kaljaloota kirjoitti:Ei voinut olla niin humalassa mitä kerrottiin, lyhyt aika kertoo sen, reitti oli vielä mutkainen, kapea ja lopussa nousua.
Aika hyvä kuski täytyy olla jos yöllä alle puolessa tunnissa siitä suoriutuu.
Monelle taholle kyllä sopi ne tarinat silloin.
Iltasanomissa kerrottiin, että ovat avaamassa vanhoja juttuja Tampereeltakin? Toivottavasti Puumala kuuluu joukkoon, Räsänen ainakin.
Jotenkin itse voisin käsittää tuohon lampeen hukkumisen. Kävin ko.lammella, kun Kestiä ei oltu vielä löydetty.
Se lampi on todella petollinen ja reilua metriä, paikoin jopa 2m ennen lampea on upottavaa suotyylistä maata. Kokeilin kepillä tuota höttöä ja sinne humpsahti n.2m keppi helpolla.
Jos on juossut sinne lammen suuntaan, on voinut kompastua ja lentää tuohon suon tyyliseen höttöön, sieltä ei pääsisi kyllä ylös edes selvinpäin, varsinkaan yön pimeydessä ja humalassa yksin. Kuin kävelisit suon silmäkkeeseen.
Lisäksi polku mikä vie löytöpaikalle, on täynnä juuria. Eli sain todella tarkkaan katsoa mihin astuin ja kerran siltikin kompastuin juureen, juuria on paljon ja rannan tuntuma tosi petollinen.
Se mikä minua ihmetyttää on reittivalinta. Kyllä tuolta pääsee oikomaan Lentävänniemen suunnalle, mutta kuka lähtisi skootterilla yksin täysin pimeään metsään/metsäreitille yksin?
Reitti päättyy Likolammenkadun päähän, jatkuu kävelytienä/kinttupolkuna ja paikoin hyvinkin puunjuurisena polkuna, eli skootteri ei ole tuonne kyllä sopiva kulkupeli edes päivänvalossa.
Paljon on jälkikäteen huhuja (SPEKUJA/HUHUJA) kuullut, että Kestin perässä olisi ollut joku. Se, että joku ajaisi takaa voisi selittää hädässä pakenemisen, skopan hylkäämisen ja pakenemisen metsään, josta sinua on vaikea nähdä valoisalta pihatieltä. Tämä polku on lähinnä rivitalon asukkaiden käytössä, ei yleisenä polkuna niinkään. Se mistä Kestin on epäilty kulkeneen menee 2 rivarin välistä, melkein joudut toisen talon pihasta kulkemaan. Ei taatusti valinta mistä ajaisi jos kotiinsa olisi menossa. Tämä polku kaartaa oikealle lähes pihaan, kun kotiinsa oikotietä kulkeva kulkisi suoraan tietä ylös ja jatkaisi siitä kaartaen vasemmalle, katu jatkuu näin kävelytienä. Hän ei olisi kaartanut oikealle ja pihaan vaan vasemmalle kävelytielle, jos kotiinsa olisi mennyt.
Puhelimesta vielä sen verran, että olin 3pv etsimässä Kestiä Vapepan rivrissä. Me sahattiin polkua ylös ja alas, käänneltiin jopa kiviä, tutkittiin jokainen kolo ja puhelinta ei löytynyt. Sitten kuulimme myöhemmin, että se on löytynyt polun vierestä, mutta ei löytynyt 3pv aikana kun tätä polkua tutkimme. Oli vielä löytynyt ihan näkyvältä paikalta.
Joku asia ei vaan täsmää, kun tuntee tuon seuden ja sen mistä on "kävellyt lampeen" eikä puhelimen löytöpaikkakaan täsmää tai en itse saa sitä mitenkään järjellisesti selittyyn, että yht äkkiä joku sen löytää polun vierestä, polun jota on kävelty 3pv iso porukka edestakaisin.
Omalla ajalla vielä tutkimme polkua, kiviä ja kantoja, sekä muutamaa koloa, niissä ei puhelinta ollut.
Ihmettelen vaan ja vieläkin joskus etsintäporukka sitä ihmettelee (muutama on kavereitani).
Edit: Tampereella tuppaa olemaan jotenkin outoja kuolemia ja ne tulkitaan heti löytöpaikalla "ei rikosta". Lisäksi tuntuu, että täällä on kadonneita nuoria useampia, joiden kohtalo on edelleenkin auki, ei ole löydetty. Äkkiä mietittynä vaikka Raisa Räisänen ja Teemu Puumala.