Sivu 5/86
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 1:38 pm
Kirjoittaja reppuli
Savon Sanomissa kerrotaan, että nuoria aikuisia käynyt tuomassa kynttilöitä. Varmaan nuoria aikuisia vanhemmatkin siis. Sanotaan myös, että "voimakkaan tuen piirissä" olleet. Tästä voisi päätellä, että ovat olleet siis myös aika tiiviisti lastensuojelun seurannassa. Oiskohan huostaanotto ollut sitten jo harkinnassa, jos vaikka tämä voimakas tukeminen ei ole tuottanut toivottua tulosta, tiedä häntä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... ta/1938503
Useita nuoria aikuisia ja muita perheen tuntevia kävi lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä tuomassa kynttilöitä tapahtumapaikan lähelle.
Asta Tenhunen
11:22 (13:15)
Poliisi on kuullut kahden pienen lapsensa surmaamisesta epäiltyä äitiä.
Poliisi jatkaa tänään tutkintaa Kuopiossa lauantaina ilmi tulleista kahdesta henkirikoksesta.
Äidin epäillään surmanneen kaksi alle kouluikäistä lastaan Maljalahden uudella kerrostaloalueella. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan surmatyö tapahtui lauantaina.
Asia tuli viranomaisten tietoon samana iltana, kun ambulanssit ja poliisit hälytettiin asunnolle. Poliisi ei kommentoi julki, kuka hälytyksen teki.
Lapset löydettiin niin vahingoittuneina, ettei heitä voitu enää pelastaa. Poliisi tavoitti myös äidin heti.
Perheen isä ei ollut asunnossa eikä julki ole kerrottu, missä hän asui. Isä sai tiedon lastensa kuolemasta viranomaisilta, kun poliisit veivät hänelle suruviestin lauantai-illan aikana.
Poliisi tutkii tekoa kahtena henkirikoksena. Tekotavan takia poliisi on kirjannut asian jo tapoksi, murhaksi tai lapsensurmaksi, mutta nimike voi vielä muuttua eikä asiaa toistaiseksi kommentoida julki.
Perheellä ei ollut aiempaa rikostaustaa eikä poliisi ollut ollut heidän kanssaan aiemmin tekemisissä. Kuopion lastensuojelu sen sijaan tiedotti lauantaina, että perhe oli lastensuojelun asiakas ja voimakkaan tuen piirissä eli useiden eri tukimuotojen auttama.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:14 pm
Kirjoittaja Atlanta
Onkos missään tietoa, minkä ikäisiä nämä lapset olivat? En ole huomannut sellaita mainittavan, vai onko mennyt ohi?
Kun puhuttaan alle kouluikäisistä, niin minulle ei tule mieleen aivan pienet lapset, vaan ehkä 4-6-vuotiaat.
Olen sitä mieltä, että ei kotiäitiys ole mikään ammatti, JOTEN EI SIITÄ PITÄISI MITÄÄN MAKSAAKAAN. Toki ymmärrän, että monet jäävät kotiin juuri siksi, ettei töitä ole. Mutta kotona oleva aikuinen kaipaa myös toisten aikuisten seuraa ja virikkeitä vastapainoksi lasten- ja kodinhoidosta. Ei lasten seura riitä aikuiselle.
Me 1950-luvun lapset kasvoimme melko köyhissä ja yksinkertaisissa oloissa. Vanhemmat elättivät ja huolehtivat kuluistamme. Lapsilisä tili neljä kertaa vuodessa ja se oli naurettavan pieni. Jos äidit olivat kotona, ei heille siitä maksettu. Sosiaaliapua ei juurikaan saanut, eikä sitä haettukaan, koska sitä pidettiin hävettävänä. Nykyisin vaaditaan tukea joka jumalanasiasta; hyvä, ettei vaadita avustusta siitäkin, että käy vessassa.
Kukaan ei tunnu ajattelevan, kuka kaiken maksaa.
Ehkä tässäkin äiti oli turhautunut. Vai oliko päihteillä osuutta? Missä isä oli?
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:16 pm
Kirjoittaja reppuli
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194942 ... n+iat.html
Aamulehti
Menehtyneistä lapsista teki ilmoituksen poliisille lasten äiti, poliisi kertoo.
