Sivu 38/210

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: To Marras 21, 2013 8:26 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Tossa vasikonnissahan on puhtaasti oma etu kyseessä. Onko kätevämpää saada kilpailijaa pois kuin vasikoida se poliisille? Ei ole. Toinen keinohan olisi vetää nappi otsaan, mutta siitä saa vähän muuta kuin pullakahvit. Näitä pomomiesvasikoita on ollut ja tulee olemaaan aina. Viimeistään siinävaiheessa aletaan laulamaan kun selviää että 12 vuotta odottaa istujaansa, jos lauleskelet pikkuisen niin todisteet vähän helpottuu ja istumatonta onkin syytteessä vain 5 vuotta.
Mutta eihän toi KRP ole sen kummoisempi, syväkurkkuja joka toinen, loput on muuten vaan idiootteja(tarkoittaa heidän johtoporrasta).
Jos Helsingin poliisissa oltaisiin katkeria KRP:lle niin kyllä sieltä löytyisi inhottavia tietoja KRP:n pomoista mitä voisi rallatella lehdistölle. Ehkä olisi jo ilmapiirin puhdistamisen kannaltakin hyvä tehdä niin, jotta mädät henkilöt saataisiin KRP:stä sinne minne ne kuuluukin.
Ensin vaan täytyisi saada poliisiylijohtaja Paatero sinne minne hän kuuluu, johtamaan huru-ukkoja vanhainkotiin, koska sillä ei ole enää mitään käsitystä ollut pitkään aikaan siitä missä Suomen poliisi menee, tai mitä tekee.

Voihan toki olla niinkin että KRP julkaisee näitten vasikoiden tietoja tahallaankin, hämmenttäkseen alamaailmaa ja saadakseen sekasortoa aikaiseksi, mahdollisten ruumiiden ohella.
Mutta pitkässä juoksussa KRP häviää 100-0 sillä taktiikalla, koska vasikat loppuu, tai loppui tähän, ja heidän surkean ammattitaidon huomioonottaen heidän selvitettyjen rikosten prosentti tulee romahtamaan. Enää ei tule löytymään konnaa joka alkaisi laulamaan mitään vaikka tarjolla olisi 150 vuotta kakkua.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 1:46 am
Kirjoittaja ithav
Koskahan mediassa riepotellaan tietoa siskon pörssiyritykseen liittyvästä yhteydestä?

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 3:32 pm
Kirjoittaja Foccart
J.R.Ewing kirjoitti:Tässä onkin teille tosi elämän serlokeille pähkinää.tämä henkilö ehkä suomen päälliköitten päällikkö,eikä ole juuri julkisuudessa ollut.Jos on ollut alamaailmassa mukana voi tietää ehkä kyseisen henkilön.mua aina nauratttaa kun täällä kaikki wannapeet on tietävinään kaiken.onko tässä kuitenkin niin että tietoa on vain kulkenut aarniolta donille,eikä toisinpäin.on velkaa hänelle tai jtm.
sErloKeille:

UB johtaja tuomittiin 13 törkeästä huumausainerikoksesta 12 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen vuonna 1994. Syytteen mukaan hän oli pitänyt hallussaan ainakin 30 kiloa kannabista. Syytetty tunnusti oikeudessa, että hän oli käsitellyt 200 kiloa kannabista.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 4:40 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Foccart kirjoitti: Syytteen mukaan hän oli pitänyt hallussaan ainakin 30 kiloa kannabista. Syytetty tunnusti oikeudessa, että hän oli käsitellyt 200 kiloa kannabista.
no helvetti,sama kai se on selvittää kaikki kun tutkivat....

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 5:08 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Että niinkuin 170 kiloa eroa syytteen ja tunnustuksen välillä? Ja vielä ns. vikasuuntaan.
Jos hän jää uudelleen kiinni niin sanoo varmaan et nää kuului siihen 170 kiloon mistä jo istui. :lol:

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 6:37 pm
Kirjoittaja Foccart
9 års fängelse för medlem i United Brotherhood

Vasabon Jukka Kattelus döms till 9 års fängelse för bland annat narkotikabrott, grov misshandel och försök till grov utpressning. Kattelus är chef för United Brotherhood i Vasa.

Kuva

http://online.vasabladet.fi/Artikel/Visa/13267

Vasabladet: Rikollisjengin johtajalle 9 vuoden tuomio
Perjantai 22.11.2013 klo 18.22

Rikollisjengin johtohahmoihin kuuluva mies on saanut yhdeksän vuoden vankeustuomion, kertoo Vasabladet.

