Sivu 395/489
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 9:19 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Itselläni on niin vähän tietoa esim. rikospaikkatutkimuksesta, verijälkitutkimuksesta tai oikeuspatologiasta, että en ala asiantuntijalausuntoja tai niiden pätevyyttä kriittisesti arvioimaan. Kaikkia kerättyjä tietoja ei ole salassapidettävinä julkisuuteen annettu, joten oikeudella on joka tapauksessa enemmän tietoa käytettävissään kuin meillä viikon päästä odotettavissa olevan päätöksensä tueksi (ja kolmella tuomarilla oletettavasti myös kykyä ja taitoa arvioida tätä tietoa, kun lyövät viisaat päänsä yhteen

).
Tässä Iltalehden mainitsemasta poliisin veritutkijasta Mika Taurusta, en tiedä mutta
veikkaan, että on kuitenkin ihan maamme parhaimmistoa omalla erikoisalallaan:
Irak-ryhmän poliisijäsenet edustivat sekä kokemusta että ensikertalaisuutta. Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikössä 1986 lähtien työskennellyt Mika Tauru oli vuosituhannen vaihteessa kolme vuotta Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen sotarikostutkijana ja myös mukana Balkanilla tutkimassa joukkohautoja. Aikaisemmin hän osallistui Bosniassa kansainväliseen poliisioperaatioon, jossa valvottiin paikallisten viranomaisten työskentelyä mm. joukkohautatutkimuksissa. Irakissa Taurun tehtävä oli dokumentoida kohteet valokuvaamalla ja videoimalla.
- Mika tiesi, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan ja hänellä oli englanninkielinen terminologia hallussa, Karjalainen kehuu kokenutta työtoveriaan.
Tauru huomauttaa, ettei kellään ryhmässä ollut kokemusta tämän tyyppisestä joukkohautojen etsimisestä. Työn tilaaja tuntui olevan tyytyväinen, mutta tuloksista miehet ovat vaitonaisia: - Niin, hautoja on satoja ja satojatuhansia ihmisiä kateissa.
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... A6004B8C1D
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 9:22 pm
Kirjoittaja taavetti
Eli voi niissä höpinöissä totuuden jyväsiäkin piileä

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 9:27 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
hellämustapääfinnilä kirjoitti:Itselläni on niin vähän tietoa esim. rikospaikkatutkimuksesta, verijälkitutkimuksesta tai oikeuspatologiasta, että en ala asiantuntijalausuntoja tai niiden pätevyyttä kriittisesti arvioimaan. Kaikkia kerättyjä tietoja ei ole salassapidettävinä julkisuuteen annettu, joten oikeudella on joka tapauksessa enemmän tietoa käytettävissään kuin meillä viikon päästä odotettavissa olevan päätöksensä tueksi (ja kolmella tuomarilla oletettavasti myös kykyä ja taitoa arvioida tätä tietoa, kun lyövät viisaat päänsä yhteen

