Seura Nro 31 30.7.2009 kirjoitti:
MISSÄ ON PIIA?
Teinityttö katosi 20 vuotta sitten, eikä poliisi saanut hänestä yhtään varmaa havaintoa. Tapaus muuttui murhatutkinnaksi lähes 14 vuotta myöhemmin.
Piikkiöläinen Piia Ristikankare, 15, viettää perjantai-iltaa kotonaan pikkuveljensä seurassa. Heidän yksinhuoltajaisänsä saunoo appiukkonsa kanssa ja sisarukset katselevat keskenään televisiota. Kolmivuotias Kalle puuhailee omiaan, kun Piialle ja 14-vuotiaalle Teijolle kehkeytyy kina tv- kanavan katselusta. Sanailun seurauksena Piia lähtee suutuspäissään ulos. On lokakuun seitsemännen päivän sateinen ilta, kello on noin kahdeksan. Tullessaan saunasta isä toteaa Piian poistuneen, mutta ajattelee tämän lähteneen viikonlopuksi ystävänsä luokse yöksi Paimioon, siitä on ollut jo aiemmin puhetta.
Tulee sunnuntai, ja isä alkaa kaivata tytärtään. Hän soittaa Piian paimiolaiselle ystävälle, jolta ihmetyksekseen kuulee, ettei Piia ole lainkaan ollut hänen luonaan.
Maanantai-aamuna 10. lokakuuta Piian isä menee Kaarinan poliisilaitokselle tekemään tyttärestään katoamisilmoituksen. Nuorten katoamistapaukset kääntyvät valtaosassa parhain päin. Poliisille niin sanotut normaalit katoamiset ovat rutiinitehtäviä. Näissä tapauksissa on tyypillistä tutkinnan hidas aloittaminen.
”Kadonneen henkilön tutkinta käynnistettiin normaalein tiedotus ja tiedustelutoiminnoin. Tutkinta aloitettiin siltä pohjalta että tyttö on hetkellisesti lähtenyt jonnekin karkumatkalle ja palaa tai ilmaantuu jossakin muualla muutaman päivän kuluessa”, rikoskomisario Kimmo Heinonen lukee vanhasta muistiosta. Sen on vuonna 1995 kirjoittanut Kaarinan poliisilaitoksella Piian katoamisjuttua johtanut tutkinnanjohtaja. Keskusrikospoliisin Turun yksikössä työskentelevä Heinonen on ollut Piian jutussa tutkinnanjohtajana vuodesta 2003 lähtien, jolloin juttu siirrettiin krp:lle. “Rikoksen mahdollisuutta ei edes ajateltu alussa. Tutkijat ehtivät jopa kokea helpotusta kun saivat varmana ilmoitetun tiedon Piiasta”, Heinonen kertoo papereista tutkinnan alkuvaiheita.
Lokakuun 13. päivä jutun tutkijat saavat täysin varman havainnon Piiasta. Havainnon tehnyt henkilö oli tavannut tytön linja-autossa matkalla Turkuun. Niinpä poliisit kuvittelivat Piian olevan kunnossa. Pahaksi onneksi tutkinnassa kävikin ilmi, että kyseessä ei ollut Piia, vaan häntä hämmästyttävän paljon muistuttava tyttö. Varsinainen tutkinta viivästyi.
“Alkuvaiheessa vihjeitä tuli paljon. Milloin Piia oli nähty Turun lähiössä Varissuolla, juoppoporukassa, milloin ulkoiluttamassa koiraa ja niin edelleen. Kaikki vinkit pyrittiin tarkastamaan. Osasta kävi ilmi, ettei kyseessä ollut Piia. Osa kaatui omaan mahdottomuuteensa.”
Seuraavaksi poliisi alkoi selvittää Piian ystäviä ja puhuttaa heitä. Kadonneen henkilön elämäntilanteesta pyritään muodostamaan kokonaiskuva, jolloin myös itsemurhan mahdollisuus puntaroidaan. Kimmo Heinosen mielestä ei ole todennäköistä että Piia olisi surmannut itsensä.
“Hänen elämänsä oli muuttunut valoisampaan suuntaan. Hän oli innoissaan Turussa aloittamastaan ammattikoulusta, oli saanut uusia kavereita, ja poikiakin oli tullut kuvioihin. En löydä mitään syytä itsemurhaan.”
Itsemurhaa vastaan puhuu toinenkin tosiasia: Piian ruumis on edelleen kateissa. Piikkiössä, katoamispaikan läheisyydessä suoritettiin jo tutkinnan alkuvaiheessa maastoetsintöjä, myös ilmasta käsin. Etsinnöille antoivat suuntaa asiasta tulleet vihjeet.
