TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
-
Yliasiamies
- Scooby-Doo
- Viestit: 29
- Liittynyt: Su Joulu 15, 2013 12:51 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Joutsenlahti itsekin sanoi käräjäoikeudessa, että Ulvilan tutkimus oli “huonossa hapessa”. Muistaakseni käytti juuri tuota ilmaisua. Vetosi siihen, että oli niin paljon muita töitä.
Jos talo olisi tutkittu kunnolla ml jääkaapit, pakistimet, kaapit, lastenhuoneet, ulkoroskis jne. niin hyvin todennäköisesti sieltä olisi jotain mielenkiintoista löytynyt. Samoin AA olisi pitänyt tutkia ihan rutiininomaisesti, mm. kynnenaluset. Eikä häntä olisi pitänyt missään nimessä päästään yksin hakemaan “tavaroitaan”. Vaan kaikki valvovan silmän alla.
Joutsenlahden sairaalassa suorittama puhuttelu on kuin pappa kyselisi lapsenlapseltaan päivän kuulumisista. Kai täällä jossakin on linkitettynä tuo video?
Porin poliisilta karkasi mopo käsistä jo heti alussa. Mutta ei aivan kaikilta, kuten käräjillä saatiin kuulla. Siitä nostan hattua heille. Mutta Joutsenlahti ei korvaansa lotkauttanut. Päinvastoin otti lämpöä, kun hänen yksniittistä tutkimuslinjaansa alettiin kyseenalaistaa.

Joutsenlahti tosiaan vetosi siihen, että oli niin paljon muita töitä. Suomessa oikeusjärjestelmä ja lastensuojelu ovat pahimmassa kriisissä. Kummankaan sisältä ei tule mitään muuta parannusehdotusta, kuin parku lisäresursseista.
Todellisuudessa kummassakaan järjestelmässä ei ole mitään puutetta rahasta, sitä on liikaakin. Puuttuva resurssi on järki. Annelin olisi pitänyt olla nimetty pääepäillyksi jo kymmenen minuutin työskentelyn jälkeen. Resursseja riitti muun muassa 700 täysin turhaan dna-testiin. Jos taloudellisia resursseja olisi ollut käytettävissä enemmän, niin todennäköisesti Joutsenlahti olisi keskittynyt täysipäiväisesti tähän rikokseen ja dna-testejä olisi tehty 700 tuhatta ja perusteettomia epäiltyjä olisi pitänyt noutaa putkaan poliisibussilla. Surkeeta on taso. Vaadin parempaa vastinetta veroeuroilleni!

Armas Onni
- Nikke Knatterton
- Viestit: 185
- Liittynyt: To Loka 01, 2009 4:04 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Mitä ainetta huono happi on?
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Merkillistä inttämistä Porin poliisin alkutyön huonoudesta. Ainoa virhe on, että 700 mieheltä etsittiin KRP:n laboratoriossa työskentelevän poliisin DNA:ta, mutta virhe tehtiin KRP:ssä
Anti-annelistien iloksi on jätetty jokin loukko katsomatta. Siinä avautuu mahdollisuus spekuloida, että siellä ne olivat veriset vaatteet, Jukan talvikengät, vasara, ruskea vaate ja muut löytymättömät esineet, jotka tietenkin murhaaja vei mennessään.
Ainoa, joka jäi oli Fiskarsin veitsi, josta olisi voinut tulla tärkeä tie murhaajaan, jos tietä ei olisi tutkittu väärällä DNA:lla. Santalalhti väittää nyt, että ketään ei suljettu pois epäiltyjen joukosta pelkästään DNA:n vuoksi, ei tietenkään "pelkästään". Mutta tietenkin tämä virhe häiritsi alkuvaiheen työtä. Silloin Joutsenlahti tutki todella murhaajan monia jälkiä, mutta myös leskeäkin, vaikka se mahdottomalta tuntuikin heti alusta lähtien. Lesken syyttömyyttä puolusti tietenkin se DNA. Ehkä ilman sitäkin olisi saatu vielä perusteellisempi kuva Annelista.
Seitsemän vuoden aikana ei ole päästy mihinkään Annelin syyttömyyden kieltämisessä. Porissa kaksi tuomaria teki minkä pystyi pahoin seurauksin. Oikeuden päätös on järkyttävää luettavaa. Eikö sitä ole täällä kukaan huomannut. Ainakin anti-annelistien pitäsi heti irrottautua Junttilan-Santamaa höpötyksistä. Niillä ei hovioikeudessa menestytä

