta tutkittiin koko ajan täysillä. Hänen asemansa ei vain ensimmäiseen pariin vuoteen ollut syylliseksi epäilty. Mutta eihän se tietenkään mitään haittaa. Ihan samanlainen asemahan on asianomistajalla ja epäillyllä, eikö olekin. Esimerkiksi hesassa tämänkaltaisissa tilanteissa kaikki epäselvissä olosuhteissa henkirikospaikalta tavatut ovat automaattisesti syylliseksi epäiltyjä, mutta eihän Helsingissä mitään osatakaan. Eikä siellä ymmärretä mitään huppumiehistäkään.
Huppumiestutkintaa olisi tietenkin pitänyt jatkaa kaiken aikaa niin voitaisiin tiedottaa että ihan vielä ei ole saavutettu läpimurtoa eikä lopettaa kahden vuoden päästä. Kaksi vuottahan on ihan silmänräpäys. Tässähän olisi ollut vajaa 17 vuotta aikaa ja tietenkin vielä vaikka 20 vuotta lisää niin eiköhän se huppis olisi vastaan tullut.
Painakaa te huippurikostutkijat vaan, lopussa kiitos seisoo, ei kun siis huppis.
-
Vareksenpoikanen
- Theo Kojak
- Viestit: 1138
- Liittynyt: Su Syys 15, 2013 10:35 pm
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Minä kuulen "Ari tule tänne" tai vaihtoehtoisesti "Mari tule tänne". Mutta mitä ääntä seuraavan 5 sek. aikana kuuluu?
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11890
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Silti sinun laskuoppisi antaa erilaisen lopputuloksen kuin minun laskuopillani neljästä oikeudenkäynnistä (1-2)(3-0)(1-2)(2-1), eli Auerin hyväksi 7-5. Suurin osa Auerin vapauttavan murhatuomion kannalla olleista tuomareista oli hovioikeuden tuomareita. Vaikea sanoa, mikä olisi ollut lopputulos, jos käräjäoikeuden istunnot olisi käyty jossain muualla kuin Satakunnan käräjäoikeudessa.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kirjoitinkin neljän oikeusistunnon ja tuomareita on käräjäoikeudessakin.
Luulen, että Matti Tolvanen alkaa vähitellen päästä kärryille tästä Ulvilan murhatapauksesta ja sen jälkiseurauksista. Kannustan lämpimästi häntä jatkamaan valaistumistaan aiheesta. Käsittääkseni Jussi Wahe on edelleen rikosylikonstaapeli enkä edelleenkään muista hänen käsitelleen Ulvilan murhatapausta. Alahan vaan pistää faktoja paikoilleen omissa viesteissäsi ja lopeta myös valehtelu/vääristely Joutsenlahteen liittyen. Kiitos!Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kannattaa lukea mitä hovioikeuskin on mieltä alkututkimuksen tasosta. Tästähän on lisäksi korkeimmat oikeusoppineet mm oikeusprofessori Matti Tolvanen kirjoittanut, kuten kirjassaan komisario Wahe. Kyllä tämä tupelointi tässä asiassa on tullut selväksi.
Joutsenlahden taktiikasta voi päätellä jotain, kun joku poliisimies oikeudessa todisti hänen uhanneen poliisin erottamisella, jos hän jatkaa Auerin osuuden epäilyä. Oliko sama poliisi, joka ensimmäisen sairaala puhutuksen jälkeen oli sanonut, jututimme juuri tappajaa.![]()
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
No Sihvonen kuuli omassa litteroinnissaan 2008 Jukan äänen ensimmäisen kerran jo aivan puhelun aluksi ("Äääh"), ja on merkinnyt 5 ääntelyä ensimmäisen 30 sekunnin ajalle. Hän kertoo Jukan myös huutaneen "Älä", mikä tietysti on vähän kiusallinen litterointi,jos kuvittelee Jukan siellä yksinään huutelevan.litter kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 6:58 pm Luin Kuusirannan kirjan. Mielenkiintoisia näkökulmia ja paljon uutta tietoa minulle (myöhäisherännäinen kun olen). Olen jo lopettanut hätäpuhelutallenteen aktiivisen tutkimuksen mutta koin että minun oli palattava aiheen äärelle. Kuusiranta on sitä mieltä että kohdassa 0:23 hätäpuhelun aikana kuuluu ensimmäisen kerran Jukan ääni. Mielestäni hän on väärässä ja näytän tällä lyhyellä videolla miksi näin on.
https://www.youtube.com/watch?v=wclDPWf8xIQ
Minä kuulen tässä edelleen (olen aiheesta kirjoittanut myös aikaisemmin) lapsen äänen.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Helheim
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Vaikea uskoa kummankaan tapahtuneen. Joutsenlahti ei vaikuta tyypiltä, joka tekisi tuollaista. Ja en halua uskoa, että poliisissa on ihmisiä, jotka tekevät johtopäätöksiä noin kevyin perustein (yksi puhutus juuri tapahtuman jälkeen, mikä tarkoittaa, että mitään todistusaineistoa ei oltu vielä tutkittu).Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm
Kirjoitinkin neljän oikeusistunnon ja tuomareita on käräjäoikeudessakin.