Poliisi vastaanotti apua myös unennäkijältä.
“Kaksi selvännäkijää on tarjonnut apuaan. Toinen heistä on käynyt jopa tapahtumapaikalla hahmottamassa näkyjään. Kyllä kaikki keinot on käytetty. Tutkijat ovat tehneet sen, mitä on ollut tehtävissä” Heinonen arvioi lukiessaan vanhaa muistiota.
Jutun siirryttyä krp:lle maastoetsintöjä tehtiin uudelleen. Poliisi myös naarasi Piikkiön lahdella. Löytyi naisen kenkä, jonka todettiin kuuluneen jollekin muulle kuin Piialle. Viime kesänä löytyi samaiselta suunnalta selkärangan pala. Asiantuntijat totesivat sen olleen lähtöisin peurasta.
“Ei ole vain tyttöä löytynyt mistään”, Heinonen huokaa.
Lokakuussa 1988 poliisi ei voinut tietää, että Piian katoaminen kääntyy myöhemmin epäillyksi henkirikokseksi.
“Kaarinan poliisi tutki Piian tapausta kadonneena henkilönä vuoteen 2002 asti. Sitten tuli hyvä vihje. Se antoi viitteitä siitä, että Piian katoamiseen saattaa liittyä rikos. Kaarinan poliisi alkoi tutkia juttua murhana. Vuosi sen jälkeen juttu siirrettiin meille. Me olemme jatkaneet siitä, mihin Kaarinan rikostutkijat jäivät.”
Yhtä asiaa tutkinnanjohtaja ei lakkaa hämmästelemästä. Jotain hyvin oleellista tutkintamateriaalin sisältävistä mapeista puuttuu. Piiasta ei ole yhtään varmana pidettävää havaintoa sen jälkeen, kun hän poistui kotoaan. Tämä vie ajatukset vääjäämättä kahteen mahdollisuuteen.
“Ensimmäiseksi tulee mieleen ettei hän ole lähtenyt kauaksi tai ettei hän ole poistunut kotoaan ollenkaan. Tämä herättää epäilykset kotiväkeä kohtaan. Se linja on kuitenkin tutkittu loppuun. Olen vakuuttunut siitä, että isällä ei ole mitään tekemistä teon kanssa. Pienellä Kalle- veljellä ei voikkaan olla osuutta tekoon. Olen varma että toinenkin veli, Teijo, on syytön. Lähipiiristä ei tekijää löydy”, Heinonen lisää painokkaasti.
Läheinen, vanha ykköstie tarjoaa toisenlaisen selityksen Piian totaaliseen katoamiseen. Hänen on täytynyt nousta johonkin autoon. Piikkiön keskusta oli perjantai- iltana vilkas, liikennettä oli moneen suuntaan.
“Bussikuskit on puhuteltu, mutta heiltä ei ole tullut havaintoja Piiasta. Todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi jää yksityisauto, jonka kyytiin Piia olisi noussut. Kenen kyydissä ja minne hän olisi matkustanut, sitä voimme vain arvailla. Onko hän mennyt autokyytiin vapaaehtoisesti vai pakotettuna? Ja mitä automatkalla tai sen jälkeen on tapahtunut? “
Piia Ristikankare oli uskovainen tyttö, joka kävi isänsä kanssa Jehovan todistajien kokouksissa. Piikkiössä perhe tunnettiin hyvin.
“Tutkijoiden korviin on tullut mitä villeimpiä huhuja kylän kostosta ja Jehovan todistajien salaliitosta lähtien. Kuten aina täpläisissä jutuissa, huhumylly lähtee pyörimään. Me ajattelemme loppuun ne hulluimmiltakin tuntuvat ajatukset”, Heinonen kuvailee ja toteaa: “Poliisin tehtäviin kuuluu huomioida kaikki vaihtoehdot. Keskitymme hetkeksi ja pohdimme, voisiko joku väite pitää paikkansa. Mitkä ovat todennäköisyydet? Viittaavatko mikää vaikkapa kyläläisten kostoon? Mikä teon motiivi olisi? Heinonen ei löydä huhuille tukea tosiasioille.
