Sivu 5/9
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ti Marras 01, 2011 4:15 pm
Kirjoittaja Matlock
pasi kirjoitti:Mikä esim. tähän ketjuun kirjoittamissani viesteissä on mielestäsi raukkamaista? Sariolallahan on täysi oikeus ja mahdollisuus puolustautua minun esittämääni vastaan. Sitä minä en ymmärrä, että sinä olet koko ajan kiinni minun lahkeessani kuin rakkikoira. Kerjäätkö huomiotani vai mistä on kysymys?
Raukkamaista on se, ettet suhteuta Sariolan virheitä muihin. Bodom-osiossa on lukuisia kirjoittajia, jotka törkeilevät eri tavoin ja juutut vain Sariolan vikoihin sekä siellä että täällä.
Kaikissa kirjoittajissa on hyvät ja huonot puolensa, toki toisissa enemmän ensin mainittuja kuin toisissa. Sekä Sariolassa että Hessussa on ansiokasta aito kiinnostus Bodomin keissiin. Sariola on mielestäni herroista kohteliaampi, Hessu hauskempi. Molempien kirjoittelussa on sitten vikoja, joihin en enää halua palata. Huonoa on se, että näiden kahden konkarikirjoittajan kiistelystä on syntynyt ikävä osapuolijako.
Huomiota en ainakaan täällä tarvitse, kun kirjoittelen enimmäkseen muilla foorumeilla.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ti Marras 01, 2011 6:18 pm
Kirjoittaja pasi
Matlock kirjoitti:Raukkamaista on se, ettet suhteuta Sariolan virheitä muihin.
Toisin sanoen pidät raukkamaisena sitä, etten suhtaudu Sariolaan samalla tavalla kuin sinä, eli pidät omia subjektiivisia tunteitasi Sariolaa kohtaan normina, johon minun ja muiden pitäisi mukautua. Ei ihme, että suhtaudut Sariolaan niin ymmärtäväisesti. Teillä näyttää olevan paljon yhteistä.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ti Marras 01, 2011 7:08 pm
Kirjoittaja Matlock
pasi kirjoitti:Toisin sanoen pidät raukkamaisena sitä, etten suhtaudu Sariolaan samalla tavalla kuin sinä, eli pidät omia subjektiivisia tunteitasi Sariolaa kohtaan normina, johon minun ja muiden pitäisi mukautua. Ei ihme, että suhtaudut Sariolaan niin ymmärtäväisesti. Teillä näyttää olevan paljon yhteistä.
En osaa nähdä sariola minään pahuuden ruumiillistumana vaan aika normikirjoittajana. Koska häntä on kohdeltu kohtuuttoman huonosti, asetun toki toiselle laidalle.
Tärkeintä olisi saada Bodom-keskustelu kuntoon. Nyt se kärsii banneista ja huonosta hengestä.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ke Marras 02, 2011 9:34 am
Kirjoittaja matlockb
Kirjoittajien määrä vain on valitettavasti Bodom-osiossa vähentynyt nopealla arviolla 70-80 prosenttia siitä määrästä mikä siellä joskus 2007-08 oli. Onhan Bodom-osio pitkälti saman toistelua kaikkien osalta eikä keskustelu kunnolla etene mihinkään kun kaikilla on omat mielipiteensä ja se on selväksi tullut ja Gustafsson on ainoa joka on aiheesta syytteeseen saatu ja hänetkin vapautettu, eli lain silmissä syytön ja joidenkin ihmisten silmissä syyllinen, joidenkin silmissä myös syytön. Kaikki kokevat että ovat sanottavansa sanoneet Bodomiin. Rikos tuskin koskaan tulee enää selviämään jos tekijä on joku muu kuin NG, hän on Irmelin entistä poikaystävää lukuunottamatta ainoa elossa oleva epäilty ja aika kaukaa haettua olisi IB:n silloisen (ex?)poikaystävän syyllisyys.
Näin ollen tuo Matlockin toive saada Bodom-osio "kuntoon" voi olla valitettavasti aika mahdoton toteuttaa.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ke Marras 02, 2011 10:18 am
Kirjoittaja skoone
matlockb kirjoitti:Kirjoittajien määrä vain on valitettavasti Bodom-osiossa vähentynyt nopealla arviolla 70-80 prosenttia siitä määrästä mikä siellä joskus 2007-08 oli.
