Helsingin Sanomat 19.6.2024 /
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000010473108.html
Viimeinen juhannus
Kati Pajarin Antti-veli oli nauravainen nuorimies, vitsiniekka. Mutta sitten Antti kuoli kesken juhannuksen vieton. Nyt Pajari on valmis kertomaan, miltä tuntuu, kun läheisen kuolemasta tulee tuntemattomien vitsailun aihe.
Kun Kati Pajari heräsi juhannuspäivän aamuun vuonna 2015, kännykkä oli täynnä vastaamattomia puheluita isältä. Samassa isän nimi vilkkui taas ruudulla. Pian ääni linjalla kysyi, oliko Pajari yksin. Ei ollut, sillä lapset, yksi- ja viisivuotias, telmivät vieressä. Isä kehotti Pajaria istumaan alas. Sitten hän kertoi, että Pajarin veli Antti oli kuollut.
Pian onnettomuus oli osa juhannuksen uutisvirtaa: Mies kuoli vesiskootterionnettomuudessa Oulujärvellä, nainen pelastui. Kommenttikentät täyttyivät nopeasti.
Antti on yksi sadoista suomalaisista, jotka ovat menettäneet henkensä keskikesän vesillä. Hän hukkui 29-vuotiaana Kainuun Oulujärvellä. Samana juhannuksena henkensä menetti hukkumalla Antin lisäksi kolme muutakin. Antti ja hänen ystävänsä olivat ajelemassa juhannusyönä vesiskoottereilla, kun he joutuivat yllättäen veden varaan. Ystävä saatiin pelastettua, Antti katosi veteen.
Uutisen kuultuaan Pajari muistaa rojahtaneensa huutoitkemään. Ainut pikkuveli, vitsimies ja niin nauravainen kaveri, oli poissa. Itkukohtauksen jälkeen Pajari kasasi itsensä, soitti tyynesti töihin ja sanoi, ettei pääsisi sovittuun vuoroon. Heti aamupäivällä kriisityöntekijät saapuivat Pajarin lapsuudenkotiin, jonne hän ja muu perhe olivat kokoontuneet.
Joka kerta kun ovi kävi, Pajari paineli keittiöön. Muut istuivat ringissä ja nyyhkyttivät, mutta hän mittasi kahvinporoja keittimeen. Oli tehtävä jotain, että pysyi kasassa. Antin ruumista etsittiin viikon verran järvestä. Etsintöjen ajan Pajari elätteli toivoa siitä, että veli löytyisi elävänä.
”Mieli tahtoo kieltää niin kovin, vaikka kymmenen ihmistä oli todistamassa, että hän meni pinnan alle.”
...
Hän saattoi hyvinkin törmätä näihin vuonna 2015 kirjoitettuihin kommentteihin, jotka ovat peräisin Pajarin veljen onnettomuutta käsittelevistä julkaisuista:
- Maalaisjärjen käyttö on sallittua.
- Miksi sitä alkoholia ei voi ottaa fiksusti?
- Ei se ole mikään juhannus, jos kukaan ei kuole.
- Täytyy pitää tilastot kunnossa.
- Oliko pakko mennä, oliko?
- Luonnollista poistumaa tyhmimmästä päästä ylikansoittumista vastaan.
Jos kommentit olivat tällaisia liki kymmenen vuotta sitten, mitä ne ovat tänä päivänä? Tuskin ainakaan lempeämpiä, Pajari pohtii surumielisesti hymyillen.
...
Osittain juhannus erityisenä vaaran aikana on kuitenkin myytti, sillä ihmisiä hukkuu muutoinkin kesän mittaan. Itse asiassa jopa keskikesän juhlaa isompi piikki on tavallisesti heinäkuun loppupuolella, kun lomat vetelevät viimeisiään.
Silti spekulointi juhannuksen hukkumisista on osa monen juhannushuveja. Joissain kaveriporukoissa lyödään vetoa siitä, mikä on hukkujien nuppiluku tänä vuonna. Kännissä hukkuvien typeryydelle naureskellaan. Samalla taivastellaan vitsikkäästi viinaan menevää Suomen kansaa.
”Veteen uponneen vainajan ja tämän läheisten kunnioitus jää siinä kakkoseksi”, Pajari ajattelee.
Kasvokkain kukaan ei tullut Pajarille sanomaan, että mitäs veljesi juopotteli ja mitäs unohti pelastusliivinsä rantaan. Somessa vastaava hähättely ja viisastelu sen sijaan rehottivat.
”Ikään kuin kaikki eivät tietäisi, miten onnettomuus olisi ollut estettävissä. Läheiset piinaavat näillä tosiseikoilla itseään vuosia joka tapauksessa”, Pajari korostaa.
”Minäkin mietin, että mitä jos olisimme viettäneet juhannusta yhdessä perheen kesken? Olisiko Antti vielä täällä?”
...