Sivu 389/566
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 9:27 am
Kirjoittaja Doris23
En usko että Eveliina riehui yhtään, edes verbaalisesti. Hänhän oli säikky ja kiltti uskovainen. Luulen, että tämä passiivinen vastustelu, erilaisuus ja ehkä epämääräisen seurueensa kautta tullut leima aiheuttivat sellaisen reaktion vartijoita, että hänestä tuli "vastustaja/vihollinen/voimankäytön kohde". Jos ihminen sanoo ettei pysty hengittämään niin normaali-ihminen varmistaisi sen. Ryhmäpaine oli ilmeisesti sen verran suuri, ettei tällaiseen "hempeilyyn" kukaan lähtenyt. Kun tämä siilitukka ryskäsi kylkiluista, eikä Eveliina reagoinut siihenkään niin kukaan muu ei alkanut varmistamaan hänen vointiaan tai ehdottomaan häkeen soittamista.
Tähän kaikkeen meni liki kaksi minuuttia ensimmäisestä rautojen avaimen esille otosta repun nysväämisen kautta toiseen yritykseen rautojen kanssa, jolloin aukaisu lopulta onnistui ja reppu saatiin selästä, että päästiin kääntelemään uhria.
Kekkosen sanoin: saatanan tunarit.
Ai noniin, eli tätä tolla reppuasialla meinattiin, en oikeen ite ollut videosta tarkemmin tota katsonut.
Helvetti, vetäis veitsellä tai saksilla auki hihnat tollasessa tapauksessa..
Kun ei ollut niitä saksia, edes paidan avaamiseen deffaa varten! Ei siis mitään monitoimilinkkaria kenelläkään. Ja kuinka rautojen avaamiseen menee 2 minuuttia kun uhri on aivan paikallaan, siinähän käsittääkseni vain käännetään avainta lukossa ja avot. Eikö tuokin ole niitä "voimankäytön" perusasioita. Ehkäpä uhrin iho tuntui kylmänhikiseltä tai siihen ei halunnut koskea joten vaikeaksi meni ja aikaa kului.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 10:41 am
Kirjoittaja ParisGirl
Tämä on nyt OT, pahoittelut siitä, mutta sattui niin osuvasti tuossa viikonloppuna itselle, että kerrottakoon se täällä.
Olin paikallisessa citymarketissa lauantaina mieheni kanssa käymässä. (Ja kyse siis suht pienestä cittarista landella, ei mistään isosta kauppakeskuksesta).
Heti päästyämme portista sisälle, tuli meitä erittäin nuoren näköinen vartija vastaan, siirrellen näitä ostoskoreja paikalleen, niitä oli melkoisen korkea kasa. No siinä kävi sitten niin, että tämä monen metrin korkuinen kori kasa kaatui kovalla ryminällä lattiaan, itse ehdin onneksi juuri alta pois. Ihme oli ettei mitkään tavarat hyllyillä ottaneet osumaa eikä kukaan jäänyt tämän kasan alle.
Mutta se vartijan ilme, olemus ja käytös kun tää tapahtui, oli ihan käsittämättömäntä. Hän siis lähestulkoon raivostui. Alkoi potkia ja nakella niitä koreja, hermo paloi totaalisesti. Kasvot punoitti ja silmät leimus. Muutama muukin asiakas kiinnitti tähän huomiota. Jatkettiin tilanteesta pois kohti he-vi osastoa, jonne oli matkaa jonkin verran. Vielä sinnekin päästyämme, kuului se ostoskorien rytinä kun tämä vartija niitä siellä paiskoi "paikoilleen".
Täytyy sanoa, että mistään hinnasta en olisi mitään uskaltanut mennä tuolle kaverille puhumaan missään tilanteessa.
Mieleen tuli pakostakin tämä Eveliina, ja ei voi välttyä ajattelemasta mikä se tunne sillä hetkellä hänellä on ollut, kun monta tyyppiä lyö maihin ja pitää kiinni kun jo tuo tilanne mikä itselle kävi, oli jo pelottava ja ahdistava.
Että lisää vaan tälläisiä 15-vuotiaan näköisiä poikia vartijoiksi kauppoihin, joilla pinnaa ei ole yhtään ja asenne jo valmiiksi pielessä, kyllä tulee turvallinen olotila!
