Re: Eläinsuojelurikoksia
Lähetetty: Su Tammi 10, 2010 11:42 am
Hevostilalla paljastui taas vakavia laiminlyöntejä
9.1.2010 22:51
Pohjoiskymenlaaksolaistilalla kolme aliravittua hevosta oli samana päivänä ennen viranomaistarkastusta lopetettu. Poliisi tarkasti yhdessä kunnan- ja läänineläinlääkäreiden kanssa perjantaina pohjoiskymenlaaksolaisen hevostilan, jossa on uudelleen jouduttu puuttumaan eläinten huonoon hoitoon.
Viime vuoden lokakuussa Kouvolan käräjäoikeus tuomitsi saman tilan vastuuhenkilön sakkoihin eläinsuojelurikoksesta. Samana päivänä, juuri ennen tarkastusta eläinlääkäri oli lopettanut omistajan toivomuksesta kolme huonokuntoisinta, aliravittua hevosta.
Tarkastuksen aikana tavatut muut hevoset olivat läänineläinlääkäri Antti Nurmen mukaan aliravittuja, mutta siinä määrin hyvässä kunnossa, ettei niitä jouduttu lopettamaan tai siirtämään muualle. Nurmen mielestä hevosten pidossa näkyi puutteita ruokinnassa ja veden saannissa. Hän arvioi laiminlyöntejä vakaviksi.
Viranomaiset kävivät jo aiemmin tarkastelemassa hevosten tilannetta ja jo tuolloin niiden todettiin olevan ”laihanlaisessa kunnossa”, mutta mitään välittömiä toimenpiteitä ei tilalle määrätty.
Nurmen mukaan perjantaisen käynnin perusteella hevosten hoitoa ja ruokintaa on tuntuvasti lisättävä, ja tilan vesihuolto saatava kiireesti kuntoon.
Rikosilmoituksen parinkymmenen hevosen rääkkäyksestä teki Kouvolan poliisille yksityinen, hevosalalla toimiva henkilö.
http://www.kouvolansanomat.fi/page.php? ... 1015&rss=2
On se ihme juttu, ettei näitä tyyppejä saada millään ilveellä kuriin!? Eläintenpitokieltoon vaan ja heti ensimmäisestä laiminlyönnistä.