Sivu 39/49

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:24 am
Kirjoittaja Kyllikki S
Olen tätä tapausta seuraillut alusta saakka. Heti kättelyssä jäi mietityttämään, että yöpyikö Krista hotellissa Turussa?
Mielenkiinnon tähän tapaukseen herätti se, että auton löytöpaikka on kovinkin tutuissa maisemissa. Tosin se seikka tekee tapauksesta todella oudon.
Kuulin myös eräältä paikalliselta, että tuo auto olisi nähty myös Uudessakaupungissa. En ehkä pidä sitä täysin luotettavana havaintona, mutta tälläinenkin nyt on vastaan tullut.
Voisiko olla mahdollista, että Krista on tehnyt itsemurhan jo siellä Turussa, eli ajanut autonsa jonnekin syrjään. Ja joku täysin ulkopuolinen löytänyt hänen autonsa ovet auki ja avaimet lukoissa.
Eli että täysin asiasta tietämätön pikkurikollinen olisi löytänyt Kristan auton Turussa tapahtuneen itsemurhan jälkeen jostain pusikosta ja ja ajanut sen kotiseudulleen (noormarkkuun) jonnekin piiloon. Noormarkun seuduilla elelee myös todella häiriintynyttä porukkaa.
En pysty käsittämään miten joku savolainen päätyisi päättämään päivänsä noormarkkuun, ellei jotain aivan erityistä sidettä tai tarkoitusta ole.
Itselleni ei ehkä ensimmäisenä tulisi itsari-impulssin iskiessä rynnätä Kuopioon tai Ilomantsiin. Mutta mistä sitä noista nykyään tietää.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:26 am
Kirjoittaja tokkaukko
Ja pikkurikollinen olis jättäny 50€ setelin vänkärin penkille?

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:27 am
Kirjoittaja tokkaukko
Kyllikki S kirjoitti: La Heinä 25, 2020 1:24 amItselleni ei ehkä ensimmäisenä tulisi itsari-impulssin iskiessä rynnätä Kuopioon tai Ilomantsiin. Mutta mistä sitä noista nykyään tietää.
Ilmeisesti sulle ei ole sellaista impulssia muutenkaan iskenyt kun tänne kirjoittelet joten et voi tietää miten käyttäydyt mielenhäiriössä,luultavasti aika ihmeellisesti,oudosti jne mitä kukaan ei tajua ?

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:27 am
Kirjoittaja Kyllikki S
No juuri näin!

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:29 am
Kirjoittaja Kyllikki S
tokkaukko kirjoitti: La Heinä 25, 2020 1:27 am
Kyllikki S kirjoitti: La Heinä 25, 2020 1:24 amItselleni ei ehkä ensimmäisenä tulisi itsari-impulssin iskiessä rynnätä Kuopioon tai Ilomantsiin. Mutta mistä sitä noista nykyään tietää.
Ilmeisesti sulle ei ole sellaista impulssia muutenkaan iskenyt kun tänne kirjoittelet?
Mitä tarkoittanet

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 1:31 am
Kirjoittaja Kyllikki S
tokkaukko kirjoitti: La Heinä 25, 2020 1:27 am
Kyllikki S kirjoitti: La Heinä 25, 2020 1:24 amItselleni ei ehkä ensimmäisenä tulisi itsari-impulssin iskiessä rynnätä Kuopioon tai Ilomantsiin. Mutta mistä sitä noista nykyään tietää.
Ilmeisesti sulle ei ole sellaista impulssia muutenkaan iskenyt kun tänne kirjoittelet joten et voi tietää miten käyttäydyt mielenhäiriössä,luultavasti aika ihmeellisesti,oudosti jne mitä kukaan ei tajua ?
Pistän talteen.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 7:00 am
Kirjoittaja jaskari
Turha nyt on enää kehitellä mitään salaliittoteorioita. Krista on autonsa tuonne ajanut jäljistä päätellen jo kesäkuussa, kävellyt metsään ja ..... Älkää hyvät ihmiset oikeesti. Lisätietoa tulee jos tulee ja faktoja saa kirjoittaa mutta nyt turha lässytys on todellakin turhaa.
Samoin minua asia kosketti jo heti aluksi mutta kun alettiin etsiä satakunnasta niskavillat nousi pystyyn.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 7:52 am
Kirjoittaja katoaaetsii
Mistään jäljistä ei ole päätelty missä kuussa vaan sen, että auto on ollut niillä sijoillaan jonkin aikaa. Minä uskoisin moneen lähtötietooni tukien, että ennemmin tämän kuun alkupäiviltä kuin kesäkuulta eli n viikko katoamisilmoituksen jälkeen.

