Toki on noinkin, ja on hyvä, että toimintatavat yhtenäistetään ja tieto kulkee jnejne.Zukuluku kirjoitti:Ostin kirjan eilen heräteostoksena ja illan aikana tuli luettua koko teos kannesta kanteen. Erinomaista työtä toimittajilta! Lähes kokonaisuudessaan asiallista ja objektiivista tekstiä, ainoastaan muutamassa kohdassa omat mielipiteet paistoivat läpi tekstistä.
Tälläkin palstalla on keskustelu kirjasta mennyt jankkaamiseksi ja sen pääpointit on ohitettu. Tosin poliisiylijohtokin sortui samaan virheeseen: hyvillä lopputuloksilla annetaan anteeksi kaikki sääntöjen ja määräysten rikkomiset. Mielestäni erittäin vaarallinen ajattelutapa lainvalvonnasta vastaavilta virkamiehiltä.
Varmasti jokainen pidempään työelämässä ollut on törmännyt vastaaviin tapauksiin pienemmissä mittakaavoissa. Firman huipputyöntekijän annetaan toimia omalla tavallaan, kunnes uloste osuu tuulettimeen tai koko firman kulttuuri on pilalla. Jos yrityksellä ei ole muita arvoja kuin lopputulokset, päästään Uberin tapaiseen yrityskulttuuriin, jossa jopa sisäisesti pelataan rumaa peliä.
Kirjan kirjoittajat nostivat esiin myös sen, että jos poliisit ottavat käyttöön rikollisten keinot, hämärtyy raja, kummalla puolella toimitaan. Sama ilmiöhän on havaittu kymmeniä vuosia sitten esim. Stanfordin vankilakokeessa. Tässä tuli poliisijohdon kyvyttömyys ilmi: Helsingin huumepoliisi olisi pitänyt pakottaa noudattamaan samoja sääntöjä kuin muutkin, vaikka se olisi varmasti johtanut vuosien mittaiseen huonompaan tehokkuuteen.
Toinen johtamisen pääsääntö, johon poliisiylijohto ei tarttunut, on "no assholes" -sääntö. Kun nähtiin, että Helsingin huumepoliisi eristäytyy koko ajan eikä kykene yhteistyöhön, olisi hälytyskellojen pitänyt alkaa soida ja tilanteeseen pitänyt puuttua. Poliisijohto omalla toiminnallaan mahdollisti välien kiristymisen siihen pisteeseen, että RHU pystyi hiljentämään kaiken kritiikin vetoamalla kateuteen.
Loppuyhteenvetona voisi siis todeta, että hyvä johtajuus on erittäin harvinainen luonnonvara, ja silloin kun organisaatiossa on johtamistyhjiö, pystyvät organisaation arvoja vastaan toimivat tekijät nousemaan esiin.
Mutta Aarnion kannaltahan on olennaisinta (ja mielestäni myös Suomen oikeuslaitoksen): Onko mies asshole, joka huseeraa omaan tyyliinsä koska dekkarirooli on noussut hattuun ja jonka työvuorolistat jää tekemättä ja joka tapaa Suomen tunnetuimpia rikollisia, vai onko hän Suomen johtavia huumekauppiaita.
Puoli vuotta ehdollista vai 13 vuotta linnaa? Siinä on vähän eroa. Missä ne huumeet tässä jutussa on? Miten voidaan tuomita 13 vuotta linnaa edes yksilöimättä rikosta. Sitä mä en ymmärrä. Ilmeisesti suurimmalle osalle kansaa asialla ei ole niin suurta merkitystä, jos voidaan kuitenkin osoittaa, että harmaalla vyöhykkeellä vahvasti oltiin? Minusta sillä pitäisi olla merkitystä, kun olen tämmöinen "syytön, kunnes toisin todistetaan"-ihminen, enkä tuomitse rikollistakaan, mikäli ei ole tarpeeksi todisteita. Aarnion tapauksessa on minkäänlaisen rikoksen osoittaminenkin aika vaikeaa.