Sivu 37/39
Epäilty törkeä pahoinpitely lauantaina Voikkaalla
Lähetetty: Su Touko 26, 2024 2:06 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Voikkaalla on tehty lauantai-iltana väkivaltarikos. Asian vahvistaa Kouvolan Sanomille rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisista.
Virtasen mukaan miehen epäillään lyöneen toista miestä teräaseella. Teko on tehty Voikkaan Salen edustalla.
Molemmat osalliset ovat paikkakuntalaisia. Virtanen ei toistaiseksi kerro, tunsivatko miehet toisiaan entuudestaan, vaan toteaa esitutkinnan olevan vielä alkuvaiheessaan. Esimerkiksi päihteiden osuudesta asiaan ei ole tässä vaiheessa tietoa.
– Selvitettäviä asioita ovat muun muassa motiivi, Virtanen kertoo.
Uhrin vammat eivät ole poliisin tietojen mukaan hengenvaaralliset. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.
Paikalla runsaasti poliiseja
Toimituksen tietoon saatettujen silminnäkijähavaintojen mukaan teko tapahtui puoli yhdeksän aikaan illalla. Tehtävälle oli hälytetty useita poliisipartioita.
Paikalla olleen Kouvolan Sanomien valokuvaajan mukaan Heinolantien suuntaan poistuvaa liikennettä valvottiin vielä iltayhdentoista aikaan.

- Voikkaan Sale.jpg (211.84 KiB) Katsottu 14513 kertaa
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6795325
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: To Kesä 06, 2024 12:16 am
Kirjoittaja Mivinen
Hyhmis555 kirjoitti: Pe Helmi 05, 2021 12:19 pm
Mikä se homma on, että Heineman olisi jonkun lapsen raiskannut? Tuomio ainakin törkeästä lapsenraiskauksesta?? Hyi
Vanhasta ketjusta pomppasi tämä esiin ,kuka tää sankari on ?
Epäilty tapon yritys Myllykoskella 26.6.2024
Lähetetty: Ma Heinä 15, 2024 2:42 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Teräaseella viillelty mies ilmestyi verisenä myllykoskelaisperheen ovelle keskellä yötä – Poliisi epäilee tapon yritystä
Myllykoskella sijaitsevan rivitalon takaovelle ilmestyi kesäkuisena yönä tuntematon mies.
– Heräsin siihen, kun terassin puoleista takaovea hakattiin puoli kolmen jälkeen yöllä. Menin ovelle, ja siellä oli vieras mies aivan veressä ja puukotettuna, perheenäiti kertoo.
Hän säikähti kovasti, koska oli luullut, että sisään pyrkii hänen lapsensa, joka oli telttaillut pihalla aiempina öinä.
– Mies ei ollut mitenkään uhkaava, vaan selvästi peloissaan.
Miehellä oli viiltohaava kaulassa ja isompi haava vatsassa. Kasvot olivat veressä, vaikka niissä ei näkynyt vammoja. Asukas arvelee miehen pyyhkineen kasvoja käsillään.
Poliisi vaitonainen yksityiskohdista
Rikoskomisario Nina Hietanen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että Myllykosken alueella tapahtui teräaseella tehty rikos 26. kesäkuuta. Hän on tapauksen tutkinnanjohtaja.
– Tarkkaa tapahtumapaikkaa poliisi ei tässä vaiheessa voi kertoa, Hietanen sanoo.
Hietasen mukaan epäillyn rikoksen uhri sai tilanteessa vammoja, mutta ei ole hengenvaarassa. Epäilty tekijä on vangittu.
Rikosnimikkeenä on tällä hetkellä tapon yritys.
– Tämä on tutkinnallisesti haastava rikosasia, sen takia en mene yksityiskohtiin, Hietanen sanoo.
https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/7184701
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: La Heinä 20, 2024 5:45 pm
Kirjoittaja jelko221
Paikallinen narkomaani ja huumemyyjä
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: To Syys 05, 2024 1:13 am
Kirjoittaja meth80
Tietääkö kukaan, onko Hartza Kouvolasta vielä maisemissa, hengissä jne.? Missä päin mahtaa asua. Tosin usein tykkää asua valtion majoituksessa pieniä pätkiä mitä muutkin vastaavat tekee. Eli Harisesta kyse.
Konnulla näin tyyppiä viimeksi joskus 15v sitten kun istuin vero ja talousrikostuomiostani osan siellä. Mun eka ja vika tuomio oli toiv. No ei siellä viiskybäsenä enää aikaa viitsis tuhlaa. Ja voi luoja kuinka monet kuvittelee että vankiloissa on kovia tyyppejä, hyvä kuntoisia. Siis jumal. mitä kuivanarkkaamista. Odotetaan vapaudesta sitä että pääsee taas ryöstää mummoilta rahat ja hyvällä omallatunnolla saadaan nauttia että pääsee ronkkimaan tunnin neulalla itseään verisuonta etsiessä ja silloin saadaan piikillä nopeampi vaikutus kuin suun kautta. Tuossa ajassa jauhe on imeytynyt jo monta kertaa suussa, nieltynä jne. Toki eihän tol menol voi järkeä ollakkaan päässä.
Mutta Hartzan kanssa vois kuulumiset vaihtaa jos jollaa tietoa.
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: Ti Syys 10, 2024 9:43 pm
Kirjoittaja Paranoid
Huhun mukaan Voikkaan lahja punavalkoisiin on entinen lahja. Lahja joka komeista käärinpapereista huolimatta sisältikin pelkkää paskaa.
