Re: Venäläismiehet puukottivat itseään eduskuntatalon portai
Lähetetty: Su Marras 12, 2017 11:10 am
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Syvälle näyttää venäläismielisen sydämeen sattuvan.sikakoira kirjoitti:" Arja Paajasen työnäyte tutkivasta journalismista "![]()
![]()
![]()
Arjahan se vasta onkin varsinainen esikuva tutkivasta journalismista.Yhden lauseen Arja oli saanut oikein kirjoituksessaan:
" Homotartunta pitää kitkeä Venäjältä juurineen "
Tämähän pätee ihan yleismaailmallisestikkin.
PIETARISTA löytyikin kaksi nuorta miestä, jotka olivat valmiit tulemaan haastateltavaksi omilla kasvoillaan.
Danila ja Denis kertoivat tutustuneensa syyskuussa 2015 ensin Aleksandriin sattumalta urheilukentällä, jossa he kävivät harrastamassa juoksua.
DANILAN ja Denisin mukaan he viettivät Aleksandrin ja Nikitan kanssa yhteistä aikaa sittemmin melko tiiviisti.
Nelikko kävi elokuvissa, teemapuistoissa ja istui iltaa Denisin kotona, sillä tämän vanhemmat olivat iltaisin myöhään töissä ja poikien oli helppo hengailla keskenään.
– Tammikuussa 2016 Aleksandr ja Nikita kertoivat meille, että he olivat löytäneet seksuaalisuutensa ja alkaneet seurustella. Me suhtauduimme asiaan normaalisti, vaikka joskus tietysti vähän vitsailimme asialla.
– Emme koskaan itse nähneet tilanteita, joissa heitä olisi hakattu tai kiusattu, mutta näimme heidät pari kertaa todella masentuneina. Näimme myös, että heillä oli mustelmia.
KESÄLLÄ 2016 Aleksandr ja Nikita kertoivat pojille muuttavansa pois kodeistaan, sillä he olivat tunnustaneet seurustelunsa ja molempien isät olivat ilmoittaneet katkaisevansa välit poikaansa.
– Meidän mielestämme Venäjällä voi hyvinkin tapahtua niin. Ilmapiiri on sellainen, että homoseksuaalit yrittävät salata seksuaalisuutensa. Jo kädestä kiinni pitämistä voidaan pitää homopropagandana.
Ystävysten mukaan on todennäköistä, että palautuksen jälkeen Aleksandr ja Nikita joutuisivat Venäjällä vankilaan ainakin laittomasta rajanylityksestä.
– Meillä on vankiloissa ihan omat sääntönsä. Homoseksuaaleilla on siellä vieläkin vaikeampaa kuin vapaudessa, he huolehtivat.
____________________– Virallisen oloinen ääni soitti, ei esittäytynyt lainkaan, mutta kysyi vain, tunnenko minä Aleksandr Temnovia ja Nikita Shulgaa, Denis kuvaili IS:lle.
– Pelästyin ja vastasin heti, etten tunne. Sen jälkeen soittaja ei sanonut mitään, ei yhtään mitään puhelun lopettamiseksi, vaan laittoi linjan heti kiinni.
Danilakin kertoo saaneensa samanlaisen soiton.
IS tarkensi molemmilta vielä erikseen, käyttikö soittaja todellakin miehistä nimiä Aleksandr Temnov ja Nikita Shulga?
– Kyllä, nämä nimet he sanoivat.
Soittojen jälkeen kumpikin kertoo ajatelleensa, että asialla olivat todennäköisesti Venäjän rajaviranomaiset, sillä uutisista he itse tiesivät jo, että poikien laiton rajanylitys Suomeen oli onnistunut.
Jos soittajat olivat Venäjän viranomaisia ja jos poikien kertoma pitää paikkansa, se viittaisi siihen, että myös viranomaiset olivat tuolloin käyttäneet miehistä juuri niitä nimiä, joilla he ovat Suomessa esiintyneet.
Mielenkiintoista, todetaanko heidät veljeksiksi ja ainakin Suomessa Kartashoveiksi. Laitetaanko heidät Kartshovin veljeksinä vankilaan Venäjällä, mitä tapahtui Dennisin ja Danilovin tuntemille Nikitalle ja Aleksanderille? Eikö heitä ole olemassakaan?Syyttäjä vaatii molemmille miehille 30-60 päivän ehdollista vankeusrangaistusta ja lisäksi 80 euron suuruisen rikosuhrimaksun suorittamista kummaltakin. Rikosasiaa on käsitelty Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 1. marraskuuta ja siitä on luvassa kansliatuomio ensi keskiviikkona 15. marraskuuta.
Äiti kommentoi että pojat ovat töissä moskovassa, olisiko yhteiset asuintilat? Venäjän kansalaisille on kaksi eri passia. Henkilötodistuksena toimiva ja joihinkin entisiin neuvostotasavaltoihin pääsyyn oikeuttava sisäinen passi joita on myönnetty 120milj kappaletta. Sitten on oikea passi ulkomaan matkoille joita on myönnetty noin 25milj ihmiselle.URSA kirjoitti:Yksi kiinnostava yksityiskohta jäi oikeiden veljesten äidiltä kertomatta. Kuinka joku onnistui varastamaan kaksi passia kerralla, ja mistä ne varastettiin? Säilyttivätkö aikuiset pojat passejaan todella samassa paikassa?
Toimittajalla on siis lisätietoa tai kerrottu tarina. Onko Kartasovien veljesten tai sellaisiksi väitettyjen nuorten miesten tarinat prikulleen oikein, ei minusta tässä vaiheessa ole enää keskiössä.Äidin kautta IS sai puhelinyhteyden myös poikaan, joka kertoi olevansa oikea Aleksandr Kartahsov. Hän kertoi lisää yksityiskohtia siitä, kuinka passit oli heiltä varastettu.
Välihuutelijoita ovat kaiketi. Yksi pelkää jumalattomasti eläkkeeseensä kajoamista, näin olen käsittänyt.maksuton nainen kirjoitti:Kuulkaas, mitä nuo välikommentit tääl tekstien välissä on? Jotain bannin saaneiden tekstinpätkiä vai, muille pelotteeksi ? Valaiskaa..
Onhan meillä varaa; pari homoa leikkivää, muutama kristinuskoon muka-kääntynyt, jokunen jotain ihme vainoa kokenut 11-lapsen äiti. Toisaalta - myös suomalaisia on muuttanut Ruotsiin ja Amerikkaan. Sillä perusteella ovat syntyneet vastuu ja syyllisyys, jota kannamme täältä ikuisuuteen.On Anoi Kaa kirjoitti:Oletan, että puolustajia vielä löytyy, vaikka maailman parhaat viranomaiset sotivatkin tässä heitä vastaan.