Sivu 40/512
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 9:01 am
Kirjoittaja Swagale
Ehkä taksimatkan aikana oli tapahtunut jotain, mikä on jäänyt taksikuski mieleen yhtä tähän päivään asti? On myös ihan mahdollista, että kuski ei seurannut uutisia niin tarkasti katoamisen aikaan. Tai ei ainakaa Raisan tapausta. Tai vaikka seurasikin, niin ei ollu selvittänyt tuntomerkkejä. Raisa oli 16 vuotias, mutta oli pitkä, pääsi baariin lainatuilla lapuilla ja erään uutisen mukaan Raisaa tanssittanut mies arveli Raisaa noin 18 vuotiaaksi. Liekö taksikuskikin luullut kyytiin noussutta tyttöä paljon vanhemmaksi, kuin mitä Raisa oli.
Mitä jos kuski on nyt näin eläkepäivillään jossain törmännyt tapaukseen ja mielenkiinnosta tutkinut lisää ja kauhukseen huomannut yhteyden sen iltaisen taksimatkan ja katoamisen välillä?
Ketä tahansa voi nolottaa tulla poliisin puheille näin myöhään ja siksi kertonut syyksi vain "en tiedä"
Tai entä jos taksikuski tosiaan oli ulkomaalaistaustainen eikä ymmärtänyt suomenkieltä vielä niin hyvin, että olisi uutisista mitään ymmärtänyt. Vuosien varressa kielitaidon oppinut. Ehkä vähä kaukaa haettu..
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 9:08 am
Kirjoittaja Caracalla
Voihan olla, että kuljettaja on kaikki nämä vuodet arvellut kuljettaneensa Raisaa, mutta ei ole uskaltautunut menemään poliisin juttusille, sillä voi olla itse sotkeutunut aiemmin johonkin rikolliseen. On pelännyt, että tuo oma rötös voisi paljastua samassa yhteydessä. Nyt sitten se olisi rikoksena vanhentunut ja kuski uskaltautuu siksi poliisin puheille.
Tällainen ihan spekulaationa

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 9:49 am
Kirjoittaja vasikka
Pitäisin selvänä, että suhari on kyydinnyt tuolloin kamelikuskin ja pitkähkön nuoren naisen Multiojankadulle. Se taas on epätodennäköisempää, että kyseinen nainen olisi ollut Raisa. Kaipa se kuitenkin mahdollista on, kun poliisi on tämän tiedon päätynyt julkistamaan.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 9:55 am
Kirjoittaja murjaani
Aikamoinen juonenkäänne.
Ei tuomita vihjeen kertojaa, hyvä kun asia tuli esiin ja hyvä kun nyt selvitellään. Syy viiveeseen ja aikatauluun voi olla ihan järkeenkäypä. Yksi on kadonneen ikä ja pituus sekä nyt kuvattu tilanne
-> Raisa oli niin pitkä että siitä tulee mieleen aikuinen, samoin kapakista taksilla poistuminen on aikuisten maailmaa. 16-vuotiaasta kadonneesta taas tulee mieleen tyttö. Ja voihan se olla, ettei ole vaan ollut ilmiantajan kannalta muutoin viisasta alleviivata omia kuvioitaan kyseisenä iltana.
Sitten se talo.
Asunto-osakeyhtiössä on tietty määrä osakkeita tai osakekirjoja. Kukin osakekirja kohdistuu tiettyyn huoneistoon niin, että vaikkapa osakkeet 110-144 voisivat oikeuttaa huoneiston A2 hallintaan. Osakkeet omistaa aina joku. Tämä "joku" voi olla isompi instituutio jolla on koko osakekanta tai kunkin huoneiston voi omistaa erillinen henkilö/ryhmä. Näistä on joka tapauksessa tarkat kirjanpidot. Aina voidaan siis selvittää, kenen omistuksessa tiettyyn huoneistoon liittyvät osakekirjat ovat kulloinkin olleet.