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 10:54 am
Kirjoittaja Joosua
Ei ehkä ne laatikon terävimmät kynät välttämättä hakeudu vartijoiksi tai vastaaviin tehtäviin. Ainakaan suuremmin määrin.
Kotikylillä asusteli aikoinaan yksi aikamiespoika. Hän oli luultavasti syntynyt jollain tapaa hyvin selvästi vajavaisena. Olisi minusta kelvannut korkeintaan johonkin aputehtäviin opastuksen ja valvonnan alaisena. No työvoimaviranomaiset kouluttivat hänet vartijaksi. En tiedä hänen myöhemmistä vaiheistaan. Ei varmasti hyvin sujunut ko duunissa.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 11:17 am
Kirjoittaja aivoriihi
Joosua kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 10:54 am
Ei ehkä ne laatikon terävimmät kynät välttämättä hakeudu vartijoiksi tai vastaaviin tehtäviin. Ainakaan suuremmin määrin.
Kotikylillä asusteli aikoinaan yksi aikamiespoika. Hän oli luultavasti syntynyt jollain tapaa hyvin selvästi vajavaisena. Olisi minusta kelvannut korkeintaan johonkin aputehtäviin opastuksen ja valvonnan alaisena. No työvoimaviranomaiset kouluttivat hänet vartijaksi. En tiedä hänen myöhemmistä vaiheistaan. Ei varmasti hyvin sujunut ko duunissa.
Nyt jotain rotia noihin muisteloihin.
Jos ne ovat sallittuja, tassa omani:
Puolet elamastani olen asunut siella pahuuden kehdossa "Jenkkilassa

" ja puolet Suomessa.
Kummassakaan maassa en ole kohdannut epaasiallisia vartijoita, jarjestyksenvalvojia tai poliiseja.
Kylla se metsa taitaa vastata ihan niin kuin sinne huudetaan

Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 11:32 am
Kirjoittaja URSA
Minulle taas on jäänyt hyvin mieleen kun joskus kävin paikassa, jossa tarjottiin uravalmennusta työttömille. Käytävällä käveli vastaan pulleahko nuorehko mies ja valmentaja ja kuulin heidän keskustelunsa, joka meni niin, että nuorehko mies selitti olevansa todella kiinnostunut suorittamaan lisää vartijakoulutuksia ja valmentaja vastasi selvästi tuskastuneena "mutta kun sinä olet jo suorittanut ne kaikki mahdolliset kurssit!" Siinä kiteytyi hyvin millainen aines päätyy alalle. Tyyppi ei oikein edes itse tajunnut, että oli jo hankkinut pätevyyden vartijaksi mutta ei ollut vieläkään työllistynyt. Ennen vanhaan tarvittiin kaupungeissa paljon kadunlakaisijoita. Nyt se aines josta olisi lähinnä lakaisemaan katuja, toimiikin vartijoina.
Lahdessa on kymmenien nuorien lauma hulinoinut viikonloppuna kauppakeskuksessa. Onkohan se lähtenyt ajatuksesta saada aikaan painimatsi vartijoiden kanssa. Siellä ei kuollut kukaan ja poliisi rauhoitti tilanteen.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 11:36 am
Kirjoittaja fouilleur
ParisGirl kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 10:41 am
Tämä on nyt OT, pahoittelut siitä, mutta sattui niin osuvasti tuossa viikonloppuna itselle, että kerrottakoon se täällä.
Olin paikallisessa citymarketissa lauantaina mieheni kanssa käymässä. (Ja kyse siis suht pienestä cittarista landella, ei mistään isosta kauppakeskuksesta).
Heti päästyämme portista sisälle, tuli meitä erittäin nuoren näköinen vartija vastaan, siirrellen näitä ostoskoreja paikalleen, niitä oli melkoisen korkea kasa. No siinä kävi sitten niin, että tämä monen metrin korkuinen kori kasa kaatui kovalla ryminällä lattiaan, itse ehdin onneksi juuri alta pois. Ihme oli ettei mitkään tavarat hyllyillä ottaneet osumaa eikä kukaan jäänyt tämän kasan alle.