).
Tässä Iltalehden mainitsemasta poliisin veritutkijasta Mika Taurusta, en tiedä mutta
veikkaan, että on kuitenkin ihan maamme parhaimmistoa omalla erikoisalallaan:
Irak-ryhmän poliisijäsenet edustivat sekä kokemusta että ensikertalaisuutta. Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikössä 1986 lähtien työskennellyt Mika Tauru oli vuosituhannen vaihteessa kolme vuotta Haagin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen sotarikostutkijana ja myös mukana Balkanilla tutkimassa joukkohautoja. Aikaisemmin hän osallistui Bosniassa kansainväliseen poliisioperaatioon, jossa valvottiin paikallisten viranomaisten työskentelyä mm. joukkohautatutkimuksissa. Irakissa Taurun tehtävä oli dokumentoida kohteet valokuvaamalla ja videoimalla.
- Mika tiesi, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan ja hänellä oli englanninkielinen terminologia hallussa, Karjalainen kehuu kokenutta työtoveriaan.
Tauru huomauttaa, ettei kellään ryhmässä ollut kokemusta tämän tyyppisestä joukkohautojen etsimisestä. Työn tilaaja tuntui olevan tyytyväinen, mutta tuloksista miehet ovat vaitonaisia: - Niin, hautoja on satoja ja satojatuhansia ihmisiä kateissa.
http://www.poliisi.fi/poliisi/periodic. ... A6004B8C1D
Tottakai Tauru on tunnettu ja pätevä tutkija joka on monen monessa jutussa ollut mukana.
Mutta eihän nämä asiantuntijalausunnotkaan ole mitä Jumalan Sanaa varsinkaan tälläisissä asioissa joissa vuosien päästä ruvetaan pohdiskelemaan.
Bodom oikeudenkäynnissä jäi mieleen kun kaksi kirurgian alan huippuasiantuntijaa esittivät suurinpiirtein vastakkaisen näkemyksen epäillyn saamista vammoista ja niiden vakavuudesta.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 9:44 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Peräkylän Maigret kirjoitti:
Tottakai Tauru on tunnettu ja pätevä tutkija joka on monen monessa jutussa ollut mukana.
Mutta eihän nämä asiantuntijalausunnotkaan ole mitä Jumalan Sanaa varsinkaan tälläisissä asioissa joissa vuosien päästä ruvetaan pohdiskelemaan.
Bodom oikeudenkäynnissä jäi mieleen kun kaksi kirurgian alan huippuasiantuntijaa esittivät suurinpiirtein vastakkaisen näkemyksen epäillyn saamista vammoista ja niiden vakavuudesta.
Sanoinko Jumalan Sanaa? Ei ollut kyllä tarkoitus. Minustakin Tauru vaikuttaa pätevältä tutkijalta, toki pätevätkin tutkijat erehtyvät toisinaan. Jos joku toinen vastaavantasoinen verijälkitutkija esittää vastakkaisen näkemyksen kuin Tauru tässä Ulvila keississä, niin se lienee varteenotettava kyseenalaistus. En tiedä onko joku tällaisen esittänyt jo, vaikka oikeudessa puolustuksen riveissä?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 9:55 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
Peräkylän Maigret kirjoitti:Mutta eihän nämä asiantuntijalausunnotkaan ole mitä Jumalan Sanaa varsinkaan tälläisissä asioissa joissa vuosien päästä ruvetaan pohdiskelemaan.
Miltä osin parin kolmen vuoden vierähtäminen kyseenalaistaa asiantuntijalausuntoa autenttisten kuvien perusteella? Perusasiat eivät verijälkianalyyseissä ole siinä ajassa muuttuneet miksikään..
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:06 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Toripolliisi kirjoitti:Peräkylän Maigret kirjoitti:Mutta eihän nämä asiantuntijalausunnotkaan ole mitä Jumalan Sanaa varsinkaan tälläisissä asioissa joissa vuosien päästä ruvetaan pohdiskelemaan.
Miltä osin parin kolmen vuoden vierähtäminen kyseenalaistaa asiantuntijalausuntoa autenttisten kuvien perusteella? Perusasiat eivät verijälkianalyyseissä ole siinä ajassa muuttuneet miksikään..
Kuvista tehtävät arviot ovat aina epäluotettavia. Kuvia katsonut verijälkitutkimusiin perehtynyt henkilö on vuosien päästä sitä mieltä että..Siis yhden ihmisen mielipide..ei muuta..valitan..
Miksi jonkun mikataurun näkemys valokuvasta olisi painavampi asia kuin paikalla olleen lapsen silminnäkijähavainto ? Tai ikänsä rikostutkimustyötä tehneen konstaapelin tekniset tutkimukset ?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:09 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
Peräkylän Maigret kirjoitti:Kuvista tehtävät arviot ovat aina epäluotettavia. Kuvia katsonut verijälkitutkimusiin perehtynyt henkilö on vuosien päästä sitä mieltä että..Siis yhden ihmisen mielipide..ei muuta..valitan..
Miksi jonkun mikataurun näkemys valokuvasta olisi painavampi asia kuin paikalla olleen lapsen silminnäkijähavainto ?
Kuva on aina dokumentoitua faktaa. Vähän sama kuin verkkokalvolle taltioitunut kuva näkymästä, ei se paikan päällä tehty havannointi välttämättä ole sen kummempi.
Mitäs se lapsi oli verijäljistä mieltä?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:12 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Ymmärtääkseni ainakin lakanat on edelleen tallessa. Niistähän oli muistaakseni otettu uudelleen kuitunäytteitä????
Jos ovikin on, niin miksi ei muutama lakana olisi? Onhan rikos edelleen selvittämättä. Ja olihan niillä ne bodomin teltan palatkin tallessa. Vuosikymmeniä myöhemmin.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:17 pm
Kirjoittaja Piskooppi
Poliisia kiinnosti enemmän lakanoista löytymättömät siemennestetahrat kuin itse veri. Lakanoissa ei ollut spermaa = todiste, että AA murhasi miehensä

