Mariacka kirjoitti:^^Vastasin vain tämän kommenttisi perusteella. Oletin, että olet kirjoittamisistasi vastuussa.
Tara kirjoitti:Auer vain sanoo, ettei muista. Millä perusteella kukaan voi vakuuttua, että se on totta? Auer kieltää kaikin keinoin oman vastuunsa Jukan kuoleman suhteen. Myös Lauerman mukaan on äärimmäisen harvinaista että tekijä unohtaisi tekonsa...
Vedät Lauerman tähän mukaan sanalla "myös". Ehkä vahingossa. Jollekin saattaa silti jäädä käsitys, että Lauerma on antanut kommenttinsa nimenomaan tarkoittaen Auerin olevan syyllinen ja valehdelleen. Siitä tuskin kuitenkaan oli kysymys.
Auer muistelee surmatapahtumaa, mutta hänen muistonsa siitä sotivat niitä faktoja vastaan, jotka ovat täällä kenen tahansa luettavissa, en siis käytä aikaani niiden kertaamiseen. Sen vuoksi hänellä ei mielestäni ole "oikeita" vaan kuviteltuja/keksittyjä muistoja tapahtumasta.
Myös syyttäjä on sitä mieltä, että
"Tapahtumien (murhan) kulku jää tulikirjaimin ihmisen sieluun hautaan asti. Se ei unohdu milloinkaan. Hän (murhaaja, tässä kohdassa syyttäjä viittaa suoraan Aueriin)
ei uskalla tai pysty tai halua sanoa mitään." Lauerma puhui samasta asiasta, mutta ei syytä Aueria, koska se ei tietenkään ole hänen tehtävänsä. Minun puolesta voidaan jättää Lauerman omat käsitykset Auerin tapauksesta tämän keskustelun ulkopuolelle, koska hän ei ole henkilökohtaista käsitystään juuri Auerin syyllisyydestä julkisesti ilmoittanut. Syyttäjällä on käytännön kokemusta murhaajista oikeuden edessä istuneista 'asiakkaista', Lauremalla taas oikeudenkäynnin jälkeen hänen 'hoteisiinsa' päätyneistä' aiemmin murhasta syytetyistä oikeuden edessä istuneista.
Jotkut murhaajat tunnustavat tosiasiat, ja lopulta myös tekemänsä murhan. Sen jälkeen he eivät enää ole pelkästään 'pelkureita', vaan voivat aloittaa tekonsa prosessoinnin ja kenties jopa katua...voivatko koskaan unohtaa.. sitä en tiedä..Uhrien omaiset eivät tietääkseni unohda.
Mutta Auer oli heti valmis itse unohtamaan koko jutun 'lastensa puolestakin'??.
Auer muistelee surmatapahtumaa, mutta hänen muistonsa siitä sotivat niitä faktoja vastaan, jotka ovat täällä kenen tahansa luettavissa
Tunnustusvaiheessa edes hänen mielikuvansa tapahtumista (
'muistot' eivät tarkoita ollenkaan samaa asiaa kuin 'mielikuvat', muistojahan Auer sanoi, ettei hänellä edes ollut - siis 'taposta') eivät ihan 'sotineet' faktoja vastaan, vaan hänen 'looginen järkensä' voitti, ja hän hyväksyi sen, ettei muista joitain kohtia, mutta tunnusti silti, faktojen valossa.
Silloin hän totesi olleensa sekaisin surmayönä, ja sen mukaiset olivat olleet hänen käsityksensäkin. Mutta sitten, sen jälkeen kun hän perui tunnustuksensa, hän palasi takaisin varhaisempaan vakaumukseensa, ja hyväksyi taas uudelleen aiemmat surmayötä koskeneet käsityksensä, ne jotka tunnustuksen aikaan olivat hänen mielestään olleet seurausta siitä, että hän oli ollut silloin sekaisin 'valvomisesta ja aivopesusta'. Eli peruttuaan tunnustuksensa, hän totesi, että olikin ollut tunnustuksen aikaan sekaisin. Lopputulos on, että Auer oli ollut alusta asti 'järjissään' (tapon aikaan myös) ja oikeudenkäynnon loppua kohden yhä enemmän ja enemmän järjissään - oltuaan välillä, vain tilapäisesti tunnustamisvaiheessa sekaisin - ja niin että oikeudenkäynnin viimeisillä metreillä julisti, että hän on täysin järjissään!
Mitä voimme tästä päätellä? Että kun Auer puhuu sekaisin olostaan, se voi yhtä hyvin tarkoittaa jonain muuna hetkenä, että hän olikin järjissään, ja päin vastoin??? Niin että,.. Auerin kohdalla faktojen merkitykset vaihtelevat laidasta laitaan sen mukaan onko hän ollut omasta mielestään järjissään vai sekaisin!
*)Muuthan eivät tietenkään voi hänen järjissään olostaan ymmärtää mitään yhtä hyvin kuin Auer itse.. Mää vaan luule et Auer allekirjoittas ton viimesen..
*edit: Näin on ainakin Auerin vaihtelevan näkökulman valossa. Mitä oikeasti tapahtui, ei ratkea poimimalla Auerin käsitysten mukaisia 'tietoja' ja sovittamalla niitä omiin käsityksiin Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä, jompaa kumpaa tukemaan. Miten tässä malttaa odottaa kesäkuun 22 päivään asti!!

voi voi..