Mutta se vartijan ilme, olemus ja käytös kun tää tapahtui, oli ihan käsittämättömäntä. Hän siis lähestulkoon raivostui. Alkoi potkia ja nakella niitä koreja, hermo paloi totaalisesti. Kasvot punoitti ja silmät leimus. Muutama muukin asiakas kiinnitti tähän huomiota. Jatkettiin tilanteesta pois kohti he-vi osastoa, jonne oli matkaa jonkin verran. Vielä sinnekin päästyämme, kuului se ostoskorien rytinä kun tämä vartija niitä siellä paiskoi "paikoilleen".
Täytyy sanoa, että mistään hinnasta en olisi mitään uskaltanut mennä tuolle kaverille puhumaan missään tilanteessa.
Mieleen tuli pakostakin tämä Eveliina, ja ei voi välttyä ajattelemasta mikä se tunne sillä hetkellä hänellä on ollut, kun monta tyyppiä lyö maihin ja pitää kiinni kun jo tuo tilanne mikä itselle kävi, oli jo pelottava ja ahdistava.
Että lisää vaan tälläisiä 15-vuotiaan näköisiä poikia vartijoiksi kauppoihin, joilla pinnaa ei ole yhtään ja asenne jo valmiiksi pielessä, kyllä tulee turvallinen olotila!
Ison Omenan vartijoiden aggressiivisuutta voi olla lisännyt Eveliinan pituus yhdistettynä uhmakkuuteen (joka siis saattoi johtua siitä, ettei kokenut poistumisvaatimusta oikeutetuksi). 180-senttisenä hän saattoi olla jopa pidempi kuin maahanrojauttamaan ryhtyneet vartijat. Se, ettei maahankaatokaan sitten meinannut onnistua, kenties lisäsi raivoa entisestään.
Olisikohan se alokas sittenkin ollut toinen jalkaa pidelleistä kavereista, se joka 8-minuuttisen videon lopulla kävelee hermostuneesti edestakaisin ja pistää hetkeksi käden suunsa eteen? Ehkä se "ginger" olikin jo kokenut kyykyttäjä.
Poliisihan lupasi tiedottaa, kun hälytyksen tehneen kuulemisesta on uutta kerrottavaa. Edelleenkään siitä ei ole kerrottu mitään. Voisiko olla, että hänen lausumansa on kyseenalaistettu, kun tutkinta on venynyt?
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 11:47 am
Kirjoittaja Ludmina
Yksi mielestäni iso keskustelun aihe on täältä myöskin unohtunut.
Tottakai yksityisessä omistuksessa oleva kauppakeskus palkkaa oman/omat työntekijät sinne hoitamaan/valvomaan/vastaamaan ”järjestyksestä”
Sehän nyt vielä puuttuisi että verorahoilla pitäisi sinne palkata poliiseja töihin.
Muttei tämä poista sitä ”järjestyksen” ylläpitäjänä toimivan henkilön koulutusta, mikä tulee työnantajan järjestää sekä lakien noudattamista.
Ei kaupan kassallekaan palkata verorahoilla ihmisiä töihin. Nämä kauppakeskuksia perustavat yritykset haluavat kaikki saman katon alle koska se on heille kilpailuetu.
Siksi heidän tuleekin maksaa ja olla vastuussa haluamiensa järjestystä ylläpitävien henkilöiden koulutus omista voitoistaan, esimerkiksi vuokratuloista mitä saavat kauppakeskusken asiakkailta jotka ovat kyseessä paikassa vuokralla.
Toivoisin myös enemmän kritiikkiä ja vastuunkantoa sinne ylemmälle taholle.
Milloinhan poliisi antaa lisä-tietoja tästä ilmoittamisesta ja ilmoittajasta?
Veikkaan että se on joku kauppakeskuksen yrityksen johtaja tai esimies.. siellä Se häirikkö taas on.. yritti tulla kauppaan ym..
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 12:03 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
ParisGirl kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 10:41 am
:
Että lisää vaan tälläisiä 15-vuotiaan näköisiä poikia vartijoiksi kauppoihin, joilla pinnaa ei ole yhtään ja asenne jo valmiiksi pielessä, kyllä tulee turvallinen olotila!
