Olen koettanut listata naisparia koskevia näköhavaintoja ja niiden ilmoitusajankohtia poliisille. Useat silminnäkijät olivat nähneet Raisan kävelevän katoamisyönä itseään vanhemman naisen kanssa Armonkalliolle.
Tuoreimmat havainnot heti katoamisen aikoihin löytyvät vuodelta 1999 Alibin numerosta 12/1999 seuraavasti:
Tämän Alibin jutun mukaan Raisa oli nähty Hesburgerin edustalla kävelemässä itseään lyhyemmän ja vanhemman naisen seurassa. Edelleen jutussa kerrotaan, että
kun katoamisesta oli kulunut kolmisen viikkoa, poliisi sai viimeisen varmalta tuntuvan havainnon. Sen mukaan Raisa käveli itseään selvästi vanhemman ja lyhyemmän naisen kanssa Koskipuiston ja hotelli Tammerin välisellä puistoalueella. Raisan kävelykumppanilla oli vaalea polkkatukka ja yllään vaaleahko popliinitakki.
Alibin jutun mukaan parivaljakko on lähtenyt heti kohta klo 23.00 jälkeen kävelemään pois Tampereen keskustasta Raisan erottua kaveristansa ja sitä ennen juteltua nuorisojoukon kanssa KappAhlin edessä.
Vuoden 2019 marraskuun Rikospaikka-ohjelmassa Tuominen mainitsi:
Juhannuskylänkadun risteyksestä, missä todistaja oli miehensä kanssa autolla parkissa. Naispari sitten siihen ilmestyi tälle kohtaa ja vihreän talon kohdalta kääntyi oikealle (Tuomisen kivimuuri).
Ohjelmassa puhutaan neljästä siviilitodistajasta naisparille ja ne alkaa jo sieltä Hämeenkadulta ja hotelli Tammerin edustalta ja lopuksi aivan läheltä Armonkalliota. Viimeinen näköhavainto naisparista oli ennen rautatiesiltaa. Tuominen myös mainitsi Hämeensillan todistajasta, joka muisti nähneensä tämän naisen kesällä useita kertoja ravintoloissa.
Nämä silminnäkijähavainnot naisparista ovat Iltasanomien uutisesta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009154627.html
KRP on epäillyt Virpi Buttia Raisa Räisäsen paloittelumurhasta
KESKUSRIKOSPOLIISI on epäillyt paloittelumurhaaja Virpi Buttia 16-vuotiaana kadonneen Raisa Räisäsen murhasta.
Rikosepäily on perustunut havaintoihin, joita Tampereen öisillä kaduilla liikkuneet silminnäkijät tekivät teinitytön katoamisviikonloppuna 16.–17. lokakuuta vuonna 1999.
Vihjeiden mukaan Raisa Räisäsen näköinen nuori nainen oli liikkunut toisen naisen kanssa jalkaisin muun muassa Hämeensillalla, Koskipuistossa, Tuomiokirkonkadulla ja Lapintiellä.
Kuntosalituttu tunnisti Buttin
ERÄS silminnäkijöistä oli henkilö, joka tunsi Virpi Buttin entuudestaan kuntosaliharrastuksen, tv-sarja Gladiaattoreiden ja Tampereen ravintolaelämän parista.
Salituttu kertoi poliisille ajaneensa syksyllä 1999 Rongankatua pitkin Hotelli Tammerin ohi. Hän huomasi tuolloin 27-vuotiaan Virpi Buttin kävelevän tien toisella puolella parikymppiseltä vaikuttavan, pitkän ja ”fiksusti pukeutuneen” naisen kanssa.
Salitutun mukaan Butt ei huomannut häntä, koska oli niin tiiviisti keskittynyt nuoreen seuralaiseensa. Nuori puolestaan näytti siltä, ettei olisi halunnut olla Buttin seurassa ja yritti vetäytyä poispäin.
Kaksikon välillä vaikutti olevan sanaharkkaa. Butt oli salituttavan mukaan tapittanut itseään huomattavasti pidempää naista ylöspäin ja vaikuttanut tivaavan rahaa.
