Sivu 5/11

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ti Tammi 08, 2013 8:49 pm
Kirjoittaja saasara
Ja kun tuosta kiusaamisesta on väitelty.
Eric ja Dylan ovat puhuneet mm. töissä siitä, että heitä kiusataan. Päiväkirjoistakin saa viitettä asiaan.
Oppilaat ovat kertoneet, että poikia kiusattiin, mm. sen, että jalkapallojoukkue heitä kiusasi.
Yksi Ericin vuoden 98 tappolistalla ollut poika on myöntänyt kiusaneensa liikuntatunnilla Ericiä muiden oppilaiden kanssa.
Voihan olla, että E+D ovat sitten "kostaneet" ja kiusanneet niitä, jotka ovat olleet vielä heitäkin alemmalla koulun arvoasteikossa.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 11, 2013 10:15 am
Kirjoittaja Scirbe
Luin ketjut tästä läpi muutamassa päivässä, linkit mitkä toimi jne.. Ennen en tiennyt muuta kuin, että tälläinen on tapahtunut.

Luokkalaiset hieman katsoivat pitkään ja aloin itsekkin miettiä olikohn tätä järkevintä lukea koulussa. :D

kuitenkin, kovin ristiriitaiset ajatukset tästä. Pojat tappoivat nuoria, mutta.. olihan heilläkin syynsä. En nyt sanoisi että puolustelen, mutta en syyllistäkkään. Jossain vaiheessa naureskelin kuinka omistautunutta porukkaa täällä on, mutta yhtäkkiä huomaan itseni katsoneen kasapäin leffoja (joista Klass suosikkini) ja tilanneeni kirjoja.. Tää vaan tempas mukaansa.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: La Tammi 12, 2013 6:30 pm
Kirjoittaja Destiny
Scirbe kirjoitti:Luin ketjut tästä läpi muutamassa päivässä, linkit mitkä toimi jne.. Ennen en tiennyt muuta kuin, että tälläinen on tapahtunut.

Ja mitkähän nämä "syyt",mielestäsi ovat?
Onhan se kai syy,jos on sadisti psykopaatti ja manipuloitava masentunut.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ti Tammi 15, 2013 8:53 pm
Kirjoittaja saasara
zatulee kirjoitti:Pari linkkiä herättämään lisäkeskustelua, sen enempää kantaa ottamatta;

http://www.youtube.com/watch?v=O1ZdO7s6 ... re=related

http://www.youtube.com/watch?v=cElTe8tTqR8
Onko tuo oikeasti "jatko-osa" puheluun?
Ennenkuin vaivaan pikku päätäni enemmän:)
Ekan sivun tekstityksen sain luettua, toinen huonommin näkyy.Saisko joku muu selvää?
Ampumis/osumajärjestys vaikuttaa ainakin aidolle ja osa poikien puheista on tullut mm. todistusaineistossa vastaan..

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 5:48 pm
Kirjoittaja Scirbe
Destiny kirjoitti:
Scirbe kirjoitti:Luin ketjut tästä läpi muutamassa päivässä, linkit mitkä toimi jne.. Ennen en tiennyt muuta kuin, että tälläinen on tapahtunut.

Luokkalaiset hieman katsoivat pitkään ja aloin itsekkin miettiä olikohn tätä järkevintä lukea koulussa. :D

kuitenkin, kovin ristiriitaiset ajatukset tästä. Pojat tappoivat nuoria, mutta.. olihan heilläkin syynsä. En nyt sanoisi että puolustelen, mutta en syyllistäkkään. Jossain vaiheessa naureskelin kuinka omistautunutta porukkaa täällä on, mutta yhtäkkiä huomaan itseni katsoneen kasapäin leffoja (joista Klass suosikkini) ja tilanneeni kirjoja.. Tää vaan tempas mukaansa.
Ja mitkähän nämä "syyt",mielestäsi ovat?
Onhan se kai syy,jos on sadisti psykopaatti ja manipuloitava masentunut.
Sanoin tuossa, että en puolusta enkä syytä. Jos pojilla on taustalla oikeasti ollut rankkaa kiusaamista ja mielenterveyshäriöitä, en oikeasti yhtään ihmettele. Lähipiirissä on ollut sellaista meininkiä, etten yhtään ihmettele että joku jossain ajautuu tälläiseen tekoon.
Kuitenkaan, yhtään poikien tekoa puolustelematta, tämä vaan tempaisee mukaansa niin pahasti ettei mitään rajaa. Tartutin jopa eräälle opettajallemme saman vimman :D

