Sivu 5/16
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 9:32 pm
Kirjoittaja jupuduu
Järjestäjät on anarkisteja, kuinka todennäköistä on että he palkkaavat virallisia järjestyksenvalvojia? Nämä keitä on mediassa virheellisesti tituleerattu järjestyksenvalvojiksi ovat järjestävän tahon jäseniä, eli järjestäjiä, jotka ovat jääneet varmuuden vuoksi luentosalin ulkopuolelle katsomaan ettei mahdolliset uhkakuvat toteudu. Kirjastossa oli samaan aikaan aivan normaalia käyttäjäkuntaa, myös vanhuksia ja lapsia, ja silloin tuskin kaljakassien, luotiliivien ja puukkojen kanssa heiluvia paikalle muutenkaan halutaan. Paikalla oli myös kirjaston vahtimestari, joka oli ko. hetkellä toisaalla, eikä ehtinyt puuttumaan tarvittavalla auktoriteetilla tilanteeseen.
Ensimmäinen järjestäjä (ei järjestyksenvalvoja) meni sanallisesti kehottamaan paikalle pyrkiviä poistumaan, jolloin häntä samantien yritettiin lyödä ja kun lyönti ei osunut niin huitaistiin sitten pullokassilla päähän. Hänen avukseen meni toinen järjestäjä (ei järjestyksenvalvoja), joka ajautui painiin jonka yhteydessä häntä lyötiin puukolla selkään lapaluun kohdalle. Molemmilla osapuolilla oli jonkinlaisia toisen ihmisen vahingoittamiseen sopivia esineitä, mutta vain toinen osapuoli niitä käytti.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 9:48 pm
Kirjoittaja PaxCow
Tämä on outo ketju Koivulaakson ja Anderssonin politiikan arvosteluun. Tuntuu, että tarkoituksena olisi vähätellä tätä hyökkäystä.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 10:18 pm
Kirjoittaja Viikatemies
PaxCow kirjoitti:Tämä on outo ketju Koivulaakson ja Anderssonin politiikan arvosteluun. Tuntuu, että tarkoituksena olisi vähätellä tätä hyökkäystä.
Onhan se yllättävää että nettifoorumilla spekuloidaan eri asioilla. Minusta keskustelu on ollut ihan normia.
Tunteahan saa tietty mitä tahansa. Voi sinunkin postauksistasi eri threadeissä vetää helposti omat johtopäätöksensä.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Pe Helmi 01, 2013 11:44 pm
Kirjoittaja PaxCow
Viikatemies kirjoitti:PaxCow kirjoitti:Tämä on outo ketju Koivulaakson ja Anderssonin politiikan arvosteluun. Tuntuu, että tarkoituksena olisi vähätellä tätä hyökkäystä.
Onhan se yllättävää että nettifoorumilla spekuloidaan eri asioilla. Minusta keskustelu on ollut ihan normia.
Juu, olet oikeassa. Oikeastaan ne asiat, mitkä ihmetytti ja kirvoitti ton mun kommentin (joka oli lyhyt, koska tää foorumi ei toimi kännykälläni juuri lainkaan) oli nimimerkkien seppoilmari ja Hans-Peter Haulikko Koivulaakso-mollaus ja tuo Antti Moisanderin blogin teksti, joka ei nähdäkseni liittynyt juuri mitenkään tapaukseen. Moisanderin tekstin jo kuluneeksi (siis mun mielestä) käynyt valtamedian syyttely ja persu-ajojahdista valittaminen ei mielestäni oikein sovellu tähän Jyväskylän tapaukseen ja ihmetystä herätti, miksi tuollaisia asioita halutaan tuoda esille tässä yhteydessä.
No eipä siinä, ymmärrän varsin hyvin, että
ainakin SVL:n symppaajat haluavat tuoda tuollaisia pointteja esiin juuri nyt. Koivulaakson typeryys ja mielipiteet on kuitenkin mielestäni täysin sivuseikka, kun puhutaan tämän kaltaisesta hyökkäyksestä.
Muuuuutta tosiaan, eipäs mun ihmettelyistä
tietenkään tarvitse sen enempää välittää, eli keskustelu jatkukoon monimuotoisena.
