Sivu 5/15
Lähetetty: La Joulu 06, 2008 1:14 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Minullekin sattui kummallinen tapahtuma.
Minulla on ääniharhoja, joiden takia olenkin parhaillaan sairaalahoidossa. En tiedä, onko ääniharha aivan oikea termi, mutta sitä nuo käyttävät. Minut kuitenkin passitettiin osastolle tiistaina, jota edeltävänä viikonloppuna minua oli käsketty tappamaan koirani. Suuttui, kun en suostunut.
Meidän piski on ollut noin viikon kipeänä ja luultiin että se joudutaan lopettamaan. Eilen vietiin elukkalääkärille, joka määräsi antibiootteja, mutta sanoi, ettei se elä varmaan enää pitkään.
Olen vain viikonloput kotona, jolloin täällä on aina joku muukin, enkä ole mitenkään voinut tehdä mitään koiralle.
Lähetetty: Su Joulu 07, 2008 11:25 pm
Kirjoittaja epäilys
Ookkei täällä meidän "uudessa" kodissa kummittelee, tai jotain semmosta. Olen asunut tässä puol vuotta ja edelliset asukkaat oli ihan normi väkeä lapsineen ym. Alusta asti on ollut outoja juttuja, ensimmaiset oli kun istuin vessassa ja ovi välillä aukes ittekseen, koskin sitä ja se ei sitte liikkunu kumpaakaan suuntaan. Pelkäsin sitä aluksi tosi paljon. Sittemmin se myös alkoi tekemään sitä että kun laitan sen ulkoapäin kiinni ei se menekkään, ja nyt eilen se teki saman myös toiselle henkilölle, siis niin että jää rakoa n.5 cm ihankuin olisi jotain välissä. Tätä tapahtuu jatkuvasti ja säikähdän aina mutta ajattelen vaan että kun en rupea mitää hätäilemään niin se on varmaan ihan kiltisti. Saunan ovessa on lähellä alareunaa punanen aika iso läntti, n15 cm kokoinen, jota on ilmeisestikkin yritetty hioa pois siinä onnistumatta, ja olen miettinyt olisko joku teilattu tonne kylppäriin, olis siitä tullu verta...
Naapurit ei mulle puhu ikinä mitää, enkä kyllä uskalla aioista mitää kysyäkkään. Mulla on eläväinen vessan ovi.
Lähetetty: Ma Joulu 08, 2008 1:38 am
Kirjoittaja combat18
Sinuna tarkistaisin saranat minulle on käynyt noin joskus jonkun huoneen oven kanssa että jää suurinpiirtein 5cm väliä ja vika oli saranoissa.
Lähetetty: Ma Joulu 08, 2008 7:44 pm
Kirjoittaja Minppu
Ovet, varsinkin vessojen ja kylppäreiden ovet saattaa myös kosteuden voimasta turvota niin, että niitä ei saa kiinni tahi auki. Täälläkin terassin väliovi liikkui itsekseen yks ehtoopäivä mutta syykin selvisi. Verhothan sitä lykki. Kyllä se sillä hetkellä pelästytti aika stanan tavalla.
Lähetetty: Ti Joulu 09, 2008 5:59 am
Kirjoittaja Napsu
Maybrick kirjoitti:Nyt mullekin on lopultakin alkanut tapahtumaan jotain vähän outoa: Kun tulen aamulla ensimmäisenä koko porukasta työpaikalle, huoneestani on hävinnyt pikkutavaroita, niinkuin yön aikana. Valkotaulutusseja ja muita. Ihan turhia tai siis arvottomia sinänsä. Mutta sellaisia joita tarvin joka päivä ja siksi huomaankin niitä katoavan. Lähden usein iltapäivällä viimeisenä ja laitan oveni lukkoon. Tulen aamulla lähes aina ensimmäisenä ja kun alan asettumaan, huomaan pian jotain taas kadonneen. Tänään viimeksi. Muistin tarkasti laittaneeni kolme tussia tiettyyn paikkaan. Aamulla niitä ei ollut missään.
En tiedä onko ilkivaltaa, mutta kummallista. Siivoojilla on pääsy huoneeseen, mutta eivät ole koskaan ennen mitään siirrelleet. Huoneeni on siisti ja pöytä myös, joten mihinkään suurisuuntaiseen siirtelyyn ei ole edes tarvetta.
Köyhältähän tämä kuulostaa, mutta totta se on.
Tontut tai vastaavat niita kamoja piilottelee/lainailee..

Pyydäppä niitä palauttamaan ottamansa tavarat..
Meillä kotona katoaa jääkaapista, yleensä jääkaapista, tavaraa, eikä niitä löydy vaikka kuinka ettis, eikä niitä kukaan perheenjäsen ole ottanut ja sitten kohta ku lopettaa ettimisen ja menee vähän ajan päästä uudelleen kattomaan niin, kas, siellähän ne onkin.. En mä tiedä miten ne näkymättömäksi muuttuu, kun ilmestyvät kuitenkin aina takaisin..
Mielenkiintoista tämä elämä..