Kannattaa lukea mitä hovioikeuskin on mieltä alkututkimuksen tasosta. Tästähän on lisäksi korkeimmat oikeusoppineet mm oikeusprofessori Matti Tolvanen kirjoittanut, kuten kirjassaan komisario Wahe. Kyllä tämä tupelointi tässä asiassa on tullut selväksi.
Joutsenlahden taktiikasta voi päätellä jotain, kun joku poliisimies oikeudessa todisti hänen uhanneen poliisin erottamisella, jos hän jatkaa Auerin osuuden epäilyä. Oliko sama poliisi, joka ensimmäisen sairaala puhutuksen jälkeen oli sanonut, jututimme juuri tappajaa.![]()
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
”Ilman tallennetta naisen on mahdoton käydä
takkahuoneesta välillä puhelimessa ja palata takaisin takkahuoneeseen (kohta 2:23) täysin äänettömästi.”
Tämä oli syyttäjän ja syyttäjän asiantuntijaryhmän mielipide 2015. Silloin kaikki Annelia syylliseksi ajattelevat olivat ihan samaa mieltä.
Mutta nyt ollaan taas eri mieltä=) Nyt se on ihan mahdollista!
Tällainen just tekee sen, että en ota "vastapuolta" lainkaan tosissani, koska näen, ettei heillä ole kykyä tutkia asioita. He toistelevat vain mitä joku muu on sanonut, ja sen hetkinen sanonta on aina se oikea. Eivät koskaan mieti, että hetkinen: olin vuosi sitten ihan vastakkaista mieltä.Näitä muuttuneita mielipiteitä on vuodesta 2009 vaikka kuinka paljon, koska juttu on elänyt niin kauan ja kaikki mahdolliset variaatiot on kierrätetty useampaan kertaan.
Nyt uskotaan poliisia, joka kirjoittaa surmasta kirjan, vaikka ei tiedä edes uhrin vammoja, ja josta jo 2016 olen kirjoittanut "Kuusiranta ei tunnu
tietävän rikospaikasta, uhrin vammoista tai tutkimustuloksista mitään.""Kuusiranta ei tunnu useissa lehdissä siteerattujen lausuntojensa perusteella olevan lainkaan tutustunut esim rikospaikkakuviin tai uhrin vammoihin.""Kuusirannan tekemä sepustus [vangitsemisvaatimuksessa ollut tapahtumakuvaus] on aivan älytön rikospaikkatutkimusten tulosten tai verijälkien perusteella, mutta se ei tahtia haittaa. Kuusiranta meni eläkkeelle tätä tekstiään toistellen, eikä ollut lainkaan perehtynyt siihen, mitä tosiasiallisesti oli tutkittu ja selvitetty."
Sanoisin, että jutussa puuhanneista Pauli Kuusirannalla oli kaikkein vähiten syytä kirjoitella kirjoja ja esiintyä asiantuntijana. Hän oikein erikoistui nolojen kommenttien antamisessa medialle, ja taatusti häntä hävettiin laitoksella. Kukaan täysjärkinen tutkinnanjohtaja ei mene elokuvaan päätyvään haastatteluun selittämään, että oli myös selvänäkijöitä, mutta ei niistä mitään hyötyä ollut! Hyvänen aika sentään. Käytännössä jokaisessa Kuusirannan 2008-2010 antamassa haastattelussa oli räikeitä faktavirheitä, joista huomasi, että hän oli jo henkisesti eläkkeellä, eikä valvonut alaistensa työtä.

Ensimmäisen 30sek aikana kuulen mm lasten vuoropuhelua ja hupparimiehen komentelua (jota hän ikään kuin alleviivaa kopauttamalla samaan aikaan jotain kovaa pintaa tai uhria). Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen silminnäkijähavaintojen (tai Kuusirannan teorian) kanssa joten suhtaudun varauksella kuulemaani.Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Heinä 26, 2023 12:13 am]
No Sihvonen kuuli omassa litteroinnissaan 2008 Jukan äänen ensimmäisen kerran jo aivan puhelun aluksi ("Äääh"), ja on merkinnyt 5 ääntelyä ensimmäisen 30 sekunnin ajalle. Hän kertoo Jukan myös huutaneen "Älä", mikä tietysti on vähän kiusallinen litterointi,jos kuvittelee Jukan siellä yksinään huutelevan.