Sehän näillä monilla nuorilla vartijoilla on ongelma. Ongelman ratkaisukykyä ei ole ehtinyt kehittyä, hormonit hyrrää, hormonitoimintaa voidaan sotkea vielä steroidien käytöllä ja lopputuloksena on räjähdysherkkiä "aikapommeja", jotka voivat paukahtaa milloin mistäkin.
Kuten esim. tässä yllä kuvatussa tapauksessa ihan omasta epäonnistumisestaankin. Ei osata nauraa omille heikkouksille ja aggressiot päästetään valtaan.
Lainausta lyhennetty
-NILS-
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 12:07 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
aivoriihi kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 11:17 am
Joosua kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 10:54 am
Ei ehkä ne laatikon terävimmät kynät välttämättä hakeudu vartijoiksi tai vastaaviin tehtäviin. Ainakaan suuremmin määrin.
Kotikylillä asusteli aikoinaan yksi aikamiespoika. Hän oli luultavasti syntynyt jollain tapaa hyvin selvästi vajavaisena. Olisi minusta kelvannut korkeintaan johonkin aputehtäviin opastuksen ja valvonnan alaisena. No työvoimaviranomaiset kouluttivat hänet vartijaksi. En tiedä hänen myöhemmistä vaiheistaan. Ei varmasti hyvin sujunut ko duunissa.
Nyt jotain rotia noihin muisteloihin.
Jos ne ovat sallittuja, tassa omani:
Puolet elamastani olen asunut siella pahuuden kehdossa "Jenkkilassa

" ja puolet Suomessa.
Kummassakaan maassa en ole kohdannut epaasiallisia vartijoita, jarjestyksenvalvojia tai poliiseja.
Kylla se metsa taitaa vastata ihan niin kuin sinne huudetaan
Kyllähän nuo muistelmat antavat ihan oikean kuvan vartijoista. Ei kukaan lähde matalapalkka-alalle, jos on rahkeita johonkin parempaan. Vartijat ovat heitä, joista ei ollut poliisikouluun, tai yliopistoon.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 12:12 pm
Kirjoittaja Sonerilla
sivullinenvain kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 9:00 am
e-mikko kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:26 amnormaalisti käyttäytyvä ihminen ei joudu järkkäreiden tai poliisin asiakkaaksi, voimankäytöstä puhumattakaan, koko elämänsä aikana.
Hermione kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:42 am
e-mikko on täysin väärässä siinä, etteikö normaali ihminen joutuisi vartijan kanssa tekemisiin jopa päivittäin.
Vartijoita on töissä mm. yritysten vastaanotoissa, ja he ottavat vastaan yrityksiin asioimaan tulevat ihmiset.
Kyseessä on ensisijaisesti asiakaspalveluammatti, voimankäyttö tulee ihan viimeisenä vaihtoehtona käyttöön vartijan tehtävissä.
Tämä virhe (viittaan Hermionen viestiin) on nyt toistunut ketjussa muutaman sadan sivun verran, joten vielä yksi viesti aiheesta.
Järjestyksenvalvoja (järkkäri/jv) on eri asia kuin vartija. Heillä on on Laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista eri oikeudet ja velvollisuudet.
Yritysten vastaanotoissa on (joskus) vartijoita. Saa olla aikamoinen vastaanotto, jos siellä on järjestyksenvalvojia...
Toki e-mikon viestistä voisi löytää sen epätarkkuuden, että paikka jossa tavallinen ihminen kohtaa järjestyksenvalvojia on todennäköisesti tapahtumissa/anniskelutoiminnassa yhteydessä. Mutta "asiakkaana" tässä varmasti tarkoitettiin voimatoimien kohdetta.
Toinen mahdollinen epätarkkuus: Sittemmin e-mikko tarkensi viittaavansa
pora-järkkäreihin, joka on vielä lisäksi oma kategoriansa. Tässä kohtaa täytyy sanoa, että vaikka kyse on voinut olla heistä, meillä ei taida olla tietoa siitä. Pora-järjestyksenvalvontaan liittyy omat lisänyanssinsa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4rj ... senvalvoja
Poliisin ja rajavartiolaitoksen avuksi asetettu järjestyksenvalvoja
Jos järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen ei muulla tavalla ole tarkoituksenmukaista sekä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sitä perustellusta syystä edellyttää
...
