Sivu 38/439

Lähetetty: La Loka 04, 2008 12:44 pm
Kirjoittaja joey
Sariola kirjoitti:Onko tosiaan malttanut olla sanaakaaan sanomatta, tiesi siis senkin, että äänestä voisi ehkä tunnistaa.
Niin, annettujen tietojen mukaan hän on siis sanonut jotain, ei suinkaan malttanut olla sanaakaan sanomatta.
Lisäksi tulisi huomioida tuo Matulan lista, minkä lisäksi voidaan ihmetellä, minkälainen ammattilainen käyttää tappamiseen fileerausveistä.

Lähetetty: Su Loka 05, 2008 9:49 pm
Kirjoittaja CJS
Ajankohtaista osiossa on jälleen-kerran-informatiivisen "Poliisin salainen menetelmä" -otsikon (http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=5467) alla juttua puheentunnistuksesta. KRP:llä on käytössään puheentunnistusmenetelmä, jolla tuntematonta ääninäytettä verrataan rekisteriin ja tunnistus tapahtuu sekunneissa (mikäli siis rekisterissä on vastaava ääni). Luotettavuus on kaiketi sitä luokkaa, että sitä on rikostutkinnassa järkevää käyttää.

Kun kerran Ulvilan murhaajan ääni on hätäkeskusnauhalla, niin mahtavatkohan yrittää hyödyntää tätä menetelmää? DNA-näytteitä lienee hankalaa (ja kallista) kerätä enempää ilman tarkempia epäilyjä kaikenlaisilta puolitutuilta tai mutkan kautta Lahteen jollain tavoin yhteydessä olevilta henkilöiltä, mutta ääninäytteiden keruu olisi kaiketi helpompaa, sillä se onnistunee ihan puhelimitse. Kaikkien ihmisten pitkälliset kuulustelut eivät niin ikään ole mahdollisia, mutta tässä riittäisi lyhyehkö juttutuokio, jonka sisällöllä ei olisi mitään merkitystä. Kerätyt näytteet lyödään koneelle omaksi rekisteriksi ja verrataan niitä hätäkeskusnauhan ääneen ja voilà, tekijä on kiinni...

Sitten kysymysmuotoiseen ongelmaosioon. Kuinkahan paljon ääninäytettä tunnistusmenetelmä mahtaa vaatia? Riittääkö muutama sana vai vaaditaanko useampi virke (jos nauhalla on vain joitakin huudahduksia)? Pystyykö menetelmä tunnistamaan huutamista vai edellyttääkö se jokseenkin normaalia puheääntä (jos tekijä huutaa)? Onko mahdollista eristää hätäkeskusnauhalta murhaajan ääni muista äänistä siten, että se kelpaa menetelmälle (ääninauhalla on varmaankin päällekkäin soittajan, häke-ihmisen ja tekijän ääniä sekä lisäksi mahdollisesti uhrin ja ehkä lapsenkin ääniä)? Kuinka työlästä (aikaaviepää & kallista) on uusien äänien laittaminen? Täytyyköhän näytteitä käsitellä jotenkin tms. vai ladataanko äänet vain tietokoneeseen ja sillä selvä?

Tietysti tässäkin tarvitaan nimiä listaan eli henkilöitä joille soittaa. Ongelma on sama kuin yleisemminkin eli kenties tekijän nimi ei vain tule mistään esiin: kukaan ei tule sanoneeksi sitä, tiedä tai muista uhrin tunteneen jne. Lisäksi mahdollinen välillisyys aiheuttaa omat ongelmansa. Tässä voi tietysti ehkä pyytää esim. naispuolisten tuttujen/työtovereiden/tms. miehiä ja ex-miehiä puhelimeen, mutta mutta..

Lähetetty: Ke Loka 08, 2008 9:12 pm
Kirjoittaja Anile
Yle:

DNA:n perusteella voi päätellä miehen sukunimen
Julkaistu 08.10.2008, klo 11.32 (päivitetty 08.10.2008, klo 12.12)

Miehen sukunimen voi jatkossa päätellä dna:n perusteella. Brittiläisen Leicesterin yliopiston tutkijat ovat saaneet selville, että miehet, joilla on sama sukunimi, ovat todennäköisesti geneettisessä yhteydessä toisiinsa.



Löydös voi olla hyödyksi muun muassa rikostutkijoille, jotka käyttävät rikosten selvittämisessä verestä, hiuksista, syljestä ja siemennesteestä jäljitettyä DNA:ta.

Tekniikka perustuu DNA:n analysointiin Y-kromosomista, joka määrää miessukupuolen ja joka siirtyy isältä pojalle, kuten sukunimikin.

Geneettisen vastaavuuden todennäköisyys riippuu kuitenkin sukunimen harvinaisuudesta. Mitä epätavallisempi nimi, sitä vahvempi on geneettinen yhteys.

Tutkimuksessa oli mukana 2 500 miestä. Kahdella samannimisellä miehellä on yhteinen esi-isä 24 prosentin todennäköisyydellä. Todennäköisyys kasvoi 50 prosenttiin sukunimen ollessa harvinainen.

Yli 70 prosentilla Attenborough- ja Swindlehurst-nimisistä miehistä oli sama tai lähes sama Y-kromosomityyppi.





Ehkäpä tämäkin rikos selvinnee vielä joskus. Uusia tutkintamenetelmiä odotellessa... jatketaan keskustelua.

