Sivu 392/544

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 01, 2014 4:13 pm
Kirjoittaja Caldera
Hovimestari kirjoitti:Edelleenkin passiivimuotoja - joku on väittänyt jossain väitetyn niin ja näin, kuten taavetti tuossa aiemmin selvensi. Se, kuka väitti ja millaisin sanankääntein, on epäselvää, kuten myöskin se, perustuvatko ko. väitteet omaan silminnäkijätodistukseen vai toisen käden tietoihin.
Väitteet naapurin lapsien raiskauksista ovat kyllä sikäli varmasti tosia että niistähän nostettiin syytekin Kukkaa vastaan, joka luonnollisesti sitten kaatui. Eli fakta on, että ainakin 1/3 lapsista on tässä kohtaa valehdellut ihan Suomen oikeuslaitoksen vahvistamana. Mutta tällaiseksihan tämä aina menee Ulvilan surmasta jankatessa. Naakka joskus kirjotti tänne lasten murhasisko-väitteiden evoluution. Ensin se oli kauheaa ninnunannu-propagandaa, asiasta minfoon raportoineet bannattiin, sitten lasten kuulustelut tulivat julkiksi ja ninnunannu-dissaajat yrittivät hampaat irvessä uskoa niitä samoja väitteitä. Ja nyt sitten väännetään että hei, ei ole vedenpidävästi todistettu etteikö 9v tyttö olisi innolla murhannut isäänsä, joten ei ole ainuttakaan todistetta lasten valehteluista! Niinpä niin...

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 02, 2014 8:58 am
Kirjoittaja huippumies
Pitkästä aikaa täällä :) Piipahtamassa vain. Ei ole tainnut Pirjoleenan varmat tiedot johtaa mihinkään, kun ei oo presidenttikään reagoinut :P ? Rinta rottingilla tullaan kehumaan, miten tietää murhaajan, mutta vetäytyi takaisin minne lie. Taso on sen verran kehnoa täällä ollut, ettei edes viitsi kovin usein käydä lukemassa. Tuomio tulee hovissa, se on selvä.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 02, 2014 9:19 am
Kirjoittaja taavetti
Caldera kirjoitti:
Väitteet naapurin lapsien raiskauksista ovat kyllä sikäli varmasti tosia että niistähän nostettiin syytekin Kukkaa vastaan, joka luonnollisesti sitten kaatui.
Nostettiinko? Viidestä uhrista on ollut mainintoja, yhden kohdalla pahoinpitelysyytteet eivät imeisesti menneet läpi, tai ainakaan hänelle ei tuomittu korvauksia.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 02, 2014 12:29 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
huippumies:
Taso on sen verran kehnoa täällä ollut, ettei edes viitsi kovin usein käydä lukemassa.
Nyt, nyt puhut asiaa !
Taso on niin huonoa, ettei enää kestäisi läsnäoloasi !

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Ke Heinä 02, 2014 11:57 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
Siirsin tämän tänne.
ViestiKirjoittaja Beta » Ke Heinä 02, 2014 11:12 pm

Minäkin kuuntelin se nyt vähän tarkemmin. 2:02 kuuluu aivan selvästi, kuinka HÄKE-mies (ihan varmasti mies, näkyy spektristä) palaa puhelimeen ja pelästyy,kun kuulee mitä on tapahtumassa.
Tästä kuuluu mahoton hengitys ja luurinraapasu. Kaikki muut onnistuvat pidättämään hengitystä,kuten ZEM huomasi (selaa ketjua pari sivua tai vähän enempi taaksepäin). Hengityksen pidättelimiskisassa huppumies veti pisimmän korren ja sanoo vihdoin pöljästi kohdassa 2:08:
Kuva
(kuva on vai esimerkki, siitä kuinka spektriä tulkitaan!)
TULEEKS SIELT VETTÄ? ikävä kyllä tytär alkaa puhumaan päälle.
Ymmärrän kuinka epälooginen tuo "vettä" on,mutta huomatkaa: kyseessä oli HÄTÄPUHELU ja JL:n huuto tulkittiin PANUN tapaan: PALOAUTUO! (aivot täydentävät: "palo-auto" eli joku luulikin kyseessä olevan tulipalo!
(kts edellinen Panun viesti)
Eikö Beta tällaiset vittuilu viestit kuulu tänne.
Antakaa nyt niiden jotka haluavat tulkita häketallennetta, tehdä havaintojaan ja niistä keskustella.
Kyllähä se väliin vituttaa, ymmärrän. Samaa voin sanoa joistain antiannelisteista, jotka päivästä toiseen toistavat "Annelihan se oli ym..." (vastaavaa) ilman mitään perusteluja.
Itse jätän ajanoloon tälaisten nikkien viestit lukematta.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 03, 2014 12:25 am
Kirjoittaja Beta
Häke-nauhasta on nyt saatu irti uusia sanoja: PALOAUTO ja JUMALAUTA ja PALOAUTUO ja JUMALAUTUO.

