Katulamppu kirjoitti: ↑Ke Touko 31, 2023 5:44 am
Eikö Roope Tikkanen ollut julkisella töissä kun hänelle annettiin varoitus Valviran puolelta.
Näinhän siitä on taidettu uutisoida, että oli silloin julkisella, kun sai Valviralta varoituksen. Julkisen sektorin pestin paikkakin muistaakseni uutisissa mainittu, mutten sitä tähän nyt itse muista mikä työnantaja.
Menikös tässä varoitus-asiassa tapahtumat vielä niinkin, että Valvira olisi saanut jotain tietoa siitä, että Tikkanen ei piittaa saamastaan varoituksesta ja saamistaan ohjeistuksista, jotka liittyivät varoituksen asiaan. Jotain ohjeistustahan Valviran on pitänyt varoituksen ohessa antaa valvontansa kohteelle, etenkin kun Tikkanen sai kuitenkin lopulta jatkaa lääkärinä heilumistaan.
Jos Valvirasta on annettu Tikkaselle ohjeistusta, jota tämä ei ole noudattanut toiminnassaan, ja mistä sitten omavalvonta on informoinut Avia ja/tai Valviraa, niin eikös tuollaisessa tilanteessa näiden virkavastuullisten valvontaviranomaisten hälytyskellojen olisi pitänyt soida siihen malliin, että valvontaketju ei olisi voinut jäädä seuraamaan tumput suorina Tikkasen ammatinharjoittamista, odottamaan että mitäköhän tuostakin nyt seuraa Tikkasen potilaille ja hoitoketjuun osallistuville ammattihenkilöille...
.... Eikös Valvira olisi voinut paimentaa tuon psykiatrin (joka on halunnut harjoittaa ammattiaan ja elinkeinoaan) niihin sellaisiin selvityksiin, joissa mitataan millä mallilla on erityisen haavoittuvassa asemassa olevia potilaita diagnosoivan ja pkv-lääkkeilläkin hoitavan Roope Bob Tikkasen oma henkinen työkyky...
... Miksiköhän Tikkasen henkistä työkykyä ei selvitetty vaikka merkkejä oli siitä, että nyt on psykiatrilla palikka patterin välissä eikä se omin neuvoin ongelmistaan tokene...
Normaalin, terveellä järjellä varustetun lääkärin ammatillisiin ja eettisiin tapoihin ei kuulu sellainen käytös, että ei ota opiksi saamastaan koulutuksesta ja täydennyskoulutuksesta, eikä lopulta edes valvovan viranomaisen antamista ohjeista, tai mikä vielä pahempaa, rikkoo lakeja, määräyksiä ja ohjeita tietoisesti ja tahallaan.
btw:
-> Milloinkahan lakipykälät värkkäillään sellaisiksi, että valvontaviranomaisilla on aito mahdollisuus kohdistaa esim. psykiatrian erikoislääkäreihin sellaista valvontaa, jossa lähtökohtana on potilaiden ja heidän perheidensä perus- ja ihmisoikeudet (oikeus terveyteen, turvallisuuteen, elämään, oikeusturvaan) siten, että enää ei niiden edelle aseteta kerta toisensa jälkeen psykiatrien (terveydenhuollon ammattihenkilöiden) perustuslaillista oikeutta harjoittaa ammattiaan ja elinkeinoaan ja vieläpä hinnalla millä hyvänsä... Just niin, milloinkahan värkkäillään, nähtäväksi jää...
--> Mitenkähän kauan oikeusvaltio Suomessa menee vielä läpi sellainen valvontaketjuun osallistuvien ammattihenkilöiden puuhastelu, jossa vain nimetään ja luetellaan, mitä puutteita valvottavana olevan kohteen toiminnassa on havaittu, ja sen jälkeen ei muuta kuin käet ristissä toivotaan, että kuhan nyt vaan ei sattui mitään, kukaan valvottavana olleen kohteen potilaista menisi entistä huonompaa kuntoon tai kuolisi tai jotain... Hehheh, tosiaankin joo, nähtäväksi jää...
--> Oppiikohan oikeusvaltio Suomi tästä psykiatri Roope Bob Tikkasen tapauksen laajemmasta kokonaisuudesta yhtään mitään... Hyvällä tuurilla, nähtäväksi jää...