Re: Yliopiston lehtorilla alaikäinen seksiorja
Lähetetty: To Maalis 02, 2023 7:26 pm
Oliko itä- suomesta täää rehtori? Mikähän mahtaa olla oikea asuinpaikka? Sama törkeys on siis saanut jatkoa.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Tässäpä vielä kuva tästä (ei välttämättä vastaa nykyhetkeä).Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Maalis 02, 2023 2:35 pm Lasta seksiorjana pitänyt lehtori tuomittiin jälleen – Nyt törkeästä lapsen hyväksikäytöstä
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi uhrille tuntuvat korvaukset.
Lapsen seksiorjakseen pakottanut yliopiston lehtori sai uuden tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut 61-vuotiaan Kari Olavi Koiviston vuosina 2006–2010 tapahtuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Aiemmin Koivisto tunnettiin nimellä Kari Mauranen.
Oikeuden mukaan Koivisto oli tuona aikana kerran sukupuoliyhteydessä uhriinsa. Lisäksi hän kosketteli ja teki muita seksuaalisia tekoja lukuisia kertoja. Uhri oli 12–15-vuotias.
Käräjäoikeus katsoo, että rikos tehtiin erityisen nöyryyttävällä tavalla. Koivisto valokuvasi alusvaatteisillaan ollutta lasta ja sai tämän olemaan web-kameran edessä vähissä vaatteissa. Mies uhkasi levittää kuvia ulkopuolisille, jos lapsi ei suostu tapaamisiin.
Oikeus tuomitsi Koiviston vankeuteen vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi. Tuomioon vaikutti alentavasti Koiviston aiempi 11 vuoden vankeusrangaistus. Oikeuden mukaan teko olisi voitu käsitellä aikanaan yhdessä tämän laajan pedofiilivyyhdin kanssa.
Mies tunnettiin aiemmin nimellä Kari Olavi Mauranen.
Nykyisin Koivistona tunnettu mies määrättiin korvaamaan uusimman tuomion uhrille kivusta ja särystä 500 euroa sekä kärsimyksestä 20 000. Oikeus velvoitti valtion maksamaan uhrille vielä oikeudenkäynnin viivästymisestä hyvitystä 3 500 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3ca0 ... 7f35bcff09

Tätä on pohdittu.Ghost hunting kirjoitti: To Maalis 02, 2023 7:26 pm Oliko itä- suomesta täää rehtori? Mikähän mahtaa olla oikea asuinpaikka? Sama törkeys on siis saanut jatkoa.
Sitten se on todennäköisemmin tämä: https://fi.linkedin.com/in/olavi-koivisto-a299531b3Männikkö kirjoitti: Pe Maalis 03, 2023 4:26 pm Pikaisella Googlehaulla näyttää löytyvän melko tuore kuva linked-inistä - ja kyllähän tuo nykyinen asuinseutukin silloin paljastuu.
Mietin tässä vain että jos joku sattuisi tunnistamaan tämänkin harrastusten parissa, ja nuo harrastukset olisivat tässä tuomioiden kontekstissä epäilyttäviä, niin saisikohan tuota julkisesti mainita nähneensä, ilman että on joku herjaussyyte niskassa? Ihan vaan kaverin puolesta kyselen.
https://twitter.com/Rautaa_Rajalle/stat ... yLwqQtAAAAKappas, Nykäskylän yliopiston ammoinen tilastotieteen assari vaihtanut taas nimeä. Kova oli kaveri bilettämään nuorena ja tyttöjä pyöritteli, joskus veti demoja baari-illan jälkeen vähän viinantuoksuisena.

Ja sai pienemmän tuomion kiitokseksi siitä, että on tuomittu seksuaalirikollinen. Ei mahdu minun oikeustajuun tämä paljousalennus.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Heinä 26, 2023 11:08 pm Alaikäistä seksiorjaa pitäneellä kuopiolaismiehellä olikin myös toinen uhri – valtiokin maksaa uhrille korvauksia
Alaikäistä tyttöä seksiorjana pitäneellä kuopiolaisella keski-ikäisellä miehellä olikin myös toinen uhri, jonka poliisi pystyi viiveellä tunnistamaan.
