Mariacka kirjoitti:Tara kirjoitti:Mutta kun täällä on Lauerman artikkeliin (Kuinka moni vangeista on psyykkisesti terve?) perustuvaa tietoa myös skitsojen päätymisestä vankilaan, koska heidän sairautensa huomataan vasta vuosia myöhemmin kuin muun väestön keskuudessa.
Sanon tämän ihan ystävällisesti: Tulkintasi Lauerman tekstistä paljastaa sen, ettet ole aivan perillä asioista, joista puhut. Kyllä vankiloissa on myös skitsofreenikoita, sillä skitsofrenia ei tarkoita automaattisesti syyntakeettomuutta. Koska joidenkin vankilassa olevien nuorten miesten skitsofrenia havaitaan vasta vankeudessa ja keskimäärin myöhemmin kuin muun (siviili-) väestön, se johtuu Lauerman mukaan siitä, että epäsosiaalinen käyttäytyminen, päihdehakuisuus ja rötöstely ovat liittyneet heillä ns. prodromaalioireisiin ja/tai kenties peittäneet ne, joten skitsofrenian esioireita ei ole osattu aiemmin (järjestelmän puutteellisuuksien vuoksi) tulkita oikein. Lauerma ei tarkoita, että eräänlainen pakkomielteenomaiseksi muodostunut fantasiasi Auerin skitsofrenian löytymisestä tyydyttyisi ennemmin tai myöhemmin.
Lauerma on psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, joten hän puhunee artikkelissaan niistä vangeista, jotka ovat ko. laitokseen joutuneet - ei vangeista yleensä. Ja olen vuorenvarma siitä, että hän osaa kirjoittaa tieteellisen artikkelin otsikon mukaisesti, alaotsikko mukaanlukien.
Tara kirjoitti:Minua hämmästyttää tuo miten niin monet ihmiset yhä vielä suhtautuvat noin ennakkoluuloisesti skitsofreniasta puhumiseenkin, edes yleensä.. Aivan kuin siitä puhumisesta voisi saada virtuaalisen pisaratartunnan ihan kuin olisi kyse jostain leprasta.
Kyllä skitsofreniasta voi puhua. Asiaa auttaa, jos tietää sairauden luonteesta edes jotakin. Tai vaivautuu edes tutustumaan sen diagnostisiin kriteereihin, jotta tietää mistä puhuu. Ja että puhuu siitä siinä yhteydessä, mihin se kuuluu.
Jeesus sentään. Puhut jotain ihmettä Lauerman teksti TULKITSEMISESTA.. täh.. Siihen mitään tulkintaa tarvita, lukee vaan suoraa tekstiä: Artikkelissaan Lauerma puhuu myös, kaiken
muun artikkelissa esitellyn asian ohessa ja lisäksi, juuri
niistä skitsofreeneista, joitten sairautta ei ole voitu huomata ennen vankilaan passitusta, siihen voi mennä vuosia. Eli koska mielentilatutkimuksia ei tehdä kaikille rikollisille, niin silloin vain käy niin, että jotkut skitsot päätyvät vankilaan. Sehän on heille ihan väärä paikka -koska heidän tapauksessaan sairaus ei vain ole tullut ilmi, - vaikka se on varmasti aiheuttanutkin heille monenlaisia sopeutumis- yms vaikeuksia yhteiskunnassa..
Menet ihan liian pitkälle nyt noissa opetuksissasi ja skitsofrenian oireitten luetteloinnissa - Niistä ei ole ollut edes kysymys. Saat rauhassa pitää käsityksesi ettei kukaan muu kuin sinä tiedä skitsofreniasta oikeastaan mitään. Kuitenkin satun tietämään siitä jotakin. Kaikilla skitsoilla ei ole noita massiisivisia deluusioita, ja jotkut osaavat myös kätkeä ne huolella, ja joillekin ne vain aiheuttavat erikoista 'toimintaa', omalaatuisia ideoita,tai sitten omalaatuista tunneköyhyyttä, loputonta kaiken mahdollisen rationalisointia, alkavat tarkkailla 'merkkejä'.. ihan mitä vain.. Joka tapauskessa omalaatuista asennoitumista maailmaan yleensä, ja väistämättä seuraa jotain ratkaisemattomia konflikteja jossain vaiheessa elämää, joita muut eivät voi ymmärtää, ei läheiset, ei kukaan, vain skitso itse kyllä.. aika usein, omalla terveille oudolla tavalla, ei aina.
Skitsofreniassa kysymys on jakautumisesta (analyyttisen ja kokemuksia aistivan, sekä maailmaa jäsentävän)
mielen ja todellisuuden välillä, ei mielen 'jakautumisesta'.
Olen tullut vahingossa kertoneeksi aivan määrätynlaisista testeistä, joitten avulla diagnooseja voi ruotia ja erilaisia mentaalisia oireita erotella toisistaan, ja toivottavasti ratkaista mahdollismman oikean diagnoosin. Ja laatia asianmukaisen tuen sen jälkeen..
Skitsofreeneilla nyt vain sattuu olemaan heille ominainen todellisuuden ymmärtämisen tapa (katsovat kaikkea maailmassa sieltä omasta maailmastaan.. tavallaan) ja sen mukaista on myös tapa ajatella kommunikoida, tuotaa kieltä. Nuo erityiset ajatetlutavat voi havaita juuri siksi, ne ovat erityisiä laadultaan..