Lehden tietojen mukaan tuomittu on United Brotherhood -järjestön johtaja Vaasassa.

Tuomitun rikoksista vakavin oli törkeä ryöstö ja siihen liittynyt törkeä pahoinpitely, jotka tapahtuivat Isossakyrössä tämän vuoden helmikuussa. Lisäksi käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen muun muassa huumerikoksiin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112 ... 8_uu.shtml

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Pe Marras 22, 2013 11:28 pm
Kirjoittaja prrkele
Tuli näistä "vasikointi"-keskusteluista mieleen sellainen ajatus että ehkä sinne huipulle päästääkseen on lähtökohtaisesti oltava ne suhteet myös vastapuoleen kunnossa. Molemmin puolin. Onhan se sellaista kissa ja hiiri leikkiä missä tiedolla pelataan omaa peliä puolin jos toisin.

Aarnion haastattelu bisneksen luonteesta vuodelta 2000 onkin varsin ajankohtainen taas:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/h ... edia=77267

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: La Marras 23, 2013 1:21 am
Kirjoittaja prrkele
Jutussa on myös autenttinen kranaatinneutralisointisankaritarina.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 9:32 am
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Tänne kai tää kuuluu...
Liivijengiläiset perivät sakkoja solvauksista ja jenginimen käytöstä

Liivijengiläiset yrittivät paikata rahapulaansa tekaistuista syistä langetetuilla sakkomaksuilla. Miehet yrittivät periä tuhansia euroja rahaa maksuksi esimerkiksi rikollisjärjestön nimen luvattomasta käytöstä tai sen jäsenten solvaamisesta.

Yksi kiristetyistä miehistä joutui uhriksi täysin sattumanvaraisesti.

Mies vietti iltaa tamperelaisessa ravintolassa viime helmikuussa. Illan päätyttyä mies huomasi, että hänen naispuolinen tuttavansa aikoi lähteä erään miesseurueen mukaan.

Mies pyysit tuttavaansa sivummalle ja huomautti, että joillakin seurueen jäsenillä on yllään rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) logoilla varustettuja vaatteita.

Oikeudessa mies kertoi varoittaneensa, ettei naisen kannattaisi mennä seurueen mukaan, kun ”lehdessä oli ollut kaikenlaisia huume- ja raiskausjuttuja järjestöön liittyen”.

Järjestöstä otettiin mieheen yhteyttä jo yöllä. Liivijengiläiset väittivät, että mies oli muka kutsunut jotakuta jäsenistä raiskaajaksi.

Alkoi kiristys, mieheltä vaadittiin 2 000 euroa maksuksi loukkauksesta.

Liivijengiläinen uhkasi ampua uhriaan polveen, jos tämä ei maksaisi.

Samankaltaisen kiristyksen uhriksi joutuivat myös kaksi muuta miestä viime maalis-huhtikuun aikana. Kummassakin rahanlypsy-yrityksessä takana oli United Brotherhoodin miehet.

Toisessa tapauksessa jengiläisille entuudestaan tuttu uhri oli niin ikään velkaa muka UB-järjestön solvaamisesta. Miehen olisi pitänyt maksaa 2 000 euroa tai häneltä katkaistaan sormia.

Kolmas mies, yhden jengiläisen hyvä ystävä, joutui useiden UB-jengiläisten kynittäväksi. Velkasumma vaihteli 5 000 eurosta lähes 10 000 euroon riippuen siitä, ketkä sattuivat olemaan perintävuorossa ja millainen summa heillä itsellään oli tarkoitus vetää välistä.

Syy suureen sakkoon oli liivijengiläisten mukaan United Brotherhood -ryhmittymän nimen luvaton käyttö julkisesti.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi seitsemän jengin jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeän kiristyksen yrityksistä tai avunannoista niihin.

Kaksi tuomituista valitti ratkaisusta Turun hovioikeuteen mutta peruutti myöhemmin valituksensa.
Boldasin ton yhden kohdan joka ärsytti. Siis eihän tuo ole mikään salaisuus että yhtyneissä velikullissa on raiskareita....

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 10:13 am
Kirjoittaja Nimby
Kikki Hiiri kirjoitti:Boldasin ton yhden kohdan joka ärsytti. Siis eihän tuo ole mikään salaisuus että yhtyneissä velikullissa on raiskareita....
Sulla täytyy sitten olla sisäpiirin tietoa, kun käytät preesens aikamuotoa sanavalinnoissasi.

