ulkosuomalainen kirjoitti:Naakka --kun kerrot kuulleesi joltain tietavalta taholta siita lakanasta, onko tamakin nyt sitten varmistunut sielta?
Verijäljistä päätellen ensimmäiset puukoniskut on annettu uhrin ollessa seisaallaan. Sängyssä ei ole puukotusroiskeita.
Taa on naita mun tarkeata-tietaa -listan kysymyksia, joihin ei ole tullut viela mistaan minkaanmaailman vastausta.
Jos se lakana on todella jaljella kuten Naakka kertoo, ja joku asiaan liityva lukee tata, kannattaisi ehka kipaista dokumenttivarastoon ja lahettaa Taurulle lisatutkimuksia varten.
Otan tämän esiin sivulta 33. (Minulla on lukemattomia uusia viestejä vaikka kuinka paljon vaikka kuinka monessa ketjussa... koitan kuroa kiinni.)
Mielestäni tuo yllä pohdittu täytynee vain asettaa yhteen muiden tietojen kanssa. Tietoja että (ainakin oletettavasti) sängyn veri oli vanhempaa kuin lattialla. Ja lattiallahan oli sekä vanhaa kuivunutta verta että tuoreempaa verta.
Olisiko siten kuten on kerrottu, että uhri yllätettiin sängystä kenties nukkumasta. Lyötiin esim. halolla tainnuksiin (siksi se jäi siihen tyynyn tienoille), päälle heitettiin joku pyyhe-peite, jota kilveksikin sanottu, veriroiskeilta suojaamaan, kun puukotus mahan ja suoliston alueella alkoi.
Myöhemmin jos JL on päässyt ylös on häntä tikattu veitsellä, ja uudestaan, toisella lattialla löytyneellä, halolla lyöty maahan ja puukotus siinä jatkunut.
Järjestyksestä en tiedä, ei syyttäjänkään tarvitse esittää tarkkaa tapahtumakuvausta.
Se kuitenkin on ilmeistä, että sängyssä on käytetty suojaa, esim. niitä ruskeita pyyhkeitä kilpenä jos sängyssä on puukotettu. Ja ilmeisesti on sillä JL:n alushousut eivät olleet vereentyneet takapuolelta, joten oletettavasti JL:n paikka on vaihtunut - veriseltä sängyltä vielä verettömälle lattialle..
----------
Laittelen itse tähän muutamia kysymyksiä ja myöskin vastauspohdintoja niihin.
- Miksi "huppis" ei suoraan hakannut uhria astalolla sisääntullessa, jos silloin sai ensimmäiset astaloiskut, vaan vaihtoi fileerausveitseen?
- Tehden useita kymmeniä pistoja vatsan ja suoliston alueelle, esim. sydämen ja keuhkojen sijaan?
- Tai miksi ei vedellyt veitsellä vain muutaman viillon kaulaan?
- Miksi juuri fileerausveitsi ja miksi mahan ja suoliston alue?
Tällaiset seikat kertovat muusta kuin ulkopuolisesta murhaajasta, sillä tekopaikka ja toimintatapa puhuvat ulkopuolista vastaan. Tekopaikka olisi voinut olla helpompi, esim. parkkipaikka Turussa tai Ulvilassa autoon mennessä tai noustessa. Myös tekotapa olisi voinut olla helpompi. kuten yllä kyselen. Tekotapa kertoo uhrille läheisestä, raivostuneesta henkilöstä.
Tekopaikka: Koti
Tekotapa: Erittäin henkilökohtainen pitkään kestänyt raivonpurkaus.
- Miksi uhria ei tapettu heti, vaan teko oli kidutusluontoinen, vatsan ja suoliston alueelle kohdistuva?
Vatsan ja suoliston seudun iskuihin
kuolee hitaammin, ei ole luita peittämässä,
suotuisampi alue heikommallekin ihmiselle, kuten lapsi ja/tai nainen, ja vatsan sekä suoliston seutua puukottamalla saa tarpeeksi
aikaa äänittää valitusääniä - kuin että iskut astalolla suoraan kalloon, muutama viilto kaulaan tai pari pistosta sydämeen- jolloin kuolema olisi ollut nopeampi ~ ilman sen suurempia muminointeja.
Tekopaikassa taikka tavassa ei viittaa ulkopuoliseen. Jos joku Mäkinen keksii että viittaa, se ei tarkoita ettäkö se olisi silloin järkevä epäily ulkopuolisesta. Valitettavasti kun yksikään evidenssi ei viittaa ulkopuoliseen millään tavalla.