apollo kirjoitti:Aarnion jutussa käteisestä puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan kahisevaa setelirahaa. Aarniohan ei ollut nostellut rahaa tililtä ollenkaan, vaan on ostellut autoja yms hyödykkeitä pimeällä rahalla. Lisäksi oli vielä kerännyt plussapisteitä kauppareissuista maksassaan käteisellä. Tyhmä jätkä.
Tämähän ei hänestä tietenkään murhamiestä tee, mutta jonkun syyn takia tästä käteisestä jauhetaan tässä ketjussa.
Se on toki totta, että jos vaikka mainitaan, että joku osti kämpän käteisellä, niin se tarkoittaa ettei tarvinnut ottaa velkaa vaan maksoi asunnon suoraan tililtä.
Nimenomaan, jos katsoo uutisointia Aarniosta niin aina puhutaan ikäänkuin jostain olisi löytynyt riihikuivaa rahaa. Kuitenkin tämä rahiseva olisi käynyt myös osittain ainakin pankkitilillä. Siellähän tuomari muotoilee jälleen lauseitaan "rahaa on kierrätetty" pankissa aivan kuin Aarnio olisi jotenkin halunnut pestä tätä rahaa pankkitilin kautta. Jos tuomarit eivät olisi niin selkeästi tässä kohtaa kirjoitusta ottaneet kantaa syytteen puolesta niin uskon, että taustamateriaaliakin olisi hyödynnetty paremmin. Tästä olisi voinut saada paljon enemmän irti, jos tilannetta olisi aukaistu enemmän. Nyt tässä oli yhteenvedon omaisesti liitetty pitkiä ajanjaksoja yhteen lähes ilman mitään informaatioarvoa. Tässä piti selvittää se, että oliko Aarniolla sellaisia varoja, jotka liittyivät nimenomaan tähän tynnyriaikaan.
Sitten taasen, kun pitäisi tietää, että mistä varat tulivat tähän kiinteistön rakentamiseen, sekin tilanne menetettiin. Sen sijaan, että olisi selvitetty tausta, mikä kiinteistö myytiin sitä ennen, asia jätetään kerta kaikkiaan käsittelemättä kokonaan. Ajankohdaksi on valikoitunut jostain syystä vuosi 2005, siitä aloitetaan, mutta mitä tapahtui sitä ennen? Kiinteistöjen historiaa ei ole selvitetty, eikä edes kerrottu selvästi ja tarkasti.
Tästä kaikesta syntyi sitten se käsitys, että kahisevat setelit olivat tulleet juuri tynnyrin aikana, näin ei ole. Myöskin pankkitiliä käytettiin ja siitäkin on puhuttu käteisenä. Taloa rakennettiin ja rakentamislaskuista ja maksuista on puhuttu käteisenä. Käytännössä käteinen tässä tuomiolaskelmassa tarkoittaa mielestäni enemmän sitä, että ei ole maksettu lainalla vaan omalla rahalla - eli käteisellä.
Se mikä tässä rahassa on mielenkiintoista. Ensinnäkin nyt on olemassa kaksi eri oikeudenkäyntiä ja molemmissa oikeudenkäynneissä on päätelty rahasummista, jotka ovat olleet "Aarnion käteisenä", mikä raha on siis tullut jostakin muualta kuin normaaleista palkkatuloista.
Tämä on mielenkiintoista, tässä puhutaan hyvin suurista summista. Oikeastaan, jos ollaan ihan tarkkoja summa on jo ylittänyt 700 tuhatta euroa, mutta oikeasti sen täytyy olla yli miljoona.
Nimittäin tämä raha eli 700 tuhatta euroa on jo käytetty johonkin eli juuri niihin autoihin, väitettyihin osakeostoihin, kiinteistöihin ja lisäksi jotain on voinut olla pankkitilillä.
Nyt jos Aarnio oli tämän tynnyrijutun yksi päätekijöistä, on hänellä täytynyt olla n. 300 tuhannen euron ihan oikea käteiskassa näiden muiden lisäksi, jolla hän on voinut rahoittaa tynnyreiden sisällä olleita huumeita. Huumet väitetään ainakin ensimmäisen tynnyrin osalta maksetun etukäteen. Aarnio ei voinut rahoittaa näitä näillä muilla rahoilla, koska ne oli jo käytetty tai korvamerkitty johonkin muuhun tarkoitukseen.
Summan täytyy siis olla yli miljoona euroa pääomaa, jolla Aarnio olisi kyennyt tekemään tämän kaiken väitetyn tai todistetun. Tekeillä saattaa olla nyt uusia väitteitä Aarnion toiminnasta.