Pituus on tärkeä havainto, sillä koripalloilua harrastanut Raisa Räisänen oli 175-senttinen ja katoamisyönään hänellä oli lisäksi jalassaan korkokengät.
Salitutun mieleen jäi myös naisten mutkitteleva kulku: se saattoi johtua nuoren humalatilasta tai siitä, että Butt oli liimautunut niin tiiviisti hänen kylkeensä.
Nuori nainen oli silminnäkijän mukaan pukeutunut tummaan, liian lyhyeltä vaikuttavaan pikkutakkiin ja kiinnittänyt hiuksensa taakse. Butt puolestaan oli sonnustautunut vaaleansävyisiin vaatteisiin.
Nämä tiedot salituttava ilmoitti poliisille vasta loppuvuonna 2016. Siinä vaiheessa Räisäsen katoamisesta oli kulunut jo 17 vuotta..
”Vuolaspuheinen vanttera nainen”
SAMANKALTAISIA havaintoja teki nainen, joka odotti miehensä kanssa taksia Hotelli Tammerin edustalla Räisäsen katoamisyönä.
Kello kävi puolta yhtä, kun Koskipuiston suunnasta lähestyi kaksi naista. Taksia odottanut nainen luuli heitä ensin äidiksi ja tyttäreksi, mutta luopui sitten ajatuksesta.
Silminnäkijän mukaan nuori minihameeseen pukeutunut nainen oli huomattavan pitkä. Hän vaikutti silminnäkijän mielestä jonkin verran päihtyneeltä mutta käveli kuitenkin määrätietoisen rivakasti eteenpäin.
Toista naista silminnäkijä luonnehti noin 35-vuotiaaksi, 165-senttiseksi, vaaleahiuksiseksi, vuolaspuheiseksi ja ruumiinrakenteeltaan vantteraksi. Silminnäkijän mukaan naisella oli yllään vyöllä sidottava popliinitakki.
Naiset jatkoivat kulkuaan Satakunnankatua pitkin Tuomiokirkolle päin.
Taksia odottanut nainen
kertoi havainnoistaan poliisille melko tuoreeltaan, muutama viikko Raisa Räisäsen katoamisen jälkeen.
Hoipertelua korkokengissä
NAISKAKSIKKOON törmäsi samana iltana myös työmatkalainen, joka käveli Koskipuiston tietämillä kotiinsa myöhään päättyneestä työvuorosta.
Läheisellä kadulla työmatkalainen näki naisparin, jonka hitaaseen kulkuun hän kiinnitti huomiota.
Nuorempi nainen vaikutti silminnäkijän mukaan noin 18-vuotiaalta ja voimakkaasti päihtyneeltä. Työmatkalaisen muistikuvien mukaan hänellä oli yllään lyhyt hame, musta bleiseri ja mustat korkokengät, joissa hän hoiperteli epävarman oloisena.
Työmatkalainen kiinnitti huomiota myös naiskaksikon ikäeroon. Vanhempi nainen oli silminnäkijän mukaan nelikymppinen, noin 160-senttinen, pienikokoinen ja vaaleahiuksinen.
Myös muut samalla alueella havaintoja tehneet silminnäkijät kuvailivat naisparin olleen ”aivan eri paria”, eivätkä he ”sopineet yhteen”.
Ilta oli viileä, joten työmatkalainen halusi kiirehtiä. Hän ohitti naiset kävellen heidän välistään.
Kaksikko jäi hortoilemaan Lapintielle, kun työmatkalainen jo loittoni kohti kotiaan.
Hän kertoi näkemästään poliisille vasta vuoden 2016 lopussa.
Viimeinen johtolanka podcastissa autolla liikenteessä ollut silminnäkijä oli ilmoittanut havainnostaan aiemmin poliisille, johon ei oltu suhtauduttu vakavasti ilmeisesti sen vuoksi, että tämä mies ei ollut silloin varma ajankohdasta. Kuitenkin podcastissa hän muistaa sen päivän (myöhäisen illan) siitä EU-kokouksesta. Hän oli aikaisemmin käynyt päivällä kaupungilla ja kaupunki oli ollut täynnä poliiseja. Sinä iltana ei ollutkaan ketään. Hän ihmetteli sitä, ettei ollut juuri muitakaan ihmisiä. Oli todella hiljainen kaupunki ja aika selkeä keli, hyytävä, mutta kaunis.