Heinonen availee yhtä tutkintakansiota ja kaivaa sieltä esiin kiinnostavia dokumentteja: kopiot kirjekuoresta ja kirjeestä. Kirje löysi tiensä Kaarinan poliisilaitokselle joulukuussa 2001 monen mutkan kautta. Alkujaan se saapui Tampereelle Poliisi- tv:n toimitukseen, josta kuvaussihteeri lähetti sen Turun poliisille. Turun poliisit puolestaan päättelivät tekstin sisällön viittaavan Piia Ristikankareen katoamiseen ja toimittivat kirjeen Kaarinaan. Kirje on kulkenut monien käsien lävitse, eikä siitä ole voinut saada kirjoittajan jäljille johdattavia sormenjälkiä. Vailla allekirjoitusta oleva kirje sisältää Heinosen mukaan niin yksityiskohtaisia tietoja, että kirjoittajan on täytynyt olla jotenki osallisena kuvailemaansa asiaan.
Rikoskomisario nojaa tuolissaan ja miettii hartaasti, mitä julkistaisi :”Eräs henkilö on matkustanut ykköstietä Helsingin suuntaan ja hän kertoo kirjeessään mitä on nähnyt. En kerro, mistä havainnosta on kyse, mutta se on niin yksityiskohtainen, että siinä täytyy olla jotain outoa”.
Kirjoittajan kertoma huomio avasi rikostutkijoille uuden tutkintalinjan, jota he ovat työstäneet pitkään. He pääsivät erään ihmisen jäljille.
“En ole vieläkään varma, etteikö hän voisi olla tekijä. Mutta näytön hankkiminen on hankalaa niin kauan kuin ruumis on kadoksissa.
Pia katosi vuonna 1988, kirje lähetettiin vuonna 2001. Välissä on kolmetoista vuotta. On pakko kysyä, miten kirjoittaja on muistanut havaintonsa ja miksi hän kertoo sen vasta nyt.
“Minulle tulee mieleen, että hän on Piian katoamiseen osallinen”, tutkinnanjohtaja vastaa.
Toinenkin näkökulma on olemassa. Asiantuntijat ovat esittäneet, että kirjoittajalla voi esimerkiksi ammattinsa vuoksi olla kyky muistaa kovinkin vanhoja yksityiskohtia hyvin tarkkaan. Se, että kirjoittaja ei ole ilmaissut henkilöllisyyttään, ei Heinosen mukaan ole epäilyttävää. Hän muistuttaa että monet ihmiset kokevat rikosasiassa todistamisen työlääksi, jopa pelottavaksi. On helpompaa lähettää lähettää nimetön kirje kuin sekaantua asiaa.
Heinonen tutkintaryhmineen ei unohda vanhoja henkirikoksia.
“Ne kulkevat koko ajan repussa mukana, tuossa silmäkulman tavoitettavissa”, hän vilkaisee olkapäälleen. Tälläkin hetkellä hänellä on mielessään houkuttelevalta tuntuva vihje.
Kadonneet - ohjelman Piian katoamista käsitellyt jakso poiki muutaman vihjeen. Kaksi niistä arvioitiin otollisiksi. Toisen tutkijat ovat peranneet loppuun asti, mutta toinen on vielä “vaiheissa”. Sitä tutkintaryhmä alkaa kaivella.
Rikoskomisarion äänestä voi tulkita aavistuksen innostusta. Rikostutkijan ura on koulinut arvostamaan malttia ja rauhallista puntarointia : “Tämä toinen vihje vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Katsotaan….
Ja vielä kuva Piiasta (ei se pikkutyttökuva kadonneista… ) ja alla teksti
* Piia Ristikankare, 15, katosi Piikkiössä 7.10. 1988.
* Piialla oli yllään farkut ja farkkutakki. Mukanaan hänellä saattoi olla pieni laukku
* Piiasta ei ole yhtään varmana pidettävää havaintoa sen jälkeen kun hän poistui kotoaan perjantai-iltana noin kello 20 aikoihin.
* Piaa on etsitty useaan otteeseen maasto- ja vesistöetsinnöin.
* Poliisin hallussa on nimetön, tiettyjä yksityiskohtia kuvaava kirje. Kirjeen avaama tutkintalinja on edelleen vireillä.
* Poliisi tutki tapausta katoamisena vuoteen 2002 asti. Eräs vihje antoi viitteitä rikoksesta, ja tapausta alettiin tutkia murhana
Jutun yhteydessä krp on tehnyt yhden kiinnioton. Pidätettyjä ei ole ollut
* Piia Ristikankareen henkirikokseen liittyvät tietosi voit soittaa keskusrikospoliisin Turun yksikköön, puh 07187 85552
Teksti : Elina Välimäki
