Ensimmäinen postaus!

Pienet sille *tap tap*
Samalla nimimerkillä hääräilen myös paranormaaliblogin puolella, en tosin kovin aktiivisesti, ja joku saattanut tämän jo lukea sielläkin palstalla. Tässä kuitenkin omat tarinani toteutuneista enneunista.
Näen siis joskus enneunia. En kovin usein kuitenkaan. Olen nähnyt unessa mm. sen, kun ajoimme (minä ja veljeni kyydissä, äiti ajoi) vuoden 2004 syksyllä kolarin. Näin kolaria edeltävänä yönä unta, että oli talvi. Unessa luistelin(? hullua) pitkin kylätietämme, ja yhtäkkiä vastaan kaahasi miltei tyhjästä isolla karjapuskurilla varustettu maasturi, jonka nokkaan törmäsin kovaa vauhtia, ja lensin muutamalla voltilla auton yli maahan. Tuo törmääminen tapahtui kylätiellämme, siinä kohtaa, missä isäni veli perheineen asuu. Minua ei unessa sattunut paljoakaan, paitsi sääreeni, joka kipeytyi.
Seuraavana päivänä sitten kaupungilla ajoimme kolarin. Liikennevalojen ollessa rikki eräässä vilkkaassa risteyksessä, vasemmalta ajoi pienehkö maasturi eteemme/kylkeemme. Takapenkillä istuessani kolhaisin vasemman sääreni niin, että se oli pitkän aikaa kipeä. Muistaakseni isäni veli tuli sitten kuorma-autollaan (hän on ammatiltaan kuorma-autonkuljettaja) hakemaan rusinaksi käpertyneen auton pois. En muistanut untani aamulla ennen kolaria, mutta noin pari tuntia kolarin jälkeen, kun matkasimme kaupungilta kotiin isoveljeni autossa, muistin sen. Mahanpohjani tuntui kääntyvän ympäri, ja tuntui kun olisin pudonnut kovaa vauhtia.
Kevättalvella 2009 taas näin unta, jossa matkustajalentokone syöksyi maahan, itse olin siellä kyydissä. Unessa kuoli joitakin ihmisiä, eivät kuitenkaan kaikki matkustajat. Aamulla heräsin ahdistuneena ja totesin vitsillä itsekseni, että "Jaahas, katsotaanpa uutisista, että missä on kone syöksynyt maahan." No, sain auki Iltalehden etusivun, jossa lööpit kertoivat matkustajalentokoneen syöksyneen maahan (en kuollaksenikaan muista missä päin maailmaa), ja kaiketi 11 ihmistä menehtyi. Uutiset turmasta olivat ilmestyneet medioihin sen jälkeen, kun olin mennyt nukkumaan, eli joskus myöhään yöllä/aamuyöllä, eli siis oletan turmankin tapahtuneen niihin aikoihin kun olin nukkumassa. Siten on tavallaan vaikea sanoa, oliko uneni enneuni vai pelkästään uni jostain sellaisesta asiasta, jonka tapahumisesta en todellakaan ollut voinut vielä kuulla. Merkittävää on mielestäni se, että tuo turma ja näkemäni uni tapahtuivat samana yönä.
Sitten tällainen aihetta sivuava juttu. Deja vu- ilmiöt ovat minulla joskus todella voimakkaita ja pitkiä. Välillä jaksot saattavat kestää useita minuutteja. Tiedän tasan tarkkaan mitä joku sanoo, tekee, kuka tulee ja menee missäkin jne. Varsinaisia etiäisiä olen kokenut kerran, vähän ennen kuin äitini tuli töistä. Asuin tuolloin vielä vanhemmillani, ja olin itse tietokoneella (siitä ei näy ulko-ovelle). Kuulin, kuinka ulko-oven kahvaa jostain kumman syystä renkattiin ylös alas jonkun aikaa, ja vähän ajan päästä ulko-ovi aukaistiin kokonaan, se paiskattiin kiinni, ja muutama kävelyaskel kuului eteisessä. Sitten täysi hiljaisuus. Katsoin kelloa. Se oli 14:55. Äitini työvuoro päättyisi vasta klo 15.00. Ihmettelin ja kuulostelin hetken. Menin katsomaan: ei ketään missään. Reilun 15 minuutin kuluttua sitten äitini tuli oikeasti kotiin, ja täysin samat ilmiöt toistuivat, kahvan renkutuksia myöten. Kysyin äitiltä, että miksi sä kahvaa renkkasit, ja hän sanoi oven olleen jotenkin puolilukossa, että piti vaan vähän renkata, että sen sai auki.
Olen nähnyt monet kerrat unta, jossa olen täysin tuntemattomissa paikoissa (taloissa, pihoissa, asunnoissa) joissa en ole ennen käynyt, ja sitten joskus myöhemmin tosielämässä olen päätynyt noihin paikkoihin oikeasti. Olen melko varma, että näin vuonna 2007 kesällä unessa nykyisen kihlattuni, jonka tapasin syys-kesällä 2009. Muistan kirjoittaneeni tuolloin kesällä 2007 tuosta kyseisestä unestani päiväkirjaani, mutta harmikseni olen jo tuhonnut tuon tekstin. Muistan kirjoittaneeni mm. jotenkin näin: "Unessa näin myös jonkun kaljun ja tatuoidun tyypin istumassa portailla. Mä en yhtään tiedä, kuka se oli. Se näytti huolestuneelta." Jännä juttu. Jäännää on myös se, että mikäli tuo tyyppi tuossa unessa todella oli kihlattuni, ei hän oikeasti tuohon aikaan ollut kalju. Siis todellisuudessa vuonna 2007 nykyisellä kihlatullani oli vahvasti tukka päässä, ja hän alkoi ajella sitä pois vasta vuonna 2008-2009.