Hälytys tehtiin yksityisasuntoon. Poliisi tapasi äidin asunnon ulkopuolelta. Poliisi löysi asunnosta menehtyneinä kaksi lasta, iältään 2,5-vuotiaan ja 1,5 kuukauden ikäisen. Lasten pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään. Paikalle saapui useita ensihoitoyksiköitä.
Teoista epäilty äiti on pidätetty ja hän on terveydenhuollon jatkuvan tarkkailun alla. Alkoholilla ei ole ollut osuutta tapahtumiin. Äiti ei ole aiemmin ollut tekemisissä poliisin kanssa. Tapahtumassa ei ollut muita henkilöitä paikalla, eikä lasten lisäksi kukaan muu ole ollut vaarassa.
Tässä vaiheessa ketään ei ole vielä kuulusteltu, mutta osallisia on alustavasti puhutettu. Suoritetun esitutkinnan perusteella poliisille on käsitys tapahtumien kulusta. Tapausta tutkitaan henkirikoksena ja rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.
Kuopion SPR:n toimistolle Puijonkatu 9:ään on avattu tänään sunnuntaina henkisen tuen tukipiste, jossa valmiusryhmän vapaaehtoiset tarjoavat keskusteluapua. Tukipiste on kaikille avoin. Tukipisteen puhelinnumero on 017 2617270.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:19 pm
Kirjoittaja Matlock
Atlanta kirjoitti:Onkos missään tietoa, minkä ikäisiä nämä lapset olivat? En ole huomannut sellaita mainittavan, vai onko mennyt ohi?
Kun puhuttaan alle kouluikäisistä, niin minulle ei tule mieleen aivan pienet lapset, vaan ehkä 4-6-vuotiaat.
Olen sitä mieltä, että ei kotiäitiys ole mikään ammatti, JOTEN EI SIITÄ PITÄISI MITÄÄN MAKSAAKAAN. Toki ymmärrän, että monet jäävät kotiin juuri siksi, ettei töitä ole. Mutta kotona oleva aikuinen kaipaa myös toisten aikuisten seuraa ja virikkeitä vastapainoksi lasten- ja kodinhoidosta. Ei lasten seura riitä aikuiselle.
Me 1950-luvun lapset kasvoimme melko köyhissä ja yksinkertaisissa oloissa. Vanhemmat elättivät ja huolehtivat kuluistamme. Lapsilisä tili neljä kertaa vuodessa ja se oli naurettavan pieni. Jos äidit olivat kotona, ei heille siitä maksettu. Sosiaaliapua ei juurikaan saanut, eikä sitä haettukaan, koska sitä pidettiin hävettävänä. Nykyisin vaaditaan tukea joka jumalanasiasta; hyvä, ettei vaadita avustusta siitäkin, että käy vessassa.
Kukaan ei tunnu ajattelevan, kuka kaiken maksaa.
Ehkä tässäkin äiti oli turhautunut. Vai oliko päihteillä osuutta? Missä isä oli?
Kotiäitejä mollataan ihan riittävästi. Vaativa homma sekin on ja minusta ihan hienoa, että jotkut haluavat olla paljon lastensa kanssa. Nämä ympäristön negatiiviset asenteet osaltaan ruokkivat eri asteisia kotiäitien uupumisia.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:22 pm
Kirjoittaja Atlanta
Olivat noin pieniä. Voi, voi!
Ovatkohan molemmat rääkyneet kuorossa kurkku suorana ja äidiltä palanut proput?
Tämä ei tarkoita, että puolustaisin mitenkään, mutta tuli nyt ekaksi syyksi mieleen.
Ja jos joku haluaa olla kotiäiti niin olkoon. Mutta ei saa vierittää kuluja yhteiskunnan niskaan.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:24 pm
Kirjoittaja Utelo
Me 1950-luvun lapset kasvoimme melko köyhissä ja yksinkertaisissa oloissa. Vanhemmat elättivät ja huolehtivat kuluistamme. Lapsilisä tili neljä kertaa vuodessa ja se oli naurettavan pieni. Jos äidit olivat kotona, ei heille siitä maksettu. Sosiaaliapua ei juurikaan saanut, eikä sitä haettukaan, koska sitä pidettiin hävettävänä.
