One eye! Toivon totisesti, että avaat sen toisen silmäsi ja lähdet monen muun tavoin etsimään totuutta Ulvilan murhamysteerissä.
Täällä liikkuu trolleja ja provoilijoita, todennäköisesti ei kovin montaa, mutta eri nimimerkeillä. Ja he ovat suoraan Saatanasta seuraavia ja tarkoituksena on tuhota teidän naiivi maailmanne tässä totuuden etsinnässä, sekä osoittaa, että koko maailma on paska paikka, eikä oikeudenmukaisuutta edes ole.
Ei tarvita kuin kaksi aivosolua näkemään tämän tilanteen typeryys ja epäoikeudenmukaisuus, joka on tarkoituksella tehty koko Ulvilan murhaoikeudenkäyntiin, ja se että Anneli Auer pitää turpansa kiinni, ei tee häntä koko näytökseen yhtään syyttömämmäksi, mutta tuo syyllisyys ei ole murhan kohdalla, vaan aivan jossakin muualla.
Koko peli on vain teidän päittenne manipulointia, enkä voi mitään muuta kuin sääliä, kun katson teidän yritystänne selvitä näistä maailman sekopäisistä manipuloijista ja absoluuttisen pahan edustajista.
Jos aikaisemmin olen miettinyt, ettei maailmassa ole absoluuttista pahuutta, niin tältä osin kyllä olen joutunut mielipidettäni tarkistamaan, kun olen tämän tuplanikkeilyn maailmaa ja tuhotyötä seurannut.
Ja sama absoluuttinen pahuus lähtee jo koko prosessista ja sen tuottamisesta teidän aivojenne tuohoamiseksi, ja joka ainoasta, joka sitä teille pyörittää: syyttäjät, puolustus, syytetty, asiantuntijat ja oikeuslaitos.
Elämme oksettavan karmeassa maailmassa.
Minua harmittaa Taralle ja muillekin hyville keskustelijoille pikkumaisista sääntörikkomuksista annetut bannit....
Tanan naiivit, Tara pistettiin banniin, kun minä tulin, jotta teillä säilyy kauhun tasapaino, ja minä ryhtyisin kääntämään teidän aivojanne taas toiseen suuntaan, eikä Tara pystyisi olemaan vastavoimana. Teitä pidetään tällä bannaamisella koko ajan aivomyrskyn kohteena, laittamalla pelin vastapuolesta määrätyt henkilöt aika ajoin banniin, ja taas vapauttamalla toiset.
Tässä tilanteessa ei voi käydä kuin oksentamassa, että Suomen valtion kansalaiset ja virkamiehet suorittavat itse tällaista propagandatoimintaa omia kansalaisiaan vastaan.
Kun olen tätä miettinyt eilisen päivän, en ole pystynyt päätymään mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin, että valtaa käyttävät ihmiset pienistä isoihin vihaavat jo oman maansa kansalaisia niin paljon, että eivät enää edes pidä vain pilkkanaan, kuten aikaisemmin, vaan jo siten, että tuhoavat heidät kokonaan.
Tällaiseen toimintaan on syyllistytty sodan aikana, mutta väistämättä sitä on aina harrastaneet vieraan valtion edustajat. Olen miettinyt, että onko tämäkin nyt tulkittavissa siten? Presidentti Niinistö on sanonut jo tammikuussa 2011, että nyt on käynnissä kolmas maailmansota.
Mihin he tarvitsevat suomalaisten aivojen ja ymmärryskyvyn tuhoamista?
Ja sylttytehdas löytyy sieltä, joka järjestelee meille tätä bannipeliä.
Me emme nyt elä tavallisessa maailmassa, se on täynnä propagandaa ja sotapropagandaa mediaa myöten, myös Suomessa on tutkittu maanpetosrikosta alkaen kesä 2009, aina siitä lähtien, kun on jatkunut tämä Ulvila manipulointi.
Ex-tutkinnanjohtaja on itse kertonut olevansa maan sisäisen turvallisuuden asiantuntija.
Onko tämä teidän päitänne sotkeva jengi nyt se, joka on kärähtänyt tästä maanpetosrikoksesta ja maksaa potut pottuina meidän kansalaisten kautta?
Maanpetosrikos on sisällissotaan viittaava termi, jota edelleen käydään, koska kyseistä maanpetosrikosasiaa ei ole voitu viimeisen lehtitiedon mukaan edelleenkään saattaa loppuun.
Päätelmää vahvistaa myös se, että suojelupoliisin tarkastaja itse on kertonut Supossa eletyn pelon ilmapiirissä jo toistakymmentä vuotta ja tuo nimi esiintyy myös Joutsenlahden kirjeessä.
Pysähtykää nyt, jukolavita, edes ajattelemaan välillä, ja katsokaa ympärillenne, että mitä on tapahtumassa.