4. kauppakeskukseen kauppakeskuksen haltijan hakemuksesta;
Joka tapauksessa tässä nyt on aika monta sataa sivua ylläpidetty väärää käsitystä, että Isossa Omenassa olisi ollut kyse vain vartijoista ja ettei heillä muutenkaan ole oikeuksia yleisillä alueilla yms... Molemmat käsitykset ovat vääriä ja etenkin järjestyksenvalvojien osalta huomaamme,
lakia on nimenomaan 2000-luvulla muutettu siihen suuntaan että yksityisiä tahoja käytetään kauppakeskusten ja vastaavien yleisten tilojen järjestyksenvalvontaan. Jos tästä yleisestä yksityistämisen kehityskulusta ei pidä, ja viittaan nyt myös Sipin hyvään viestiin edellä, kannattaa vaaleissa etsiä ehdokas joka haluaa nostaa poliisien määrää ja painotusta tms. Rahastahan tässä on ollut kysymys. Kun poliisien määrää tai määrän kasvua on laskettu, on säästetty veroeuroja johonkin muuhun.
Ollaan siis tarkkana näissä. Pora-jv, järjestyksenvalvoja ja vartija jne. ovat erillisiä asioita. Jokunen muukin kategoria löytyy.
Elikkäs : kun tällainen jv/vartija lähestyy ja puhuttelee, niin pitääkin ensimmäiseksi kysyä nimike, toimintavaltuudet ja -oikeudet, jotka myös pitää vakuuttavasti pystyä kertomaan, joko sanallisesti, tai mieluummin paperilla, myös netistä voidaan vilkaista, ja sitten kuittaus, jotta asia on varmuudella tiettäväksi tuotu ja ymmärretty. Tässä kohtaa, jos asiakasta ollaan ulos heittämästä, niin poistettava voi tehdä selvityksen terveydentilastaan, ettei suurempaa vahinkoa pääse tapahtumaan, esim. sitä yllättävää sairauskohtausta samassa yhteydessä. Myös yhteiskunnallisen asemansa (jos se ei ulkoisesta habituksesta käy ilmi) ja kytkennät voi tuoda julki (esim. sukulaismies on juristi), jotta poisheittäjä uskaltaa toimenpiteeseen ryhtyä.
Ollaan siis tarkkana.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 12:46 pm
Kirjoittaja Mymmeli77
Sonerilla kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:12 pm
Elikkäs : kun tällainen jv/vartija lähestyy ja puhuttelee, niin pitääkin ensimmäiseksi kysyä nimike, toimintavaltuudet ja -oikeudet, jotka myös pitää vakuuttavasti pystyä kertomaan, joko sanallisesti, tai mieluummin paperilla, myös netistä voidaan vilkaista, ja sitten kuittaus, jotta asia on varmuudella tiettäväksi tuotu ja ymmärretty.
…
Ollaan siis tarkkana.
(Lainausta lyhennetty)

Tämä olisi oikeasti tarpeen. Tuntuu, että moni ei alalla ole tietoinen omista valtuuksistaan, velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Toisaalta keskustelussa on tullut ilmi, että vartijoilta ja järkkäreiltä myös odotetaan toimintaa, johon heillä ei ole oikeutta (profilointi, porttikiellot kauppakeskusten yleisiin tiloihin, tiettyjen henkilöiden ulos heittäminen kauppakeskuksen tiloista riippumatta siitä onko ollut häiriöitä jne.).
Korttien uusimisen yhteyteen kertauskurssit ja pistokokeita silloin tällöin muistuttamaan siitä, mikä tehtäviin kuuluu ja mitä oikeuksia on. Jos ei pistareista pääse läpi, kortti hyllylle.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 12:53 pm
Kirjoittaja Alien Alien
Ludmina kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 11:47 am
Yksi mielestäni iso keskustelun aihe on täältä myöskin unohtunut.
Tottakai yksityisessä omistuksessa oleva kauppakeskus palkkaa oman/omat työntekijät sinne hoitamaan/valvomaan/vastaamaan ”järjestyksestä”
Sehän nyt vielä puuttuisi että verorahoilla pitäisi sinne palkata poliiseja töihin
……
Nämä kauppakeskuksia perustavat yritykset haluavat kaikki saman katon alle koska se on heille kilpailuetu.
