Sivu 5/20
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Ti Tammi 01, 2013 2:04 am
Kirjoittaja jarmo.janis
matlockb kirjoitti:^Etkö nyt, jarmo.janis (ja muutamat muut), voi mitenkään uskoa että Kesti on Likolammessa ollut koko sen katoamisajan (ruumiinavauksessa on mm. todettu hänen hukkuneen juuri Likolampeen, lisäksi ruumiinavauksessa ei todettu mitään väkivallan merkkejä) ja mysteeriksi jää miksi häntä ei sieltä aikaisemmin löydetty, mutta siihen on tarjottu useitakin järkeviä selityksiä, eli en lähde nyt niitä (jälleen) toistelemaan.
OT:nä tuosta Aarne Anttilasta, häntä etsittiin kyllä monella muullakin tavalla kuin ruumiskoirilla, esimerkiksi kaikuluotaukset ja kaikki mahdolliset keinot käytiin läpi, ei löytynyt kuin sattumalta erään itsemurhakandidaatin "avustuksella".
En tiedä kuinka olet onnistunut muodostamaan itsellesi mielikuvan siitä, että olen "Karoliina on murhattu" teorian kannattaja,
näin ei kuitenkaan ole.
Kaikuluotauksessakin on se ongelma, että lukeeko luotaimen kuvaa henkilö joka sen osaa.
Maailmalta löytyy vaikka kuinka ja paljon esimerkkejä siitä, että on tyritty kun tutkaa ja muita vehkeitä ei olla osattu lukea oikein.
Jenkeissäkin yksi Mauwilla niminen puskuproomu kääntyi sumussa väärälle, laivoilta suljetulle, joelle kauheassa sumussa kun perämies ei osannut lukea tutkaa oikein ja tutkakin oli vähän niin ja näin asennettu. No se sitten luuli siltaa toiseksi proomuksi, johon ankkuroida. Totuus selvisi vasta sitten kun taivaalta alkoi sataa dieselvetureita ja matkustajavaunuja.
Se heppu oli töötännyt kääntösillan pois jengoiltaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/1993_Big_B ... rain_wreck
Vähän turhan kärjistetty esimerkkihän tuli mieleeni, mutta tämän tarinen opetus on se, että olkon kuinka hyvä poliisi tai sotilas /mikä vaan tahansa niin, jos ei ole saanut koulutusta johonkin laitteesen, voi sen kansa tulla huti. Tekniikkaan ei pidä uskoa liikaa vaan aina pitää huomioida tekniikkaa käyttävien ihmisten toiminta. Ihmisiähän ne koneidenkäyttäjätkin vain on.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 11, 2013 7:18 pm
Kirjoittaja kaljaloota
Tämä on vieläkin hyvin erikoinen tapaus, pitäisikö antaa tutkintamateriaalit riippumattomalle taholle tutkittavaksi? Kyllä ehdottomasti.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 11:29 am
Kirjoittaja seppoilmari
kaljaloota kirjoitti:Tämä on vieläkin hyvin erikoinen tapaus, pitäisikö antaa tutkintamateriaalit riippumattomalle taholle tutkittavaksi? Kyllä ehdottomasti.
Kyllä, ehdottomasti joku riippumaton taho tutkimaan koko juttu alusta alkaen, tämä haiskahtaa pahasti kaikkine valehteluineen todella oudolle.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 3:00 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Minkä riippumattoman tahon se pitäisi tutkia? Johan sen on poliisi tutkinut ja todennut, ettei ole syytä epäillä rikosta.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 4:55 pm
Kirjoittaja matlockb
^Samaa kysyn itsekin, kenen asia pitäisi vielä tutkia (ja päätyä samaan lopputulokseen kuin Pirkanmaan poliisikin)? Johan poliisi on asian tutkinut ja oikeuslääkäri on suorittanut ruumiinavauksen ja varmastikin tutkinut vainajasta kaiken mahdollisen rikoksen poissulkemiseksi.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2013 10:07 pm
Kirjoittaja japittaja
Jos Karoliina olisi ollut takaa-ajettu ja tyttö olisi hädissään joutunut Likolampeen, niin ei siitä välttämättä väkivallan merkkejä jäisi ?
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: La Tammi 19, 2013 4:36 pm
Kirjoittaja matlockb
japittaja kirjoitti:Jos Karoliina olisi ollut takaa-ajettu ja tyttö olisi hädissään joutunut Likolampeen, niin ei siitä välttämättä väkivallan merkkejä jäisi ?
Näin on, ja silloin asia selviää ainoastaan mikäli mahdollinen takaa-ajaja/ajajat tunnustaa teon.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 1:09 am
Kirjoittaja Marii
Myös miettiny miten joku voi vain mennä lampeen kuolemaan jossei itsemurha kerta ole. Eikä ole lapsikaan joka ei tiedä hukkumisesta.
Nyt sit osu ekaa kertaa vastaan jonkun sortin selitys syyksi:
"mun sosiaalityöntekijän lapset olivat karoliinan serkkuja..ja nainen kertoi että tyttö oli nostettu vedestä pois ja olivat huomanneet että toinen housun lahje oli nostettu polven yläpuolella ja sen alapuolella oli haava, joten tyttöhän oli aikaisemmin kaatunut skootterilla..oli ilmeisesti menossa puhdistamaan haavaa ja pudonnut veteen, sieltä ei kuulema pääse omin avuin ylös ku on niin jyrkkä maa..:S"
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 4:44 am
Kirjoittaja Golden redriver
Likolammen ranta on todella äkkisyvä ja heti muutaman sentin päästä kantavasta maasta upposi aamulehden tekemän kokeen mukaan siihen pari metrinen keppi. Jos siihen humalassa astut, niin ei siitä välttämättä ihan helposti ylös pääse.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 6:00 pm
Kirjoittaja kaljaloota
Marii kirjoitti:Myös miettiny miten joku voi vain mennä lampeen kuolemaan jossei itsemurha kerta ole. Eikä ole lapsikaan joka ei tiedä hukkumisesta.
Nyt sit osu ekaa kertaa vastaan jonkun sortin selitys syyksi:
"mun sosiaalityöntekijän lapset olivat karoliinan serkkuja..ja nainen kertoi että tyttö oli nostettu vedestä pois ja olivat huomanneet että toinen housun lahje oli nostettu polven yläpuolella ja sen alapuolella oli haava, joten tyttöhän oli aikaisemmin kaatunut skootterilla..oli ilmeisesti menossa puhdistamaan haavaa ja pudonnut veteen, sieltä ei kuulema pääse omin avuin ylös ku on niin jyrkkä maa..:S"
<julkisuuteen sanottiin ettei ollut mitään tollasesta merkkejä???
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 6:40 pm
Kirjoittaja Marii
Julkisuuteen ei anneta kaikkia tietoja ja osa myös muutetaan.
Sit on huomioitava myös se, että miten tutkijat ja muut haluaa mitäkin asiaa huomioida ja tuoda esille.
Joskus näkee ihan selkeää väärää uutisointia