Viikatemies kirjoitti:Tunteahan saa tietty mitä tahansa. Voi sinunkin postauksistasi eri threadeissä vetää helposti omat johtopäätöksensä.
Totta kai

. Voin ihan avoimesti kertoa, etten oikein pidä rasistisesta laitaoikeistosta ja pidän noita Suomen Vastarintaliikkeen "aktivisteja" tavallista surkeampina tolloina. En varmaankaan olen näine muutamine mielipiteineni vähemmistössä, tälläkään foorumilla.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: La Helmi 02, 2013 1:55 pm
Kirjoittaja Rappa
jupuduu kirjoitti:Järjestäjät on anarkisteja, kuinka todennäköistä on että he palkkaavat virallisia järjestyksenvalvojia? Nämä keitä on mediassa virheellisesti tituleerattu järjestyksenvalvojiksi ovat järjestävän tahon jäseniä, eli järjestäjiä, jotka ovat jääneet varmuuden vuoksi luentosalin ulkopuolelle katsomaan ettei mahdolliset uhkakuvat toteudu. Kirjastossa oli samaan aikaan aivan normaalia käyttäjäkuntaa, myös vanhuksia ja lapsia, ja silloin tuskin kaljakassien, luotiliivien ja puukkojen kanssa heiluvia paikalle muutenkaan halutaan. Paikalla oli myös kirjaston vahtimestari, joka oli ko. hetkellä toisaalla, eikä ehtinyt puuttumaan tarvittavalla auktoriteetilla tilanteeseen.
Ensimmäinen järjestäjä (ei järjestyksenvalvoja) meni sanallisesti kehottamaan paikalle pyrkiviä poistumaan, jolloin häntä samantien yritettiin lyödä ja kun lyönti ei osunut niin huitaistiin sitten pullokassilla päähän. Hänen avukseen meni toinen järjestäjä (ei järjestyksenvalvoja), joka ajautui painiin jonka yhteydessä häntä lyötiin puukolla selkään lapaluun kohdalle. Molemmilla osapuolilla oli jonkinlaisia toisen ihmisen vahingoittamiseen sopivia esineitä, mutta vain toinen osapuoli niitä käytti.
No nyt kävi näin, mut ehkä tulevaisuudessa osaavat varautua ihan virallisilla järjestyksen valvojilla, ettei kukaan "epävirallinen" joudu vaaraan tai joudu syytteeseen sen takia ettei olla raaskittu maksaa valvojia paikalle. Se kummasti rauhottaa riehujia kun siinä on pari oikeaa järjestyksenvalvojaa paikalla. Ja eipähän ainakaan amatöörit joutuis tekemään ammattilaisten töitä
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: La Helmi 02, 2013 1:57 pm
Kirjoittaja Rappa
Sinänsä eihän tossa ole epäselvyyttä, että ei ketään voi alkaa puukolla tökkiä sen takia ettei ovet aukene meille..
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: La Helmi 02, 2013 7:02 pm
Kirjoittaja Mman
Rappa kirjoitti:Sinänsä eihän tossa ole epäselvyyttä, että ei ketään voi alkaa puukolla tökkiä sen takia ettei ovet aukene meille..
Näin on mutta ei nämä Mao-lippis , maripaita tampiot yhtään sen fiksumpia ole.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: La Helmi 02, 2013 9:16 pm
Kirjoittaja ns_
Noh, sen verran pitää kommentoida vielä että enpä ole kirjastojen tilaisuuksissa mitään järjestysmiehiä nähnyt, edes keikoilla, joita on Kirjasto 10:ssä ollut. Eli sinänsä milestäni ihan ymmärrettävää. Tai keskustelutilaisuuksissa yleensäkään. Tietyissä paikoissa on ollut porukkaa hoitamassa narikkaa, mutta ovella ei ole kukaan seisoskellut.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 3:39 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
PaxCow kirjoitti:Vielä emme sitä tosin tiedä. Asialla voidaan spekuloida, mutta se ei muuta sitä, että natsit tulivat tilaisuuteen aseistettuina.
