Tuomion Pasuuna kirjoitti:Miten der Spiegelin joidenkin juttujen perättömyys vaikuttaa siihen, onko Aarnio tehnyt huumekauppaa vai ei? Mikä se mekanismi on, jolla der Spiegelin jutusta seuraa Aarnion syyllisyys tai syyttömyys? Jos ei mikään, niin miten koko lehti liittyy tapaukseen?
Kysymys on pohjimmiltaan siitä, että voiko myöskään printtimediaan luottaa? Tiedämme oikein hyvin, että nimenomaan printtimedia on kertonut itse olevansa se luotettavampi kanava kuin on internetti. Tarkoitan siis sitä, että jos toimittaja kirjoittaa hienon jutun lehteen, se painetaan ja sitä ei vain vilkaista vaan luetaan. Ei kukaan meistä lue sillä tavalla, ettei jutun lukemisella olisi mitään vaikutusta lukijaan.
Spiegelissä ei ole kysymys joidenkin juttujen perättömyydestä vaan eräänlaisesta katastrofista. Spiegel on mainostanut lehteään ”Keine Angst vor der Wahrheit” -sloganilla eli tämän voisi kääntää niin, että ”Älä pelkää totuutta”. Tästä saamme varmaankin kuulla monta hauskaa sketsiä: ”Spiegel älä pelkää totuutta.” Totuus on siis tässä vaiheessa se, että sen tähtireportteri huijasikin jossain jutuissa, jotka siis Spiegel painatti lehdessään ”totuutena”.
Hyvä kysymys mitä tällä kaikella on tekemistä Aarnion kanssa?
Aarniosta olemme saaneet lukea paljon, jos aihe on kiinnostanut, ja onhan se kiinnostanut kymmeniä tuhansia suomalaisia. Nyt lukijalla on halu saada tietoa siitä, että mitä on oikeasti tapahtunut. On varsin ongelmallista, jos nyt kuten tässä Pasila Syndrooma osassa ”media” kerrotaan, että printtimediassa ollut juttu jätti olennaisen osan kertomatta ja veti johtopäätöksen siten, että lukijalle jäi käsitys ongelmallisesta tai mahdollisesti jopa asenteellisesta tuomarista.
Otetaan tässä nyt esimerkinomaisesti se, mitä Helsingin Sanomat kirjoitti ja mitä kerrottiin nyt Pasila Syndrooma osiossa ”media” koskien virkarikosoikeudenkäyntiä.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005940776.html
”Poliisipäälliköiden oikeuden¬käynnin tuomarin sivallukset istunto¬salissa ovat täysin poikkeuksellisia"
”POLIISIPÄÄLLIKÖIDEN virkarikossyytteitä on käsitelty syksyn aikana Helsingin käräjäoikeudessa jäätävissä tunnelmissa. Istuntoja ovat sävyttäneet oikeuden puheenjohtajan ja syyttäjien välinen kireä ja poikkeuksellinen sanailu.
Oikeuden puheenjohtaja, käräjätuomari Marjatta Berg, on useita kertoja sivaltanut syyttäjiä. Syyttäjäkaksikko ei ole jäänyt kuunteluoppilaaksi, vaan varsinkin kihlakunnansyyttäjä Harri Tiesmaa on lohkaissut takaisin.
Esimerkiksi pari viikkoa sitten käytiin tiukka sananvaihto, kun salissa lopeteltiin keskusrikospoliisin entisen päällikön Rauno Rannan kuulemista. Puheenjohtaja ehti jo ilmoittaa Rannan kuulemisen päättyneen, kun syyttäjä halusi esittää vielä pari tarkentavaa kysymystä.
Puheenjohtaja kysyi, ovatko tarkennukset tarpeen sen takia, ettei syyttäjä saanut haluamiaan vastauksia.
”Ei, saitteko te?” vastasi Tiesmaa. Puheenjohtaja oli myös tehnyt kysymyksiä Rannalle.
Kun Ranta oli syyttäjän lisäkysymysten jälkeen poistunut salista, puheenjohtaja ojensi syyttäjää ja ilmoitti, että tämän huomautus oli ollut täysin asiaton.
”Me emme hae tiettyä vastausta. Te ette voi heitellä tuollaisia huomautuksia ohimennen.”
Syyttäjä totesi tilanteen alkaneen siitä, että puheenjohtaja oli väittänyt samaa syyttäjästä.”
Eikö tästä synnykin lukijalle sellainen vaikutelma, että ”puolueellinen tuomari” pyrkisi nyt sitten sivaltamaan syyttäjää ilman järjellistä syytä?
Nyt Pasila Syndrooma tallennuksessa onkin tilanne esitelty varsin eri tavalla.
KRP:n entinen pomo Rauno Ranta on kertonut, että ”saatte tämän paskan,” jos siis ette rekisteröi näitä tietolähteitä. Näin kerrotaan hänen sanoneen jo aiemmin ennen mitään oikeudenkäyntiä tai tutkintaa.
Oikeudessa oli selvinnyt, että KRP:n entinen pomo Rauno Ranta olisi saanut kuulla vasta esitutkinnassa, että Helsingin tietolähteisiin tai paremminkin niiden rekisteröintiin liittyy epäselvyyksiä.
Kyseessä oli siis ristiriitatilanne, jossa ”tuomarin sivallus” on todennäköisesti syntynyt tästä ristiriitatilanteesta. Ilmeisesti syyttäjä olisi halunnut sitten saada ”paremman vastauksen” Rauno Rannalta oikeudenkäynnin aikana ja päätti yrittää saada esittää lisää kysymyksiä. Nyt tästä on toimittaja sitten kirjoittanut, että syyttäjä halusi esittää vain ”pari tarkentavaa” kysymystä, jolloin ”tuomari sivalsi.”
Nyt jos asia esitetään niin kuin se esitettiin painetussa sanassa, niin lukijalle jäi helposti sellainen mielikuva siitä, että ”onko tuomari asenteellinen.” Tarinasta puuttui kokonaan se olennainen pointti, eli mitä tapahtui ennen sivallusta.
Ja sen takia tuntuu oudolta kuulla tämä varsinainen tilanne tässä Pasila Syndrooma ”media” osassa, että kysymys on ollutkin ristiriitatilanteen synnyttämästä jatkotilanteesta eikä tuomarin päättömästä sivaltamisesta asenteellisuuden merkkinä. Tämä voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta kyllä tällä on merkitystä uskottavuudelle.
