Sivu 5/5

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Ke Joulu 26, 2018 2:49 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
Gatwickin lentokenttä on melko laaja alue. Pikaisesti kartasta katsottuna sellainen viisi neliökilometriä. Tuollaista pientä dronea ei välttämättä saa alas haulikollakaan kuin ehkä parin kolmenkymmenen metrin päästä. Siinäkin tapauksessa, että Gatwickilla olisi normaali proseduuri ammuskella lintuja, niin yksittäisen dronen haulikkometsästys noin laajalta tontilta vaatii melko iso seurueen. Siinä joutuu ihan valoisalla ja selkeälläkin kelillä pistämään lentokentän kiinni, ettei joku linnustajista (dronestajista?) vahingossa imeydy itse turbiiniin. Peribrittiläisessä marras-joulukuun pimeässä vesisateessa menee vielä vaarallisemmaksi. Tulee kohta enemmän tappioita pelkästä metsästyksestä, kun ryhtyvät hämärässä paukuttelemaan.

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: La Joulu 29, 2018 7:26 pm
Kirjoittaja ktaina
Gatwickin lentokentän lamaannuttaneet lennokit olivat osittain poliisin omia.
Tänään klo 16:48
On mahdollista, että ulkopuolisia lennokeita ei koskaan ollut edes olemassa. Sussexin poliisipäällikkö on myöntänyt, että osa lennokeista, joita havaittiin Gatwickin lentokentän läheisyydessä oli todennäköisesti poliisin omia pienoiskoptereita.

Tunnustus on erittäin nolo, koska lentokenttä oli suljettuna 36 tuntia, satoja lentoja peruutettiin ja kaaos jatkui pitkälle kentän avaamisen jälkeenkin. Käytimme luonnollisesti poliisin omia lennokkeja, kun tutkimme aluetta. Saattaa olla, että lennokkihavainnoissa on tullut jonkinlaista sekaannusta, kertoi Sussexin poliisipäällikkö Giles York BBC:n radiohaastattelussa.Poliisi sai yhteensä 115 havaintoa lennokeista ja ne tulivat poliisipäällikön mukaan ”luotettavilta ihmisiltä”. Yhtään ainoaa valokuvaa tai videopätkää ei droneista kuitenkaan ole. Vaikuttaa siis todennäköiseltä, että ihmiset ovat raportoineet näkevänsä lennokkeja, mutta ne ovatkin olleet poliisin lennokkeja.Jason Tingley, joka on toinen Sussexin poliisin johtohenkilöistä, sanoi olevan mahdollista, että mitään ”vihamielisiä” koptereita ei ole koskaan ollutkaan.Poliisi kerkisi jo pidättää syyttömän ilmailuharrastajapariskunnan epäiltynä lentokentän häiritsemisestä. Heitä kuulusteltiin 36 tuntia ja heidän henkilöllisyytensä vuodettiin julkisuuteen.

Kävi ilmi, että heillä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Pariskunta vapautettiin ja mahdollisia oikeita syyllisiä ei ole saatu kiinni. Jos heitä on edes olemassa.

Poliisi tutki yhteensä 26 paikkaa, josta mahdolliset dronet olisi voitu lähettää lentoon, mutta yhdestäkään niistä ei löytynyt mitään.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/103 ... 6b4e9fe6ba

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: La Joulu 29, 2018 8:59 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Kaiken tämän tapauksesta tiedotetun valossa saa sellaisen kuvan, ettei haluta lietsoa paniikkia ja kertoa, että droneja tosiaankin oli ja, että jos lentokenttää ei olisi suljettu niin matkustajakone, tai -koneita olisi voinut tippua.

Ikäänkuin poliisi ja armeija eivät muka olisi olleet tietoisia, jos droneja ei olisi ollutkaan. Ketään ei saatu kiinni niin leikitään, ettei mitään koskaan tapahtunutkaan.

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 12:03 pm
Kirjoittaja Porin
Salmari kirjoitti:
Porin kirjoitti:
Berlin kirjoitti:Kuka teistä tietää, miten lentokentällä toimitaan?