asioista jotain käsittävät ne erottavat kyllä.
Paparazzi kun soittaa lautamiehelle mehukkaan uutisen toivossa niin lautamies vastaa mitä vastaa

ja paparazzi tekee jutun minkä tekee, että se myy. Tuollasta sai kuulla juristilta vuosia sitten kun ihmettelin samaa.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 6:54 pm
Kirjoittaja matlockb
^Ja tässä asiassahan ei edes juristeja, tuomareita ja lautamiehiä tarvittu (poliisi ja oikeuslääkäri riitti) kun tapaukseen ei onneksi liittynyt rikosta.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: Pe Helmi 08, 2013 8:53 pm
Kirjoittaja Marii
matlockb kirjoitti:^Ja tässä asiassahan ei edes juristeja, tuomareita ja lautamiehiä tarvittu (poliisi ja oikeuslääkäri riitti) kun tapaukseen ei onneksi liittynyt rikosta.
Ei. Silti oli tarvittu sitten ketä hyvään niin mitä uutisista saa lukea ei ne toisinaan ole totta ja kaikkea ei kerrota. Sehän oli se pointti tuossa

Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: La Helmi 16, 2013 11:24 pm
Kirjoittaja Maura Isles
.oli ilmeisesti menossa puhdistamaan haavaa ja pudonnut veteen,
Kenelle tulee mieleen mennä puhdistamaan
haavaa likaiseen lampiveteen? Pahempia seurauksia sillä on kuin sillä, että odottelee kotiin asti ja puhdistaa haavan puhtaalla vedellä, desinfiointiaineella ja pistää laastaria päälle...
Lapsista ja nuorista ehkä ymmärtäisin, mutta että tämä on aikuisillakin ihmisillä ensimmäinen teoria...
Tai sitten olen vain liian pöpökammoinen.
Re: Kadonnut Karoliina Kesti, 15v. Tampere -2011 (ketju 2)
Lähetetty: La Helmi 16, 2013 11:36 pm
Kirjoittaja INES 7
^No, K. Kesti oli lapsi ja nuori. Ja kännissä.