Sivu 37/78
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 10:13 pm
Kirjoittaja JackSparrow
Hmmm.......
"
Mitä sarjakuristajan asunnossa on tapahtunut? Oveen ilmestyi poliisin eristysnauha - silminnäkijän mukaan poliisi vei Penttilän viikonloppuna
Sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä asuu Pohjois-Helsingissä kerrostaloasunnossa.
Miehen läsnäolo on tiedossa naapurustossa, sillä julkisuudessa olleiden rikostapausten myötä Penttilä on helposti tunnistettavissa.
Iltalehteen yhteyttä ottanut alueen asukas kertoo, että Penttilän läsnäolo aiheuttaa ympäristössä ristiriitaisia tunteita.
Penttilän vaiheita seurataan suljetussa Facebook-yhteisössä, johon kuuluu useita naapuruston asukkaita.
Yhteisön jäsen kertoo viestiketjussa, että hän näki, kun "Penttilä lähti poliisin matkaan".
Tapahtuma-aika sijoittuu sunnuntai-aamuun.
Varmaa on se, että Penttilän asunto on ollut rikospaikkatutkinnan kohteena viikonlopun aikana.
Siitä kielii asunnon oveen kiinnitetty eristysnauha.
Poliisi merkitsee tällä tavoin vain rikospaikkoja, jotka ovat tutkinnan kohteena.
Helsingin poliisi ei sunnuntaina vahvista tai kiellä rikostutkintaa tai kiinniottoa. Poliisi antaa lisätietoja asiasta mahdollisesti maanantaina"
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 2_u0.shtml
Onko lähtenyt hanskat kädestä.

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 10:21 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Tää penttilä o kyllä yks esimerkki semmosesta jota varten pitäs olla "elinkautinen ilman mahollisuutta ehonalaseen" olla myös suomessa.. mitä vittua iha oikeest, nuita samanlaisia jota ei pitäs vapauttaa on vaikka kuinka palio mut siltiki ne pääsee vapaaks.. mahtaa olla melkee koko euroopan ongelma tämä, kiitos eun ihmisoikeustuomioistuimen, englannista pitäs ottaa mallia joka paikassa.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 10:34 pm
Kirjoittaja Muppe
Kun suomessa ollaan niin se on jolleki naiselle jutustellu ja sanonu että se on muuttunu,kaikki lehdissä olevat jutut on liioteltuja ja valetta.
Sit se on pyytäny tätä mukaan kattomaan kenkiä ja hansikkaita.
Tuskin kukaan kuollu on mutta läheltä on liipannu.
Seuraava suominainen on jo jonossa pentholmin toimistolle jossain,miettien tätä uutisointia että "noin symppis että terveisiä televisiossa lähetti oikeudesta",samalla tietäen hänestä kaiken mutta kun...
Tätä jatkuu niin kauan ku pentholmi on elossa,aina joku sitten käräjillä mutisee että "kyl mä tiesin sen taustan mutta en olis uskonu ku se puheli niin mukavia ja halus antaa mulle kengät jotka sillä oli kotona.Ei siellä sit mitään ollukaan.."
Aina sama virsi.
Suominainen uskoo vasta ku se kuolee näitten käsiin.Tuskin sittenkään.
Sarjakuristajan asunnon ovessa poliisin eristysnauha
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 10:43 pm
Kirjoittaja jukuripää
Iltalehti:
"Mitä sarjakuristajan asunnossa on tapahtunut? Oveen ilmestyi poliisin eristysnauha - silminnäkijän mukaan poliisi vei Penttilän viikonloppuna
Sunnuntai 6.5.2018 klo 20.52
Poliisi ei sunnuntaina kieltänyt eikä vahvistanut rikostutkintaa tai kiinniottoa.
Sarjakuristajana tunnettu Michael Penttilä asuu Pohjois-Helsingissä kerrostaloasunnossa.
Miehen läsnäolo on tiedossa naapurustossa, sillä julkisuudessa olleiden rikostapausten myötä Penttilä on helposti tunnistettavissa.
Iltalehteen yhteyttä ottanut alueen asukas kertoo, että Penttilän läsnäolo aiheuttaa ympäristössä ristiriitaisia tunteita.
Penttilän vaiheita seurataan suljetussa Facebook-yhteisössä, johon kuuluu useita naapuruston asukkaita.
Yhteisön jäsen kertoo viestiketjussa, että hän näki, kun "Penttilä lähti poliisin matkaan".
Tapahtuma-aika sijoittuu sunnuntai-aamuun.
Penttilän asunnon ovi. Miehen läsnäolo on naapurustossa melko laajalti tiedossa.