Raisan katoamisajankohtana oli pidetty Tampereella EU:n huippukokous, jolloin vielä illallakin näkyi keskustan katukuvassa poliiseja. Podcastista ei selvinnyt milloin mies oli ilmoittanut näköhavainnostaan poliisille. Hän oli tunnistanut naisparin vanhemman naisen muista yhteyksistä ravintoloista.
Viimeinen johtolanka podcast esitettiin ensi kerran 31.10.2020, jolloin poliisi on viimeistään saanut tiedon tämän todistajan näköhavainnosta ja olla yhteydessä häneen varmistaaksensa vanhemman naisen henkilöllisyyden, jota podcastissa ei paljastettu.
Tässä vielä podcastissa olleen autoilleen miehen näköhavainnoista:
Satakunnankadun ja Lapintien liikennevaloissa hän ei vielä huomannut naisparia. Hän kiinnitti huomiota siihen, että oli nuori tyttö vanhemman naisen seurassa ja hän tunnisti tämän vanhemman naisen. Hän tiesi hyvin tämän naisen, joka oli tuttu näky ravintoloista. Tämä nainen oli monesti hirveän aggressiivinen ja ihmiset karttoivat häntä. He kävelivät Koskipuistoon kohti Tammeria ja siitä hieman kohti Koskitaloa aivan Tammeria vastapäätä. Jotenkin tuntui siltä, että tämä nuorempi nainen halusi päästä eroon hänessä kiinni kävelevästä naisesta.
Nuori, pitkä ja hoikka tyttö, jolla tumma puvun takki tai bleiseri oli päällä. Jälkeenpäin, kun hän on kuvia katsonut, niin hänestä tuntuisi ihan samalta henkilöltä. Vanhemmalla naisella oli päällään vaaleat vaatteet ja suorat vähän niin kuin farkkutyyliset housut, joissa oli leveät lahkeet. Pitkät hiukset olivat aika lailla auki. Ei ihan täysin auki, mutta sillain auki, ehkä vähän ponnarilla ylhäältä, mutta sitten alhaalta enemmän auki. Vaatetus oli vähän niin kuin jollain... ei mikään siisti.
Tuomisen mukaan podcastissa naisparin reitti alkoi Hämeenkadulta ja tultiin Lapintielle Tuomiokirkon kautta ja siitä Tuomiokirkonkadun kautta ja viimeksi todistaja näki heidät viimeksi tässä Vuorikadun ja Lapintien risteyksessä, kun hän ohitti tällaisen naisparin. Raisa-havainnot päättyvät Lapintielle lähelle Armonkalliota.
Hämeensillalla he (naispari) olivat kulkeneet käsi kädessä. Naispari kulki siis käsi kädessä Hämeensillalla.
Viimeinen johtolanka podcastia voi kuunnella tarkemmin:
Jakso 6. Raisa ja erikoisesti käyttäytyvä nainen
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50640985
Päivitettyä tietoa Raisan tapauksesta:
Jakso 25: BONUSJAKSO 1 - Raisan tapaus
https://areena.yle.fi/podcastit/1-62969249
Minua jäi askarruttamaan Buttin kuntosalitutun ja podcastissa esiintyneen silminnäkijän havainnot. Oliko kyseessä saman vai eri henkilöiden havainnot? Olisiko podcastissa ollut autoileva mies voinut myös käydä samalla kuntosalilla kuin Butt?
Vaikutelmaa naisparin pituuserosta on lisännyt vielä se, että nuorempi, pidempi ja hoikempi nainen oli pukeutunut mustiin, joka hoikentaa entisestään, kun taas vanhempi, lyhyempi, harteikkaampi ja tanakampi nainen oli pukeutunut vaaleisiin vaatteisiin, joka korostaa vielä vantteruutta ja tanakkuutta entisestään.