Unohdat pojan kertomuksen murhayöstä. Äiti pukeutui huppumieheksi ja sitä rataa. Mozartkin jo viisi vuotiaana sävelsi teoksia, joita dosentitkaan eivät pysty elämänsä aikana aikaansaamaan.
Seitsenvuotias lapsenlapsi ensimmäistä kertaa eläissään laivanupotuspeliä pelatessaan päihitti sekä mummin että ukin. Totesi siihen vain, että ei enää pelaa meidän kanssa kun on jo molemmat voittanut. Minulle tapaus on päivänselvä. Anneli listi miehensä, olkoonkin syyt mitkä tahansa. Luotettavin kertomus murhayöltä tulee pojan suusta.
Tässä tapuksessa ei ole mitään epäselvää. Hovin käsittelyyn mennessä useimmat ovat jo hyväksyneet ajatuksen laskelmoivasta äitihahmosta, joka tappoi miehensä ja lavasti sekä manipuloi tyttärensä juttuun mukaan.
Lapset osaavat moninaisia asioita sen mukaan mitä ovat oppineet. Ennen koulun alkua allekirjoittanutkin oli lukenut jo tieteen pikkujättiläisen, ihan vain siitä syystä että muuta luettavaa talosta ei löytynyt.

Fool me once, shame on you, fool me twice, shame on me.
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11890
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Armas Onni kyseli, mitä ainetta huono happi on. Minusta huono happi on happea, joka on päässyt kontaminoitumaan ja jota ei voida käyttää aiottuun tarkoitukseen. Tässä Jukka S. Lahden murha-asiassa näyttää olevan havaittavissa kontaminaatiota vähän siellä sun täällä ja osittain tutkimukset näyttävät olevan edelleen heikossa hapessa. Olen sitä mieltä, että tutkimuksissa tulisi palata alkujuurille ja puhallella happea niihin tutkintalinjoihin, jotka on jäädytetty kontaminoituneen dna-näytteen perusteella.
Armas Onni ja Annijatta! Olette kovasti mustamaalanneet Anneli Aueria. Haluaisin teiltä varmistuksen, että olette perehtyneet (siis lukeneet ajatuksella läpi) Satakunnan käräjäoikeuden 12.12.2013 antaman tuomion 13/130714 (dnro R12/2273). Minusta keskustelu näissä asioissa on paljon hedelmällisempää, jos keskitytään olennaisiin asioihin ja jätetään turha toisten mollaaminen niistä pois.
Olen seurannut Jukka S. Lahden murhatapausta sen alkulähteiltä saakka. Alusta saakka olen uskonut Anneli Auerin olevan syytön murhaan, vaikka välillä on usko ollut koetuksella, kun mitä ihmeellisimpiä asioita on tullut esille vuosien varrella. Toistaiseksi olen saanut kysymyksiini riittävät vastaukset sen osalta, että pidän edelleen Annelia syyttömänä miehensä murhaan.
Valitettavasti en ole pystynyt päättelemään oikeaa tekijää, vaikka olen uhrannut tuntikausia tapauksen parissa. Minulla on kuitenkin luottamus siihen, että Suomen poliisi selvittää todellisen murhaajan, vaikka se ei tule olemaan helppoa. Helppoa se ei tule olemaan sen takia, että minua kalvaa tunne, että keskusrikospoliisilla ei ole tässä tapauksessa puhtaita jauhoja pussissaan.

"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Sisotalo,
Vai, että joku loukko jäi katsomatta!
Rikospaikka jäi kokonaisuudessaan tutkimatta siitä näkökulmasta, että Anneli on tekijä. Kokonaisia huoneita kommentoitiin tyyliin: "Vähän päällisin puolin kahteltiin." Pesty astalo on voinut olla nenän edessä ja suoraan näkökentässä ja Jukan kengät samoin, mutta mikään kello ei ole kilkattanut.
Tutkinnan johtaja ei voi siirtää omaa vastuutaan tekniselle tutkinnalle tai KRP:lle. Tutkinnan johtaja vastaa tutkinnasta kokonaisuudessaan, myös muiden työstä jota hän on velvollinen ohjaamaan ja valvomaan. Nyt mitään ohjausta ei tullut siihen suuntaan, että Anneli on syyllinen, päin vastoin tuli uhkaus erottaa ryhmästä sellaiset, jotka tällaista esittävät.
Sisotalo, mikä on motiivisi pestä Annelia puhtaaksi jopa vääristämällä todellisuutta? Pelottaako niin kovasti, että ÄITI voi tehdä jotain tällaista? Uhkaako asian myöntäminen turvallisuudentunnettasi? Vai oletko kuten Joutsenlahti, neito pulassa ja sinä karautat valkoisella ratsullasi pelastamaan. Tuolla tyylillä sai naisia John Waynen aikaan, nykyajan naiset pitävät tuollaista lähinnä hyväuskoisena hölmönä.