Jaaha, Erämaaetsivä kävi sitten vasikoimassa. Liipasko liian läheltä. Katsotaanpa, saako sanoa paloauto vai jumalauta! Päättömiä ovat pelkuriväitteesi, kun säikähdit, että ANNELI AUER SANOO ITSE KUOLE.Hän sen moneen kertaan myönsi ei pelkästään kuulusteluissa, vaan jopa vapaaehtoisesti lehtihaastatteluissa. Aliarvoit älykkyyttään. Ehkä olisi syytä arvioida Lokakuun herätysliike uudestaan.

No kultseni, siedäkköö provoilua vai ookkko vasikka?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 03, 2014 1:25 am
Kirjoittaja erämaaetsivä
Ei ole kyllä tulkintaani nuo. paloautot sun muut, en ottanut vittuiluna henk.koht. vaan halventavana viestinä kaikille tallenteesta kiinnostuneille.
Se, miksi nostin tänne. Tämä on ainut sovelias paikka kommentoida viestiäs.
Jos joku vasikoi, niin siitä vaan !

Nuihin muihin (uole) yms... olen ottanut kantaa ao. ketjussa en ala tässä kommentoimaan..
Mainitsemaas Lokakuulahkoon en ole vielä tutustunut, täytyypä tsekata !

Kulsesi.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 03, 2014 1:39 am
Kirjoittaja Beta
Juu kannattaa tutustua.

ja arvostan nöyryyttäs, Mutta kyllä sää vasikoinnin osalta voit ottaa kunnian ihan itelle.
Tuolla alareunassa lukee kuinka monta ja kutka on paikalla. :D

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 03, 2014 4:34 pm
Kirjoittaja erämaaetsivä
KIISTÄN .
Keskustelun tason nostamiseksi, jätän (toistaseks) hiekkalaatikon. Lelut voitte pitää.
http://www.youtube.com/watch?v=N8D06M1n2yw
Eipä tuolla ole paljon muuta kiinnostavaa, kuin tuo h-tallenne.
Auerin alibi löytyy ennen aikaa. 2:10 muuta sieltä on tyhjä kaivaa.
"Sananmuunnoksilla" ei merkitystä, jokainen kuulee laillansa ! subjektiivinen...
(uusia käänteitä odotellessa...;)

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: To Heinä 03, 2014 7:24 pm
Kirjoittaja Beta
Hieno puolustus! :D

Tässä omani:
Kuva

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Pe Heinä 04, 2014 7:35 am
Kirjoittaja rantakoski
ONLINE MEETING, Ulvila-keskustelijoille sekä kaikille kiinnostuneille:

CHAT- JA INTERNET-TAPAAMINEN PIDETÄÄN 5.7.2014 klo 14:00 - 18:00 (tai kunnes keskustelua ei enää haluat jatkaa.)

Merkitse siis kalenteriisi.

Paikka:
http://ulvilansurmaindex.weebly.com/-live--online.html

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Heinä 06, 2014 12:37 pm
Kirjoittaja Panu
Ulvilan HÄKE-nauhan kuuntelun KORVIEN kalibrointitesti

Kertokaa minulle mitä sanoja kuulette tuolla videolla?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Heinä 06, 2014 3:06 pm
Kirjoittaja Clawdeen
Laita nyt ystävällisesti meille keskustelun pohjaksi listaus, minkä seikkojen johdosta olet päätynyt siihen, että Ulvilan surma oli hyvin etukäteen suunniteltu. Lisäksi toivon yksityiskohtaista selostusta sille, miksi väität, ettei Auer-Lahden perhettä tarkastellessa kyseessä ole normaali lapsiperhe, jolle lapset ja heidän hyvinvointinsa olisi tärkeintä. Voit siirtää keskustelun sopivamman otsikon alle, sillä tässä harhaudutaan pois rikotun ikkunan aihepiiristä.
Ei siihen nyt varsinaisesti mitään listaa tarvita, mutta kun on haluttu uskotella, että tekijä on ulkopuolinen, on tarvinnut miettiä, mihin tekovälineet piilotetaan, miten pysytään itse verettömänä ja/tai missä välissä peseydytään. Milloin ja miten ikkuna hajoaa, ja yleensäkin miten koko homma hoituu. Vaikea sanoa, onko etukäteissuunnittelu ollut hyvinkin fiksua vai onko mukana ollut moukan tuuria. Uskon, että useampi päivä on suunnittelussa mennyt.

