Sivu 5/22

Lähetetty: La Kesä 28, 2008 2:59 am
Kirjoittaja ABC
Mika Lahtosen Kohutuimmat rikostapaukset -kirjassa Sillanpään taustoista todetaan, että hän oli jo kauan ennen tekoaan alkanut vetäytyä omiin oloihinsa. Omaiset olivat huomanneet muutoksen luonteessa ja jopa ehdottaneet hoitoa, minkä Sillanpää kuitenkin jyrkästi torjui. Suhde poikaystävän kanssa ilmeisesti päättyi osittain juuri S:n luonteen muuttuessa.
Tilanne paheni nopeasti syksyllä 1996, jolloin Sillanpää alkoi kuvitella työpaikalleen olevan asennettu kuuntelulaitteita. Siskolleen hän kertoi joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi samaisena syksynä.

Kirjassa ei mainita mitään siitä kohutusta seikasta, että Sillanpää olisi katsonut Salaisia kansioita putkeen ennen tekoaan. Jos joku tietää tästä lähemmin, voisi laittaa tietoa tänne.

Sillanpää oli tutustunut ammuntaan ystävänsä kanssa ilmeisesti hetken mielijohteesta jo aiemmin, ja jatkanut ampumaharrastusta poikaystävänsä kanssa, jolla oli useita aseita. 6.2. hän yritti ostaa itselleen aseen, ja 8.2. hän myös yritti saada asetta "itsepuolustukseen" Espoon poliisilta. Kohtalokkaana iltana hän oli varannut ajan radalta klo 16.

Surmien ainoa todistaja pelastui ilmeisesti, koska lopetti ampumisen ensimmäisenä, ja näki siksi, miten kopissa 1 ollut naisampuja yhtäkkiä kääntyi ja ampui ratavalvojaa ohimoon. Sen jälkeen hän ampui kaksi muuta ampujaa. Todistaja oli lähtenyt juoksemaan, ja onnistui radan puolelta saamaan aseensa käteen, jonka jälkeen latasi ja tähtäsi Sillanpäätä kohti. Sillanpää ampui 4-5 laukausta todistajaa kohti, ja todistaja huusi:
- Mene ulos täältä!
Sillanpää totesi kylmän rauhallisesti:
- Eihän ihmisiä saa osoitella aseella, ja käveli ulos. Sitä ennen hän kuitenkin vielä sanoi:
- Näinhän opetettiin FBI:n akatemiassa.

Sillanpää jäi kiinni Vantaan lentoaseman turvatarkastuksessa, koska hänen taskuistaan löytyi patruunoita. Hän väitti olevansa FBI-agentin leski, ja kysyi, eikö asiaa voitaisi selvittää paikan päällä.

Oma arveluni tästä tapauksesta on, että paranoidisten harhojensa aikana Sillanpää ampui ampumatoverinsa häntä jahtaavina vihamielisinä agentteina. Lentoasemalla kerrottu tarina oli sekin hätävalhe, koska Sillanpää uskoi olevansa vainottu. Hänen vaitonaisuutensa tutkinnan aikana liittynee myös psykoosiin, jossa hän teot tehdessään oli.

Lähetetty: La Kesä 28, 2008 3:05 am
Kirjoittaja Huru
Kuinka monta sitten on ihan todistetusti tuomittu Niuvaan (ihan noin vaan yleisesti) ilman syytä? Aika harva, luulen.

Lähetetty: La Kesä 28, 2008 4:45 am
Kirjoittaja ABC
^ Liittyykö tuo nyt yleisempään keskusteluun aiemmin ketjussa vai minun yo. kommenttiini?

Lähetetty: La Kesä 28, 2008 4:15 pm
Kirjoittaja Mariacka
Huru kirjoitti:Kuinka monta sitten on ihan todistetusti tuomittu Niuvaan (ihan noin vaan yleisesti) ilman syytä? Aika harva, luulen.
Niuvassa hoidetaan myös ns. vaikeahoitoisia potilaita, joilla ei ole rikostaustaa. Niuvaan ei tuomita, vaan määrätään.

Lähetetty: La Kesä 28, 2008 10:04 pm
Kirjoittaja Bombay
Mielenkiintoista porukkaa Niuvan pysäkiltä hyppää bussiin silloin tällöin :)

Lähetetty: La Heinä 26, 2008 1:50 pm
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Mielenkiintoista: sekä Sillanpään nimi että diagnoosi annettiin julkisuuteen, vaikka monen muun osalta näin ei ole tehty,

esim ns Kotkan sisarussurmat (tekijän nimeä ja diagnoosia ei kerrottu) , Tampereen kirvessurmat (julkistettiin vain diagnoosi, mutta ei nimeä) jne.

