Sivu 5/7

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Su Maalis 03, 2019 3:09 pm
Kirjoittaja MrM
Ei kai missään väitetty, että junan katolle kiivennyt ihminen olisi sama joka olisi yliajon takana? Minä ymmärsin, että tekijä oli saatu kiinni koirien kanssa päiväkodin lähimetsistä. Käyn siellä itse usein lenkkeilemässä, viimeksi toissapäivänä tapahtuneesta. Sieltä on aika pitkä matka junalle. Ei oikein tee järkeä lähteä rautatieaseman vierestä ajamaan kilometrin päähän autoa jonkun päiväkodin pihaan ja sitten lähteä kävellen takaisin junalle. Mutta tuskin tuo tekijä oli järjissään muutenkaan.

Terrori-iskun sijaan todennäköisempää taitaa olla jonkinnäköinen vainoharhaisuutta aiheuttava perussairaus yhdistettynä huumausaineisiin, kun ottaa huomioon miten kaveri on kolhinut muita autoja ja ajanut holtittomasti ennen tapahtunutta. Jotain pään sisäistä mörköä ja vainoharhaa ajanut karkuun kun muut ovat perässä ja kaikki yrittävät tappaa. Samoin jos kyseessä olisi tarkoitus teilata juuri tämä kyseinen ihminen koirineen, oli homma maksettu tai ei, niin kyllä siinä pyrittäisiin olemaan aiheuttamatta yhtään turhaa huomiota ennen iskua.

Laitan siis pelimerkkini numerolle skitsofreenikko mämmeissä ja uhrina väärä ihminen väärässä paikassa väärään aikaan.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Su Maalis 03, 2019 3:45 pm
Kirjoittaja tintukka
Itse veikkaan narkkia. Olin itse noin vuosi sitten kolarissa (muutaman kilometrin päässä tästä Kauklahden onnettomuuspaikasta), jossa vastapuoli oli ajokortiton, noin nelikymppinen narkkari, joka kolaroi ennen pysähtymistään pari-kolme autoa, ajeli vastaantulevien kaistoilla aiheuttaen lukuisia vaaratilanteita. Oma autoni oli se viimeinen, johon hiippari lyhyen ilmalentonsa päätteeksi pysähtyi.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Su Maalis 03, 2019 4:15 pm
Kirjoittaja Pyssyntie
Jack the Ripper kirjoitti:Ei kyllä kantasuomalainen narkkari ajele edes psykoosipäissään noin holtittomasti. Tää on ollut joku väkijoukkoon kuorma-autolla-wannabee muhamettilainen mutta koska Suomi toteuttanut tempun vähän vaatimattomammin.
Rattijuopumus on mitä suomalaisin rikos. Korkeimmillaan olivat lukemat 1990, maamme ollessa pelkkien kantasuomalaisten kansoittama.

https://www.stat.fi/til/rpk/2015/13/rpk ... 01_fi.html

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Su Maalis 03, 2019 4:17 pm
Kirjoittaja jepulis82
Aika pieni tsäänssi että tämä olisi tero. Joku suomalaisen yhteiskunnan perustukipilareista taas vauhdissa. Montakohan känniajoa tälläkin sankarilla on kontollaan jo ennen tätä? Veikkaan että tällekin sankarille on annettu ehdollisia tuomioita ja uusia mahdollisuuksia jos jostakin mukavasta toiminnasta. :roll:

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 12:00 am
Kirjoittaja MohammedMohammed
Silminnäkijä väittää, että junan katolle kiivennyt henkilö olisi ollut musta. Tieto ei ole 100, mutta 83.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 6:00 am
Kirjoittaja Grobiaani
MohammedMohammed kirjoitti:
Silminnäkijä väittää, että junan katolle kiivennyt henkilö olisi ollut musta. Tieto ei ole 100, mutta 83.
Tulee olemaan mielenkiintoista saada lisäinfoa tapauksesta. Ikävä asia naisen ja koiran ynnä omaisten kannalta, todella ikävä.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 7:22 am
Kirjoittaja systeris
Rattijuoppohan harjaantuu, mitä pitempään ajaa kännissä. En muista kuka (virkavallan edustaja kumminkin) sen jossain joskus myönsi. Olisko Poliisit -sarjassa, joku video kuitenkin. Eli en välttämättä pistäisi moninkertaiseksi rattijuopoksi.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 10:08 am
Kirjoittaja JosefMengele
Espoossa perjantaina tapahtunut yliajo oli poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan onnettomuus.

Tutkinnanjohtaja Ilmari Hallamaan mukaan epäilty yliajaja ja uhri eivät tämänhetkisen tiedon mukaan tunteneet toisiaan.

Hän ei tässä vaiheessa kommentoi sitä, oliko päihteillä osuutta asiaan.