Siksi heidän tuleekin maksaa ja olla vastuussa haluamiensa järjestystä ylläpitävien henkilöiden koulutus omista voitoistaan, esimerkiksi vuokratuloista mitä saavat kauppakeskusken asiakkailta jotka ovat kyseessä paikassa vuokralla.
….
Toivoisin myös enemmän kritiikkiä ja vastuunkantoa sinne ylemmälle taholle.
Hyvä pointti. Kauppakeskusten ongelmaksi on alkanut muodostumaan bisneksen ja julkitilan sekoittuminen. Yhtäältä ne tehdään houkutteleviksi viettämään aikaa ja toisaalla, sillä ajatuksella, että siinä samalla ihmiset käyttävät rahaa. Tavallaan halutaan ihmisiä viihtymään tiloissa pitempään, jolloin heräteostosten määrä kasvaisi. Toisaalta nähdään ongelmallisena tiloissa hengailevat ihmiset, jotka eivät kuluta rahaa vaan ehkä vievät ”tilaa” maksavilta asiakkailta.
Nyt olisi hyvä paikka käydä keskustelua, missä määrin keskukset ovat julkitiloja/yksityistä bisnestä ja kuinka mielekästä on samoihin tiloihin tuoda toimintoja. Esim. julkisia kulkuvälineitä.
Täällä on keskusteltu, miksi Eveliina palasi niin pian ko. tiloihin edellisen välikohtauksen jälkeen. Entäpä, jos hänellä ei ollut vaihtoehtoa? Isossa Omenassa on metro, kirjasto, apteekki, huslab, ruokakauppa. Jos siihen on kauppakeskukseen on keskittynyt useimmat ihmisen tarvitsemat lähipalvelut, niin aika vaikea on välttää asiointia ko. keskuksessa.
Voiko kauppakeskuksen johdon linjaus, esim. suotavista asiakasprofiileista estää verovaroin ylläpidettyjen palveluiden saavutettavuuden? Saako kauppakeskuksissa viettää vain aikaa, jos ei osta mitään?
(Lainausta lyhennetty)
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 1:22 pm
Kirjoittaja sivullinenvain
Sonerilla kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:12 pm
sivullinenvain kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 9:00 am
Tämä virhe (viittaan Hermionen viestiin) on nyt toistunut ketjussa muutaman sadan sivun verran, joten vielä yksi viesti aiheesta.
...
Ollaan siis tarkkana näissä. Pora-jv, järjestyksenvalvoja ja vartija jne. ovat erillisiä asioita. Jokunen muukin kategoria löytyy.
Elikkäs : kun tällainen jv/vartija lähestyy ja puhuttelee, niin pitääkin ensimmäiseksi kysyä nimike, toimintavaltuudet ja -oikeudet, jotka myös pitää vakuuttavasti pystyä kertomaan, joko sanallisesti, tai mieluummin paperilla, myös netistä voidaan vilkaista, ja sitten kuittaus, jotta asia on varmuudella tiettäväksi tuotu ja ymmärretty. Tässä kohtaa, jos asiakasta ollaan ulos heittämästä, niin poistettava voi tehdä selvityksen terveydentilastaan, ettei suurempaa vahinkoa pääse tapahtumaan, esim. sitä yllättävää sairauskohtausta samassa yhteydessä. Myös yhteiskunnallisen asemansa (jos se ei ulkoisesta habituksesta käy ilmi) ja kytkennät voi tuoda julki (esim. sukulaismies on juristi), jotta poisheittäjä uskaltaa toimenpiteeseen ryhtyä.
Ollaan siis tarkkana.
Viestisi lienee vastaus johonkin, mutta ei ainakaan vastaus minun viestiini jota siteerasit.
Puhuin vastauksessani
tästä ketjusta Minfossa, joten meillä on käytettävissämme kaikki aika ja lähdemateriaalien tieto kun kirjoitamme Minfoon. Lisäksi täällä lienee tavoite analysoida mahdollisimman hyvin, joten ero vartijan ja jv:n välillä nyt on aika fundamentaalinen juttu jos heidän oikeuksiaan yms. täällä puimme? Ei ole mitään syytä sekoittaa vartijoita ja jv:tä täällä, etenkään kun se on moneen kertaan täällä korjattu.
