Ei jumankeuta kyllä ei ole ihme ettei asia etene jos puolet julkisuuteen annetusta informaatiosta on annettu näin päin hvettiä kenties koko tutkinnan ajan. Kun nyt tiedetään että uusi epäilty oli butt niin onhan se henkilöllisyys tiedetty mutta voi toki olla että Tuominen on tarkoituksella tehnyt triggeröintiä ilman että annetaan liian suora tieto muille kuin epäillylle. Virpihän vapautui 31.12.2018 joten se sopisi kyllä tarinaan että on nähty kesällä Tampereella. Mutta mikä ketun idea tämä 60:ksi kuvailu nyt sitten oikein oli ja ettei ole mitään varmaa tuntomerkkiä. Jos asiaa olisi kysytty tuolloin suoraan saattaisi elossa olla ollut viellä tuolloin joku joka muistaa Virpin olleen esim Armossa Raisan kanssa.
Iltasanomat vuonna
2019 kirjoitti:
Nainen oli nähty aiemmin kesällä pari, kolme kertaa Tampereen ravintoloissa.
KESKUSRIKOSPOLIISI (KRP) kaipaa jälleen yleisön apua lokakuussa 1999 kadonneen Raisa Räisäsen tapauksen ratkaisemiseksi. KRP:llä on
uusi epäilty, joka liittyy niin sanottuun naispari-tutkintalinjaan.
Ongelmana on se,
ettei epäillyn henkilöllisyys ole tiedossa. Rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo IS:lle, että haussa on roteva, ehkä 160–170-senttinen nainen, joka oli
tapahtuma-aikaan noin 40-vuotias eli nykyisin noin kuusikymppinen.
– Tässä on
haalittu tuntomerkkejä, mutta mitään varmaa meillä ei ole, että saataisiin epäilty yksilöityä, Tuominen kertoo.
Naislinja on ollut esillä ennenkin. Kyseisen linjan mukaan Raisa Räisänen olisi lähtenyt Tampereen keskustasta kävelemään itseään vanhemman naisen kanssa.
Viitteitä tästä on saatu useammiltakin silminnäkijöiltä. Havainnot eivät ole täysin yhteneviä, mutta Tuomisen mukaan naispari olisi kävellyt kello
23–23.30 välisenä aikana Hämeenkadulta kohti Armonkallion kaupunginosaa, mihin jäljet näyttäisivät päättyvän.
Tuominen kertoo, että puolenyön ja kello yhden tai kahden välillä Armonkallion suunnalla oli tehty kaksi erillistä havaintoja kirkuvasta naisäänestä. KRP pitää mahdollisena, että kirkuminen liittyy Raisa Räisäsen kuolemaan.
Epäillyn etsinnässä auttaa mahdollisesti se, että naisparin
Hämeensillalla nähnyt silminnäkijä kutsuu vanhempaa naista häiriintyneeksi. Silminnäkijällä oli pitkän nuoren tytön kanssa kävelleestä naisesta myös aiempia havaintoja.
– Hän oli nähnyt saman naisen aiemmin kesällä pari, kolme kertaa Tampereen keskustan ravintoloissa, Tuominen kertoo.
Silminnäkijän mukaan nainen erottui muista, koska hän puhui koko ajan.
– Silminnäkijä kuvasi naista hyvin epämiellyttävän oloiseksi. Nainen oli kuitenkin pä.ässyt ravintoloihin, ettei hän ollut niin vaikeasti häiriintynyt. Näiden yksityiskohtien perusteella on oletettu, että nainen olisi voinut olla mielenterveyshäiriöinen.
KRP pitää mahdollisena, että
epäilty olisi asunut tapahtuma-aikaan Armonkalliossa. Tuominen toivookin nyt seudulla tuolloin asuvien havaintoja.
– Kyseessä on vähän outo kulkija.
Joku samoissa taloissa siihen aikaan asunut voisi muistaa jotain.
Öisistä kirkaisuista poliisille kertoivat aikanaan Leppäkadulla ja Haarakadulla asuneet henkilöt.
VIIMEINEN havainto hitaampaa vauhtia kävelleestä naisparista on hieman ennen rautatiesiltaa. Tuominen myöntää, että naispari on voinut jatkaa kävelyä ohi Armonkallion ”vaikka minne”.
Epäilty ei välttämättä ole asunut vakituisemmin Tampereella. Ja nykyisin hän saattaa tietysti asua missä tahansa – jos edes on elossa. KRP onkin vielä enemmän tai vähemmän tyhjän päällä naista etsiessään.
Mikä mielenkiintosta niin tämän tarinan todistaja on hämeensillalla ja se salituttu näki Raisan ja Virpin siinä Rongankadulla, eikös joku havainto ollut myös koskipuistossa. Kun jäljet loppuvat lapintie 24:n kohdalle (rautatiesilta) niin oiskos kaksikko ollut menossa sinne Pub Armoon ja siellä vietetty pari tuntia kunnes meni kiinni, (täysi arvaus). Jos se viimeisin kirkaisu kuului 02:00-03:00 siellä Kaarikatu 3 autohallin luona joten siihen asti varmaan on oltu elossa mutta kuka siellä Armonkalliolla asui paitsi se kreisi lääkäri vai myös VB sen luona. Varmaan olisi paikallaan rummuttaa nyt tuosta lääkäristä että missä asui ja näkyikö Virpiäkin sen luona. Kyllä joku muistaisi.
Se mikä tässä myös mätsäisi myös aikajanaltaan olisi se että ensin Raisa eroaa kavereistaan 23 aikoihin, tapaa rengon siinä sokkarin kulmalla, lähtee hämeenkatua kohti kenties keskustoria. Liekö valvontanauhoista näkyisi missä tapaa siellä Butt:n (ehkä sputnikin luona?). Ehkä Virpi houkuttelee Raisan siitä koskipuiston kautta sinne Armolle päin ja ..
Pahoittelut pitkä pousti ja sisältää lainauksen vanhasta jutusta joka on ollut täällä jo mutta uudelleen tarkastelu näin uusien tietojen pohjalta avaa ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisen useisiin havaintoihin perustuvan skenaarion tapahtumien mahd kulusta.