Re: Vahinkolaukaus: Poliisi ampui toisen
Lähetetty: Su Huhti 29, 2012 8:20 am
^vielä on aikaa käräjiä käydä. Huominen.
Vapunaatto.
Vapunaatto.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Harjoittelivat kaksintaistelua - vartijakaveri sai luodin selkäänsä
Julkaistu: 6.6.2012 10:10
Oulun käräjäoikeus aloitti tänään Pudasjärven poliisiasemalla sattuneesta vartijan kuolemasta.
Syyttäjä vaatii pudasjärveläiselle poliisille rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta tai vaaran aiheuttamisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Kohtalokas surmalaukaus ammuttiin joulukuussa 2010 Pudasjärven poliisitalossa noin puolenyön aikaan. Poliisivankilan vartija kuoli, kun vanhempi konstaapeli laukaisi virkapistoolin poliisiaseman kahviossa.
Tapahtumia edelsi työvuorossa olleiden virkamiesten omatoiminen voimankäyttöharjoitus. Sen jälkeen nuorempi konstaapeli ja kuollut vartija päättivät vielä harjoitella aseen esille vetämistä kotelosta. Syytetty päätti liittyä mukaan harjoitukseen. Tällöin ase laukesi ja laukaus osui parin metrin päästä vartijaa selkään.
Oikeudessa oli riidatonta se, miten tapahtumat etenivät. Syytetty myöntää syyllistyneensä kuolemantuottamukseen, mutta kiisti teon törkeyden. Hän totesi, että ase laukesi vahingossa ennen kuin hän ehti tähdätä sillä ja kyseessä oli iso inhimillinen erehdys.
Syyttäjäkään ei katsonut poliisin tähdänneen kohdetta, mutta totesi, että jos poliisi olisi toiminut huolellisesti, kohtalokkailta tapahtumilta olisi vältytty.
Pudasjärven yöllinen voimankäyttöharjoitukset oli valmiiksi suunniteltu. Ennen harjoituksen alkua osanottajat tarkistivat, että aseet ovat toimintakyvyttömiä. Aseharjoitus oli kellarissa. Läsnä oli syytetty, hänen työparinsa, vapaavuorossa ollut poliisi ja menehtynyt vartija.
Harjoitus päättyi vähän puolenyön jälkeen. Voimankäyttökoulutuksessa ei ollut läsnä riittävän pätevää johtajaa. Syyttäjän mielestä koulutuksessa ei rikottu lakia, ja se oli järjestetty yhteisellä päätöksellä epävirallisesti. Hän huomioi myös sen, että omatoiminen harjoitus oli päättynyt jo ennen kuin turma tapahtui.
Harjoituksen päätyttyä poliisit ja vartija siirtyivät kahvioon. Tuossa vaiheessa partion johtajana toiminut syytetty laittoi aseensa toimintavalmiiksi.
Kahviossa uhri ja naispoliisi keskustelivat aseen vetämisestä kotelosta ja he päättivät vielä harjoitella. Harjoittelijoiden aseet olivat latauksenestopuikoilla toimintakyvyttömäksi laitettuja. He harjoittelivat kaksintaisteluasennossa. Syytetty istui kauempana, kunnes nousi seisomaan ja kohtalokas laukaus kajahti.
Menehtyneen uhrin perhe, vaimo ja kaksi lasta vaativat syytetyltä korvauksia 30 000 euroa per perheenjäsen.
Kaleva kirjoitti:http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-su ... io/597828/
Pudasjärvellä vartijan ampuneelle poliisille ehdollinen vankeustuomio
Oulun käräjäoikeus on tuominnut vartijan ampuneen poliisin viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
POHJOIS-SUOMI 15:12 | PÄIVITETTY 16:03
Oulun käräjäoikeus on tuominnut vartijan ampuneen poliisin viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Poliisi sai tuomiot törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaaran aiheuttamisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjä vaati rangaistuksia näistä samoista rikoksista.
Poliisihallitus ja vartijan ampunut poliisi määrättiin maksamaan yhteensä 27000 euron korvaukset kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä vartijan perheelle.
Asianomistajien korvausvaatimukset olivat yhteensä 90000 euroa.
Lisäksi poliisi määrättiin maksamaan korvauksia todistelukustannuksina reilut 2500 euroa.
Poliisi: Ampuminen oli vahinko
Vartija kuoli joulukuussa 2010 Pudasjärven poliisilaitoksen kahviossa yövuorossa. Hän sai surmansa poliisin luodista.
Tuomittu poliisi ja vartija olivat hetkeä aikaisemmin tehneet kahden muun poliisin kanssa omatoimisia taktiikkaharjoituksia ja rastitehtäviä.
Harjoitusten jälkeen ryhmä meni poliisilaitoksen kahvioon, jossa vartija ja toinen poliisi päättivät jatkaa aseenkäsittelyharjoituksia.
Tuomittu poliisi liittyi yllättäen mukaan harjoituksiin.
Syyttäjän mukaan poliisi oli laukaissut aseen tähtäämättä sitä mihinkään. Poliisin mukaan aseen laukaiseminen oli vahinko.
Poliisi myönsi syyllistyneensä kuolemantuottamukseen mutta kiisti syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen.
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062 ... 7_uu.shtml
Vartijaa ampuneelle poliisille ehdollinen tuomio
Keskiviikko 27.6.2012 klo 15.34
Vartijan ampunut poliisi tuomittiin muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Oulun käräjäoikeus on tuominnut pudasjärviselle poliisille viiden kuukauden vankeusrangaistuksen törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaaran aiheuttamisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio on ehdollinen.
Pudasjärvinen poliisi surmasi vartijan ampumalla tätä selkään joulukuussa 2010 Pudasjärven poliisiasemalla voimankäyttöharjoituksen päätteeksi. Tuomittu myönsi teon kesäkuun alussa käydyssä oikeudenkäynnissä, mutta kiisti ampuneensa tahallaan.
Käräjäoikeuden mukaan tuomittu laukaisi aseensa tähtäämättä sitä erityisesti mihinkään. Teko oli oikeuden mukaan kuitenkin törkeä, koska tuomittu ei ollut käsitellyt asettaan tilanteen vaatimalla huolellisuudella.
Harjoituksella ei ollut johtajaa
Voimankäyttöharjoituksissa ei ollut ollut määrättyä johtajaa. Pudasjärven poliisiasemalla annettiin tapahtuneen jälkeen ohjeet vastaisten harjoitusten varalle, joissa todettiin, että harjoituksilla on oltava aina johtaja. Vastaavia ohjeita ei tapahtumahetkellä ollut käytössä. Vaikka ohjeita tapahtumahetkellä ollut, käräjäoikeuden mukaan tuomitun on täytynyt ymmärtää, että ladattu ase on turvallisuusriski. Tuomittu vetosi asiasta käydyssä oikeudenkäynnissä myös aiemman yövuoron aiheuttamaan väsymykseen. Oikeuden mukaan tuomitun olisi pitänyt huomioida asia ennen ryhtymistään voimankäyttöharjoitukseen.
JONNA PULKKINEN