Väitän, ettei kyseessä ole normaali lapsiperhe, koska äiti on myöntänyt pahoinpidelleensä poikaansa !!! Lisäksi äiti istuu vankilassa tuomiota omiin lapsiinsa sekaantumisesta!!! Lisäksi äiti on tuomittu lastensä isän murhasta!!! Vaikea on siis pitää perhettä normaalina. Ainakaan minun normaaliuskäsitykseni mukaan. Nämä tuomiot ovat todellisia, vaikket niihin halua uskoa. Koko Suomen oikeuslaitos ei ole ajojahdissa Auerin vuoksi, ja toivon, että se asia jotenkin menisi tajuntaasi.

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Heinä 06, 2014 3:38 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Panu kirjoitti:Ulvilan HÄKE-nauhan kuuntelun KORVIEN kalibrointitesti

Kertokaa minulle mitä sanoja kuulette tuolla videolla?
Olin kuulevinani niin Kekkosia kuin kepposiakin. Oliko ääninauhaa manipuloitu?

Re: Kackelsbergiä Ulvilan tapaus-ketjussa (Ketju 2)

Lähetetty: Su Heinä 06, 2014 3:54 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Clawdeen kirjoitti:
Laita nyt ystävällisesti meille keskustelun pohjaksi listaus, minkä seikkojen johdosta olet päätynyt siihen, että Ulvilan surma oli hyvin etukäteen suunniteltu. Lisäksi toivon yksityiskohtaista selostusta sille, miksi väität, ettei Auer-Lahden perhettä tarkastellessa kyseessä ole normaali lapsiperhe, jolle lapset ja heidän hyvinvointinsa olisi tärkeintä. Voit siirtää keskustelun sopivamman otsikon alle, sillä tässä harhaudutaan pois rikotun ikkunan aihepiiristä.
Ei siihen nyt varsinaisesti mitään listaa tarvita, mutta kun on haluttu uskotella, että tekijä on ulkopuolinen, on tarvinnut miettiä, mihin tekovälineet piilotetaan, miten pysytään itse verettömänä ja/tai missä välissä peseydytään. Milloin ja miten ikkuna hajoaa, ja yleensäkin miten koko homma hoituu. Vaikea sanoa, onko etukäteissuunnittelu ollut hyvinkin fiksua vai onko mukana ollut moukan tuuria. Uskon, että useampi päivä on suunnittelussa mennyt.

Väitän, ettei kyseessä ole normaali lapsiperhe, koska äiti on myöntänyt pahoinpidelleensä poikaansa !!! Lisäksi äiti istuu vankilassa tuomiota omiin lapsiinsa sekaantumisesta!!! Lisäksi äiti on tuomittu lastensä isän murhasta!!! Vaikea on siis pitää perhettä normaalina. Ainakaan minun normaaliuskäsitykseni mukaan. Nämä tuomiot ovat todellisia, vaikket niihin halua uskoa. Koko Suomen oikeuslaitos ei ole ajojahdissa Auerin vuoksi, ja toivon, että se asia jotenkin menisi tajuntaasi.
Kiitos, Clawdeen, sillä arvostan vastaustasi vaikka olemme asioista eri mieltä. Minulla on epäilys, että Ulvilan murhamysteeri pedofiilioikeudenkäynteineen on ainoastaan pieni sivujuonne suuremmassa vyyhdessä. Toivon, että viranomaiskoneistosta löytyy ryhtiä ja rohkeutta sen verran, että meille selvitetään, miksi Anneli Auerista piti lavastaa syyllinen sellaisiin tekoihin, joita hän ei ole tehnyt.

Toivon, Clawdeen, että jatkat omia tutkimuksiasi Ulvilan murhamysteerin ympärillä. Toivottavasti olet jaksanut huolellisesti lukea läpi Ulvilan surmaoikeudenkäyntien tuomiot ja olet viitsinyt hankkia itsellesi kuunneltavaksi julkiset todistajien lausunnot. Ne ovat aukaisseet omat silmäni asiassa. Kannattaa myös mahdollisista epäluuloista huolimatta tutustua blogeihin, joita Anneli Auerin syyttömyyteen uskovat tahot ylläpitävät. Onnea sinulle omiin tutkimuksiisi, minäkin yritän löytää aikaa omien tutkimusteni eteenpäin viemiseen!