On sitten taloyhtiöstä kiinni, miten pitkälle omistajat ja talon asukkaat ovat samoja: kaupungin vuokratalossa kukaan asukas ei omista asuntoonsa liittyviä osakekirjoja, joissakin taloissa kaikissa huoneistossa ainakin osa asukkaista omistaa osakekirjat.
Ihan eri asia on sitten ns. kirjoilla olo. Ihminen on ns. kirjoilla talossa, kun hän on ilmoittanut isännöitsijälle asiasta. Tällöin oveen voidaan laittaa nimi, hänelle voidaan avata ovi ja hänestä peritään vesimaksu jne. Ihminen voi olla kirjoilla monessakin asunnossa, mutta hänen ei ole pakko olla, jos ilmoittaa vakinaiseksi asunnokseen jonkin muun.
Kerrostalossa voi vakituisestikin oleilla paljon porukkaa, joka ei ole siellä kirjoilla, eikä tässä ole välttämättä mitään laitonta. Perustilanteita, joissa näin on: seurusteleva pari, kummallakin oma kämppä jossa kirjoilla mutta oleskelevat käytännössä aina yhdessä jommankumman luona. Iäkäs ihminen tarvitsee aikuisen lapsensa apua -> lapsen oma asunto muualla, mutta yöpyy paljon vanhuksen luona. Lapsenlapsia hoitamaan tulevat isovanhemmat. Työtilaksi hankittu kämppä. Jne....
Osakkeen omistaja joutuu vastikkeessa (= asunto-osakeyhtiölle maksettava kuukausittain maksu, joka kattaa yhtiön pyörittämiseen liittyvät kulut) maksamaan yhden vesimaksun, jos kukaan ei ole kirjoilla huoneistossa. Muutoin vesimaksu menee sen mukaan, kuinka monta asukasta asunnossa on kirjoilla. (Eri kuvio jos oma vesimittari, en usko Multisillassa olleen mutta en tiedä.)
Kirjoilla olo ei siis välttämättä ole avain tässä tapauksessa. Osakekirjat voivat olla, samoin vuokrasopimukset. Sähkölaskut ovat usein oiva keino selvittää, asutaanko huoneistossa ja jos niin kuka siellä asuu. Tämä siksi, että sähkösopimuksen tekee asukas itse.
Sitten jää vielä iso harmaa alue: kaikki ne joilla on avain. Joku huoltoyhtiön sällihän ei tarvitse asuntoa jatkopaikaksi, riittää jos pääsee jonnekin kerhotilaan tai vaikka saunan pukuhuoneeseen tekemään temput.
Kiinnostavaa, pääseekö poliisi selville taksimatkaajasta. Jos on sama kuin oikeudessa käsitellyn tapauksen mies, niin hommahan on jo selvä. Jos ei ole, niin ihme jos selviää.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 10:09 am
Kirjoittaja Ailar
Ei tämä taksikuski voi vedota siihen, ettei tiennyt Raisa Räisäsen kadonneen tuolloin. Raisan katoamista rummutettiin hyvin yleisesti ja taksikuskit keskenään varmasti puhuivat tapauksesta.
Joku täällä kirjoitti, että jospa taksikuskin omassa elämässä tapahtui jotakin (vaimon kuolema tms) ja niin hän päätti vihdoin kertoa tietonsa. Tätä en ymmärtänyt.
Mitä esim. vaimo vaikuttaa siihen, kerrotko luultavasti kyydinneesi työvuorosi aikana kadonneeksi ilmoitettua tyttöä? Eihän miehen mitään henkirikosta tarvinnut todistaa, vaan vain nähneensä mahdollisesti tytön.
Millainen taksikuski voi pitää omana tietonaan tällaisen asian, kun tietää kuinka vanhemmat ovat ikävöineet tytärtään ja eläneet epävarmuudessa vuosikaudet?
Eihän vaan ollut sama taksari kuin Mallatin kyydinnyt?