Lähetetty: Ke Joulu 10, 2008 12:33 pm
Kirjoittaja VoDKa
Voi pyhä nafti.
Heräsin tänä aamuna ja kävelin olohuoneeseen. Olin selin stereoihin ja venyttelin. Yhtäkkiä kuuluu napsahdus ja stereot menevät päälle; eivät kuitenkaan ala soittamaan mitään, vaan pitävät valoshown, joka noihin on ohjelmoitu näytettäväksi silloin kun kelloa ei ole ajastettu. Katson olkapääni yli soitinta ja odotan mielenkiinnolla, lopettaako se sen itsekseen. Kun loppua ei ala näkymään, käännyn kunnolla niiden suuntaan ja NAPS. Samalla hetkellä ne menevät pimeäksi. Virnistelen yhteensattumalle ja painan virtanappia; soitin ei menekään päälle, väläyttää vain punaista valoa virtanapin yläpuolella, joka himmenee ja katoaa saman tien. Painan nappia noin viitisen kertaa, joka kerta sama juttu. Katson koneen taakse, varmistan että johdot ovat paikallaan, siirrän jopa pöytää millä ne ovat. Tämän episodin jälkeen ne menevät päälle ongelmitta.
Hetken kyllä kerkesin jo miettiä kotikummituksia ja muita öhmöjä, mutta ei varmaankaan tällä kertaa. Surullista. Voisin minä yhden kivan ottaa tänne asumaan, ettei tarvitse ulkona kylmissään olla.
Lähetetty: Ke Joulu 10, 2008 1:11 pm
Kirjoittaja ns_
VoDKa kirjoitti:Voi pyhä nafti.

Hmm... Olisivatkohan Panasonicin stereot? Itselläni teki joskus tuollaista & myös yksi kaverini valitti tuosta ongelmasta. Tosin itsellä alkoi jossain vaiheessa vielä cd-soitin lakkoilemaan, pelkkä reading näkyi useamman päivän, jonka jälkeen katosi.
Lähetetty: Ke Joulu 10, 2008 4:28 pm
Kirjoittaja VoDKa
ns_ kirjoitti:VoDKa kirjoitti:Voi pyhä nafti.
Heräsin tänä aamuna ja kävelin olohuoneeseen......
Hmm... Olisivatkohan Panasonicin stereot? Itselläni teki joskus tuollaista & myös yksi kaverini valitti tuosta ongelmasta. Tosin itsellä alkoi jossain vaiheessa vielä cd-soitin lakkoilemaan, pelkkä reading näkyi useamman päivän, jonka jälkeen katosi.
Panasonicinhan nuo, juu. Hyvin ovat palvelleet nyt jo 12 vuotta, edelleen ovat tyylikkäät, eikä mitään ongelmia koskaan. Toivon mukaan vielä seuraavatkin 12 vuotta palvelevat.
Lähetetty: To Joulu 11, 2008 3:16 pm
Kirjoittaja karra
Mikä on pyhä nafti

joku saatanpalvonnan ylin olemusko

Lähetetty: To Joulu 11, 2008 5:41 pm
Kirjoittaja VoDKa
karra kirjoitti:Mikä on pyhä nafti

joku saatanpalvonnan ylin olemusko

Juu, se justiinsa. Yksi osa minun niistä salaperäisistä yliluonnollisista ulkomaanreissuistani.
Re: Omituisia tapahtumia tosielämästä
Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 11:02 am
Kirjoittaja mineraalimies
Hauskaa iltapäiväviihdettä nämä teidän jutut. Toivottavasti kukaan teistä ei usko edes leikillään näihin satuihin mitä tähän ketjuun on kirjoitettu

Re: Omituisia tapahtumia tosielämästä
Lähetetty: Su Heinä 19, 2009 4:48 pm
Kirjoittaja Anile
mineraalimies kirjoitti:Hauskaa iltapäiväviihdettä nämä teidän jutut. Toivottavasti kukaan teistä ei usko edes leikillään näihin
satuihin mitä tähän ketjuun on kirjoitettu

Tuota tuota...minun mielestäni nämä jutut eivät muistuta satuja vaan ihan tavallisia kertomuksia jokapäiväisestä elämästä. En ole huomannut niissä myytillisiä aineksia;ei piruja, ei paroja, ei noitia,ei maahisia,ei prinsessoja tai puhuvia susia. Joten kertoisitko vähän tarkemmin mitä tarkoitat tuolla "sadulla"?
Re: Omituisia tapahtumia tosielämästä
Lähetetty: Ma Heinä 20, 2009 1:39 am
Kirjoittaja Cmoney
mineraalimies ehkä luulee että ihminen on jo selvittänyt kaiken olemassaolevan, vaikkei tosiasiassa ikinä tule siihen pisteeseen pääsemään. Itse en voi kiistää, saati vahvistaa muiden juttuja.
Re: Omituisia tapahtumia tosielämästä
Lähetetty: Ma Heinä 20, 2009 2:41 am
Kirjoittaja Damien
Totuushan on kuitenkin se, että suurin osa(ei siis kaikki) oudot asiat ja sattumat kuitenkin
loppuunsa ovat selitettävissä.Silti oudot tapahtumat ja niistä kertominen ei ole satuilua.
Itsellekin on sattunut yhtä sun toista todella(ehkä liiankin) outoa.
Re: Omituisia tapahtumia tosielämästä
Lähetetty: Ma Heinä 20, 2009 3:07 pm
Kirjoittaja Maybrick
Hauskaa iltapäiväviihdettä nämä teidän jutut. Toivottavasti kukaan teistä ei usko edes leikillään näihin satuihin mitä tähän ketjuun on kirjoitettu

Tämä lyhyt viesti jo kertoo, että mineraalimies itse ei uskaltaisi kertoa kenellekään, jos
hänelle sattuisi jokin outo juttu. Mahtaisi se olla dilemma, kun jotain outoa sattuisi, mutta kaiken suoralta kädeltä teilanneena ei uskaltaisi kertoa.

Siinähän menisi kasvot.
Itse en sepitä tällaisia juttuja kenellekään enkä koskaan, joten minulla ei ole mitään syytä epäillä toisten kertomia omituisia sattumuksia. Se ei ole minulta millään tavalla pois jos toisille sattuu ja minulle ei. Onhan se kuitenkin kiinnostavaa.