Sivu 362/1097

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 6:51 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Trumpin tilaisuuden musiikkivalinnat ovat mielenkiintoiset. Aika paljon kuolleita artisteja johtuen artistien aikaisemmista vastalauseita musiikin käytöstä omiin vaalitilaisuuksiin. Toisena keinona on soittaa tuntemattomamman esittäjän cover- versio. Parissa tapauksessa molemmat tapahtuvat, kuten Leonard Cohen on Hallelujah biisissä. Nyt muuten tulee Village People, joka esitti jo vastalauseen musiikin käytöstä kampanjan aikana, joten panokset kovenee. Tullee nyt lavalle kolme varttia myöhässä.

Yksi hilibilly biisi sentään mahtui ja sekin brittiläisen Animalssin esittämänä. House of The Rising Sun on Amerikan etelän kansanmusiikkia. Mutta ei countrya ja muuta paikallista, mitä tuolla kaikki radiokanavat soittaa.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:03 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Luodinkestävä lasi on tuotu Trumpin eteen.

Jatketaan samaan viestiin. Yhdellä lauseella tuon Trumpin vuodatuksen voi kuvata harhaisena tajunnanvirtana. Alan kallistua sille kannalle, että ei näyttele enää, vaan on ihan oikeasti pihalla.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:35 pm
Kirjoittaja Maigreeni
Koska presidentin vaalit olivat vaa'ankieliosavaltioissa vilpilliset, miksi olettaisimme, että senaatinvaalit olisivat reilut?

Kukaan ei ole edelleenkään onnistunut osoittamaan, että vaalivilpin puolesta esitetty evidenssi ei olisi validia — kunhan vain julistetaan, että mitään evidenssiä ei ole, ja jätetään ignoroidaan kaikki väitetty evidenssi.

Ja mitä tulee postiäänestyksen lähtökohtaiseen epävarmuuteen (mahdollistaa helposti vilpin) ja digitaalisten laskentamenetelmien läpinäkymättömyyteen (jos ääniä ei lasketa manuaalisesti ja läpinäkyvästi, demokratiaan ei voi luottaa), ja todistettuihin laittomuuksiin vaalimenetteleyissä (ainakin Pensylvaniassa), näitä ei edes voi kiistää epäillä puhumatta täydellistä puppua. Vähintään on kiistaton kova tosiasia, että epäilyt vilpistä ovat oikeutettuja, mutta tämäkin pyritään kieltämään — ei faktoilla, ei järkiargumenteilla, vaan puhtaalla kieltämisellä ja mölinällä.

Demokratia ollaan tuhoamassa maailman merkittävämmässä demokraattisessa valtiossa silmiemme edessä. Ja porukka hurraa vierestä sekopäisyydelle — ja jos sattuu käymään niin, että Trump onnistuu demokratian pelastamaan, sitten nämä toisia "salaliittoteorioista" syyttävät muuttuvat hetkessä salaliittoteoreetikoiksi, ja alkavat syyttää Trumpia coup d'etat'sta.

No, jos tämän porukan toiveet toteutuvat, jossain vaiheessa lakkaa naurattamasta. Tämä meininki tulee kyllä Suomeenkin, ellei ole jo tullut. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, ääntenlasku tapahtuu meilläkin digitaalisesti, mikä tarkoittaa, ettei siihen voi luottaa. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, meiläläinen ennakkoäänestysjärjestelmä on kuitenkin aivan toisenlainen kuin jenkeissä, ja siinä huijaaminen olisi hyvin vaikeaa.

Ja Ruotsin viimeisissä eduskuntavaaleissahan tapahtui täysin ilmeinen vilppi.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:42 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Paskasaavi kaatuu tuolla oikein täysillä, media ja lehdistö on jo haukuttu moneen otteeseen, äsken haukuttiin tyhmiksi ihmiset, jotka äänestivät demokraatteja.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:49 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ke Tammi 06, 2021 7:42 pm Paskasaavi kaatuu tuolla oikein täysillä, media ja lehdistö on jo haukuttu moneen otteeseen, äsken haukuttiin tyhmiksi ihmiset, jotka äänestivät demokraatteja.
Ja Republikaanit muutamia nimeltä mainittuja lukuunottamatta. Mike Pence maalitettu etukäteen perustuslain noudattamisesta.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:56 pm
Kirjoittaja takka
https://edition.cnn.com/2021/01/06/poli ... index.html

Huomionarvoinen nimitys, Merric Garlandista tulossa oikeisministeri. Mies, jolta Mitch McConnell ryöväsi korkeimman oikeuden jäsenyyden.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 7:57 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Lehtikuvaaja bongasi Trumpin valkoisen ylivallan OK-symbolia tekemässä. Kuva löytyy IS:n etusivulta, joku sen voisi tänne siirtää :)

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:03 pm
Kirjoittaja takka
Kuvaavaa, että hullu mölisee kannattajilleen ulkona samanaikaisesti, kun Nancy Pelosti alkaa koputella kongressin istuntoa alkamaan parlamenttirakennuksessa. Häviäjät ovat häviäjiä!

