Nyt poliisit tutkivat väitteitä joiden mukaan epäilty "häämatka murhaaja" Shrien Dewani, säännöllisesti olisi vieraillut homo-fetissi-klubilla seksin perässä.
Todistaja on tullut esiin kertoen, että hän on tavannut Dewanin, jonka nuorikko Anni ammuttiin Etelä Afrikassa, paikassa nimeltään The Hoist, joka sijaitsee Etelä Lontoossa.
Todistaja on viisikymppinen työssä käyvä mies, joka käy säännöllisesti Lontoon kuuluisimmalla gay-fetissi-klubilla. Hän kertoo, että Dewani on nähty klubilla useaan otteeseen.
Jotta The Hoist-klubille pääsee sisään, asiakkaiden täytyy pukeutua mustaan kumiin tai nahkaisiin fetissi asuihin ja maksaa 30 punnan jäsenmaksu.
Lähde sanoo: " Joku klubin asiakkaista on kertonut polisiille, että Shrien kävi The Hoist-klubilla aika moneen kertaan pitkän ajanjakson aikana. Hän sanoi, että poliisi kuunteli mitä hänellä oli sanottavaan Shrienistä."
Bristolilainen "hoitokoti pohatta" Dewani, 31, joka luovutetaan Etelä Afrikkaan (käsittely on vielä kesken

), jossa hän tulee vastaamaan syytteisiin joiden mukaan hän järjesti Annin murhan heidän häämatkallaan lähellä Kapkaupunkia.
Marraskuun 13. päivänä Annia ammuttiin niskaan rikollisuutta pursuavalla Gugulethun aluella. Murha oli poliisien mukaan järjestetty ja vain lavastettu näyttämään autokaappaukselta.
Taksi kuski, Zola Tongo, on tuomittu hänen osallisuudestaan tekoon. Hän väittää että Dewani oli kaiken takana, vaikka Dewani päättäväisesti kieltää, että olisi tehnyt mitään väärää.
Todisteet Dewanin seksuaalisesta suuntautumisesta ja siihen liittyvistä teoista on muodostunut osaksi poliisi tutkintaa Etelä Afrikassa ja Britanniassa.
Todistelu sai alkunsa, kun Saksalainen mies prostituoitu Leopold Leisser väittää, että Dewani kertoi hänelle, että Dewanin täytyy keksiä keino purkaa kihlauksensa.
100 kiloinen Leisser, paremmin tunnettu nimellä "The Master", väittää että Dewani maksoi 1,100 puntaa kolmesta seksisessiosta.
Toukokuussa oikeudessa luettiin lausunto, jonka antajaa ei paljastettu, mutta tunnistettu Leisseriksi. Lausunnossa sanotaan: " Dewani sanoi, että hän ei voi purkaa kihlaustaan, koska hänen perheensä hylkäisi hänet."
Dewani kieltää että olisi koskaa tavnnut Leisseriä ja hänen edustajansa sanoo, että todistaja voi todistaa ettei Dewani ole ollut hänen kanssaan näinä kolmena päivänä.
Dewani myös kieltää väitteet, että hän olisi homo, ja sanoo kysyttäessä: " Yksi suurista puheenaiheistamme häämatkalla oli perheen perustaminen."
Hän sanoo, että on ollut uskollinen ja omistautunut Annille, jonka hän nai Mumbaissa, Intiassa, Lokakuussa. Hääseremonia maksoi 200,000 puntaa.
Dewanin luovutuspäätöksen käsittely jatkuu heinäkuun 18 päivänä milloin päätetään onko hän kykenevä astumaan oikeuden eteen. Hän on takuita vastaan Bristolilaisessa sairaalassa kärsien post-traumaattisesta stressi oireyhtymästä.
Mr. Dewanin edustaja sanoi: " Etelä Afrikan poliisi on kieltäytynyt haastattelemasta Dewania tai tämän perhettä koskien mitään syytöksiä. Asia on nyt tuomioistuimen käsissä, jossa kaikki asiat otetaan esille ja Shrien nimi puhdistetaan"
lähde
http://www.mirror.co.uk/news/top-storie ... -23260443/