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Su Tammi 20, 2013 11:55 am
Kirjoittaja Destiny
Yhä edelleen, tuo kiusaaminen ja varsinkin rankka kiusaaminen on iso jos.

Pidän Cullenin kirjaa Columbine tarkimpana ja parhaana teoksena asiasta.Siinä on tutkittu ja paneuduttu,ei vain mutuiltu. Ja siinä on tultu tulokseen,että pojat eivät kokeneet mitenkään erityistä kiusaamista ja siitä ei ole syyksi tekoon.Kyllä,Columbinessa,noin yleisesti, kiusattiin oppilaita,rankkaakin sellaista,mutta ei varsinaisesti Harrisiin ja Kleboldiin kohdistunutta.Klebold sitävastoin kunnostautui itse kiusaajana ja sai siitä rangaistuksiakin,ehkä ne sitten otti päähän,tiedä sitä.
Pojat eivät myöskään teurastaneet kiusaajatyyppejä,mm. Velasques ,Mouser, Scott, tuskin olivat mitään kiusaajia, kaksi ensimmäistä pikemminkin kiusattavaa tyyppiä.

Kyllä, olen lukenut aiheesta muitakin kirjoja (ja nettisivuja) esim. Brownin kirjan,en vain pidä sitä mitenkään tutkivan kirjallisuuden virstaanpylväänä.Minusta kirja oli heppoinen.

No,tämä on yksi niistä asioista, joista ei saada lopullista pistettä. Tapahtuneen tiimoilta on paljon kirjoituksia ja huhuja, vainosivatko pojat uskovaisia (en usko),vainosivatko pojat urheilijoita (en usko). Ehkä me lukijatkin tuomme,lukemaamme, mukaan omia kokemuksia, käsityksiä, mielipiteitä ja näemme enemmän sen, mitä haluamme. Itse en näe, näissä pojissa, kiusattuja reppanoita, jotka menevät kouluun kostamaan kokemaansa väärää.Näen psykopaatin ja masentuneen perässähiihtäjän.

Itse olen kiinnostunut aiheesta siltä kantilta, että miksi nuoret tekevät tällaista. En ole päässyt siitä jyvälle. Harris on helppo,psykopaatti,samoin kuin Andrew Golden. Mutta muut..psykopatia ei selitä kaikkia tapauksia,niinkuin ei kiusaaminenkaan. Mielenterveysongelmat? No,niitä varmaan on ollut jonkinlaisia jokaisella,havaittuja tai vielä havaitsematta olevia, mutta niin on monella muullakin,päätymättä joukkoteurastajiksi.
Eli syitä lienee monia,mutta lopputulos sama,mennään räiskimään sivullisia hengiltä.Miksi? Julkisuus? Matkiminen?

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2013 3:22 pm
Kirjoittaja saasara
Onhan noita nettisivuja tullut selailtua.
Nytten menossa "Columbine Shooting Government Document Library". Niistä vaan löytyi noita koulukiusaamisjuttuja.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 7:21 pm
Kirjoittaja Destiny
"Surmaajia yhdistää masennuslääke
Torstai 24.1.2013 klo 06.11
Surmaajat Eero Hiltunen, Pekka-Eric Auvinen, Matti Saari ja esimerkiksi Columbinen kouluampuja Eric Harris käyttivät samantyyppisiä SSRI-masennuslääkkeitä.

Eero Hiltunen ammuskeli viime toukokuun yönä ihmisiä Hyvinkään keskustassa. (IL)

Psykiatrian emeritus-ylilääkäri Tapani Sipilä on huolissaan SSRI- lääkityksen yleistymisestä. Sipilä pitää mahdollisena, että SSRI-masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välillä on yhteys.