Ja tämän vähentymisen syy minun mielestäni on alunperin hessu52, ja myöhemmin Sariola sen vuoksi, että tämä alkoi vänkäämään hessun kanssa asioista. hessun alatyylinen kielenkäyttö ja minun mielestäni aivan selvien asiain vääristely, ja sitten nuo Sariolan pitkät ja sirpamaiset jorinat saivat ainakin minut jättämään Bodom-sivut avaamatta.
Ja nyt huom, en aio jatkaa keskustelua tästä, en hessun enkä kenenkään muunkaan kanssa.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ma Marras 07, 2011 4:44 pm
Kirjoittaja Sariola
skoone kirjoitti:matlockb kirjoitti:Kirjoittajien määrä vain on valitettavasti Bodom-osiossa vähentynyt nopealla arviolla 70-80 prosenttia siitä määrästä mikä siellä joskus 2007-08 oli.

Jaaha, Skoonen mielenkiintoinen puheenvuoro!
"Vai Sariolan pitkät ja Sirpamaiset jorinat saivat ainakin minut jättämään Bodom-sivut avaamatta."
Näin voi tietysti käydä.
Totuutta ei pidä kuitenkaan unohtaa. On käynyt yleensä niin, että henkilö joka suoraan ilomaisten on eri mieltä kuin Hessu52 joutuu ennenpitkää Hessun hampaisiin. Hän ivailee ja halventaa tuota toista kirjoittajaa. Käyttää hänestä halventavia nimityksiä. Aiankin joissakin tapauksissa ryhtyy levittämään täysin perättömiä tietoja toisesta kirjoittajasta. Esim. minusta:
*Asuu vanhainkodissa
*Liikkuu rollaattorilla
*Käyttää vaippoja
*On kansakoulupohjalla
*Ottaa kuvia cokis-kameralla
*Lähettää toisten ottamia kuvia ominaan
*On sivari
Näistä jokainen tieto on täysin perätöntä tietoa. Mikään ei pidä paikkaansa. Kuinka jonkun henkilön itsekunnioitus sallii tuollaisen sonnan levittämisen. Kuinka kehtaa tuon jälkeen katsoa itseään peilistä. Kenenkään ei pitäisi lähteä puolustamaan tuollaista paskanpuhujaa.Tuohan on kertalaikkiaan jo rikollista - jos ei lain mukaan niin ainakin moraalisen lain mukaan. Hyväksytäänkö tuollainen törkeä valehteleminen toisesta kirjoittajasta. Niin ei pitäisi tehdä!
Toinen ominaisuus on, että Hessu52 ei ole useinkaan perehtynyt edes noihin perusasiakirjoihin, kuten "Käräjäoikeuden tuomio" , " ETP:n johdanto" tai "Bodomin Mysteerio", vaan lähtee tunnepitoiseen, kiivaaseen ja hyökkäävään tyyliin raivokkaasti puolustamaan "väärää" näkökohtaa. Asia selviäisi, jos kävisi lukemassa nuo asiakirjat. Näitä asioita on useita, mutta mainitaan nyt yksi. Seppo Boismanin nyrkit on luonnollisesti tutkittu tarkasti ruumiinavauksessa. Niiden osalta on vain merkintä: "... vähäistä hankausta vasempaan käteen ...". Se on selvää, että oikeassa kädessä ei ole ollut mitään huomautettavaa, koska sitä ei mainita lainkaan. Tämä on selvää asiaa. Havaittavia merkkejä on ollut vain vasemmassa nyrkissä ja nekin viittaavat ainakin yhtä hyvin puolustusvammaan kuin hyökkäysvammaan. Esim. Seppo Boisman ei ole hakannut ainakaan oikean käden nyrkillä ketään mainittavalla teholla. Ei niin, että luita olisi runsaasti katkeillut. Tämä on itsestään selvä asia. Tämä ei selittelemällä muutu. Se on näin. Siis Hessu hyväksyy pelkkiä olettamuksia faktan arvoisiksi. Kun on pelkkiä arvioita, niin ne ovat pelkkiä arvioita - eivät ole faktaa. Loogisten johtopäätösten tekeminen on ylivoimaista kun ajattelua ohjaa tunnepitoinen yleisasenne. Kahden viikon mietiskelyloma tekee hyvää! Säännöt ja rajoitukset koskevat kaikkia, myös Hessua!
Myös Hessua pitää oikaista "kirjoitusoikeuden poistamisella" silloin kun siihen on perusteet ja tähän mennessä niitä perusteita on ollut paljon ja usein. Toivottavasti ei jatkossa.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 12:36 am
Kirjoittaja Sariola
Skoonelle:
Pistä minun kohdalleni "esto" niin ei tarvitse lukea minun kirjoituksiani.