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Vai on se Tolvanen muuttanut mieltään ????Pieni liekki kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 10:53 pmSilti sinun laskuoppisi antaa erilaisen lopputuloksen kuin minun laskuopillani neljästä oikeudenkäynnistä (1-2)(3-0)(1-2)(2-1), eli Auerin hyväksi 7-5. Suurin osa Auerin vapauttavan murhatuomion kannalla olleista tuomareista oli hovioikeuden tuomareita. Vaikea sanoa, mikä olisi ollut lopputulos, jos käräjäoikeuden istunnot olisi käyty jossain muualla kuin Satakunnan käräjäoikeudessa.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kirjoitinkin neljän oikeusistunnon ja tuomareita on käräjäoikeudessakin.
Luulen, että Matti Tolvanen alkaa vähitellen päästä kärryille tästä Ulvilan murhatapauksesta ja sen jälkiseurauksista. Kannustan lämpimästi häntä jatkamaan valaistumistaan aiheesta. Käsittääkseni Jussi Wahe on edelleen rikosylikonstaapeli enkä edelleenkään muista hänen käsitelleen Ulvilan murhatapausta. Alahan vaan pistää faktoja paikoilleen omissa viesteissäsi ja lopeta myös valehtelu/vääristely Joutsenlahteen liittyen. Kiitos!Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kannattaa lukea mitä hovioikeuskin on mieltä alkututkimuksen tasosta. Tästähän on lisäksi korkeimmat oikeusoppineet mm oikeusprofessori Matti Tolvanen kirjoittanut, kuten kirjassaan komisario Wahe. Kyllä tämä tupelointi tässä asiassa on tullut selväksi.
Joutsenlahden taktiikasta voi päätellä jotain, kun joku poliisimies oikeudessa todisti hänen uhanneen poliisin erottamisella, jos hän jatkaa Auerin osuuden epäilyä. Oliko sama poliisi, joka ensimmäisen sairaala puhutuksen jälkeen oli sanonut, jututimme juuri tappajaa.![]()
Kumma, ettei ole julkisuuteen kertonut ?
Entä hovioikeuden arviot ?
Keskusteleppa kenen poliisin kanssa tahansa, jokainen sanoo, että alkututkinta sössittiin.
Kaiketi tuomarien äänet on menneet 5-7, luin tuon kuusi/ kuusi jostain artikkelista
Alla naispoliisin todistus, tuntuu hurjalle, että poliisi nainen oikeudessa valahtelisi.
Etsin paremmalla ajalla tuon poliisin kommentin sairaalatapauksen jälkeen.
Ulvilan murhajutun ensimmäinen tutkinnanjohtaja kuiskutteli useamman kerran puhelimessa Anneli Auerin kanssa, kertoi poliisitodistaja murhaoikeudenkäynnissä Porissa.
Naispoliisin mukaan tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti puhui vuonna 2007 puhelimessa esitutkinnasta asioita, joista Auerin ei olisi pitänyt saada tietoa. Poliisi ei täsmentänyt, mistä esitutkintaan liittyvistä seikoista oli kysymys.
Nainen kertoi olleensa puheluiden aikana läsnä Joutsenlahden huoneessa. Hän sanoi seurustelleensa tuohon aikaan Joutsenlahden kanssa ja heillä oli luottamuksellinen suhde.
Poliisin mukaan Joutsenlahti sulki Auerin pois mahdollisten epäiltyjen joukosta jo tutkinnan alkuvaiheessa. Naisen mukaan Joutsenlahti myös ilmoitti, että Aueria syyllisenä pitävät erotettaisiin tutkintatiimistä ja heistä tehtäisiin rikosilmoitus.
– Hän tuli hyvin suuttuneena ja kiroillen palaverista. Hän sanoi, että mikäli joku tutkintatiimistä aikoo sanoa, että Auer oli syyllinen, hänet tullaan erottamaan tutkintatiimistä, ja hänestä tehdään rikosilmoitus, naispoliisi sanoi oikeudessa.
Auerin asianajaja Juha Manner kyseenalaisti naisen kertomuksen muun muassa viittaamalla aiempaan seurustelusuhteeseen.
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Hurjimus kirjoitti: Ke Heinä 26, 2023 10:44 amVai on se Tolvanen muuttanut mielipidettään, mihinkähän käsityksesi perustuu ???Pieni liekki kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 10:53 pmSilti sinun laskuoppisi antaa erilaisen lopputuloksen kuin minun laskuopillani neljästä oikeudenkäynnistä (1-2)(3-0)(1-2)(2-1), eli Auerin hyväksi 7-5. Suurin osa Auerin vapauttavan murhatuomion kannalla olleista tuomareista oli hovioikeuden tuomareita. Vaikea sanoa, mikä olisi ollut lopputulos, jos käräjäoikeuden istunnot olisi käyty jossain muualla kuin Satakunnan käräjäoikeudessa.Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kirjoitinkin neljän oikeusistunnon ja tuomareita on käräjäoikeudessakin.
