rvaetsiväinen kirjoitti:
Olen viikonlopusta saakka miettiny tätä, ja koko h******n ajan olen ollut se 7-vuotias pikkulikka, joka jouluaattona pakotettiin istumaan ilman vöitä isän viereen autoon. Isä jankkas koko ajan, että "tapan tytön, jos akka lähtee. Viimisen tempun teki hu**a." Ajeltiin sitte ilta kylän teitä, isä huutaen, minä itkien, mutta ei tullu rekkaa vastaan. Luojalle kiitos! Tästä on nyt jouluna tasan 20 vuotta aikaa, ja muistan tasan kaiken.
Kamala miten tuli paha mieli sun puolesta, hirveän asian oot joutunut kokemaan eikä kenenkään lapsen tulisi kokea tuollaista pelkoa, etenkään sellaiselta ihmiseltä, jonka pitäisi antaa turvaa.
Joku muu ketjussa toi tämän jo esiin mutta ihmettelen itsekin kun kaikki jauhaa uupumuksesta ja masennuksesta. Mistä kukaan edes tietää onko tää nainen ylipäänsä ollut edes uupunut tai masentunut, vai onko yksinkertaisesti ollut vain sairaalloisen mustasukkaisuuden ja omistushalun riivaama? Kieltämättä hyvin istuu käsitykseeni narsistista, että kostetaan toiselle osapuolelle se, että haluaa irrota otteesta. Noissa asioissahan narsistit on äärimmäisen julmia. Mutta mulle on lopulta yksi ja sama mikä se diagnoosi on tai onko sellaista edes, koska mikään ei selitä eikä oikeuta tätä tekoa. Tää on niin käsittämättömän hirveä teko, johon multa ei heru ymmärrystä vaikka olisi kymmenen psykoosia päällänsä.
Vituttaa myöskin se, että vastuuta siirretään muille ihmisille. Pitäisi tarjota apua koska apua ei saa helposti jos sitä hakee. Se on loppujen lopuksi jokaisen aikuisen, etenkin sellaisen jolla on lapsia, oma velvollisuus hakea apua jos ei kasetti kestä. Eihän tässä kerkeis töitäkään tehdä jos pitäis koko ajan varmistella onko lähipiirillä ja ystävillä psyyket kunnossa.
Mulla on ystävä, joka aikoinaan lapsen saatuaan joutui kokemaan myös traagisia asioita, väsyi ja masentui, ja kertoi neuvolassa että on niin uupunut, että haluaisi ravistella vauvaa kun vauva itkee, ja saman tien vauva otettiin sairaalaan osastolle että äiti saa levätä ja äiti kävi tosin itsekin vähän lepäilemässä, mutta apua kyllä saa jos sitä osaa pyytää eikä valehtele neuvolassa kirkkain silmin että kaikki on ok. Se ainainen ruikutus, että on vaikeaa kertoa omista ongelmistaan, on vain selkärangan puutetta! Jos lapsia tekee, niistä on huolehdittava myös vaikeina aikoina, tavalla tai toisella. Jos ei itse pysty niin on itsestäänselvä velvollisuus hakea siihen apua, vaikka sitten viranomaisilta.
Lainaamani kirjoittajan tavoin mun sydän särkyy erityisesti sen 6-vuotiaan puolesta, joka on elänyt viimeiset hetkensä varmasti ihan kauhuissaan kun äiti on käyttäytynyt järjettömästi, ajanut kiihtyneenä bussia takaa ja jättänyt lapset autoon keskenään odottamaan riitelyn loppumista. Sen ikäinen tajuaa jo niin paljon, on varmasti pelännyt auton kyydissä kovassa vauhdissa ja viimeisenä näkynään nähnyt sen bussin keulan. Kamala olo tulee hänen puolestaan, niin kuin pienempienkin, mutta uskon että tää on ollut erityisen kamalaa isoimmalle lapselle.
Jos äiti haluaisi vain "pelastaa" lapsensa niin luulisi, että tekisi sen edes armeliaammin. Tässä kaikki huutaa vain minäminäminäminä-asennetta.
