Mediat: Trump ei olisi halunnut rauhoitella kongressiin tunkeutuneita kannattajiaan eikä kutsua kansalliskaartia – ”Presidentti on pois tolaltaan”
Trumpin taisteluretoriikka jatkui vielä senkin jälkeen, kun presidentin Twitter-tili oli jäädytetty ja vaalit voittaneen Joe Bidenin voitto oli vahvistettu kongressissa.
14:00 | Päivitetty 14:27
USEAT tekijät viittaavat siihen, ettei Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump halunnut puuttua tarmokkaasti tilanteeseen, kun hänen kannattajansa valtasivat kongressin rakennuksen myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa.
Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat.
Sillä välin kun Trumpin kannattajat mellastivat kongressirakennuksessa, presidentin kerrotaan katsoneen tapahtumia televisiosta. Uutiskanava CNN:n nimettömien lähteiden mukaan Trumpin hallinnon henkilökunta vaati presidenttiä puuttumaan tilanteeseen, mutta ”hän ei halunnut”.
Yksi Trumpin neuvonantajista puhui The New York Timesin Valkoisen talon erikoistoimittaja Maggie Habermanille niin ikään nimettömänä.
”Presidentti on pois tolaltaan, hänelle puhuminen on ollut lähes mahdotonta koko päivän”, neuvonantaja totesi.
On mahdotonta arvioida, pitävätkö nimettömän lähteen sanoma paikkansa. Toisaalta Trumpin esikunnasta on puhuttu myös muuta samansuuntaista uutiskanava CNN:lle.
”
Jos voisimme heittää hänet vihaisen väkijoukon armoille, heittäisimme”, jälleen nimettömänä pysyttelevä neuvonantaja sanoi CNN:lle.
LOPULTA Trump taipui ja julkaisi Twitter-tilillään videoidun lausunnon. Videolla Trump kehotti ihmisiä lähtemään kotiin ja sanoi, ettei väkivalta ole tarpeen. Hän ei kuitenkaan malttanut olla toistamatta, että vaalit oli ”varastettu” ja puhutella protestoijia kertomalla että ”rakastaa heitä”.
Uutissivusto Bloombergin lähteiden mukaan tämäkään puolittainen rauhoittumiskehotus ei olisi toteutunut ilman Trumpin lähipiirin kuten tytär Ivanka Trumpin tekemää sitkeää taivuttelua.
Twitter merkitsi videon välittömästi kyseenalaisia väitteitä sisältäväksi, ja ensimmäisenä sen kiirehti poistamaan Facebook. Pian perässä seurasi myös Twitter, joka myös jäädytti Trumpin tilin 12 tunniksi. Jäädyttäminen tarkoittaa sitä, ettei presidentti voi julkaista omalla tilillään mitään.
Myös Bloombergin lähteet sanoivat, että Trumpin ensireaktio kongressin häpäisyyn oli lähinnä tyytyväinen ja kiinnostunut.
”Trump käveli edes takaisin työhuoneensa ja Valkoisen talon illallissalin välillä ja katseli Capitolin tapahtumia ja oli aluksi mielissään häiriöstä, lähteet sanoivat – reaktio, joka herätti hälyttäviä tunteita monissa hänen avustajissaan”, Bloomberg kirjoittaa.
Kongressirakennukseen oli rynninyt sekalainen seurakunta Trumpin kannattajia. Ainakin osa heistä varasti tavaraa, osa tyytyi ottamaan selfieitä. Poliiseja oli liian vähän.
TARKOITUKSENA kongressissa oli vahvistaa muodollisesti demokraatti Joe Bidenin voitto presidentinvaaleissa. Trump oli aiemmin vaatinut varapresidenttiään Mike Pencea estämään tämän, mutta lopulta Pence ilmoitti ettei hänellä ole valtaa menetellä niin.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence johti istuntoa, jossa Joe Bidenin vaalivoittoon pohjautuvat valitsijamiesäänet vahvistettiin.
Kesken kongressin kokoontumisen paikalle rynni lauma Trumpin kannattajia. Ainakin osa heistä varasti tavaraa, osa tyytyi ottamaan selfieitä. Kongressiedustajat, heidän joukossaan varapresidentti Pence, evakuointiin paikalta.
Koska poliiseja ei ollut tarpeeksi eivätkä he olleet asianmukaisesti varustautuneita joukkojenhallintaan, tilanne edellytti kansalliskaartin kutsumista apuun. Puolustusministeri Christoper Millerin tiedotteessa kansalliskaartin valtuuttamisesta ei mainittu Trumpia ollenkaan. Miller kertoi keskustelleensa varapresidentti Pencen kanssa.