Luulen, että Matti Tolvanen alkaa vähitellen päästä kärryille tästä Ulvilan murhatapauksesta ja sen jälkiseurauksista. Kannustan lämpimästi häntä jatkamaan valaistumistaan aiheesta. Käsittääkseni Jussi Wahe on edelleen rikosylikonstaapeli enkä edelleenkään muista hänen käsitelleen Ulvilan murhatapausta. Alahan vaan pistää faktoja paikoilleen omissa viesteissäsi ja lopeta myös valehtelu/vääristely Joutsenlahteen liittyen. Kiitos!Hurjimus kirjoitti: Ti Heinä 25, 2023 9:17 pm Kannattaa lukea mitä hovioikeuskin on mieltä alkututkimuksen tasosta. Tästähän on lisäksi korkeimmat oikeusoppineet mm oikeusprofessori Matti Tolvanen kirjoittanut, kuten kirjassaan komisario Wahe. Kyllä tämä tupelointi tässä asiassa on tullut selväksi.
Joutsenlahden taktiikasta voi päätellä jotain, kun joku poliisimies oikeudessa todisti hänen uhanneen poliisin erottamisella, jos hän jatkaa Auerin osuuden epäilyä. Oliko sama poliisi, joka ensimmäisen sairaala puhutuksen jälkeen oli sanonut, jututimme juuri tappajaa.![]()
Kumma, ettei ole julkisuuteen kertonut ?
Entä hovioikeuden arviot ?
Keskusteleppa kenen poliisin kanssa tahansa, jokainen sanoo, että alkututkinta sössittiin. Eiköhän Wahekin , kuten hyvin moni poliisikin ole kaikki tapauksen alkututkimus paperit käyneet läpi, sieltä se tieto tulee.
Kaiketi tuomarien äänet on menneet 5-7, luin tuon kuusi/ kuusi jostain artikkelista
Alla naispoliisin todistus, tuntuu hurjalle, että poliisi nainen oikeudessa valahtelisi.
Etsin paremmalla ajalla tuon poliisin kommentin sairaalatapauksen jälkeen.
Ulvilan murhajutun ensimmäinen tutkinnanjohtaja kuiskutteli useamman kerran puhelimessa Anneli Auerin kanssa, kertoi poliisitodistaja murhaoikeudenkäynnissä Porissa.
Naispoliisin mukaan tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti puhui vuonna 2007 puhelimessa esitutkinnasta asioita, joista Auerin ei olisi pitänyt saada tietoa. Poliisi ei täsmentänyt, mistä esitutkintaan liittyvistä seikoista oli kysymys.
Nainen kertoi olleensa puheluiden aikana läsnä Joutsenlahden huoneessa. Hän sanoi seurustelleensa tuohon aikaan Joutsenlahden kanssa ja heillä oli luottamuksellinen suhde.
Poliisin mukaan Joutsenlahti sulki Auerin pois mahdollisten epäiltyjen joukosta jo tutkinnan alkuvaiheessa. Naisen mukaan Joutsenlahti myös ilmoitti, että Aueria syyllisenä pitävät erotettaisiin tutkintatiimistä ja heistä tehtäisiin rikosilmoitus.
– Hän tuli hyvin suuttuneena ja kiroillen palaverista. Hän sanoi, että mikäli joku tutkintatiimistä aikoo sanoa, että Auer oli syyllinen, hänet tullaan erottamaan tutkintatiimistä, ja hänestä tehdään rikosilmoitus, naispoliisi sanoi oikeudessa.
Auerin asianajaja Juha Manner kyseenalaisti naisen kertomuksen muun muassa viittaamalla aiempaan seurustelusuhteeseen.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3264
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Pauli Kuusiranta; Rooli Ulvilan murhatutkimuksissa, yhteiskunnassa ja mediassa
Kuusiranta&Koskinen s.132:
Puhuttelussa 26.8.2009 Amanda kertoo
" Ei siel kai aluks ollu niit lasinsirpaleit, mut sit vast kun mää oli pari kertaa juossu siel nii sit vast
Samalla sivulla Amanda jatkaa:
"Ekal kerral? Okei. Sillo ei ollu mitään ihmeellistä, äiti ja isä oli heränny mut ne oli ihan tavallisina ja ei tuo, ei ollu lasii eikä mitää." (etptk s.553)
Sitten sivu 219:
Puhuttelu 1.12.2006
.
.
3. Ensimmäisellä kerralla Amanda Lahti ei ollut voinut laittaa valoja päälle, koska takkahuoneen ja olohuoneen rajalla oli ollut lasinsiruja. Terassin oven ikkuna oli ollut rikottu.