1950-luvulla lapsia myös surmattiin 18 (kahdeksantoista) kertaa enemmän väkilukuun nähden kuin tänä päivänä, kertoo Hannu Lauerma:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 10127.html
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:26 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Nyt kaikki lastensuojelun arvostelijat, tästä jutusta, heti opiskelemaan ja hakemaan töitä lastensuojelun parista. Olette niiiiiin ammattilaisia että voitte jo silmiin katsomalla asiakasta päätellä että tämä murhaa kohta lapsensa ja osaatte tehdä huostaanottopäätöksiä tällä ainutlaatuisella osaamisellanne.
Kyllä yhteiskunta teki sen mitä tämän puolesta oli sillä hetkellä tehtävissä, mutta on sellainen asia kuin elämän vastuu, ja se on itse kannettava omilla hartioilla. Sen tämä akka oli vierittänyt yhteikunnan kannettavaksi.
Ihmettelen kovasti nykyihmisten vastuun puutetta, miten 70 luvulla monilapsiset perheet, yksinhuoltajat selvisivät arjestaan ilman nykyisen kaltaista sosiaalihuoltoa? Ai niin, silloin tunnettiin vielä se mitä tarkoittaa elämänvastuu.
Materia puute oli varmasti aivan eri sfääreissä, sosiaaliset verkostot huonoja, johtuen maaltamuutosta. Jokapäiväinen leipäkin ollut paljon tiukemmassa kuin nykyään on.
Alkoholiongelmat aivan toisella tasolla nykypäivään verrattuna. Jokaisessa uudessa lähiössä pari pubia missä väkeä riitti joka päivälle aamusta iltaan.
Kaikista ongelmista huolimatta silloin ei oltu vielä vieraannuttu vastuunkannosta, toisin kuin nyt on.
Tämä akka teki teon mitä kukaan ei pystynyt ennakoimaan, tuskin edes itse on pystynyt. Teki kuitenkin raukkamaisen teon joka kohdistui 2 lapseen.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:34 pm
Kirjoittaja Utelo
kakkosurpo kirjoitti:Ihmettelen kovasti nykyihmisten vastuun puutetta, miten 70 luvulla monilapsiset perheet, yksinhuoltajat selvisivät arjestaan ilman nykyisen kaltaista sosiaalihuoltoa?
Ai niin, silloin alle 1-vuotiailla oli viisinkertainen todennäköisyys joutua vanhempansa surmaamaksi nykytilanteeseen verrattuna ja 1-14-vuotiailla kaksinkertainen riski.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1305633884331
Täälläkin monen kaipaamat "vanhat hyvät ajat" olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Silloin lasten hakkaaminen "kuritusmielessä" oli runsaampaa ja raaempaa kuin nykyään ja lasten surmia tapahtui enemmän niin määrissä kuin suhteessa väkilukuun kuin nykyään.
Mutta koska siihen aikaan ei media ja sosiaalinen media ollut heti haaskalla, harvempi kuuli näistä tragedioista.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:42 pm
Kirjoittaja Destiny
Atlanta kirjoitti:Olivat noin pieniä. Voi, voi!
Ovatkohan molemmat rääkyneet kuorossa kurkku suorana ja äidiltä palanut proput?
Tämä ei tarkoita, että puolustaisin mitenkään, mutta tuli nyt ekaksi syyksi mieleen.
Ja jos joku haluaa olla kotiäiti niin olkoon. Mutta ei saa vierittää kuluja yhteiskunnan niskaan.
Minulle tuli mieleen lapsivuodepsykoosi.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00381
Viimeisestä lauseesta sen verran, että olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Ei tämä maa nouse taloudellisesta kurimuksesta sillä, että naiset ovat vuosikausia kotona yhteiskunnan varoilla. Älähtäkää, jos haluatte, mutta näin se vaan on. Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien eläköityessä on nuoremmalla sukupolvella täysi työ pitää yhteiskunta pyörimässä, nykyisen tasoiseen yhteiskunnan tukipolitiikkaan ei yksinkertaisesti ole varaa. Jos ei asenne muutu, on paljon tragediaa on vielä edessä.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:51 pm
Kirjoittaja Atlanta
En pidä vanhoja aikoja hyvinä. Ainut hyvä puoli oli se, ettei oltu kaikessa riippuvaisia holhoavasta yhteiskunnasta.