Skitso ei pysty itse tätä erikoista ajattelutapaansa muuttamaan normaaliksi..-- miten saisin sinut ymmärtämään asian.. Kysymys on siitä miten skitso jäsentää maailmaa, eri tavalla kuin sellainen ihminen jonka mielen ja todellisuuden välissä ei ole katkosta. Hänen esiintymisensä perusteella ei näitä asioita voi huomata mitenkään välttämättä, ellei tiedä jotain peruasioita tästä aiheesta. Jotkut skitsot osaavat käyttäytyä aivan 'oikein', täysin riippumatta kaikesta mitä heidän päänsä sisällä liikkuu.
Skitsojen kielen rakentumisesta ( tämä ei ole tietoisesta valittavissa ) on kysymys, vain heille ominaisesta kielen ja puheen tuottamisen tavasta -
ei sisällöstä. herran tähden sentään.. Heidän kommunkaatiokykynsä vain on poikkeava.. silti he voivat olla vaikka kuinka lahjakkaita, verbaalisti,matemaattisesti yms, hyvämuistisia, vaikka mitä neropatteja.. (muista nobelisti Nash)
Ei ole kyse mistään 'piilomielisairaan' kiikkiin saamisesta, vaan siitä, että jos tiedettäisiin että jollain henkilöllä on tuo ongelma, häntä voitaisiin tukea ja
auttaa.. eikä sulkea vankilaan, koska sinne eivät mielisairaat kuulu.
Lauerma, artikkelinsa toiseksi viimeisessäkappaleessa, ottaa huomioon MYÖS skitsofreenikot:..
../Vakaviin rikoksiin syyllistyneet psykoottisesti sairaat päätyvät tutkintavankeuden jälkeen mielentilatutkimusten kautta edelleen pääasiassa valtionsairaaloihin hoitoon.... / ..jätän pois tästä kohtaa sen ADHD-teeman, koska sillä ei Lauerman skitsoista puhumisen yhteydessä ole suoraa yhteyttä siihen mistä minä puhun... /Skitsofreniaa sairastavien vankien pienessä joukossa diagnoosi tehdään kuitenkin kolmessa tapauksessa neljästä vasta vankeudessa ja keskimäärin yli kuusi vuotta myöhemmin kuin väestössä yleensä. Tämä viittaa nykyisen palvelujärjestelmän vaikeuksiin tunnistaa epäsosiaalisen ja päihdehäiriöisen nuoren miehen kroonistuvaa psykoosia (Rautanen 2007).
..
tartuit jo aiemmin tuohon 'nuoren miehen'.. mutta kun ihan sama asia voi koskea aivan yhtä hyvin myös keski-ikäistyvää naista, tai vanhenevaa, 40-vuotiasta miestä jne.. ei se ole mikään se sellainen asia tuossa Laerman artikkelissa, että ongelma josta hän puhuu rajautuisi vain joihinkin nuoriin miehiin! Eivät kaikki vangit, joilla myöhemmin todetaan skitsofrenia ole 'nuoria miehiä' - vaikka Lauerma nyt nuorista miehistä puhuikin!
---
'
Copy:
..(jostain vain, asiallinen sivu.. jossa muuten sivumennen sanoen, esitellään myös aivojen toimintaan liittyvästä häiriöitten mahdollisuudesta skitsofrenian yhtenä tekijänä..)
Schizophrenia
Commonly - but
incorrectly - thought of
as split personality, schizophrenia is a serious and complicated disorder.
The "split" is a disconnection between the mind and reality. ..
../
Not all patients exhibit all symptoms, and many experts believ
e "schizophrenia" is an umbrella label for a whole set of diseases. In any event, schizophrenia is not a simple, single defect, but
a disorder affecting more than one part of the brain..."../..
http://www.pendulum.org/articles/articl ... omyth.html
Skitsofreniaa ei löydetä ja varmisteta vain 'psykoanalyyttisin keinoin' tai kun psykiatri 'haastettelee' asiakasta, vaan myös ihan määrätylaisten testien, kielellisten testien, avulla.Jotta skitsofreenikkoa oitaisiin ymmärtää paremmin omana itsenään, hänen erityisen tilanteen ymmärtämisen vuoksi.
Nuo testit koskevat juuri kielen rakentumista ja kielen tuottamista.. hämmästyttävää, mutta totta: jako todellisuuden ja mielen välillä tulee esille heidän tavassaan KOMMUNIKOIDA..todellisuus ja heidän mielensä eivät kohtaa samalla tavalla kuin normaalin ihmisen, - tässä he poikkeavat terveistä, ihan riippumatta siitä millaisia aktuaaleja oireita heillä on - kaikki eivät näe pikku-ukkoja, eivät usko että heidän ajatuksiaa luetaan. tai että heidän hampaassaan on mikrofoni, että heitä vainotaan.. voi vittu.
Ei ole ollut kyse noista skitsofrenia oireista ollenkaan, minäen sitä tarkoittanut -äläkä sinäkään pakota minu tarkoittamaan mitään mitäen tarkoittanut.. Ei ollut kyse skitsofreenin käyttäytymisestä edes, vaan skitsofreenikon erityisestä tavasta olla 'maailmassa mutta sen ulkopuolella samaan aikaan', siitä oudosta tilanteesta, joka kenties aiheuttaa sen, että joku tuomion saanut onkin syyntakeeton ...