Viimeaikaisissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa näyttökynnys näyttää hivenen nousseen. Tänä vuonna tuli ratkaisu, jossa syyte hylättiin tilanteessa, jossa henkilön osoitteeseen oli tulossa postitse ulkomailta kymmenen grammaa amfetamiinia. Oikeus katsoi, että langettavaan tuomioon ei riitä pelkästään, että jonkun nimellä on tulossa lähetys.
Aarnio teki ehkä tähän asti parhaimman päätöksensä, kun hän juuri oikeudenkäynnissä rahoista puhuttaessa sanoi katuvansa ja, että se oli moka ottaa ne rahat.
Itseasiassahan tuo on uskottavampaa, että Aarnio olisi saanut ne rahat siltä Tammiselta, koska niin moni asia sopii siihen kuvioon.
Tammiselta "katosi" suuri summa rahaa ennen hänen kuolemaansa, jonka hänen vaimonsa oli käynyt nostamassa pankista käteiseksi.
Oikeudessa on todistettu, että he tunsivat ja tiesivät toisensa.
Vuoden 2005 jälkeen Aarnio on nostanut 100 euroa käteistä rahaa.
Aarnio käytti perheen autohankintoihin vuosina 2004-2012 käteistä rahaa yhteensä 133 557 euroa.
Sekä Aarnio että vaimonsa maksoivat vuosina 2007-2013 Iltalehden mukaan käteisellä yhteensä 41 000 euron edestä ostoksia, jotka kerryttivät Plussa-pisteitä. ( Keskimäärin alle 500 euroa kuukaudessa )
Ensimmäisen kerran mies (Aarnion viron poliisikaveri lainasi Aarniolta 54 000 euroa kesällä 2010 tonttikauppaa varten.
Myöhemmin vielä 30 000e Aarnio lainasi.
Aarnio lainasi tuolloin Supon miehelle 25 000 euroa. (Ennen tynnyreitä)
Autot: 130 000e
Lainat: 30 000e
Taloprojekti: 200 000e
Plussapisteet: 40 000e
Loput elämiseen ja eri hankintoihin: 50 000e
=
450 000e
SItten kun huomioidaan, että ei sitä voi laskee suoraan noin, että autoihin menny 130 000e, ku on vaihtoja yms, voinu tulla voittoo jne, niin suuntaa antavia.
Syyttäjä väittää, että n. 500 000 euroa ollut epäselvää käteistä.
Se taas sopisi siihen kuvioon, että Aarnio on saanut 2002 sen 447 000 euroa ja tehnyt mm. "autobisnestä" niin voinut tehdä voittoa vähän.
Aarnion rahankäyttö siis vastaa juuri sitä mitä hän on sanonut saaneensa ja syyttäjän esittämä n. 500 000e on varmasti totuudenmukaisempi, koska uskon, että Aarnio on pitkän ajan kuluessa tehnyt vaikka voitokkaita autokauppoja ja niin edelleen.
Lisäksi, kun syytetään, että rikokset mistä rahat olisivat tulleet, ovat tapahtuneet pääosin vuonna 2011 - niin voiko joku väittää tosissaan, että tuossa ei olisi mitään perää, että Aarnio tosiasiallisesti vaurastui jo 2000 luvun alkupuoliskolla.
Syyttäjä oli juuri oikeudessa yrittänyt vedota Aarnion rahoihin, joita oli ollut ennen rikoksia.
- Hovioikeudessa 18.1.2018 valtionsyyttäjä esitti näyttöä vailla olevan väitteen Aarnion vaurastumisesta huumekaupalla 2000-luvun alusta lähtien
- Erään vastaajan asianajaja huomautti valtionsyyttäjä Männikölle, että syyttäjän on perustettava syytteensä oikeustosiseikkoihin, eikä niiden puutetta ole syytä täydentää mielikuvituksellisilla tarinoilla.
Lisäksi
"Fredman huomauttaa, että syytekirjelmässä ei ole mainintaa, että Vilhunen olisi pitänyt hallussaan tai levittänyt huumeita. Käräjäoikeus on Fredmanin mukaan kuitenkin poikennut syytteestä, kun se on lukenut Vilhusen syyksi hasiksen hallinnassa pidon ja levittämisen. Fredmanin mukaan käräjäoikeus ylitti sen, mitä syytteessä sanottiin Vilhusen tehneen, mikä ei ole sallittua.
"Mistä ihmeestä on saatu peruste lukea Vilhusen syyksi maahantuonnin järjestäminen, kuljetus Suomessa, hallinnassa olo ja määrääminen sen levityksestä", Fredman totesi oikeussalissa."
– Kymmenen vuoden tuomio ei voi perustua vain siihen, että syyttömyyttä ei pidetä uskottavana, Fredman sanoi.
Noista Aarnion rahoista, on aivan turha sanoa, että tehnyt rikoksia ennenkin, se on turhaa, koska siitä ei ole näyttöä.
Ja se, että Aarnion vaurastuminen johtuisi tynnyreistä on myös turhaa, kun hän oli vaurastunut jo ennen tynnyreitä.