Tuoteselosteiden mukaan SSRI-lääkkeet kasvattavat itsemurhayritysten ja aggressiivisen käyttäytymisen riskiä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012 ... 5_uu.shtml

Eric Harris oikein mainitaan tässä "yhdistävät tekijät" -jutussa. Entä Klebold? Mihin hänet voi "yhdistää"? En todellakaan usko, että Harrisin käyttämä lääkitys selittää Kleboldin osuuden eli kyllä taustalla oli muutakin, niin Harrisilla kuin Kleboldillakin.
Lisäksi Harrisin mainitseminen esimerkkinä ssri-lääkkeiden haitallisista vaikutuksista on huono.
Harris oli todistetusti psykopaatti ja ilmeisesti lääkitys vaikutti häneen liiankin hyvin ja hänen oli jätettävä se, jotta hän pysyi pysymään tuhosuunnitelmissaan.Näin väitetään Cullenin kirjassa "Columbine".

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Pe Tammi 25, 2013 7:51 pm
Kirjoittaja VoDKa
^Minusta tuo uutinen oli kaiken kaikkiaan enemmänkin facepalmin aiheuttava kuin mikään uutinen. Auvinen teki videon, jonka latasi myös nettiin ennen Jokelan uhkausvideota, jossa kritisoi SSRI-lääkkeitä ja totesi niiden aiheuttavan juurkin muunmuassa tämänkaltaista käytöstä. Lopputuloksenhan kaikki tuntevatkin hänen kohdallaan, kuten myös Hiltusen kohdalla.

Tiimissä Harris-Klebold olen sen sijaan aika valmis uskomaan sen, että SSRI-lääkitys aiheutti samankaltaisia asioita myös Harrisin mielessä. Klebold puolestaan oli helposti mukaan vedettävissä ja pystyn ihan täysin kuvittelemaan tilanteen, jossa Harris tarpeeksi kauan vakuuteltuaan Kleboldia saa tuon lähtemään mukaansa tähän järjettömään massamurhaan. Klebold todennäköisesti haki hyväksyntää ja halusi tappaa silti itsensä enemmän kuin muut - tämän kautta hän sai syyn itsemurhalle ihan lopullisella tavalla ylitettyään ne pahimmat aidat mitkä enää erottivat häntä omasta kuolemasta. Pitäisin myös mahdollisena että ennen kuolemaansa hän oli vain erittäin hämillään eikä välttämättä nähnyt logiikkaa monessakaan asiassa, jolloin voisin kuvitella että on helppo ajatella uusien asioiden välttäminen (uusi paikkakunta, koulu, koulusyklin alkaminen jälleen alusta) tapahtuvan tälläisen teon kautta. Se, että Klebold on surmien aikaan antanut armoa aika monelle ja jopa käskenyt heitä pakenemaan paikalta viittaa mielestäni myös siihen että Harrisin innoittava tekijä oli tappaa ja tuhota niin paljon kuin hän kerkeäisi, kun Kleboldia eteenpäin ajava asia oli lopussa odottava kuolema.

Jos alkuperäinen suunnitelma olisi toiminut ja pommi olisi räjähtänyt ruokalassa, he eivät välttämättä olisi päätyneet sisälle koulutiloihin. Olisikohan siis mahdollista, ettei Klebold välttämättä uskonut joutuvansa vetämään itse edes liipaisimesta oman kuolemansa kohdalla, vaan odotti tai toivoi poliisin tekevän sen puolestaan?

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: La Helmi 02, 2013 8:25 pm
Kirjoittaja saasara
Noista lääkkeistä...
Mielestäni Eric Harris alkoi päiväkirjan mukaan suunnittelemaan kouluiskua, ennekuin alkoi lääkitystä syömään. Ja ruumiinavauksen mukaan lääkitystä oli hänellä veressä todella vähän.
Jossain törmäsin myös siihen, että Auvisen verestä ei löytynyt ollenkaan merkkejä lääkityksestä.

En pistäisi siis lääkkeitten syyksi..

