Sivu 37/48

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: To Joulu 23, 2021 7:54 pm
Kirjoittaja Serenity
LexVeritas kirjoitti: La Joulu 18, 2021 8:49 pm

"Donner party" oli ryhmä amerikkalaisia uudisraivaajia matkalla Kaliforniaan härkävankkureilla. Useiden ongelmien vuoksi myöhästynyt matka johti ryhmän juuttumiseen Sierra Nevadaan talveksi 1846–1847, ja osa ryhmäläisistä joutui turvautumaan kannibalismiin selviytyäkseen. He söivät muita nälkään kuolleita ryhmäläisiä kaiken karjan lopulta kuoltua.
Tämä on todella hurja selviytymistarina/tragedia. En ole katsonut elokuvia, mutta toivon, että tarina on saanut arvoisensa eli laadukkaan käsittelyn elokuvantekijöiden toimesta. Itse luin Donner partya käsittelevän fiktiivisen romaanin taannoin, Alma Katsun "The Hunger". En suosittele. Kirjassa juonen sekaan oli ripoteltu yliluonnollisia elementtejä muodikkaina zombiehyökkäyksinä, mikä pilasi kertomuksen mielestäni aivan täysin. Nälkiintyminen ja omien perheenjäsenten ja tuttavien lihan syöminen olisivat aitoja kauhuelementtejä, miksi lisätä yliluonnollisia hirviöitä tarinaan? Myös intiaanien hyökkäyksiä uudisraivaajia kohtaan käsiteltiin tukevalla poliittisella korrektiudella, sen sijaan että siitä olisi luotu kirjaan aidosti pelottava elementti.

Kirjailijalla oli kuitenkin tunnettujen tosiasioiden puitteissa mahdollisuus rakentaa fiktion keinoin kiehtovia henkilökuvauksia ja elävöittää ryhmän sisäisiä jännitteitä ja ulkoisia uhkia, mutta hän valitsi löperön zombihäröilyn. Hienon aiheen totaalista tuhlausta.

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ma Joulu 27, 2021 5:19 pm
Kirjoittaja nipsunapsu
Suomi mainittu! (tavallaan)

Endgame 2007.JPG
Endgame 2007.JPG (165.59 KiB) Katsottu 3027 kertaa
...Alex Jonesin Endgame: Blueprint for Global Enslavement (2007) dokkarissa :lol:

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Pe Maalis 04, 2022 4:35 am
Kirjoittaja acp

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Pe Maalis 04, 2022 9:48 am
Kirjoittaja sikakoira
^
Oliver Stone on ottanut monesti kantaa dokkareillaan tapahtumiin joten katsomisen arvoinen tuokin.

Putinin haastattelut olivat myös ihan mielenkiintoista kuunneltavaa.

https://www.imdb.com/title/tt6840134/
The Putin Interviews

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Su Huhti 10, 2022 8:45 pm
Kirjoittaja Iivis
Kauhuleffojen ja trillerien ystäville suosittelen tutustumista suoratoistopalvelu HODTV:hen, jossa siis tarjolla ainoastaan kyseisten genrejen indie-leffoja.

https://hodtv.net/

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: To Huhti 14, 2022 7:27 pm
Kirjoittaja Iivis
Leffa vuodelta 2011,The Afflicted, löytyy Hodtv.

Todella raskas ja ahdistava elokuva kotiväkivallasta mutta katsomisen arvoinen, tositapahtumiin osittain perustuva. Poliisiopistoista tuttu Leslie Easterbrook tekee huiman roolisuorituksen hulluna sadistisena äitinä.

https://www.imdb.com/title/tt1566637/

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ma Kesä 06, 2022 7:47 pm
Kirjoittaja Virdon
Rattiraivo

https://www.imdb.com/title/tt10059518/

Russell Crowen esittämä miekkonen on yhtä pimeä liikenteessä kuin liikenteen ulkopuolellakin. Ihan katsottava raina löytyy Netflixistä.

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ma Kesä 06, 2022 8:08 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Täytyypä katsastaa :wink:

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ma Kesä 06, 2022 8:28 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ma Kesä 06, 2022 8:08 pm ^
Täytyypä katsastaa :wink:
Ei ollut ainakaan puolentoista tunnin mitallaan ylipitkäksi tylsytetty niin kuin jotkut leffat.

Hiukan rauhallisempaa menoa ja vähemmän mielenterveysongelmia sisältävänä elokuvana katsoin myös tositapahtumiin pohjautuvan tutkimusretkeilyn.

Against the Ice

https://www.imdb.com/title/tt13873302/

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ma Kesä 06, 2022 8:35 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
No perskules pitääpä tuokin kai imuttaa :mrgreen:

Elokuvatarjonta tänäpäivänä on niin ala-arvoista että aina hämmästyy mikäli jonkun katsomisen arvoisen bongaa. Nuo edelliset kyllä ovat livahtaneet tutkan ohi täysin .

Tänks vinkeistä :wink:

Eiku saatana olinhan mä ton jo kattonu :D

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ti Kesä 07, 2022 2:34 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Kaikki leffafriikit ovat tämän katsoneet, mutta mainitsen silti: Perikato, Downfall, Der Untergang on elokuva vuodelta 2004 joka keskittyy Hitlerin ja lähipiirin viimeisiin viikkoihin Berliinin keväässä 1945. Elokuva löytyy ilmaiseksi mm. Youtubesta. Ja kyllä, juuri tästä elokuvasta on se meemi "Hitler kuulee" peräisin. Annan elokuvalle täydet viisi tähteä. Harvoin näkee että kaikki näyttelijät onnistuvat työssään kympin arvoisesti, tässä elokuvassa mielestäni ei ole heikkoja näyttelijäsuorituksia lainkaan.

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ti Kesä 14, 2022 3:59 pm
Kirjoittaja nipsunapsu
Siitä ihmettelemään "mikä on nainen?" - liittyy tähän sateenkaarituputukseen jne.


https://www.dailywire.com/videos/what-is-a-woman Itse dokkari, vaatii tosin tilauksen :(

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2022 12:15 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Uusista sarjoista ilman muuta voi suositella näitä.

Ozarks
Rahanpesuun liittyvä sarja, jossa on vahvoja henkilöhahmoja.
Juoni lähtee rullaamaan yllättävän hyvin mitä pidemmälle sarjaa katsoo ja siinä on lukuisia hyvin tehtyjä henkilöhahmoja.

Stranger Things
Uusin 4s kausi on uskomattoman hyvä. Sarja oli alusta asti loistava, mutta jotkut sarjat parantuvat kausi kaudelta. Stephen Kingin tyyli otettu sellaisenaan kirjoista sarjaksi ja 1980-luvun tyyliä.

Rahapaja
Suuren luokan ryöstöstä kertova sarja, joka ei ole täysin vedonnut itseeni. Silti vastaavia sarjoja on varsin vähän ja on tämä nyt ainakin isosti ja melko hyvin toteutettu.

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2022 12:22 am
Kirjoittaja holmesin haamu
Jos on tiedossa hyviä sarjoja/elokuvia, niin voi mainita.
Kannattaako käydä katsomassa myös uusin kehuttu Top Gun?

Re: Elokuva- dokumentti- podcast- ja sarjavinkkejä!

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2022 6:42 am
Kirjoittaja acp
holmesin haamu kirjoitti: Ti Kesä 28, 2022 12:22 am Jos on tiedossa hyviä sarjoja/elokuvia, niin voi mainita.
Westworld
https://www.imdb.com/title/tt0475784/