Väännetään rautalangasta. Kuopiolainen poliisimies sai raiskauksen yrityksestä ehdollista marraskuussa ja menetti luonnollisesti virkansa. Nyt rohkeesti vaan lällättelemään jokaiselle vastaantulevalle poliisille ja partiolle, että "raiskareita olette koko sakki". Jos sakoitta lällättelystä selviät , niin laita yv:tä. Tarjoan mielelläni kierroksen.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 10:30 am
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Nimby kirjoitti:
Kikki Hiiri kirjoitti:Boldasin ton yhden kohdan joka ärsytti. Siis eihän tuo ole mikään salaisuus että yhtyneissä velikullissa on raiskareita....
Sulla täytyy sitten olla sisäpiirin tietoa, kun käytät preesens aikamuotoa sanavalinnoissasi.

Väännetään rautalangasta. Kuopiolainen poliisimies sai raiskauksen yrityksestä ehdollista marraskuussa ja menetti luonnollisesti virkansa. Nyt rohkeesti vaan lällättelemään jokaiselle vastaantulevalle poliisille ja partiolle, että "raiskareita olette koko sakki". Jos sakoitta lällättelystä selviät , niin laita yv:tä. Tarjoan mielelläni kierroksen.
No kyseinen boldaus kertoo että "mies oli muka kutsunut jotakuta jäsenistä raiskaajaksi." Tätä asiaa on käsitelty täälläkin, kukaan ei voine kiistää asiaa, vai?
Ja ei, ei ole sisäpiiritietoa, luulen. Ne tutut jotka noissa piireissä saattais liikkua, en pidä yhteyttä. Ei mulla ole mitään ongelmia rosvojen suhteen, mut kusipäät on asia erikseen. On hyvinkin mahdollista että olen jonkun UB:n vaipat aikanaan vaihtanut, on niitä muissakin porukoissa, mutta varmaksi en osaa sanoa. Yhdellä vaippatarinalla tienasin itselleni aikanaan semmoisen kuosin että oksat pois ja metri latvaakin. Tunnistaneet tunnistakoot

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 5:58 pm
Kirjoittaja Karvaperuna
prrkele kirjoitti:Tuli näistä "vasikointi"-keskusteluista mieleen sellainen ajatus että ehkä sinne huipulle päästääkseen on lähtökohtaisesti oltava ne suhteet myös vastapuoleen kunnossa. Molemmin puolin. Onhan se sellaista kissa ja hiiri leikkiä missä tiedolla pelataan omaa peliä puolin jos toisin.

Aarnion haastattelu bisneksen luonteesta vuodelta 2000 onkin varsin ajankohtainen taas:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/h ... edia=77267
Olipa absurdia katsottavaa kun herra Aarnio selitteli Viron poliisin korruptoituneisuudesta. :P

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 6:30 pm
Kirjoittaja Luupää
Kikki Hiiri kirjoitti:Tänne kai tää kuuluu...
Liivijengiläiset perivät sakkoja solvauksista ja jenginimen käytöstä

Liivijengiläiset yrittivät paikata rahapulaansa tekaistuista syistä langetetuilla sakkomaksuilla. Miehet yrittivät periä tuhansia euroja rahaa maksuksi esimerkiksi rikollisjärjestön nimen luvattomasta käytöstä tai sen jäsenten solvaamisesta.

Yksi kiristetyistä miehistä joutui uhriksi täysin sattumanvaraisesti.

Mies vietti iltaa tamperelaisessa ravintolassa viime helmikuussa. Illan päätyttyä mies huomasi, että hänen naispuolinen tuttavansa aikoi lähteä erään miesseurueen mukaan.

Mies pyysit tuttavaansa sivummalle ja huomautti, että joillakin seurueen jäsenillä on yllään rikollisjärjestö United Brotherhoodin (UB) logoilla varustettuja vaatteita.

Oikeudessa mies kertoi varoittaneensa, ettei naisen kannattaisi mennä seurueen mukaan, kun ”lehdessä oli ollut kaikenlaisia huume- ja raiskausjuttuja järjestöön liittyen”.

Järjestöstä otettiin mieheen yhteyttä jo yöllä. Liivijengiläiset väittivät, että mies oli muka kutsunut jotakuta jäsenistä raiskaajaksi.

Alkoi kiristys, mieheltä vaadittiin 2 000 euroa maksuksi loukkauksesta.

Liivijengiläinen uhkasi ampua uhriaan polveen, jos tämä ei maksaisi.

Samankaltaisen kiristyksen uhriksi joutuivat myös kaksi muuta miestä viime maalis-huhtikuun aikana. Kummassakin rahanlypsy-yrityksessä takana oli United Brotherhoodin miehet.