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 10:18 am
Kirjoittaja murjaani
On varmaan tiennyt että 16-vuotias (pikku)tyttö on kateissa.
Ja on tiennyt kyydinneensä pitkänhuiskean naisen.
Ei ehkä ajatellut että ovat samoja.
Itse törmään tähän, kun opetan yläkouikäisiä. Välillä on yöelämässä tapahtunut jotakin, jossa on ollut mukana NAINEN tai MIES ja sitten se onkin meidän kullannuppu... Varsinkin tummaihoiset pojat jäävät kapakissa olleiden mieleen aikuisina, ehkä tytötkin. Raisaan se väriasia nyt ei kyllä liity.
Mutta ehkä tuossa ei ole siitä kyse, tiedä häntä.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 10:26 am
Kirjoittaja Ailar
Mutta kyllähän ne Raisan tuntomerkit jaettiin ja kuten kirjoitin taksikuskit ovat aina ajanhermolla näissä asioissa, koska poliisitkin heiltä erityisesti kyselee kyydittäviä silloin kun joku on kadonnut. Tämä ukko vain ei ole saanut suutansa auki 16 vuoteen.
Vielä lisään: Raisaa etsittiin nimenomaan "koripallotyttönä", josta jo heti voi aavistella, että tyttö on pitkä varreltaan. Ja mikäs sen ukon 16 vuoden jälkeen sai hoksaamaan, että perhana, eihän se ollutkaan aikuinen nainen?
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 10:35 am
Kirjoittaja murjaani
Niin, tärkeintä on minusta se että on nyt kertonut.
Voihan tuo olla ihan fuulaa koko vinkki, mutta joka tapauksessa kannattaa kiittää annetusta vinkistä eikä rangaista viiveestä. Ehkä on jo silloin tajunnut, että koska tyttö ei ole raahautunut ihmisten ilmoille niin se on game over ja tytön osalta kiire ohi. Siis jos on kulunut jo joitakin päiviä tms.
Ehkä äijä on vaikka kuskannut huumehia kansainvälisille vieraille eikä ole ollut inspiraatiota saada siitä ongelmia?
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 11:24 am
Kirjoittaja Myrskylintu
Vahva epäily. Nimi on siis jo tiedossa.
Liian hyvä yhteensattuma olisi muuten.
Tuollainen täysi kusipää kykenee kyllä ihan mihin vain.
Itse ajoin taksia tuona vuonna. Aika hyvin sitä vielä muistaa jotkin kyydit.
Noin 22 000 kyytiä tuli ajettua viidessä vuodessa.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 11:26 am
Kirjoittaja japittaja
Onhan tällä taksikuskin tiedolla kuitenkin merkittävä informaatioarvo jutun tutkintaan, koska se laittanee tutkinnan ihan uuteen tilanteeseen ja kohdentanee tutkimukset Multisillan lähistön metsiin ja lampiin, joita ei vielä liene tutkittukaan ainakaan kovin tarkasti ? Keskusta ja Lapinniemen suunta myllättiin aikoinaan tarkastikin vesistöineen, mutta tuo Multisillan alue jäi tietenkin tutkimatta, koska tätä taksikuskin tietoa ei silloin ollut.
Ihan pelkkä uutisankka tuo taksikuskin muistikuva ei liene, koska se annettiin julkisuuteen ja jota poliisi on jo tutkinutkin jonkin aikaa ? Tää oli vaan silloin vuonna 1999 niin suuri mediajuttu koko Suomessa, että taksikuski ei voinut millään olla sitä aikoinaan huomaamatta...? Outoa, että nyt 16 vuotta myöhemmin asia nousee esille. Joku selitys tälle täytyy olla, mutta mikä ?