The New York Timesin mukaan Trump yksinkertaisesti torjui kansalliskaartin kutsumisen, ja lopulta kun asiaan puuttuivat Valkoisen talon edustajat, valtuutuksen antaminen jäi Pencen harteille.
Aiemmin päivällä varapresidentti Pence oli kieltäytynyt kumoamasta Bidenin voiton vahvistamista kuten Trump oli vaatinut häntä tekemään. Trump oli moittinut varapresidenttiään Twitterissä väittämällä, että Penceltä ”puuttui rohkeutta tehdä se mikä olisi pitänyt”.
Trumpin twiitin jälkeen kannattajien suosimassa Gab-sovelluksessa alkoi viestittely, jossa kongressirakennuksessa jo sisällä olevilta ryhdyttiin kyselemään, missä päin rakennusta Pence mahtoi sillä hetkellä olla.
Sen lisäksi että Pence johti kongressin kokousta ja valtuutti kansalliskaartin, Trumpin twiitistä johtunut kannattajien viestittely on ollut varapresidentti Pencen kannalta uhkaavaa, kertoo The New York Times.
TAVALLISESTI Trump on reagoinut lojaliteetin puutteeseen tv-ohjelma Diilistä tutulla ilmaisulla ”you’re fired” eli saat potkut. Mutta nyt lähtijöitä on ilmaantunut itse.
Torstaiaamupäivään mennessä Suomen aikaa kongressiin tunkeutumisen jälkipyykki oli johtanut jo kolmeen irtisanoutumiseen: rouva Melania Trumpin kansliapäällikkö, Valkoisen talon tapahtumavastaava sekä Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajatiimin varajohtaja ovat jättäneet tehtävänsä, kertovat CNN ja Bloomberg.
Myös joillekin Trumpin puoluetovereille viimeisimmät vedot ja kongressihyökkäyksen tuomitsemisen väistely ovat olleet liikaa. Esimerkiksi Utahin senaattori Mitt Romney sanoi CNN:n mukaan, että Trump on ”itsekäs mies, joka on tahallisesti johtanut tukijoitaan harhaan”.
Illinoisin kongressiedustaja Adam Kitzinger, republikaani hänkin, kutsui Trumpin näennäistä kehotusta, jossa kongressin valtaajia pyydettiin pysymään rauhallisina, raukkamaiseksi.
”Hän pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja sanoa, että hän hävisi vaalit”, Kitzinger sanoi.
Torstaina päivällä Suomen aikaa kongressiedustaja Kitzingerin mielipide vaikutti jäävän toiveeksi. Donald Trump on johdonmukaisesti kieltäytynyt tunnustamasta marraskuun alussa käydyn presidentinvaalin tulosta.
Käytännössä Trump oli myös itse osallistunut protestoijien kutsumiseen keskiviikkona – ei ehkä määrännyt heitä nimenomaan rynnimään kongressirakennukseen, mutta ei sitä kieltänytkään.
”Ette koskaan saa maatamme takaisin heikkoudella, teidän on osoitettava vahvuutta”, Trump sanoi yleisöpuheessaan aiemmin keskiviikkona ennen kuin kannattajat valtasivat kongressirakennuksen.
Trumpin asianajaja Rudy Giuliani yllytti yleisöä vielä suoremmin ja kannusti heitä ”oikeudenkäyntiin taistelulla”, huomauttaa esimerkiksi Financial Times.
KUN KONGRESSI oli vajaan neljän tunnin evakon jälkeen päässyt jatkamaan kokoontumistaan ja vahvistanut vallanvaihdon ja Bidenin nimityksen, Trump julkaisi lausunnon jossa lupasi rauhallisen vallanvaihdon. Tuttu vaalivilppi- ja taisteluretoriikka kuitenkin jatkui.
”Vaikka olen täysin eri mieltä vaalien tuloksen kanssa, ja faktat tukevat minua, siitä huolimatta tammikuun 20. päivä tullaan näkemään rauhallinen vallanvaihto”, lausunnossa luki uutistoimisto AP:n mukaan.
”Olen aina sanonut, että jatkamme taistelua varmistaaksemme sen, että vain lainmukaiset äänet lasketaan”, lausunto jatkui. ”Samalla kun tämä edustaa loppua hienoimmalle ensimmäiselle kaudelle presidentillisessä historiassa, se on vain alku taistelussamme tehdä Amerikasta jälleen suuri”.