Toisessa tapauksessa jengiläisille entuudestaan tuttu uhri oli niin ikään velkaa muka UB-järjestön solvaamisesta. Miehen olisi pitänyt maksaa 2 000 euroa tai häneltä katkaistaan sormia.

Kolmas mies, yhden jengiläisen hyvä ystävä, joutui useiden UB-jengiläisten kynittäväksi. Velkasumma vaihteli 5 000 eurosta lähes 10 000 euroon riippuen siitä, ketkä sattuivat olemaan perintävuorossa ja millainen summa heillä itsellään oli tarkoitus vetää välistä.

Syy suureen sakkoon oli liivijengiläisten mukaan United Brotherhood -ryhmittymän nimen luvaton käyttö julkisesti.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi seitsemän jengin jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin törkeän kiristyksen yrityksistä tai avunannoista niihin.

Kaksi tuomituista valitti ratkaisusta Turun hovioikeuteen mutta peruutti myöhemmin valituksensa.
Boldasin ton yhden kohdan joka ärsytti. Siis eihän tuo ole mikään salaisuus että yhtyneissä velikullissa on raiskareita....
Tänne kuuluu juu eikä tuo tosiaan ole salaisuus.

Siinä taas yksi näyte siitä, että näiden kerholaisten kohteeksi joutuu täysin sivullisia. Tämä koskee tunnetusti muitakin kuin uubeetä. Huumehäröilyiden ja muun lisäksi on tätä suorempaakin toimintaa. Paikkaansa ei pidä myytti jonka mukaan nuo porukat olisivat ympäristölleen harmittomia. Höpöhöpö, eiväthän ne ole harmittomia edes tutuilleen ja ystävilleen:
Toisessa tapauksessa jengiläisille entuudestaan tuttu uhri oli niin ikään velkaa muka UB-järjestön solvaamisesta. Miehen olisi pitänyt maksaa 2 000 euroa tai häneltä katkaistaan sormia.

Kolmas mies, yhden jengiläisen hyvä ystävä, joutui useiden UB-jengiläisten kynittäväksi. Velkasumma vaihteli 5 000 eurosta lähes 10 000 euroon riippuen siitä, ketkä sattuivat olemaan perintävuorossa ja millainen summa heillä itsellään oli tarkoitus vetää välistä.
Mukavaa sakkia!

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Su Marras 24, 2013 8:42 pm
Kirjoittaja gousti
Okei, jos noi muilutettavat tyypit on jotain nistejä, mulle aivan vitun sama. Mutta jos kyseessä on oikeesti normaalit ihmiset, ketä nää kiristää ja uhkailee niin sama homma jatkuu ku teini-iässäkin. Ollaan siis totaalikusipäitä, ei välttämättä kovia tai osata käyttää kovin hyvin tuliaseita, kunhan kiusataan heikompia ja heijastetaan doku/nisti mutsien ja faijojen paskaa nykymaailmaan.

En voi vittu ymmärtää, miten jotkut tälläkin saitilla on niin vitun sokeita, ettei muka tajua tätä vielä. Tietyt tyypit on rakennettu paskasta eikä se asia tule ikinä miksikään muuttumaan vaikka luulisivat olevansa kuinka kovia jätkiä. Annetaan jokaiselle suomalaiselle ase ja katotaan kuinka "pahojen" poikien käy. Ei tartte laajaa matikkaa ratkastakseen ton yhtälön.

Jos ihan rehellisiä ollaan niin isompikin porukka on helvetin helppoa hoitaa pois päiviltä jos vaan on aikaa ja kärsivällisyyttä sekä hiukan osaamista aloilta.

Mutta ei siinä mitään, ihannoikaa näitä vitun epäonnistujia. Sama kuranen polku kiinnostaa varmaan teitäkin. Elämä ahdistuneena ja epävarmana aikuisena, kiukkunen kaikelle, koska missään ei ikinä oikeestaan olla pärjätty.

Re: Kolme vaarallista rikollisjengiä yhdistyi

Lähetetty: Ma Marras 25, 2013 2:30 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Olen pannut merkille että kovasti moni näistä paskasakista jotka kulkee leijona riipukset kaulassa ja ovat niin helvetin isänmaallisia eivät monikaan ole käynneet edes armeijaa eli ovat hankkineet vapautuksen ja useimiten siitä syystä että pääkoppa on divari tasoa. Samaa tykinruokaa kuin sivaritkin saatana. Itse olen yltiö isänmaallinen ja nuo muka patriootit saisi pukea hamekankaan päähänsä. Toki on niitä poikkeuksiakin.