On todettava, että Anneli Auer itse mustamaalasi itsensä vankityrmään, omalla teollaan. Asia on näin, ollen myös tosi.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Vain yksi esimerkki Annelin syyllistämisestä heti alussa. Lähdettiin erikoisesti etsimään Jukan talvikenkiä, jotka löytyivät, mutta eivät sopineet murhaajan jalanjälkiin.jmit kirjoitti:Rikospaikka jäi kokonaisuudessaan tutkimatta siitä näkökulmasta, että Anneli on tekijä.
.
Loput räävittöstä panettelustasi mene suoraan moderointiin
-
The Uolevi
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 122
- Liittynyt: La Marras 23, 2013 9:01 am
- Paikkakunta: Los Jakomäglös
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Taas täällä sisotalo valehtelee heti kun selkänsä kääntää. Talosta ei nimittäin löytynyt Jukan talvikenkiä. Se on fakta. Luulisi, että asunnossa olisi ollut ainakin yhdet miesten talvikengät, mutta kun ei. Jotakin kummallista siinä on, varsinkin kun Anneli arveli vieneensä Jukan talvikengät Turkuun ja hävittäneensä ne siellä. Kysymys kuuluu, missä ne olivat silloin kun niitä etsittiin. Miten ihmeessä ne olivatkin joutuneet piiloon, sillä piilossa ne olivat kun niitä ei kerran löytynyt.sisotalo kirjoitti:Vain yksi esimerkki Annelin syyllistämisestä heti alussa. Lähdettiin erikoisesti etsimään Jukan talvikenkiä, jotka löytyivät, mutta eivät sopineet murhaajan jalanjälkiin.jmit kirjoitti:Rikospaikka jäi kokonaisuudessaan tutkimatta siitä näkökulmasta, että Anneli on tekijä.
.
Loput räävittöstä panettelustasi mene suoraan moderointiin
Eipä ihme että dosentti (itse keksitty tittelikö?) sisotalolle eivät akateemisen maailman ovet ole auenneet kun äijä suoltaa silkkaa paskaa sen minkä kerkiää. No nuppihan voi seota kellä vain.
-
Evil Lindros
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 478
- Liittynyt: Ke Heinä 17, 2013 1:45 pm
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Tämähän on suorastaan ihailtavaa päättelyä.Armas Onni kirjoitti:On todettava, että Anneli Auer itse mustamaalasi itsensä vankityrmään, omalla teollaan. Asia on näin, ollen myös tosi.
Viimeksi muokannut Evil Lindros, La Joulu 28, 2013 4:38 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Sisotalo,
Jos Annelia olisi pidetty todennäköisenä tekijänä jo heti tutkinnan alusta, niin hän olisi tällä hetkellä täydellisen vapaa kaikista epäilyistä, jos oikeasti syytön olisi. Sinun mielestä tällainen näkökulma olisi siis ollut jotenkin vahingollinen Annelille. Miksi ihmeessä? Syntyy vaikutelma, että tiedät Annelin olevan syyllinen, mutta haluat häntä pestä vastuusta puhtaaksi kaikin keinoin. Lisäksi muuten jo poliisikoulun ensimmäisillä peruskursseilla opetetaan, että tällaisessa tilanteessa on heti tutkinnan keinoin suljettava pois mahdollisuus paikalla olleen aikuisen syyllisyydestä. Ei siis niin että suoraan oletetaan näin olevan, vaan tutkinnan keinoin suljetaan epäily pois. Nyt näin ei menetelty. Ja tuloksena Suomen rikoshistorian tutkinnallisesti suurin ja kallein fiasko kautta aikojen.
Et kestä suoraa kriittistä näkökulmaa, vaan pitää mennä ÄITIN (lue moderaattori) luokse valittamaan, että sinua kiusataan. Kysymykseni ovat kuitenkin tiukasti aiheellisia ja odotan sinun niihin vastaavan. Siis toistan: Mikä on motiivisi jopa vääristellä todellisuutta pestäksesi Annelin puhtaaksi vastuusta? Toisin kuin esität, niin Jukan kenkiä ei löytynyt, vaan ne kulkeutuivat Annelin mukaan muuttomuorman mukana ja ovat johonkin hävinneet.
On ikävää, että et kestä avointa kriittistä keskustelua. Avoimuus ja kritiikki ovat käytännössä ainoat tavat kehittää yhteiskuntaa positiiviseen suuntaan. Toivottavasti moderaattori ymmärtää tämän.