Espoon Kauklahdessa nainen ja hänen koiransa kuolivat perjantai-iltapäivällä kello 15.40, kun he joutuivat henkilöauton yliajamaksi.

Poliisi kertoi perjantaina, että epäilty autonkuljettaja on otettu kiinni.

Iltalehden saamien tietojen mukaan uhri oli perheenäiti. Hänellä oli ainakin yksi espoolaista koulua käyvä lapsi.

Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi uhrin ikää tai muita tietoja hänestä. Poliisi aikoo tiedottaa asiasta lisää maanantaina.

Silminnäkijöiden mukaan kuljettaja oli ajanut holtittomasti, ohittanut useita autoja ja törmännyt yhteen. Silminnäkijöiden mukaan kuljettaja oli kaahannut myös jalkakäytävällä, jossa törmäsi naiseen ja koiraan.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/44b0 ... ac4357205b

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 10:09 am
Kirjoittaja Satunnainen
Melkoinen onnettomuus, kaahailee silmittömästi, kaahailee jalkakäytävällä ja törmäilee ennen yliajoa toiseen autoon, mitä hlvttiä?

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 10:37 am
Kirjoittaja Manolito_Montoya
On sattunut ihan lähiaikoina vastaavanlaisia tapauksia:

https://www.helsinginuutiset.fi/artikke ... airaalassa

http://tinyurl.com/yxtuebdg

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fe2f ... b48697ac99

Syynä olivat viina, hulluus ja sairauskohtaus.

Kysymys: Voiko joku olla samanaikaisesti hullu, humalassa ja sairauskohtauksen vaikutuksessa?

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 11:01 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Satunnainen kirjoitti:Melkoinen onnettomuus, kaahailee silmittömästi, kaahailee jalkakäytävällä ja törmäilee ennen yliajoa toiseen autoon, mitä hlvttiä?
Muistuttaa jollain tapaa Helsingin Lönnrotinkadulla vuoden 2017 heinäkuussa sattunutta "onnettomuutta". Siinäkin kaahailtiin, ajeltiin jalkakäytävillä ja törmäiltiin - tosin enempi ihmisiin. Tuomio tuli murhasta, tekijä "hullu", joten suljettiin laitokseen.

Mikähän Espoon tapauksesta tekee onnettomuuden? Oliko kuljettaja ahdistunut jostakin lapsena kokemastaan ja menettänyt mielenhallintansa, oliko autossa kaasu "hirttänyt" kiinni ja vaihdetta ei saanut vapaalle ja jarrukaan ei toiminut, vai sekoiliko kuljettaja polkimien kanssa ja johtuiko kaikki paniikista?*
- Ymmärtäisin sanan _onnettomuus_ käyttö jos kuljettaja ei olisi huomannut naista ja ajoi vahingossa (huolimattomuuttaan) tämän päälle/ylle. Toki tässä tutkitaan teon tahallisuusaste, mutta ikäväkseni totean, että jos yliajajalla ei ole nk taustaa, niin tästä annostellaan ehdollista. Ja ajokieltoa 6 kk:tta.

* paniikki on kuvaus reaktiolle millä rikollinen selittää tekoaan ja teonjälkeistä käyttäytymistään; pelästyminen, ahdistuminen, masentuminen, kokeminen että joku muu hänen (toinen minä) kehossaan teki teon, kokee että jokin korkeampi voima ohjasi häntä, tms. Paniikissa osataan kuitenkin ajaa autoa, piilottaa uhrin ruumis, soittaa äidille mitä tuli tehtyä, tyhjentää uhrin pankkitili, tarjota kaikille juomat ravintolassa uhrin varoilla, keksiä mielikuvituskaveri joka teki teon, tai joka pakotti tekoon. Paniikissa osataan syyttää olosuhteita, muita ihmisiä, rasismia, koulukiusaamista, seksuaalista ahdistelua.
- Espoon tapauksen selityksiä odotellen ja niihin kyynisesti suhtautuen.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 11:26 am
Kirjoittaja Helluby
Eniten käy sääliksi tuo koira. Oliko jotain söpöä rotua? Iso karvakasa vai pieni? Tietääkö kukaan?

Onhan se kamalaa, että ehroin tahroin on puututtu jonkun perheen elämään näin ja viety lapsilta äiti!

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 12:38 pm
Kirjoittaja Tukulti-Ninurta I
Satunnainen kirjoitti:Melkoinen onnettomuus, kaahailee silmittömästi, kaahailee jalkakäytävällä ja törmäilee ennen yliajoa toiseen autoon, mitä hlvttiä?
Jaguar-kuski 2.0 päivitys?..ja onnettomuus juurikin siksi, ettei kuljettajalla ollut tarkoitus tappaa/murhata kyseistä henkilöä tai ettei lopputulema ollut juurikin sitä mitä tekijä haki eli esim. terroristinen teko.

