Kirjoittaja10 kirjoitti: Ke Syys 09, 2026 10:10 am
Janne ei ole kenenkään rahoja vienyt, Rolf on ihan itse rahansa käyttänyt ja taloutensa sössinyt. IHAN itse. Janne ei myöskään ole "houkutellut Rolfia työttömäksi Suomeen", tämänkin päätöksen on äijä ihan itse tehnyt ja saa syyttää vain itseään. Ja jos Janne kerran oli Rolfin rahojen perässä niin miksi edes haluaisi tämän olevan työtön?
Tosi uskottavaa, että tunnet useita täysin samanlaisia kuvailemasia ihmisiä, joilla kaikilla on samanlainen perhekin. Ja että Jannekin samanlainen tietosi mukaan on. Jos pettäminen tekisi ihmisestä narsistin niin johan tämä maailma olisi narsisteja täynnä.
Ja meillä ei edellenkään ole kuin toisen puolen, murhaajan, yksityiskohtainen kuvaus heidän suhteestaan. Janne ei voi enää omaa puoltaan kertoa, joten Rolf voi rauhassa selittää omaa versiotaan kaikesta, mistä ei muita todistajia. En hetkeäkään usko Rolfin olleen niin kiltti ja viaton tässä suhteessa kuin itse väittää. Se ,että lapset sanovat isän olleen kiltti ja hyvä ihminen, ei kerro mitään siitä, millainen on voinut suhteessa olla. Ei Jannen perhekään varmaan Jannen pettämiseen taipuvasta luonteesta tiennyt. Rolfin on kerrottu olevan hyvä esiintyjä ja puhuja, joten osaa kyllä selittää asiat omaksi edukseen
"Janne ei ole kenenkään rahoja vienyt, Rolf on ihan itse rahansa käyttänyt ja taloutensa sössinyt. IHAN itse."
Ei Rolf ole sössinyt talouttaan itse vaan ollut liian kiltti ja Janne on saanut taivuteltua Rolfin rahoittamaan Jannen ulkomaan matkoja ja hankintoja. Janne Puhakan tulot olivat suhteen aikana täysin olemattomat, mutta kuitenkin kaikissa instagram kuvissa matkustelee, asustelee hotelleissa ja viettää muutenkin pintaliito elämää.
Varmasti suhteen alussa Rolf on maksanut vielä mielellään Jannen kuluja ja Janne on oppinut samalla keinot miten saa Rolfilta kinuttua rahaa kaikkiin hauskoihin juttuihin.
En edes ymmärrä miten Puhakka on saanut lainan paritalonpuolikkaaseen (arvo noin 475000€ eli puolet siitä 237500€). Jannen tulot oli 30000€ vuodessa.
Janne tosiaan vaikuttaa teinitytöltä, joka saa tahtonsa läpi kiukuttelemalla ja ei yhtään ajattele miten se muihin vaikuttaa. Esimerkiksi Rolf oli valitellut jollekin yhteiselle tutulle työttömyyttään ja Janne oli kuitannut että ei ole mitään hätää että hyvin menee.
Tietenkään se ei oikeuta surmaamaan Jannea vaikka olikin hyväksikäyttäjä, mutta täällä jotkut yrittävät luoda kuvaa kuinka viaton Janne vaan yht'äkkiä surmattiin. Jannella oli mittava pettämis historia ja siksi Rolf varmasti halusi muuttaa Suomeen ettei ole aina kahta viikkoa Norjassa painamassa duunia niskalimassa kun Janne samaan aikaan matkustelee ja viettää laatuaikaa muiden miesten kanssa.