http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032 ... 7_uu.shtml
Jennan ruumis jääkin Espanjaan?
Maanantai 26.3.2012 klo 06.57
Jenna Lepomäen vanhemmat saattavat joutua hautaamaan tyttärensä ulkomaille.
FAKTA
18-vuotias Jenna Lepomäki löydettiin kuolleena Espanjan Mijasta viime lokakuun alussa. Hän joutui henkirikoksen uhriksi viime heinäkuussa.
Poliisin mukaan elämänsä ensimmäisellä aurinkomatkalla ollut Jenna surmattiin, koska nuori nainen ei suostunut kahden tamperelaisnuorukaisen pyyntöön salakuljettaa huumausaineita Suomeen.
Murhasta epäillään 19- ja 20-vuotiaita tamperelaismiehiä. He ovat olleet vangittuina viime lokakuusta asti. Tutkinnanjohtajan mukaan juttua tutkitaan murhana teon suunnitelmallisuuden ja raa'an ja julman tekotavan vuoksi.
Syytteen nostamisen määräpäivä on 31. toukokuuta.
Espanjassa surmatun Jennan vanhemmat ovat odottaneet kauan ja hartaasti, että heidän tyttärensä ruumis lennätettäisiin Suomeen hautausta varten.
Viime vuoden lopulla Eurojustin kokouksen jälkeen vanhemmille tiedotettiin, että Jenna tuotaisiin arkussa Suomeen.
Toissa viikolla tapahtui odottamaton käänne, kun vanhemmat saivat sähköpostin Espanjasta: Jennan ruumis on valmis haudattavaksi Espanjaan. Liitteenä oli paikallisen hautaustoimiston kustannusarvio hautaukselle ja hautapaikan ylläpidolle, yli 2 300 euroa.
- Se oli isku vyön alle. Tämä on jo ajatuksena tosi vastenmielinen. Kyse on kahden EU-maan lainsäädännöstä, ei tämä voi mennä näin. Aion vedota kaikkiin oikeusasteisiin. Ilman taistelua en luovuta, isä Kim Pellinen kertoo.
- Täällä on pää ja vatsa ihan sekaisin. Tuntuu törkeältä, että meille tulee vain lasku hautaustoimistosta. Tämä on hirveää ja täysin tunteetonta, Jennan äiti sanoo.
Neuvotteluja käydään
Sähköpostissa todettiin, että Espanjan lain mukaan haudan voi purkaa ja tuhkauksen suorittaa viiden vuoden kuluttua hautauksesta, jonka jälkeen tuhkat voidaan toimittaa Suomeen, jos perhe niin toivoo.
Vuosien odotus tuntuu lohduttomalta.
- Me Jennan perhe, ystävät ja sukulaiset haluamme hänet tänne nyt heti. Haluan haudata tyttäreni Espooseen. Jennan ruumis ei auta ketään enää Espanjassa, kaikki tutkimukset on jo tehty, Jennan äiti kertoo.
Suomen viranomaiset tekevät vielä töitä sen eteen, että Jennan ruumis voitaisiin tuoda Suomeen. Kunniakonsulin pitäisi tavata tällä viikolla Espanjassa jutun tuomari.
- Neuvotteluja käydään ja siihen pyritään, että Jenna saataisiin tänne, ulkoministeriön hallinnollinen ulkoasiainsihteeri Seppo Taurén sanoo.
Surutyö kesken
Jos Espanjan tuomioistuimen päätös pysyy voimassa, Jenna haudataan ulkomaille. Vanhemmat matkustavat hautajaisiin, jos se vain on mahdollista.
- Totta kai lähdemme. Pillastun, jos meille ei ilmoiteta niistä etukäteen, Pellinen toteaa.
- Pelottaa, miten tunteettomasti he Jennan hautaavat, ja antavatko he meille edes mahdollisuutta mennä sinne, Jennan äiti pohtii.
Vanhemmat miettivät tyttöä päivittäin. Surutyö on kesken. Sitä pitkittävät byrokratian aiheuttamat viiveet.
- Emme pääse eteenpäin ennen kuin Jenna on haudattu ja meillä on paikka, jossa muistella häntä. Espanjaan on järkyttävän pitkä matka lapsen haudalle, Pellinen sanoo.
Jennan äiti polttaa parvekkeellaan yötä päivää kynttilää tyttärensä muistoksi.
- Mistään ei tule valmista ennen kuin Jenna on haudassa kotona ja oikeudenkäynnit ohi. Sitten vasta toipuminen voi alkaa.
Aika karua että omaiset ei saa haudata ruumista kotimaahan