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:04 pm
Kirjoittaja Morapuukko
Täytyy ukolla pahoja rötöksiä kaapissa kun noin hädässä messuaa. Taitaa ne maan petossyytteet olla tulossa.
Mistään poliittisesta sen on turha puhua mitään, ei se Bidenin politiikka juurikaan sen vasemmistolaisenpaa ole loppujen lopuksi.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:06 pm
Kirjoittaja takka
No niin, siitä pyörähti kongressin istunto käyntiin ja mölinä ulkona jatkuu.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:07 pm
Kirjoittaja Penaalipena
Maigreeni kirjoitti: Ke Tammi 06, 2021 7:35 pm

Kukaan ei ole edelleenkään onnistunut osoittamaan, että vaalivilpin puolesta esitetty evidenssi ei olisi validia — kunhan vain julistetaan, että mitään evidenssiä ei ole, ja jätetään ignoroidaan kaikki väitetty evidenssi.
Oikeusistuimet eivät ottaneet asioita käsittelyyn. Tähän on yksinkertainen syy. Evidenssiä ei ollut. Se katsos ei riitä perusteeksi oikeuskäsittelyyn, että "Oranki on vihainen, Oranki haluaa asian oikeuteen." Pitää olla sitä evidenssiä.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:08 pm
Kirjoittaja Penaalipena
Mutta kohtahan asia ratkeaa ja se on sitten pulinat pois!

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:22 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Mielenkiintoista. Trump vaatii puheessaan henkilöllisyystodistusta pakolliseksi äänestämisen tulevaisuudessa. Voi suomalaisista kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta aika monelta Trumpin kannattajalta lurahti pissiä housuun. Varsinkin Proud Boysien hevilinereilta ( Souvereign citizen- tausta). Sellaisia siellä ei ole, kuten ei kunnon väestörekisteriä juuri sen takia, että se muille kuulu, kuka minä olen. Ei ainakaan valtiolle tai vallanpitäjille.

Jännä nähdä, mitä tästä performanssista seuraa. Ei kyllä mitään hyvää seuraaviksi päiviksi.

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:23 pm
Kirjoittaja Tackleberry
Haarahaukka kirjoitti: Ke Tammi 06, 2021 6:51 pm Trumpin tilaisuuden musiikkivalinnat ovat mielenkiintoiset. Aika paljon kuolleita artisteja johtuen artistien aikaisemmista vastalauseita musiikin käytöstä omiin vaalitilaisuuksiin. Toisena keinona on soittaa tuntemattomamman esittäjän cover- versio. Parissa tapauksessa molemmat tapahtuvat, kuten Leonard Cohen on Hallelujah biisissä. Nyt muuten tulee Village People, joka esitti jo vastalauseen musiikin käytöstä kampanjan aikana, joten panokset kovenee. Tullee nyt lavalle kolme varttia myöhässä.

Yksi hilibilly biisi sentään mahtui ja sekin brittiläisen Animalssin esittämänä. House of The Rising Sun on Amerikan etelän kansanmusiikkia. Mutta ei countrya ja muuta paikallista, mitä tuolla kaikki radiokanavat soittaa.
CCR:n "Fortunate Son" on ollut ehkä huvittavin valinta, mitä ovat jatkuvasti noissa tilaisuuksissa soittaneet.
David Corn
@DavidCornDC
Why do they keep playing "Fortunate Son" at Trump rallies--a song about a rich kid skipping out on military service? Hmmm.
Trumphan on tunnetusti miljonäärin kakara, joka vältti Vietnamin, koska "bone spurs". :lol:

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Lähetetty: Ke Tammi 06, 2021 8:30 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Tackleberry kirjoitti: Ke Tammi 06, 2021 8:23 pm
Haarahaukka kirjoitti: Ke Tammi 06, 2021 6:51 pm Trumpin tilaisuuden musiikkivalinnat ovat mielenkiintoiset. Aika paljon kuolleita artisteja johtuen artistien aikaisemmista vastalauseita musiikin käytöstä omiin vaalitilaisuuksiin. Toisena keinona on soittaa tuntemattomamman esittäjän cover- versio. Parissa tapauksessa molemmat tapahtuvat, kuten Leonard Cohen on Hallelujah biisissä. Nyt muuten tulee Village People, joka esitti jo vastalauseen musiikin käytöstä kampanjan aikana, joten panokset kovenee. Tullee nyt lavalle kolme varttia myöhässä.

Yksi hilibilly biisi sentään mahtui ja sekin brittiläisen Animalssin esittämänä. House of The Rising Sun on Amerikan etelän kansanmusiikkia. Mutta ei countrya ja muuta paikallista, mitä tuolla kaikki radiokanavat soittaa.
CCR:n "Fortunate Son" on ollut ehkä huvittavin valinta, mitä ovat jatkuvasti noissa tilaisuuksissa soittaneet.
David Corn
@DavidCornDC
Why do they keep playing "Fortunate Son" at Trump rallies--a song about a rich kid skipping out on military service? Hmmm.
Trumphan on tunnetusti miljonäärin kakara, joka vältti Vietnamin, koska "bone spurs". :lol:
Komiikkaa koko rahalla.