Ja tapahtuu nytkin näitä lastensurmia, näköjään. Nyt ovat toiset syyt, kuin ennen.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 2:53 pm
Kirjoittaja URSA
Kun nuorempi lapsista on vasta kuusiviikkoinen, tässä voisi olla taustalla synnytyksen jälkeinen masennus.
Jotenkin tulee mieleen sellainen tapahtumasarja (tämä on pelkkää spekulointia), että ensimmäinen lapsi on kuollut huolimattomuuden takia vaikka kylvetyksen yhteydessä, ja äiti on hukuttanut myös toisen lapsen kuvitellessaan koko perheen tulevaisuuden olevan ohi. Masennus tai muu ongelma olisi altistanut äidin ylireagointiin. Jossain aiempina vuosina tapahtuneessa perhesurmassa taisi olla tuollainen selitys taustalla. Ainakin toivon ettei Rautavaaran kolariäitiä ymmärtäneet nettikirjoitukset ole vaikuttaneet tähän perhesurmaan, ja ettei tämä nainen itse selittele olleensa vain niin uupunut.
Joka tapauksessa on käsittämätöntä, kuinka oma äiti pystyy lopettamaan kaksi juuri alkanutta elämää. Lapset ovat niin sopeutuvia, että olisivat eläneet hyvän elämän vaikka adoptoituina.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 3:01 pm
Kirjoittaja Utelo
Tässä tapauksessa "hyvää" on se, että äiti jäi henkiin, niin ainakin poliisilla on mahdollisuus selvittää hänen motiivinsa ja mielentilansa. Toivon että niistä tiedotetaan aikanaan julkisuuteen, niin ettei nettietsivien tarvitse spekuloida sen jälkeen mistä tämä johtui.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 3:22 pm
Kirjoittaja reppuli
Psykoosi voisi sopia kuvaan, edellä uutisessakin mainittiin naisen olevan tällä hetkellä terveydenhuollon valvonnassa (lääkittynä?). Se selittäisi myös jotenkin sen, miksi nainen ei tehnyt itsemurhaa ja soitti itse hätäkeskukseen.
Kaiken kaikkiaan minun mielestäni tämä on ihan erilainen tapaus kuin Rautavaara.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 3:26 pm
Kirjoittaja jmit
"Jotenkin tulee mieleen sellainen tapahtumasarja (tämä on pelkkää spekulointia), että ensimmäinen lapsi on kuollut huolimattomuuden takia vaikka kylvetyksen yhteydessä, ja äiti on hukuttanut myös toisen lapsen kuvitellessaan koko perheen tulevaisuuden olevan ohi."
Niin, mitäpä, jos vanhempi lapsi on murhannut vauvan ja tehnyt sitten itsemurhan? Näitä voi kehitellä ihan mitä hyvänsä, mutta jännä juttu, että aina tulee kehitettyä sellainen tarina, jossa vastuu siirtyy äidiltä mahdollisimman pitkälti pois.
Psykoottisuus on tilastollisesti näitä keisejä tarkastellen uskottava taustavaikuttaja. Jos näin on ja lastensuojelun ammattilaiset ovat perheen kotona rampanneet viimeksi samalla viikolla, niin kyllä tämä 'ammattimaisuus' on syytä laittaa jättiläismäisiin lainausmerkkeihin.
Re: Kaksi lasta löytyi kuolleena Kuopiossa-poliisi epäilee ä
Lähetetty: Su Marras 23, 2014 3:49 pm
Kirjoittaja palikka
Savossa näköjään sattuu ja tapahtuu. Rautavaara mukaan luettuna niin kaksi äitiä ja 5kpl lapsia mennyt kuukauden sisään. Toivottavasti luku ei nouse uuteen vuoteen mennessä lisää.