Tervetuloa vain kirjoittelemaan!
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 1:01 am
Kirjoittaja Sariola
Olen kyllä lukenut "pasin" kirjoitukset, mutta en lähde hänen kanssaan kinaamaan. Tunnen hänen tyylinsä ennestään ja kinaaminen hänen kanssaan on turhaa. Muutenkin hänen esityksensä tuossa aikaisemmin herättävät lähinnä hymyilyä!
Vai "loukannut veritutkijoiden kunniaa".

Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 7:42 am
Kirjoittaja Sariola
SKOONEN TARKKA OIVALLUS:
..... Ja tämän vähentymisen syy minun mielestäni on alunperin hessu52, ja myöhemmin Sariola sen vuoksi, että tämä alkoi vänkäämään hessun kanssa asioista. hessun alatyylinen kielenkäyttö ja minun mielestäni aivan selvien asiain vääristely .....
Kyllä jonkun pitää uskaltaa oikaista Hessun virheellisiä ja alatyylisiä kommentteja. Selvä valehtelu on rumaa. Ei siinä ole mitään kehumista. Päinvastoin hävetä siinä pitäisi!
Hyvä Skoone! Täällä on paljon kirjoittajia, jotka eivät uskalla tai halua puuttua Hessun törkeään kielenkäyttöön ja valehteluun toisista kirjoittajista, eli niistä, jotka sattuvat olemaan eri mieltä hänen kanssaan. Kyllä siihen jonkun on puututtava!

Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Pe Marras 18, 2011 1:57 pm
Kirjoittaja pikkutyttö

Onko kukaan sattunut huomaaman että kyseinen nimimerkki on taas keskuudessamme, tosin eri nickillä ja tietysti eri IP-osoitteesta rekkautunut.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: La Marras 19, 2011 7:39 pm
Kirjoittaja Wagner
skoone kirjoitti:matlockb kirjoitti:Kirjoittajien määrä vain on valitettavasti Bodom-osiossa vähentynyt nopealla arviolla 70-80 prosenttia siitä määrästä mikä siellä joskus 2007-08 oli.
Ja tämän vähentymisen syy minun mielestäni on alunperin hessu52, ja myöhemmin Sariola sen vuoksi, että tämä alkoi vänkäämään hessun kanssa asioista. hessun alatyylinen kielenkäyttö ja minun mielestäni aivan selvien asiain vääristely, ja sitten nuo Sariolan pitkät ja sirpamaiset jorinat saivat ainakin minut jättämään Bodom-sivut avaamatta.
Ja nyt huom, en aio jatkaa keskustelua tästä, en hessun enkä kenenkään muunkaan kanssa.
Bodom-keskusteluissa pitkään olleena eri forumeilla ymmärrän kannanottosi.
Muitakin palstahäirikköjä on Hessun lisäksi ollut, väittämiä ilman faktoja, perusteettomia provosointeja.
Itse tunnnen asian aika hyvin, olen tuonut murha-aamuna paikalla olleen isoisäni havaintoja esiin.
Olen kertonut lukuisia kertoja syistä, joiden perusteella OK:n ja 'lintupoikien' kertomukset analyysien ja paikallaolleiden havainnoitsijoiden perusteella tulee asettaa epäilyksenalaisiksi.
Isoisäni tuttuine lokkeineen oli valokuvattu murha-aamuna. Hän havaitsi ja sittemmin minulle kertoi ne tahot, jotka olivat järvellä kalastamassa 04-07 kellonaikoihin kuten myös kertoi havainnostaan murhapaikalta kolinalla lähteneestä veneestä. Martti Koli poikansa kanssa oli Oittaanlahden turolla kalassa jo ennen kello kuutta. Ei hän eikä poikansa olleet havainneet ketään rannalla noin 100 metrin pääästä turolla onkiessaan. Kivilahden kertomus lienee siten paikkansapitämätön. Isoisäni napsi muutaman tunnin auringonnousun jälkeen affenia ja poistui järveltä ennen aamukahdeksaa.
Hän nimesi myöhemmin Martti Kolin lisäksi myös muut tuntemansa venekunnat järvellä tuona aamuna, tuntemattomaksi jäi vain se vene, joka ryskeellä lähti murhaniemestä rantaa pitkin kohti Högnäsiä.