.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:17 pm
Kirjoittaja hanneli
syvä leikkaava viiltohaava (fileerausveitsi leikkaa ja viiltää kun usein menee viistoon, ei aina niin suoraan)(naulasta tulee pistohaava)vahingoittaa kudoksia lihasta jänteitä ym. ym. ja vuotaa usein runsaasti ja aiheittaa sokin tai tajunnan menetyksen jos nuo syvät iskut tuli peräkkäin ja vielä FILEERAUSVEITSESTÄ on Jukka vuotanut verta nopeastikin koska jossain oli vielä, että veistä olis käännetty haavassa, se jos mikä vuotaa
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:18 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Toripolliisi kirjoitti:Peräkylän Maigret kirjoitti:Kuvista tehtävät arviot ovat aina epäluotettavia. Kuvia katsonut verijälkitutkimusiin perehtynyt henkilö on vuosien päästä sitä mieltä että..Siis yhden ihmisen mielipide..ei muuta..valitan..
Miksi jonkun mikataurun näkemys valokuvasta olisi painavampi asia kuin paikalla olleen lapsen silminnäkijähavainto ?
Kuva on aina dokumentoitua faktaa. Vähän sama kuin verkkokalvolle taltioitunut kuva näkymästä, ei se paikan päällä tehty havannointi välttämättä ole sen kummempi.
Mitäs se lapsi oli verijäljistä mieltä?
Halusiko puolustus kyseenalaistaa tuon yhden ihmisen verijäljistä antaman lausunnon, onko tästä muistikuvaa kenelläkään? Ja jos ei, miksiköhän ei?
Meinasi mennä iltakaakaot näppikselle, kun luin tuon Toripolliisin viimeisen

(vaikka vakavasta asiasta kysymys onkin

).
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:20 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Piskooppi kirjoitti:Poliisia kiinnosti enemmän lakanoista löytymättömät siemennestetahrat kuin itse veri. Lakanoissa ei ollut spermaa = todiste, että AA murhasi miehensä

.
Aha..motiivikin selvisi..no joo..
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:22 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
Piskooppi kirjoitti:Poliisia kiinnosti enemmän lakanoista löytymättömät siemennestetahrat kuin itse veri. Lakanoissa ei ollut spermaa = todiste, että AA murhasi miehensä

.
Itsekin kiinnitin huomiota tuohon nyanssiin. Käsittääkseni sitä ei kuitenkaan käytetty AA:a vastaan, koska se ei sinänsä liity tapahtumiin. Kun asia nyt tuli puheeksi, niin mielestäni AA puhuu kyllä tuossakin kohti palturia jos viikottain pari kertaa on eritteitä vaihdettu, edellisiltana viimeksi (tiedot löytyvät ETP:sta) mutta mitään havaintoa kuukauden vanhoista lakanoista löydy. Kertoo lausunnon antajan luotettavuudesta jotain..
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:25 pm
Kirjoittaja Peräkylän Maigret
Toripolliisi kirjoitti:
Mitäs se lapsi oli verijäljistä mieltä?
Varmaankin että ne olivat kammottavat ja että hän muistaa ne loppuikänsä vaikka eläisi 95-vuotiaaksi. Että se näky tulee olemaan särö hänen sielussaan.
Lopetan tältä erää tähän. Hauskaa illan jatkoa !
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Kesä 13, 2010 10:29 pm
Kirjoittaja hellämustapääfinnilä
Peräkylän Maigret kirjoitti:Toripolliisi kirjoitti:
Mitäs se lapsi oli verijäljistä mieltä?
Varmaankin että ne olivat kammottavat ja että hän muistaa ne loppuikänsä vaikka eläisi 95-vuotiaaksi. Että se näky tulee olemaan särö hänen sielussaan.
Lopetan tältä erää tähän. Hauskaa illan jatkoa !
Jos luulit, että se hupaisa asia tässä oli lapsen kohtalo, niin erehdyit raskaasti.
edit. typo