Paloittelusurma Tampereen Takahuhdissa
Paloittelija vapaaksi, epäillyt kiistävät murhan
Lääkeaineella uhrinsa myrkyttäneet miehet kiistävät surman suunnitelmallisuuden.
Poliisi on vapauttanut yhden epäillyn liittyen Tampereen Takahuhdissa kesäkuun alussa tehtyyn paloittelusurmaan. Vapautettu mies on tunnustanut paloitelleensa uhrin ruumiin. Häntä epäillään hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta.
Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Aamulehden mukaan vastaavista teoista on viime vuosina selvitty ehdollisilla tuomioilla. Mies oli tutkintavankeudessa lähes kaksi viikkoa.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen kommentoi Aamulehdelle, että vankeusrangaistus ruumiin paloittelusta on liian lievä.
- Ihan yleisen oikeustajun mukaan pitäisi olla mahdollista antaa huomattavasti suurempi rangaistus.
Iltalehdelle Nieminen sanoi, ettei vangitsemisen jatkamiselle enää ollut syytä.
Surmaamisessa ristiriita
Uhrin murhasta epäillyt kaksi miestä ovat yhä vangittuina. He ovat kertoneet poliisille yksityiskohtaisesti surmaamisesta, mutta kiistävät teon suunnitelmallisuuden.
Miehet kutsuivat uhrin asuntoon helatorstain aamuna ja myrkyttivät tämän kuoliaaksi.
Epäillyt poistuivat tekopaikalta uhrin autolla ja palasivat hävittämään ruumiin seuraavan päivän iltana. Avukseen he pyysivät puhelimitse kolmannen miehen, vapautetun paloittelijan.
Uhri myrkytettiin pian sen jälkeen, kun hän oli saapunut kutsuttuna asuntoon.
- Puhutaan minuuteista, noin kymmenestä minuutista, rikoskomisario Nieminen sanoo Iltalehdelle.
- Tässä tulee ristiriita. Epäillyt väittävät, että heillä ei ollut surmaamistarkoitusta.
Myrkky lääkeainetta
Tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei vielä kerro myrkytystapaa. Nieminen kertoi kuitenkin, että myrkky oli lääkeainetta.
Myöhään perjantaina tapahtunut paloittelu oli erittäin raaka, mistä kielii se, että surmaajat voivat pahoin teon jälkeen.
Niemiseen tietoon ei ole tullut, että paloittelijalla olisi väkivaltarikostaustaa. Kaikki epäillyt olivat käyttäneet amfetamiinia ja heillä on taustallaan huume- ja omaisuusrikoksia.
- Koko tapahtumaketjuun liittyy voimakas huumausaineen käyttö, Nieminen sanoo.
Hänen mukaansa kaikki kolme ovat kuulusteluissa katuneet tekoaan.
Poliisi pääsi tapauksen jäljille, kun rikosta seuranneena sunnuntaina Takahuhdissa sijaitsevan kerrostalon jäteastioista löytyi ruumiin palasia. Vuonna 1960 syntynyt uhri asui toisen murhasta epäillyn naapurissa.
Takaraja syytteen nostamisella on syyskuun alussa.
MATTI PITKÄNEN
[email protected]
Lähde:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062 ... 2_uu.shtml
Laitoinpa jutun tänne, kun siinä on vähän ekstrainfoa Aamulehden juttuun liittyen, mm. se, että jotakin lääkeainetta on käytetty myrkkynä sekä se, että uhri on myrkytetty vain minuutteja sen jälkeen, kun tämä on saapunut asunnolle.