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 1:01 pm
Kirjoittaja Beetu
Mulla veikkaus narkki. -94 syntynyt mies.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006022824.html
Julkaistu: 4.3. 12:41

Yliajo riisti hengen naiselta ja koiralta Espoossa – poliisi nappasi epäillyn kuskin kiinni yksityisasunnosta, auton liikkeistä kaivataan havaintoja
Nissan Espoo yliajo.jpg
Nissan Espoo yliajo.jpg (30.43 KiB) Katsottu 4281 kertaa
Epäillyn auto, jonka liikkeistä poliisi kaipaa havaintoja. (KUVA: Poliisi)

Onnettomuus tapahtui perjantaina iltapäivällä.
Nainen ja koira menehtyivät yliajossa Espoon Kauklahdessa viime perjantaina.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan teosta epäilty autonkuljettaja vangittiin todennäköisin syin tekoon epäiltynä 4.3. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Häntä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kolari jo ennen yliajoa
Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kovalla ajonopeudella ajanut auto törmäsi juuri ennen yliajoa toiseen henkilöautoon. Autoon, johon epäilty törmäsi, tuli vaurioita, mutta kuljettaja ei loukkaantunut.

Ensimmäisen törmäyksen jälkeen auto ajautui jalkakäytävälle törmäten siellä kävelleeseen naiseen ja tämän koiraan. Nainen menehtyi tapahtumapaikalla elvytyksestä huolimatta. Myös koiran todettiin kuolleen törmäyksen seurauksena.

Henkilöauto poistui tapahtumapaikalta yliajon jälkeen. Poliisi sekä pelastuslaitos hälytettiin paikalle, ja viranomaiset olivat paikalla minuuteissa. Poliisi otti vajaan tunnin kuluttua tapahtumasta kiinni epäillyn autonkuljettajan yksityisasunnosta Kauklahdesta. Epäilty on vuonna 1994 syntynyt espoolainen mies, ja hän on poliisille entuudestaan tuttu.

Poliisi pyytää havaintoja autosta
Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja kuvan auton liikkeistä Espoon Kauklahden alueella yliajoa edeltävältä ja sen jälkeiseltä ajalta eli perjantaina 1.3. noin kello 15–16.

Auto on vuosimallin 2000 Nissan Primera farmari ja se on väriltään punainen. Havainnot autosta ja sen liikkeistä voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].

Lisätty auton kuva
-NILS-

Re: Yliajaja tappoi naisen ja koiran Espoossa

Lähetetty: Ma Maalis 04, 2019 1:03 pm
Kirjoittaja tintukka
https://www.paivanlehti.fi/nainen-ja-ko ... a-autosta/

Poliisi jatkaa Espoon Kauklahdessa perjantaina tapahtuneen yliajon tutkintaa.

YLIAJO Nainen ja koira menehtyivät 1.3. yliajossa Espoon Kauklahdessa. Teosta epäilty auton kuljettaja vangittiin todennäköisin syin tekoon epäiltynä 4.3. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Häntä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kovalla ajonopeudella ajanut auto törmäsi juuri ennen yliajoa toiseen henkilöautoon. Autoon, johon epäilty törmäsi, tuli vaurioita, mutta kuljettaja ei loukkaantunut.

Ensimmäisen törmäyksen jälkeen auto ajautui jalkakäytävälle törmäten siellä kävelleeseen naiseen ja tämän koiraan. Nainen menehtyi tapahtumapaikalla elvytyksestä huolimatta. Myös koiran todettiin kuolleen törmäyksen seurauksena.

Henkilöauto poistui tapahtumapaikalta yliajon jälkeen. Poliisi sekä pelastuslaitos hälytettiin paikalle, ja viranomaiset olivat paikalla minuuteissa. Poliisi otti vajaan tunnin kuluttua tapahtumasta kiinni epäillyn kuljettajan yksityisasunnosta Kauklahdesta. Epäilty on vuonna 1994 syntynyt espoolainen mies, ja hän on poliisille entuudestaan tuttu.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja auton liikkeistä Espoon Kauklahden alueella yliajoa edeltävältä ja sen jälkeiseltä ajalta eli perjantaina 1.3. noin kello 15–16. Auto on vuosimallin 2000 Nissan Primera farmarimalli ja väriltään punainen. Havainnot autosta ja sen liikkeistä voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Helluby kirjoitti:Eniten käy sääliksi tuo koira. Oliko jotain söpöä rotua? Iso karvakasa vai pieni? Tietääkö kukaan?
Silminnäkijän mukaan sheltti (shetlanninlammaskoira). Onko riittävän söpö rotu?