Lähetetty: Ke Loka 08, 2008 10:20 pm
Kirjoittaja H.P.
Voi olla että Niemisiä ja Virtasia on hiukan vaikeampi jäljittää tämän perusteella, niitä kun on Suomessa "jokunen".. :D

Lähetetty: To Loka 09, 2008 4:18 pm
Kirjoittaja MissHolmes
OT:
Yleisimmät sukunimet 6.10.2008

Sukunimi Miehet Naiset Yhteensä
Virtanen 12217 11580 23797
Korhonen 11904 11743 23647
Nieminen 10902 10688 21590
Mäkinen 10764 10689 21453
Mäkelä 9860 9786 19646
Hämäläinen 9728 9713 19441
Laine 9336 9629 18965
Koskinen 9010 9046 18056
Heikkinen 9077 8912 17989
Järvinen 8579 8639 17218

Mutta eihän noista tule kuin reilu 200000 suomalaista.
Eli kyllä silläkin tutkinta menetelmällä voidaan johonkin suuntaan päästä.

Uskoisin, että myös Virtasten kohdalla.

:wink:

Lähetetty: To Loka 09, 2008 5:19 pm
Kirjoittaja ABC
^ Ainakin Itä-Suomessa. Länsi-Suomessa sen sijaan sukunimiä ei vielä toissa vuosisadalla juurikaan ollut, tai ne vaihtuivat talon mukaan, kun muutettiin.

Lähetetty: To Loka 09, 2008 5:51 pm
Kirjoittaja joey
Anile kirjoitti: Yli 70 prosentilla Attenborough- ja Swindlehurst-nimisistä miehistä oli sama tai lähes sama Y-kromosomityyppi.
Tämä ei kyllä kuulostanut kovinkaan vakuuttavalta. Lähes sama? Eli voi olla, että sukunimi ei varsinaisesti vaikutakaan yhtään mihinkään. Lupaavammalta kuulosti tuo toinen uusi menetelmä, äänentunnistus, jota voitaisiin käyttää tässäkin tapauksessa.

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 6:33 pm
Kirjoittaja Ailar
Tuli mieleen, että kun oikein kaivaa ja kääntää tätä Ulvilatapausta, onhan Juha Valjakkala (Nikita jne.) vaikuttanut Ulvilassa. Olisiko yhteyksiä Lahteen? Tokkopa. Valjakkala itse ainakin taisi olla tiiviisti tiilien sisään muurattuna. Vai oliko?

Ulvilan tapaus

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 6:33 pm
Kirjoittaja Huss
Kyllä on surkeeta seurata tätä "selvittelyä"! Taitaa olla niin, että tapaus jää pimentoon ikuisesti. Eihän tässä ole tullut uutta pitkään aikaan! Mutta pidän peukkuja ja odotan jotakin ratkaisua, sillä ei voi olla niin, että 2000-luvulla tällainen tapaus jää ratkaisematta...

Re: Ulvilan tapaus

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 6:45 pm
Kirjoittaja skoone
Huss kirjoitti:Kyllä on surkeeta seurata tätä "selvittelyä"! Taitaa olla niin, että tapaus jää pimentoon ikuisesti. Eihän tässä ole tullut uutta pitkään aikaan! Mutta pidän peukkuja ja odotan jotakin ratkaisua, sillä ei voi olla niin, että 2000-luvulla tällainen tapaus jää ratkaisematta...
Jotenkin vaikuttaa siltä, että jutua ei ehkä halutakaan ratkaista??

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 7:00 pm
Kirjoittaja ABC
^ Varmasti tämäkin vaihtoehto on jo ehtinyt käydä meidän kaikkien mielessä... Mutta jos näin olisi, niin se viittaisi isompiin kuvioihin, ja silloin luulisi, että teko olisi tilattu ammattilaiselta, eikä tämä juttu nyt näytä siltä ollenkaan.

Lahti oli varmasti ehtinyt kerätä tavattoman laajan joukon eriasteisia vihamiehiä, mikäli jotain voidaan päätellä hänen käytöksestään esim. lenkkipolulla kulkeineita satunnaisia ihmisiä kohtaan. Pienestäkin jutusta alkanut kohkaus on saattanut saada varsinkin mielenterveysongelmaisen henkilön pääkopassa suhteettomat mittasuhteet, ja seuraavan psykoosin aikana henkilö on lähtenyt kostamaan jotain mitätöntä loukkausta. Tämähän oli lähellä poliisin alkuperäisiä olettamuksia. Mutta samalla se tekee tekijän löytämisestä hyvin vaikeaa. Uskon kuitenkin, että varsin moni muistaa Lahden välikohtauksia eri ihmisten kanssa, mutta moni ei ole näistä halunnut puhua poliisille, joko koston pelossa tai vähän siihen suuntaan, että "mies sai mitä tilasi", ja näin yhteys tekijään on jäänyt löytymättä.

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 7:38 pm
Kirjoittaja Ailar
Jos tarkoitit ABC minun heittoani, kirjoitin sen siksi, kun tuli mieleeni samalla kun kirjoitin tuonne Fouganthine-juttuun oman osuuteni. En nyt ihan tosissani ollutkaan.

Kirjoitin myös aikanaan "kauhuskenaarion" siitä, miten joku kilahtanut ihminen on lähtenyt kostoretkelleen ja mitä sitten tapahtuikaan. Ratkaisu on silloin todella vaikeaa!

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 8:48 pm
Kirjoittaja Ailar
O-ou! Et tainnut tarkoittaakaan mun juttua Fouganthinesta vaan sitä, ettei juttua ratkaistaisi koskaan?? Vai?

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 9:01 pm
Kirjoittaja ABC
^ Juu, tuo härpäke ^ viittaa ylläolevaan viestiin. :D

Lähetetty: Pe Loka 10, 2008 9:24 pm
Kirjoittaja Ailar
Just, kiitos. Ymmärsin kyllä tuon "viisarin", mutta jotenkin kirjoituksemme meni päällekkäin. Sori!