MTV3 uutinen Sannan tapauksesta:

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9902 ... 10157.html

Lähetetty: La Heinä 26, 2008 1:52 pm
Kirjoittaja Mariacka
^Tässä välissä taisi tulla lakiuudistus salassapidon ja asiakirjajulkisuuden osalta (1999). Mielentilatutkimuksen tuloksia sai julkaista ennen isommilta osin kuin nykyään.

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 3:51 pm
Kirjoittaja Morgana
Aika vähän on puhuttu siitä, että SS oli Nokialla töissä. Muuttui masentuneeksi & omituiseksi ja jäi pitkälle sairaslomalle. Työterveyslääkäri kehotti hankkimaan harrastuksen ja SS pian kertoikin lääkärille aloittaneensa ampumaan. Lääkäri kehui, että hyvä juttu.

Mahtoi ko. lääkäri olla aika shokissa kun sitten kuuli ampumisista.

(Tämä on tosi, en voi kertoa nimiä koska en voi luonnollisesti paljastaa muiden kuin SS nimen.)

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 4:59 pm
Kirjoittaja loneliness
Morgana kirjoitti:Aika vähän on puhuttu siitä, että SS oli Nokialla töissä. Muuttui masentuneeksi & omituiseksi ja jäi pitkälle sairaslomalle. Työterveyslääkäri kehotti hankkimaan harrastuksen ja SS pian kertoikin lääkärille aloittaneensa ampumaan. Lääkäri kehui, että hyvä juttu.

Mahtoi ko. lääkäri olla aika shokissa kun sitten kuuli ampumisista.

(Tämä on tosi, en voi kertoa nimiä koska en voi luonnollisesti paljastaa muiden kuin SS nimen.)
Niin, kyllä varmaan vähän mietityttää lääkäriä, mutta siinä työssä näkee muutenkin kaikenlaista hiihtäjää varsinkin viikonloppuisin isoissa kaupungeissa, miksei pienissäkin.

Kyllähän masentuneella olisi olla joku hyvä harrastus ja jos kyytipoikana on vähän muutakin kuin pieni masis niin alkaa tuo ampuminen olemaan vähän kyseenalaisempi harrastus. Olisi Sannan kohdalla ollut lenkkeily, sauvakävely ja talvella hiihto ollut suotavampi harrastus. Kunnolla kun suksii, niin alkaa endorfiinitasot nousta ja tulee parempi mieli. Tosin en faktana osaa sanoa sitten, kuinka paljon joku harrastus auttaa vakavasti psyykkisesti sairasta ihmistä. Voisin kuvitella, ettei ainakaan haittaa olisi.

Lähetetty: Ti Heinä 29, 2008 10:24 pm
Kirjoittaja Mariacka
loneliness kirjoitti:Tosin en faktana osaa sanoa sitten, kuinka paljon joku harrastus auttaa vakavasti psyykkisesti sairasta ihmistä. Voisin kuvitella, ettei ainakaan haittaa olisi.
Useita skitsofreniaan sairastuneita harrastus auttaa ihan tutkitusti. Se luo päivään rytmiä, antaa sosiaalisia kontakteja, ehkäisee eristäytymistä, voipa jopa kompensoida epäterveitä elämäntapoja, joita sch:aan usein liitetään.

Tässä tapauksessa harrastus koitui valitettavasti vahingoksi.

Re: Sanna Sillanpää

Lähetetty: Ma Maalis 16, 2009 9:29 pm
Kirjoittaja Kalle-Ville
On erikoista tämä suhtautuminen Jammu Siltavuoreen, joka passitettiin vankeusrangaistuksensa jo kärsittyään tahdosta riippumattomaan hoitoon eikä hänestä tällä hetkellä heikosta fyysisestä kunnostaan johtuen kovin vakavaa vaaraa voi olla enää kenellekään ja Sanna Sillanpäähän, joista jälkimmäistä pidän huomattavasti vakavampana uhkana ympäristölleen, mutta joka on jo kolmelta ihmiseltä teloituksenomaisesti hengen riistäneenä päässyt ainakin uusimman Alibin tietojen mukaan siviiliin alle 10 vuotta kestäneen hoitojakson jälkeen.