Mitä turvallisuusalan ihmisten kohtaamisiin tulee, tärkeimmän eron eli: poliisi, rajavartija, järjestyksenvalvoja vai vartija, tunnistaa onneksi virka-asun teksteistä. Mutta sitähän en tosiaan kommentoinut lainkaan tuossa.
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 1:24 pm
Kirjoittaja sivullinenvain
Alien Alien kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:53 pm
Ludmina kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 11:47 am
Yksi mielestäni iso keskustelun aihe on täältä myöskin unohtunut.
Tottakai yksityisessä omistuksessa oleva kauppakeskus palkkaa oman/omat työntekijät sinne hoitamaan/valvomaan/vastaamaan ”järjestyksestä”
Sehän nyt vielä puuttuisi että verorahoilla pitäisi sinne palkata poliiseja töihin
...
Toivoisin myös enemmän kritiikkiä ja vastuunkantoa sinne ylemmälle taholle.
Hyvä pointti. Kauppakeskusten ongelmaksi on alkanut muodostumaan bisneksen ja julkitilan sekoittuminen. Yhtäältä ne tehdään houkutteleviksi viettämään aikaa ja toisaalla, sillä ajatuksella, että siinä samalla ihmiset käyttävät rahaa. Tavallaan halutaan ihmisiä viihtymään tiloissa pitempään, jolloin heräteostosten määrä kasvaisi. Toisaalta nähdään ongelmallisena tiloissa hengailevat ihmiset, jotka eivät kuluta rahaa vaan ehkä vievät ”tilaa” maksavilta asiakkailta.
Nyt olisi hyvä paikka käydä keskustelua, missä määrin keskukset ovat julkitiloja/yksityistä bisnestä ja kuinka mielekästä on samoihin tiloihin tuoda toimintoja. Esim. julkisia kulkuvälineitä.
Ehdottomasti tämä on hyvä ja tärkeä kulma. Tähän lisäisin vielä, että missä määrin näiden tilojen valvonnan pitäisi olla yksityistä ja missä määrin poliisien toimintaa. Nyt lainsäädännössä suunta on ollut kohti yksityistä kustannussyistä, mutta aivan asiallinen mielipide nähdäkseni olisi myös että pitäisi kouluttaa sen sijaan ja palkata runsaasti lisää poliiseja...
Re: Espoo, Iso Omena 7.1.2023: Vartijoiden retuuttama nuorehko nainen kuoli
Lähetetty: Ma Tammi 23, 2023 1:28 pm
Kirjoittaja sivullinenvain
Mymmeli77 kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:46 pm
Sonerilla kirjoitti: Ma Tammi 23, 2023 12:12 pm
Elikkäs : kun tällainen jv/vartija lähestyy ja puhuttelee, niin pitääkin ensimmäiseksi kysyä nimike, toimintavaltuudet ja -oikeudet, jotka myös pitää vakuuttavasti pystyä kertomaan, joko sanallisesti, tai mieluummin paperilla, myös netistä voidaan vilkaista, ja sitten kuittaus, jotta asia on varmuudella tiettäväksi tuotu ja ymmärretty.
…
Ollaan siis tarkkana.
(Lainausta lyhennetty)

Tämä olisi oikeasti tarpeen. Tuntuu, että moni ei alalla ole tietoinen omista valtuuksistaan, velvollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Toisaalta keskustelussa on tullut ilmi, että vartijoilta ja järkkäreiltä myös odotetaan toimintaa, johon heillä ei ole oikeutta (profilointi, porttikiellot kauppakeskusten yleisiin tiloihin, tiettyjen henkilöiden ulos heittäminen kauppakeskuksen tiloista riippumatta siitä onko ollut häiriöitä jne.).
Lisäisin tähän, että minusta tietoa näistä eroista (ainakin järkkäri vs. vartija) voi odottaa myös näitä tapauksia keskusteluissa analysoivilta ihmisiltä, etenkin kun se on moneen kertaan (täälläkin) korjattu.
Sen verran perusasia, että faktoja tavoittelevalla keskustelijalla on kyllä mahdollisuus tämä ero tunnistaa ja oikein esittää.