'Lintupoikien' kertomuksessa Merivuokonkin stoorien vahvistamana on eräs merkittävä outous: väittivät nähneensä yli kilometrin päästä poliisien kantaneen paareilla henkilöitä murhaniemessä ennen sinne veneellään [taas?] lähtöään. Mitään lintuhavainnoitsijoita eivät olleet, mikä ilmenee Eläinmuseon tietokannoista: Bodomilta ei ollut ilmoitettu mitään laji- tai pesintähavaintoja kesältä 1960.
Kaksimetrinen henkilö näyttää kilometrinkin päästä 2/1000 m = 0,002 m = 2 millimetriä.
Poliisit olivat alle kaksimetrisiä.
Miten siis alle 2 millimetrin kokoisesta havainnosta voisi tunnistaa poliisin ?
Heikin sisaren Merivuokon kertomuksista ilmenee, että Hästholmeniin eli Murhaniemeen mentiin aina veneitse, sillä tuolloin vielä rantakulku Bodomin itärannalta oli estynyt erään vuolaan puron ja härkälaitumen vuoksi, minkä Merivuokko on osaltaan myöntänytkin. Pidän oletusarvoisesti olettamana sitä, että ns 'lintupojat' tulivat kohteelleen Hästholmeniin veneellä, tekivät mitä tekivät, lähtivät kolinalla pois, keksivät 'kello kuuden miehen' ja pestasivat Olavi Kivilahden kertomaan oman tarinansa.

Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ke Marras 30, 2011 1:12 am
Kirjoittaja Navetanhajuinen
"Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" Anteeksi Hessu52 menin aiheetta sinulta kysymään otitko kuppia OK,n kanssa tavatessanne, en tiennyt sinun viestiesi perusteella kannattavan täys raittiutta. Teatterissa ja etenkin Oopperassa juhlistetaan hienostoporukan kanssa tilaisuutta konjakkia lasissa pyörittämällä, rupuporukka vetää sitä kaksinkäsin lyhyen väliajan tiimoilta.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Pe Joulu 09, 2011 3:44 pm
Kirjoittaja Wagner
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Ma Tammi 09, 2012 7:19 pm
Kirjoittaja Hessu52
skoone kirjoitti:matlockb kirjoitti:Kirjoittajien määrä vain on valitettavasti Bodom-osiossa vähentynyt nopealla arviolla 70-80 prosenttia siitä määrästä mikä siellä joskus 2007-08 oli.
Ja tämän vähentymisen syy minun mielestäni on alunperin hessu52, ja myöhemmin Sariola sen vuoksi, että tämä alkoi vänkäämään hessun kanssa asioista. hessun alatyylinen kielenkäyttö ja minun mielestäni aivan selvien asiain vääristely, ja sitten nuo Sariolan pitkät ja sirpamaiset jorinat saivat ainakin minut jättämään Bodom-sivut avaamatta.
Ja nyt huom, en aio jatkaa keskustelua tästä, en hessun enkä kenenkään muunkaan kanssa.
Kuulehan skoone, kun väität minun vääristelleen joissain kohden selviä asioita, niin olisi paras myös tuoda noita asiaoita julki, eikä heitellä noin rajuja syytöksiä ihan lonkalta.
Kyllä jotain näyttöä valehtelusta pitäisi olla, jota vastaan voisin puolustaustauta, mutta nyt et sellaista mahdollisuutta luo.
En ole ikänä mielestäni Sinulle kirjoitellut alatyylisesti, Sariolalle ja muutamalle nikin nikille kylläkin ja senkin vasta sitten, kun nämä ovat minua tarpeeksi haukkuneet, kuten Sariola yksinkertaiseksi kouluja käymättömäksi ihmiseksi, ym. no vaippahousu saa haukkua mitä vaan ja tuolla vaippahousulla ainakin meidän porukoissamme tarkoitetaan pikkulasta, ei suinkaan vanhusta, (joille kaikki kunnia arvokkaista elämänöistään), joka sekään Sariolan kohdalla ei kenties olisikaan niin väärin.
Re: Hessu52 solvaa toisia kirjoittajia esityksissään
Lähetetty: Su Tammi 15, 2012 2:50 am
Kirjoittaja Wagner
Totuus on se, että Hessu52 tekee mistä tahansa keskustelusta vastenmielisen lapsellisella vänkäämisellään ja mukatietämyksillään sellaisistakin asioista, joista ei mitään tiedä tai/ja ymmärrä.
Suuri osa asiakeskustelijoista erityisesti Bodom-osiossa on lopettanut kirjoittelunsa ilmeisesti juuri mitään asiaan antamattoman Hessun vuoksi.