Dromen ja linnun ampuminen on todellakin jokapäiväistä jokaisella kentällä. Jokaisella kentällä. Itse nähnyt monta tapausta. Mitään haittaa ei lapsille tai muille asiakkaille aiheudu, vaikka joku jotain paskaa juttua harhaluodista heittelee.

Tässä on nyt takana jotain muuta. Ohjusiskun pelko?
Et ole nähnyt koskaan yhtään tapausta. Miksi keksit edes tuollaisia asioita?
Kuuluuko tämä kiellettyyn lautamiestekstiin. Porin ei varmaan tunne yhtäkään nimimerkkiä täällä, eikä siten pysty analysoimaan tekstien todenperäisyyttä sillä perusteella, että on joskus saanut ns. turpiin joiltain nimimerkeiltä
Ei sinä putsariäityli ketän turpaan vedä edes virtuaalisesti. Aikuiset keskustelee, joten opi ja ota mallia.

Jokainen joka on ollut lähelläkin lentokenttää, tietää että siellä ei ammuta lintuja tai droneja. Jos kuitenkin jostain syystä sinne drone pudotettaisiin, kenttä pitää sulkea 72 tunniksi. En laita edes linkkejä, koska nämä on perusasioita.

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 1:33 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Mitenkäs Helsinki-Vantaa? Onko turvatoimia ja valmiutta lisätty tämän tapauksen johdosta vai onko toiminta lentokentällä normaalinoloista?

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 1:37 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Jokainen joka on ollut lähelläkin lentokenttää, tietää että siellä ei ammuta lintuja tai droneja. Jos kuitenkin jostain syystä sinne drone pudotettaisiin, kenttä pitää sulkea 72 tunniksi. En laita edes linkkejä, koska nämä on perusasioita.
Ei varmaan ammutakkaan, kun on asutusta lähellä ja pelko siitä, että harhaluoti tappaa jonkun lähialueen asukkaan. Mutta ei sen vuoksi, että siellä on lentokoneita. Eikä kenttää tarvitse sulkea, jos siellä ammutaan viranomaisten toimesta. Varsinkaan 3 päiväksi kuten harhaisesti väität.

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 6:02 pm
Kirjoittaja Porin
Marokonsoturi kirjoitti:Eikä kenttää tarvitse sulkea, jos siellä ammutaan viranomaisten toimesta. Varsinkaan 3 päiväksi kuten harhaisesti väität.
Itseasiassa tämäkin asia on ollut esillä aikaisemmin, eli asiasta kirjoitti paikallinen lehti West Coast Street Cupin yhteydessä. Jos jostain syystä ammuttaisiin drone tai vastaava alas, niin kenttä suljettaisiin 72 tunniksi joka on varoaika jona aikana koko kenttä tutkitaan läpikotaisin sekä siivotaan silput että ne ei puhko renkaita. Pitänee googletella sinulle se kirjoitettu harha jostain, koska itsehän et osaa.

Re: Dronet aiheuttivat lentokaaoksen Lontoossa, armeija avus

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 6:15 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Porin kirjoitti:
Marokonsoturi kirjoitti:Eikä kenttää tarvitse sulkea, jos siellä ammutaan viranomaisten toimesta. Varsinkaan 3 päiväksi kuten harhaisesti väität.
Itseasiassa tämäkin asia on ollut esillä aikaisemmin, eli asiasta kirjoitti paikallinen lehti West Coast Street Cupin yhteydessä. Jos jostain syystä ammuttaisiin drone tai vastaava alas, niin kenttä suljettaisiin 72 tunniksi joka on varoaika jona aikana koko kenttä tutkitaan läpikotaisin sekä siivotaan silput että ne ei puhko renkaita. Pitänee googletella sinulle se kirjoitettu harha jostain, koska itsehän et osaa.
Ei sitä kenttää ampumisen vuoksi suljeta 72h vaan sen vuoksi, että sieltä voi löytyä esim. pommi ja kaikki koneet pitää tutkia lentokentälle tapahtuneen tunkeutumisen vuoksi.