Yllättävän pitkään sai perseillä ennenkun lähtö tuli. Mielenkiintoista olisi kuulla mitä meinaa nyt siviilinä alkaa harrastamaan.
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: Ke Syys 11, 2024 12:21 am
Kirjoittaja Huutaja Jaana
^Suomennatko?!?
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: Su Loka 20, 2024 4:53 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010775113.html
Poliisioperaatio Viitakummussa tänään. Mitäköhän tapahtunut?
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: Su Loka 20, 2024 6:25 pm
Kirjoittaja RL11/6
Paranoid kirjoitti: Ti Syys 10, 2024 9:43 pm
Huhun mukaan Voikkaan lahja punavalkoisiin on entinen lahja. Lahja joka komeista käärinpapereista huolimatta sisältikin pelkkää paskaa.
Yllättävän pitkään sai perseillä ennenkun lähtö tuli. Mielenkiintoista olisi kuulla mitä meinaa nyt siviilinä alkaa harrastamaan.
Tarkoitatko tätä joka hävityn katutappelun jälkeen tarttui pistooliin?
Poliisi pyytää havaintoja liittyen epäiltyyn väkivaltarikokseen Kouvolassa
Lähetetty: Ke Loka 23, 2024 4:04 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Poliisi sai keskiviikkona noin kello 12.30 ilmoituksen tappelusta Kauppakeskus Kuusaantorin läheisyydessä
Tilanteessa oli poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan osallisena kaksi henkilöä. Poliisi otti toisen henkilöistä kiinni tapahtumapaikalla. Toinen osallisena olleista henkilöistä kuljetettiin sairaalahoitoon.
Asian esitutkinta on kesken, eikä poliisi ei tiedota tässä vaiheessa asiasta enempää.
Poliisi pyytää tilanteen nähneitä henkilöitä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostitse osoitteeseen
[email protected] tai puhelimitse numeroon 050 4479574.
https://poliisi.fi/-/poliisi-pyytaa-hav ... kouvolassa
Re: Poliisi pyytää havaintoja liittyen epäiltyyn väkivaltarikokseen Kouvolassa
Lähetetty: Ke Loka 23, 2024 4:11 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Tuppa Kuusaalle! Aina siellä sattuu ja tapahtuu!!! Paitsi mitään positiivista siel ei oo tapahtunut sen jälkeen kun tehdas suljettiin.
Re: Poliisi pyytää havaintoja liittyen epäiltyyn väkivaltarikokseen Kouvolassa
Lähetetty: Ke Loka 23, 2024 6:41 pm
Kirjoittaja HupiUkko
Villi veikkaus, että subunistit tökkinyt puukolla toisiaan
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: To Loka 24, 2024 12:08 am
Kirjoittaja LiinuLiinu
meth80 kirjoitti: To Syys 05, 2024 1:13 am
Tietääkö kukaan, onko Hartza Kouvolasta vielä maisemissa, hengissä jne.? Missä päin mahtaa asua. Tosin usein tykkää asua valtion majoituksessa pieniä pätkiä mitä muutkin vastaavat tekee. Eli Harisesta kyse.
Konnulla näin tyyppiä viimeksi joskus 15v sitten kun istuin vero ja talousrikostuomiostani osan siellä. Mun eka ja vika tuomio oli toiv. No ei siellä viiskybäsenä enää aikaa viitsis tuhlaa. Ja voi luoja kuinka monet kuvittelee että vankiloissa on kovia tyyppejä, hyvä kuntoisia. Siis jumal. mitä kuivanarkkaamista. Odotetaan vapaudesta sitä että pääsee taas ryöstää mummoilta rahat ja hyvällä omallatunnolla saadaan nauttia että pääsee ronkkimaan tunnin neulalla itseään verisuonta etsiessä ja silloin saadaan piikillä nopeampi vaikutus kuin suun kautta. Tuossa ajassa jauhe on imeytynyt jo monta kertaa suussa, nieltynä jne. Toki eihän tol menol voi järkeä ollakkaan päässä.
Mutta Hartzan kanssa vois kuulumiset vaihtaa jos jollaa tietoa.
Katoppa Facebookista, kyllä hän porskuttaa viel Kouvolassa

Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: La Loka 26, 2024 4:25 pm
Kirjoittaja Paranoid
RL11/6 kirjoitti: Su Loka 20, 2024 6:25 pm
Paranoid kirjoitti: Ti Syys 10, 2024 9:43 pm
Huhun mukaan Voikkaan lahja punavalkoisiin on entinen lahja. Lahja joka komeista käärinpapereista huolimatta sisältikin pelkkää paskaa.
Yllättävän pitkään sai perseillä ennenkun lähtö tuli. Mielenkiintoista olisi kuulla mitä meinaa nyt siviilinä alkaa harrastamaan.
Tarkoitatko tätä joka hävityn katutappelun jälkeen tarttui pistooliin?
Ei yllättäisi vaikka näin ois käynytkin. Entisiä Carelian suursankareita J.K nimeltään.
Re: Kuusankoski-Voikkaa-Kouvola ketju
Lähetetty: La Loka 26, 2024 4:56 pm
Kirjoittaja LiinuLiinu
Taas yks pitkänlinjan nipa kuollu. Ei kroppa loputtomiin kestä. Rip.