Toista uhria koskeva poliisin esitutkinta viivästyi kuitenkin niin, että kuopiolaismies tuomittiin toiseen uhriin kohdistuneista rikoksista vasta tänä talvena eli vuosia itse rikosten jälkeen.
Kuopiolainen Kari Mauranen tuomittiin jo vuonna 2017 Helsingin hovioikeudessa yhdentoista vuoden vankeuteen törkeästä ihmiskaupasta, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä ja muista lievemmistä rikoksista.
Tapaus herätti runsaasti huomiota, sillä Maurasen rikokset olivat erittäin vakavia ja hänen saamansa tuomio oli yksi pisimmistä seksuaalirikostuomioista Suomessa.
Mauranen työskenteli aiemmin opettajana Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa ja hän oli aktiivisesti mukana urheiluseuratoiminnassa, kunnes Helsingin poliisi alkoi epäillä häntä seksuaalirikoksesta vuonna 2015.
Rikostutkinnassa paljastui, että Mauranen oli tavannut itselleen ennalta vieraan 14-vuotiaan tytön ja houkutellut tämän seksisuhteeseen. Mies oli suostutellut tytön väkivaltaiseen seksiin ja halunnut tästä esimerkiksi nöyryyttäviä kuvia. Sen jälkeen mies oli alkanut myös parittaa tyttöä vieraille miehille.
Tuomioistuin arvioi tuomiossaan, että Maurasen uhrilla oli ollut 15–17-vuotiaana noin 400 asiakasta. Mauranen oli kohdellut tyttöä erittäin nöyryyttävällä tavalla.
Oikeuden mukaan uhrina oli ollut nuori lapsi, joka oli ollut olosuhteidensa ja terveydentilansa vuoksi erityisen altis hyväksikäytölle.
https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/5760562
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009429324.html
JO aiemmin törkeistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomittu Kari Olavi Koivisto on saanut jälleen tuomion vastaavista rikoksista. Aiemmin mies on käyttänyt nimeä Kari Olavi Mauranen.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi miehen keskiviikkona törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen.
Käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan Koivisto oli vuosien 2006–2010 välisenä aikana tehnyt 12–15-vuotiaalle asianomistajalle koskettelemalla ja muulla tavoin seksuaalisia tekoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Mies oli myös kerran ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.
Oikeus katsoi, että teot olivat omiaan aiheuttamaan asianomistajalle erityistä vahinkoa kehityksen eri vaiheissa.
KÄRÄJÄOIKEUS katsoi, että rikos oli tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla, koska Koivisto oli valokuvannut alusvaatteisillaan ollutta lasta eri asennoissa sekä saanut tämän olemaan web-kameran edessä alusvaatteisillaan ja samalla koskettelemaan itseään paljaista rinnoista.
Koivisto painosti asianomistajaa tapaamisiin uhkaamalla levittää asianomistajan kuvia ulkopuolisille henkilöille. Lisäksi hän tiedusteli asianomistajalta, haluaisiko tämä tavata muita vanhempia miehiä ja onko tällä kaveria, joka haluaisi tavata Koiviston. Mies oli myös ennen sukupuoliyhteyden suorittamista tarjonnut asianomistajalle alkoholia.
Oikeus katsoi, että syyksi luettu rikos olisi voitu tekoaikansa puolesta käsitellä samassa oikeuskäsittelyssä, jossa miehelle oli tuomittu 11 vuoden vankeusrangaistus, mikä otettiin huomioon rangaistuksen mittaamisessa. Miehen rangaistukseksi tuomittiin 1 vuoden ja 4 kuukauden pituinen ehdoton vankeusrangaistus.
Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin suorittamaan asianomistajalle korvauksena kivusta ja särystä 500 euroa ja kärsimyksestä 20 000 euroa.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
AIEMMIN tuomioon johtaneissa rikoksissa oli kyse siitä, että tuolloin sukunimeä Mauranen käyttänyt Koivisto tuomittiin vuonna 2016 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä ihmiskaupasta, pahoinpitelystä, alkoholirikoksesta sekä lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä yhdeksän vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio koveni ylemmässä oikeusasteessa 11 vuoden pituiseksi.
Rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2014.
Hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhrina oli tekoaikaan iältään 14–17-vuotias tyttö. Mies työskenteli yliopiston lehtorina Itä-Suomen yliopistossa, kunnes jäi kiinni pitkään tuomioon johtaneista rikoksista.
Missä päin tutustuit, olisiko käsitystä missä päin voisi liikkua nykyään?Sam Waters kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 4:06 pm Tunsin tän tyypin aikoinaan..tutustuttiin ennen kun hihna alko luistaa enemmän. Komea, charmikas ja kohtelias mies. Olen varma että ällöjä tapahtui jo silloin, mutta vielä löyty rajoja. Yksi elämän mullistus ja sitten mentiinkin syvään päätyyn lujaa. Tän jälkeen tapasin hänet kerran ja minulle tuli todella outo tunne sen jutuista. Kerto että hänellä on nuorempi naisystävä...parikymppinen (luulen että valehteli). Kerskaili, miten oli valehdellut ikänsä PALJON nuoremmaksi jne. Minulle jäi jotenkin todella epämiellyttävä olo tuosta tapaamisesta ja sen enää koskaan jutellut tai tavannut sitä.
Kun tämä tuli eka kerran julkisuuteen, niin järkytyin kovasti. En olisi koskaan uskonut siitä tyypistä mihin se on kykenevä. Viimeisellä tapaamisella ajattelin vain että se pyörittää nuoria naisia, mutta en olisi villeimmissä unissakaan osannut arvata miten sairas tyyppi se oikeasti on. Minusta hän ei kuulu vankilaan vaan vankimielisairaalaan...koska mikään määrä terapiaa ei kuntoutua tollasta elukkaa yhteiskuntakelpoiseksi.
Hän asui silloin Kuopiossa. Ei ole mitään käsitystä missä päin liikkuu tai mitään. Olin jo unohtanut koko tyypin ennen kuin toi tuli julkisuuteen. Toivon vain, että en enää koskaan törmää siihen.Sienisalaatti kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 9:31 pmMissä päin tutustuit, olisiko käsitystä missä päin voisi liikkua nykyään?Sam Waters kirjoitti: Ke Marras 01, 2023 4:06 pm Tunsin tän tyypin aikoinaan..tutustuttiin ennen kun hihna alko luistaa enemmän. Komea, charmikas ja kohtelias mies. Olen varma että ällöjä tapahtui jo silloin, mutta vielä löyty rajoja. Yksi elämän mullistus ja sitten mentiinkin syvään päätyyn lujaa. Tän jälkeen tapasin hänet kerran ja minulle tuli todella outo tunne sen jutuista. Kerto että hänellä on nuorempi naisystävä...parikymppinen (luulen että valehteli). Kerskaili, miten oli valehdellut ikänsä PALJON nuoremmaksi jne. Minulle jäi jotenkin todella epämiellyttävä olo tuosta tapaamisesta ja sen enää koskaan jutellut tai tavannut sitä.
Kun tämä tuli eka kerran julkisuuteen, niin järkytyin kovasti. En olisi koskaan uskonut siitä tyypistä mihin se on kykenevä. Viimeisellä tapaamisella ajattelin vain että se pyörittää nuoria naisia, mutta en olisi villeimmissä unissakaan osannut arvata miten sairas tyyppi se oikeasti on. Minusta hän ei kuulu vankilaan vaan vankimielisairaalaan...koska mikään määrä terapiaa ei kuntoutua tollasta elukkaa yhteiskuntakelpoiseksi.
Ja eiköhän tuo käy välillä vankimielisairaalassakin pelkäämässä ja ahdistumassa, saattaa olla aika yksinäistä istua vankilan liskolla. Jos siis ylipäätään istuu enää.