Halvalla meni kolmen ihmisen henki etenkin, kun Sillanpää on Alibissa aikaisemmin julkaistujen juttujen mukaan ollut useilla useampia kuukausiakin kestäneillä lomilla siviilissä.

Huvittavinta tuossa uusimman Alibin jutussa 10:n vuoden takaa oli se, etteivät he maininneet Sannan sukunimeä, koska hän on Alibin tietojen mukaan päässyt jo pois hoidosta ja on muuttanut tai aikoo muuttaa sukunimensä.

Re: Sanna Sillanpää

Lähetetty: Pe Maalis 20, 2009 12:51 pm
Kirjoittaja mikodeus
kumma juttu että toikin ämmä selvis noinvähällä ois nyt pitännyt yhtäkauan kun kanaalikoskistakin! ja mieluiten samanlailla eristyksessä!

Re: Sanna Sillanpää

Lähetetty: Su Maalis 22, 2009 4:30 am
Kirjoittaja Virdon
Kalle-Ville kirjoitti:On erikoista tämä suhtautuminen Jammu Siltavuoreen, joka passitettiin vankeusrangaistuksensa jo kärsittyään tahdosta riippumattomaan hoitoon eikä hänestä tällä hetkellä heikosta fyysisestä kunnostaan johtuen kovin vakavaa vaaraa voi olla enää kenellekään ja Sanna Sillanpäähän, joista jälkimmäistä pidän huomattavasti vakavampana uhkana ympäristölleen, mutta joka on jo kolmelta ihmiseltä teloituksenomaisesti hengen riistäneenä päässyt ainakin uusimman Alibin tietojen mukaan siviiliin alle 10 vuotta kestäneen hoitojakson jälkeen.

Halvalla meni kolmen ihmisen henki etenkin, kun Sillanpää on Alibissa aikaisemmin julkaistujen juttujen mukaan ollut useilla useampia kuukausiakin kestäneillä lomilla siviilissä.

Huvittavinta tuossa uusimman Alibin jutussa 10:n vuoden takaa oli se, etteivät he maininneet Sannan sukunimeä, koska hän on Alibin tietojen mukaan päässyt jo pois hoidosta ja on muuttanut tai aikoo muuttaa sukunimensä.
No jos tämä oikeasti pitää paikkansa niin enpä varsinaisesti ihmettele kun ottaa huomioon tämän Suomen käytännön tuomita vankilaan tai hoitoon. Sitä "halvemmaksihan" sitä ihmisen henki tuntuu käyvän mitä enemmän niitä on kontolla. Ellei ensikertalaisten ensimmäistäkään lasketa mukaan....

Re: Sanna Sillanpää

Lähetetty: Ma Huhti 06, 2009 4:47 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Minusta on uskomatonta, että voit selvitä kolmen ihmisen raa'asta teloituksesta noin vähällä.

Minusta on aivan sama, onko tyttö tuolloin ollut terve vai ei terve, mutta tekonsa hän kuitenkin teki.

Erittäin moni henkirikokseen syyllistynyt, on uusinut tekonsa myöhemmin. Entä jos tälläkin kilahtaa toistamiseen. Kenen on vastuu?

Minä en pidä nikitiniä ja tätä Siltasta yhtään toisistaan poikkeavina. Molemmilla takanaan kolme erittäin raakaa tekoa. Toinen vaan on osannut päästää hulluuutensa tutkimuksissa enemmän valloilleen.

Vai voiko joku väittää, että esim. Nikitin olisi yhtään terveempi?

Re: Sanna Sillanpää

Lähetetty: Ti Huhti 07, 2009 11:29 am
Kirjoittaja Matula
Hyvä MissHolmes,
ymmärrän tuohtuneisuutesi, mutta laki on laki ja siinä on tarkkaan määritelty se, miten rikoksentekijää käsitellään mikäli tämä on tehnyt tekonsa sairautensa saattelemana. Sillanpää on ollut todella huonossa kunnossa teot tehdessään, Nikitinin tila taas täysin eri. Nämä eivät ole lainkaan vertailukelpoisia. Mikäli Sillanpää on saatu yhteiskuntakelpoiseksi, ei häntä tule pitää lukkojen takana. On totta, että en itsekään pidä ajatuksesta että Sillanpää kulkee vapaana, mutta tällä on aivan varmasti kontakti avolaitokseen ja omat sos.suhteensa, jotka osaavat tarkkailla mahd. muutoksia terv.tilassa. Sairauden takia tehdystä surmasta ei tule sanktioida yhtä lailla kuin ilman sitä (sairautta), näin arkikielellä esitettynä.