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 11:32 am
Kirjoittaja fangs
En usko hetkeäkään, että taksikuski olisi vasta nyt osannut yhdistää 16 vuotta sitten kuskaamansa parivaljakon Raisaan. Tapaus oli yleinen puheenaihe ja Raisan naama pitkin lööppejä hyvin paljon niihin aikoihin, ei siltä ole voinut varsinkaan joku tamperelainen taksikuski välttyä millään, vaikkei muuten edes uutisia seuraisi. Luulen, että hän on tiennyt jo silloin vuonna '99 että asiasta pitäisi ilmoittaa, mutta ei ole sitä syystä tai toisesta tehnyt. Tiennyt kuitenkin toimineensa väärin ja asia jäänyt painamaan mielen perukoille kaikki nämä vuodet. Nyt ei ole sitten enää kestänyt vaan päättänyt puhdistaa mielensä ja kertoa poliisille havainnostaan. Joku aiemmin spekuloi, että joku elämänmuutos on saanut kuskin avautumaan. Ei sen muutoksen tarvitse olla sen kummempi kuin esim. eläkkeelle jääminen, ikääntyminenn, terveyden heikkeneminen tms... Ei ole tavatonta että siinä vaiheessa elämää ihminen alkaa kelata sitä omaa aiemmin elettyä elämää ja tulee tarve saada tuollainen asia pois sydämeltä ja omaatuntoa painamasta.
Murjaanin kanssa samaa mieltä kyllä siitä, että tietenkään tällaisessa tilanteessa ei pidä vihjeen antajaa rangaista. Sehän vasta järjetöntä olisi ja takaisi vain sen että vanhoihin juttuihin ei jatkossa taatusti tarvisi odottaa vihjeitä enää keltään.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 11:41 am
Kirjoittaja Tiina
mietin kirjoitti:
"Olemme menossa talvella etsimään todennäköisen henkirikoksen kohteeksi joutunutta henkilöä, jonka silminnäkijä ei vuosikymmentenkään jälkeen ole uskaltanut kertoa tietojaan. Hän on vihdoin ottanut yhteyttä meihin ohjaten alueelle, jossa ratkaisun pitäisi levätä. Pelko pitää sisällään lukuisat todistetut murhat ja tapot, mutta todellista rohkeutta ja miehisyyttä osoittaa se, joka sanoiksi pukee pelon ja antaa oikeutta uhrille ja omaisille"
Niin jos Savukoski puhuu tästä todistajasta niin saa kuvan, että olisi todistanut lukuisat murhat ja tapot?
En ole tiennytkään, että taksikuskin ammatti on noin hurja...

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 11:55 am
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Toivottavasti tämä olisi nyt Se Tärppivihje, mutta skeptikkona luulen että tuskin on. Pitkiä naisia kevyissä juhlatamineissa näkee joka viikonloppu keskustan taksijonoissa, ja varmasti myös tuolloin - en epäile etteikö taksikuski olisi puhunut totta kyydityksestä, mutta oliko henkilö oikeasti Raisa... Tuskin. Mutta toivotaan että olisi ollut ja tapaus ratkeaisi viimeinkin!
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 12:01 pm
Kirjoittaja LinneaBorealis
Uskon, että kyyti on jäänyt mieleen hyvästä syystä. Ehkä taksikuski on todistanut seksuaalista häirintää, ja tiennyt miten kyydittävien ilta päättyisi. Häpeä on varmasti ollut kova. Nyt sitten joku puhunut hänet ympäri, ja/tai ehkä kuski vetelee viimeisiään, ns. tunnustaa kuolinvuoteellaan.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Pe Marras 06, 2015 12:13 pm
Kirjoittaja murjaani
Mitenkäs paljon tuo alue on muuttunut Raisan katoamisen ajoista? Taksin kohdeosoitteen talot ovat pystyssä, mutta mitenkähän muu ympäristö? Voi helkkari, jospa se Raisankin arvoitus saisi ratkaisunsa...
Mietin vain, että vaikka vinkattu mies olisi Raisan katoamisen takana ja tunnustaisi ja osoittaisi kartalta silloiset pelipaikat, niin siinä voi olla ties ja mitä myllinkiä tapahtunut vuosien aikana. Pitäisi kaivaa verrokkikartta.