(LUKIJAN KUVA.)
Varmaa on se, että Penttilän asunto on ollut rikospaikkatutkinnan kohteena viikonlopun aikana.
Siitä kielii asunnon oveen kiinnitetty eristysnauha.
Poliisi merkitsee tällä tavoin vain rikospaikkoja, jotka ovat tutkinnan kohteena.
Helsingin poliisi ei sunnuntaina vahvista tai kiellä rikostutkintaa tai kiinniottoa. Poliisi antaa lisätietoja asiasta mahdollisesti maanantaina."
PAULI POUTANEN
[email protected]
Re: Sarjakuristajan asunnon ovessa poliisin eristysnauha
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 11:08 pm
Kirjoittaja Karl-Erik Törppö
Olisko taas tehnyt tilastomerkintöjä väkivaltarikollisuuden saralla? Luultavasti enemmänkin epäily tai yritys, kun ei ole uutisoitu henkirikosta.
Re: Sarjakuristajan asunnon ovessa poliisin eristysnauha
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 11:16 pm
Kirjoittaja Trina
Pitihän se arvat että jotain taas tapahtuu kun tuo ihmishirviö on vapaalla jalalla. Toivottavasti ei ruumiita.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Su Touko 06, 2018 11:58 pm
Kirjoittaja SYLWAR
originalnightstalker kirjoitti:Tää penttilä o kyllä yks esimerkki semmosesta jota varten pitäs olla "elinkautinen ilman mahollisuutta ehonalaseen" olla myös suomessa..
Ennemminkin jenkkityyli, lopetuspiikki, niin ei pääse tapahtumaan enää sitä vahinkoa, että pääsisi liikenteeseen jonkun liberaalin haihattelijan toimesta.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 12:29 am
Kirjoittaja Unhola
Tuossa sanottiin, että Penttilän läsnäolo aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Miten niin ristiriitaisia? Onko hän ollut miellyttävä ja avulias naapuri taustastaan huolimatta.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 12:33 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Penttilä on näitä tavallaan Jammunkanssa joita ei koskaan saisi päästä vapaaksi tallustelemaan vaan loppuelämäksi johonkin kellariin ja avain mäjelle.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 1:51 am
Kirjoittaja sörsse
Uskon, että luikertelee tästäkin jutusta niin, että väittää joutuneensa samoilla huudeilla asuvan ja hänet tietäneen porukan järjestämään pirulliseen ansaan, eikä hänellä ole ollut mitään väkivaltaisia taka-ajatuksia kehenkään koko iltana, koska ne ovat taakse jäänyttä elämää. Tämä siis olettaen, että siellä tosiaankin on ollut joku ylimääräinen nainen hänen asunnollaan.
Käytännön menettettely olis voinut mennä siten, että yksi puolustuslajeja harrastava houkutuslintu tyrkylle ja muutama kaapinkokoinen mies etukäteen valmiiksi porrashuoneeseen kytikselle ja pari varjoksi perään sieltä mistä mahdollisesti ketju on lähtenyt liikkeelle. Tapauksesta sitten pientä vääntöä suvena oikeudessa ja lopuksi sovitaan kohtuulliset koppikorvaukset Penttilälle ja sen jälkeen taas kohti uusia seikkailuja pajakintaat kädessä.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 2:22 am
Kirjoittaja devil_doll
Akkainpalstalla, siis vauvalla, oli eilen ketju, jossa kerrottiin Penttilän kyttäilleen naisia Kivikossa lenkkipoluilla. Yhden naisen eteen kuulemma astunut kaulaliina käsissään. Ja nahkahanskat myös, tottakai. Ketju lähti aika äkkiä, joten olisiko siinä ollut sitten kyse jostain tähän pidätykseen liittyvästä.
Ketään naista kadonnut Stadissa viime viikkoina?

Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 2:32 am
Kirjoittaja Äitylit-Oulu
Tämä on taas hyvä esimerkki suomalaisten vankien ja rikollisten vellihousuudesta. Kaikki naisen ja lapsen tappajat tapetaan tai ainakin vammautetaan ja muita Aku Ankan parhaita.
Jammukin sai olla linnassa ennen noita surmia ihan rauhassa, kun lusi pedofiilituomioitaan. Kukaan ei taittanut edes hiusta päästä, kun tiesivät, että Jammulla on rassi ja myös käyttää sitä epäröimättä.
Yhdysvalloissa eri asia, Pentholm olisi laitettu kylmäksi ekoina päivinä jos olisi yleisellä osastolle laitettu lusimaan. Yhdysvaltain vankiloissa on vankilat täynnä porukkaa, joille omalla elämällä ei ole mitään väliä.Suomessa ei kukaan ala ottamaan itselleen lisätuomioita tai vaikeuttamaan lusimistaa minkään moraalikoodiston mukaan, jota ei edes ole olemassa kuin matkasellijutuissa.
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 4:00 am
Kirjoittaja SYLWAR
mulla on joku muistikuva, että kuitenkin joku mätti Jammua jakkaralla kuin vierasta sikaa jossain lääninvankilassa aikanaan?
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 5:50 am
Kirjoittaja wonderland
devil_doll kirjoitti:Akkainpalstalla, siis vauvalla, oli eilen ketju, jossa kerrottiin Penttilän kyttäilleen naisia Kivikossa lenkkipoluilla. Yhden naisen eteen kuulemma astunut kaulaliina käsissään. Ja nahkahanskat myös, tottakai. Ketju lähti aika äkkiä, joten olisiko siinä ollut sitten kyse jostain tähän pidätykseen liittyvästä.
Ketään naista kadonnut Stadissa viime viikkoina?

Jokin aika sitten löytyi vainaa, keski-ikäinen nainen, jota ei ole tunnistettu kadonneeksi. Siitähän ei ole tiedotettu sen enempää?
Re: Sarjakuristaja Jukka Lindholm; alias Penttilä, Pentholm
Lähetetty: Ma Touko 07, 2018 8:34 am
Kirjoittaja PiikkiSika
Äitylit-Oulu kirjoitti:Tämä on taas hyvä esimerkki suomalaisten vankien ja rikollisten vellihousuudesta. Kaikki naisen ja lapsen tappajat tapetaan tai ainakin vammautetaan ja muita Aku Ankan parhaita.
....
Siviilissä sitä munatonta ryhmää vasta onkin, perus stadilais vässyköitä - ku naapuritkin nielly kaverin läsnäolon mukisematta ja lässyttävät jossain vauvasivuilla? Eikö siellä naapureissa ole ollut yhtään miestä? Mitä vittua?