peltirumpu
- Adrian Monk
- Viestit: 2876
- Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
a) lautamiesteksiä, josta nykyisen käytännön mukaan tulee kahden viikon banni.The Uolevi kirjoitti:
Taas täällä sisotalo valehtelee heti kun selkänsä kääntää. Talosta ei nimittäin löytynyt Jukan talvikenkiä. Se on fakta.
Eipä ihme että dosentti (itse keksitty tittelikö?) sisotalolle eivät akateemisen maailman ovet ole auenneet kun äijä suoltaa silkkaa paskaa sen minkä kerkiää. No nuppihan voi seota kellä vain.
b) Talvikengät löydettiin, mutta verijälkiin sopivia jalkineita ei löydetty. Ja tämä on fakta!
c) Tähtisentiellä tehtiin normaali rikospaikkatutkinta. Tämä tiedoksi niille, jotka jatkuvasti muuta väittävät.
-
The Uolevi
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 122
- Liittynyt: La Marras 23, 2013 9:01 am
- Paikkakunta: Los Jakomäglös
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Kaltaistesi Anneli-uskovaisten kanssa lienee turhaa taittaa asiasta peistä. Teille Anneli Auer on pyhimysolento, jonka sädekehä hioutuu sitä kirkkaammaksi, mitä rankemmista teoista häntä syytetään. On todella harmillista, että et ole pystynyt päättelemään oikeaa tekijää tuntikausien uurastuksesta huolimatta. Tutkimukset kannatta kuitenkin lopettaa, sillä oikea tekijä istuu jo Turun vankilassa kärsimässä rangaistustaan ja järsimässä joulukinkun rippeitä. Teikäläisiltä sammuu viimeinenkin toivon liekki jahka hovioikeus niittaa viimeisen niitin tähän asiaan. Toki voitte pitää pyhimyksenne kuvaa vaikkapa seinällänne niin kauan kuin teitä huvittaa.Pieni liekki kirjoitti:
Olen seurannut Jukka S. Lahden murhatapausta sen alkulähteiltä saakka. Alusta saakka olen uskonut Anneli Auerin olevan syytön murhaan, vaikka välillä on usko ollut koetuksella, kun mitä ihmeellisimpiä asioita on tullut esille vuosien varrella. Toistaiseksi olen saanut kysymyksiini riittävät vastaukset sen osalta, että pidän edelleen Annelia syyttömänä miehensä murhaan.
Valitettavasti en ole pystynyt päättelemään oikeaa tekijää, vaikka olen uhrannut tuntikausia tapauksen parissa. Minulla on kuitenkin luottamus siihen, että Suomen poliisi selvittää todellisen murhaajan, vaikka se ei tule olemaan helppoa. Helppoa se ei tule olemaan sen takia, että minua kalvaa tunne, että keskusrikospoliisilla ei ole tässä tapauksessa puhtaita jauhoja pussissaan.
Re: TUOMIO murhajutussa, Käräjäoikeus 2013
Peltirumpu kirjoitit: "Tähtisentiellä tehtiin normaali rikospaikkatutkinta."
Voisitko täsmentää mikä on "normaali" rikospaikkatutkinta? Annat ymmärtää, että olisi olemassa joku standardiprosessi joka käydään läpi jokaisella riokospaikalla laput silmillä täysin riippumatta vallitsevista olosuhteista. Tuo ei ole totta.
Tutkimus sössittiin heti alkumetreillä. Kolme tärkeintä asiaa rikospaikkatutkinnassa on eristä, eristyä ja eristä. Tämä tarkoittaa muun muassa fyysisen rikospaikan eristämistä ja henkilöiden eristämistä. Myös tällä saralla lähes kaikki sössittiin. Mitä siis tarkoitat "normaalilla" rikospaikkatutkinnalla?
Rikospaikkatutkinnasta vastaa tutkinnan johtaja. On olemassa tiettyjä normaalikäytäntöjä joita on aina noudatettava. Jokainen rikospaikka on kuitenkin yksilö ja tutkintaa johdetaan tapauskohtaisesti. Toistan, että tämä tutkinta oli Suomen rikoshistorian pahin fiasko. Voiko tässä asiassa olla vielä jollakin epäselvyyttä?
Kateisiin jäi juuri ne Jukan paksupohjaiset talvikengät joita tiedettiin Jukan käyttäneen noihin aikoihin. Turha viisastella sillä jos jotkut toiset Jukan kengät on jossain vaiheessa löytyneet.

Viimeksi muokannut jmit, La Joulu 28, 2013 5:11 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.