Kun kadonnut on löytynyt eilen aamulla, poliisi OLISI jo eilen, viimeistään illalla, tiedottanut, että on löytynyt eikä epäillä rikosta. Vaan ei ole.
Poliisin aiemmat "ei epäillä rikosta" viittaavat katoamisen vapaaehtoisuuteen ja mielestäni myös havaintoihin, joissa tilanne vaikuttaa vapaaehtoiselta.

Minä pitäisin ihmeenä, jos ei tosiasiassa epäiltäisi rikosta. Tosin poliisi on ilmiselvissä rikostapauksissa ilmoittanut, että ei epäillä rikosta - kuten erään toisen kuolleen hevostytön tapauksessa ihan alkuvuodesta.

Mutta eipä se kuolinsyyy tuo Kristaa takaisin. RIP.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 7:57 am
Kirjoittaja terbmis
Todennäköisesti löydetty vedestä. Ei sinne muuten olisi roudattu venettä. Joko koira merkannut, tai suora näköhavainto kelluvasta ruumiista. R.I.P.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 8:35 am
Kirjoittaja Edith_
On niin surullista.
Toivottavasti poliisi tutkii asian hyvin. Jos kuolinajasta voi päätellä, että Rauman näköhavainnot ovat mahdollisia, on varmasti aihetta epäillä myös rikosta.
Onko sitten löytynyt joku viesti autosta, kun äidin fb-tililli ilmestyi jo osanotto-viestejä heti auton löytymisen jälkeen.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 8:46 am
Kirjoittaja Edith_
Onkohan suunnitelmat olleet kuitenkin muut? Autosta olisi alkanut bensa loppua eikä automaatit ole huolineet seteliä. Näin käy usein. Joskus setelin "ruttailu"voi auttaa. Mitenköhän paljon auton tankissa on löytyeessään ollut bensaa? Raumalta riittänyt myöhemmin löydetylle piilopaikalle asti?

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 8:48 am
Kirjoittaja rahima
En ole löytänyt virallista ilmoitusta löytymisestä. Ainoastaan tuo äidin facebook-päivitys.Onko käynyt niin,että on löytynyt 24.7. ja asiasta on ilmoitettu omaisille, jotka kieltäneet, että asiasta ei saa julkisesti ilmoittaa.Suisiditapauksissa näin voidaan ilmeisesti tehdä. Jos olisi onnettomuus niin varmaan
olisi ilmoitettu. Samoin murhaepäilyt ilmoitetaan. Tässä kai yritetään lapsia suojella. Ilmeisesti ovat iältään 5-10 vuotta.
En nyt tarkoita tätä tapausta, vaan yleisesti on olemassa suisidiperheitä,joissa suisidi on semmonen viimeinen takaportti pois vaikeuksista. Usein on semmonen hyvän pärjäämisen kulissi. Ikävät asiat maton alle ja sitten ollaan niin,ikäänkuin niitä ei olisi. Kaikki hyvin ja ykskaks joku on tehnyt suisidin.
Tällöin asiasta ei puhuta. Näissä perheissä avun hakeminen on häpeä ja suisidi on häpeä. Maton alle ja silloin häpeä poistuu.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 9:17 am
Kirjoittaja jaskari
Edith_ kirjoitti: La Heinä 25, 2020 8:46 am Onkohan suunnitelmat olleet kuitenkin muut? Autosta olisi alkanut bensa loppua eikä automaatit ole huolineet seteliä. Näin käy usein. Joskus setelin "ruttailu"voi auttaa. Mitenköhän paljon auton tankissa on löytyeessään ollut bensaa? Raumalta riittänyt myöhemmin löydetylle piilopaikalle asti?
En jokseenkaan usko että automaatista ei saa bensaa ja bensa alkaa olla loppu niin käännytään keskelle ei mitään. Ja auto olisi luultavasti löytynyt tienlaidalta siinä tapauksessa. Ja epäilenpä vahvasti että nuori yksinäinen nainen lähtisi normaalioloissa metsäteille missä ei ole koskaan edes käynyt.

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 9:49 am
Kirjoittaja räähkä
Ikävästi päättyi. Voimia omaisille ja ystäville, tänään ja tulevaan.

Äiti on jakanut somessa Kristan parhaan ystävän laittamat kuvat, kuvien mukana lainaus "Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty" ja pitkä muistoruno.
Lyhyesti vain loppu runosta kopioiden
"Pyrstötähden lailla
täällä roihutaan.
Tuli perseen alla
eteenpäin riehutaan
luullen kaikki kestää vaan
kunnes romahtaa."

Re: Krista Laiho kateissa - Viimeisin havainto Turussa 6.6.2020

Lähetetty: La Heinä 25, 2020 9:52 am
Kirjoittaja Wildrose
Kristan ystävä kirjoittaa Ig:ssa, että "olisitte mahtuneet molemmat tänne vauvan kanssa". 💔

Osanottoni perheelle ja omaisille.