Dylanista sen verran, että tammikuussa 99 mainitsi, että ehkä "pääsisi vapaaksi" kun tekee NBK:n Ericin kanssa.
Eli ei varmastikkaan olisi iskua tehnyt ilman Ericiä..

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Su Maalis 03, 2013 10:34 pm
Kirjoittaja saasara
Just meni dokkari Columbinen selviytyjästä faktalla ohi :evil:

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2013 1:04 am
Kirjoittaja jarmo.janis
saasara kirjoitti:Noista lääkkeistä...
Mielestäni Eric Harris alkoi päiväkirjan mukaan suunnittelemaan kouluiskua, ennekuin alkoi lääkitystä syömään. Ja ruumiinavauksen mukaan lääkitystä oli hänellä veressä todella vähän.
Jossain törmäsin myös siihen, että Auvisen verestä ei löytynyt ollenkaan merkkejä lääkityksestä.

En pistäisi siis lääkkeitten syyksi..

Dylanista sen verran, että tammikuussa 99 mainitsi, että ehkä "pääsisi vapaaksi" kun tekee NBK:n Ericin kanssa.
Eli ei varmastikkaan olisi iskua tehnyt ilman Ericiä..
Mutta se riskihän liittyykin juuri noiden lääkkeiden käytön hallitsemattomaan lopettamiseen ilman lääkärin seurantaa tai näin olen ainakin antanut itselleni kertoa. Se on vähän sama juttu kun huumeissakin että kun lopettaa niin alkuun tulee kaiken maailman oireita.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ti Maalis 05, 2013 8:42 pm
Kirjoittaja saasara
jarmo.janis kirjoitti: Mutta se riskihän liittyykin juuri noiden lääkkeiden käytön hallitsemattomaan lopettamiseen ilman lääkärin seurantaa tai näin olen ainakin antanut itselleni kertoa. Se on vähän sama juttu kun huumeissakin että kun lopettaa niin alkuun tulee kaiken maailman oireita.
Eihän ainakaan Harris ollut lopettanut lääkitystä.
Lääkkeitä kun lopettaa omin päin, niin pari päivää menee sumussa, mutta sitten ne vanhat "vaivat" palaa pikkuhiljaa palaa, johon lääkityksen on saanut.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: Ke Maalis 06, 2013 1:56 pm
Kirjoittaja Destiny
Tässä Zoloftin lääkeyhteenvedon varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

"Lapset ja alle 18-vuotiaat nuoret
Sertraliinia ei tule käyttää lasten ja alle 18-vuotiaiden nuorten hoitoon, lukuun ottamatta 6–17-
vuotiaita potilaita, joilla on pakko-oireinen häiriö. Lapsilla ja nuorilla tehdyissä kliinisissä
tutkimuksissa havaittiin itsetuhoista käyttäytymistä (itsemurhayrityksiä ja itsemurha-ajatuksia) ja
vihamielisyyttä (pääasiassa aggressiivisuutta, vastustavaa käyttäytymistä ja vihaa) useammin
masennuslääkkeitä saaneilla kuin lumelääkettä saaneilla. Jos sertraliinia silti kliinisen tarpeen
perusteella päätetään käyttää, potilasta on seurattava tarkoin itsetuhoisten oireiden varalta. Lisäksi on
otettava huomioon, ettei saatavilla ole tietoja pitkäaikaishoidon turvallisuudesta lasten ja nuorten
kasvun, kypsymisen sekä kognitiivisen ja käyttäytymisen kehityksen suhteen. Lääkärin on seurattava
pitkäaikaishoitoa saavia lapsipotilaita kasvussa ja kehityksessä ilmenevien poikkeavuuksien varalta."

http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/hu ... 254036.pdf

Tämä pätee melkolailla yleisesti ssri-lääkkeiden käyttöön lapsilla ja nuorilla. Ei siis ole välttämättä kyse lääkkeen lopettamistilanteesta.

Re: Eric Harris & Dylan Klebold (ketju 2)

Lähetetty: La Maalis 09, 2013 2:49 pm
Kirjoittaja Eaoa
Onko kukaan saanut käsiinsä vielä sitä 13 families dvd:tä?