Mutta ministeri
Paavo Arhinmäki (kom) jo tietää:
“Vaikka poliisi ei ole vielä selvittänyt iskun motiivia, vaikuttaa selvältä, että kyseessä on suunnitelmallinen, poliittisesti motivoitunut viharikos, jonka jäljet johtavat äärioikeistolaisiin uusnatsipiireihin.”
Mielenkiintoista! Tulee heti mieleen
Päivi Lipponen (sd) ja
Kimmo Kiljunen (sd) sekä Tampereen pizzeriaisku, jossa nämä kaksi valopäätä syyttivät iskusta suomalaisia rasisteja... Vaan kuinkas kävikään!
Arhinmäen blogi "Väkivallan edessä emme taivu" on luettavissa Iltalehdessä osoitteessa
http://blogit.iltalehti.fi/paavo-arhinm ... mme-taivu/
Kuten hyvin muistamme, niin Arhinmäki itse osallistui aikoinaan its. päivän vastaanottoa pres. linnassa vastustavaan älämölöön. Nämä nk. kuokkavieraat potkivat autoja ja huutelivat ruokottomuuksia kutsuvieraille. Että sellainen ministeri ja uskottavuusongelma.
Samoin Arhinmäki kirjoittaa, että kyseessä ei ollut yksittäistapaus. Jahas, onkos näitä iskuja ollut hyvinkin taajaan kun tuollaiseen päätelmään on tullut? Mutta ns. maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ja ryöstöt ovat jostain syystä aina "yksittäistapauksia", joista ei voi vetää yleistäviä johtopäätöksiä.
- Kaksi muuta iskua muistan; kaasuisku homokulkueeseen ja kaasua häirikkö
Dan Koivulaaksolle (kom). Enemmän muistan mamujen iskuja kantaväestä kohtaan.
PaxCow kirjoitti:Sen tiedämme, että SLV vastustaa demokratiaa.
Hienoa! Hyvä diktatuuri on aina parempi kuin demokratia, joissa hölmöilläkin on äänioikeus. Vielä parempaa olisi jos SLV vastustaisi demokratian pahempaa muotoa, sosialidemokratiaa.
Äärioikeisto Suomessa on (toistaiseksi) sekä määrällinen että älyllinen vähemmistö, mutta pitääkö nykyisen hyysäämis-, vähemmistö-, homot kunniaan -politiikan vielä kauan jatkua vai jokos aletaan muistamaan veroja maksavaa ja työtä tekevää keskiluokkaa ja alempaa keskiluokkaa muussakin asiassa kuin vain veroissa, maksuissa ja veroluonteisissa maksuissa.
- Meille jää vain maksajan rooli ja syyllisyys. Ja kaikki tämä vain siksi, että 200 vuotta siten orjalaivoissa käytetty terva oli Suomesta peräisin.
EDIT: kirjoitusvirhe
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 3:57 pm
Kirjoittaja Kaizer Sose
Ei muuta kuin musta kauluspaita, sininen kraku ja baanalle;)
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 5:17 pm
Kirjoittaja kattila
Joo eipä tästäkään ketjusta puuttunutkaan enää kuin ne mamut. Mamukiintiöt ne pitää keskusteluissakin olla. Ettei vaan syyllistytä hyssyttelyyn.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 5:57 pm
Kirjoittaja PaxCow
Doctor Lecter kirjoitti:Jahas, onkos näitä iskuja ollut hyvinkin taajaan kun tuollaiseen päätelmään on tullut? Mutta ns. maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ja ryöstöt ovat jostain syystä aina "yksittäistapauksia", joista ei voi vetää yleistäviä johtopäätöksiä.
Raiskausten ja ryöstöjen takana ei ole järjestöä, joka avoimesti ilmoittaa poliittiset tavoitteensa. Siinä ero.
Doctor Lecter kirjoitti:Meille jää vain maksajan rooli ja syyllisyys. Ja kaikki tämä vain siksi, että 200 vuotta siten orjalaivoissa käytetty terva oli Suomesta peräisin.

Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 7:50 pm
Kirjoittaja seppoilmari
Sana "hyökkäys" näyttää toistuvan jatkuvasti tässä ketjussa, tarkoitetaanko tuolla "hyökkäyksellä" tämän ammattitaidottoman järjestysmiehen (provosoivaa luultavasti) käytöstä julkisessa avoimessa rakennuksessa liikkuneita henkilöitä kohtaan (onneksi puolustautuivat, kaava taitaa olla sama kuin Oulussa, vasuri vittuilee ja yrittää poistaa tilasta ilman perusteita ja saa sitten neniinsä josta seuraa hillitön itkeminen ja huutaminen kaikessa mahdollisessa mediassa:) vai mitä tällä "hyökkäyksellä" haetaan takaa, julkisuutta kirjalle, hyväksyntää ihmisten leimaamiselle, hyväksyntää vasemmiston väkivaltaiselle käytösmallille vai hyväksyntää vasemmiston psykoottiselle ja vainoharhaiselle perustelulle pahan olemassaolosta ja oikeutetusta taistelusta sitä vastaan

Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 7:53 pm
Kirjoittaja seppoilmari
PaxCow kirjoitti:Doctor Lecter kirjoitti:Jahas, onkos näitä iskuja ollut hyvinkin taajaan kun tuollaiseen päätelmään on tullut? Mutta ns. maahanmuuttajien tekemät raiskaukset ja ryöstöt ovat jostain syystä aina "yksittäistapauksia", joista ei voi vetää yleistäviä johtopäätöksiä.
Raiskausten ja ryöstöjen takana ei ole järjestöä, joka avoimesti ilmoittaa poliittiset tavoitteensa. Siinä ero.
Doctor Lecter kirjoitti:Meille jää vain maksajan rooli ja syyllisyys. Ja kaikki tämä vain siksi, että 200 vuotta siten orjalaivoissa käytetty terva oli Suomesta peräisin.

Onko koraanin tarkoitusperistä ja lopullisesta tavoitteesta PaxCow:lla vielä jotain epäselvää, Hitlerin unelma jäi toteutumatta ja toivottavasti jää islaminkin, molemmathan olivat käytännössä samat.
Re: (K) Välikohtaus Jyväskylän kaupunginkirjastolla
Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 8:48 pm
Kirjoittaja PaxCow
seppoilmari kirjoitti:Onko koraanin tarkoitusperistä ja lopullisesta tavoitteesta PaxCow:lla vielä jotain epäselvää, Hitlerin unelma jäi toteutumatta ja toivottavasti jää islaminkin, molemmathan olivat käytännössä samat.
Hohhoijaa, mitä "keskustelua". Saatiin vielä Koraanikin tähän mukaan, ulkomaalaisten tekemien rikosten lisäksi. "Jes".
Palataan asiaan. Yle kertoo oikeistoradikalismista ja SVL:stä:
Oikeistoradikalismi on siirtynyt netistä tekoihin
Osa suomalaisista ääriryhmistä kokee tarvetta kertoa tavoitteistaan entistä julkisemmin. Joskus asiat kääntyvät nujakoinniksi. Suojelupoliisi muistuttaa, että vaikka ääriryhmiä on vähän, asiaa ei silti vähätellä, mutta asiat on asetettava oikeaan mittakaavaan.
Kaikki äärioikeistolaiset eivät kuitenkaan aja nykyisen yhteiskuntajärjestelmän romuttamista. Yksi vallankumousta ajava ryhmä on kuitenkin kansallissosialistiseksi itsensä määrittelevä Suomen vastarintaliike (SVL).
- Aatteeltani olen vallankumouksellinen kansallissosialisti. Parlamentarismi ei tuota tuloksia. Rauhanomaisesti emme kykene ravistelemaan suomalaisia hereille, kirjoittaa elokuussa järjestön johtoon noussut Juuso Tahvanainen Kansallinen Vastarinta -verkkosivustolla.
- Meidän on vastaisuudessa oltava entistä näkyvämpi, hyökkäävämpi ja kiinteämpi liike, hän jatkaa.
Koko juttu:
http://yle.fi/uutiset/oikeistoradikalis ... in/6477581